Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 10:  Michigan State Universityn sosiaalityön tutkimustoimintaa avec pizza

Emmi Hellsten

Ensimmäinen aamumme Michiganissa (28.9.11). Suuri valkoinen tila-auto, tutummin ”van”, kurvasi hotellimme pihaan ja lähdimme ottamaan kosketusta Michigan State Universityn kampusalueeseen. Sosiaalialan laitoksen henkilökuntaa oli kokoontunut ottamaan meitä vastaan ja saimme kuulla neljä eri esitystä.

Ellen Whipple kertoi meille tutkimuksestaan, jonka tarkoituksena oli luoda raskaana oleville ja pienten lasten äideille toimiva ohjelma tupakoinnin lopettamisen tueksi, ja sen myötä tietenkin myös tupakoinnin väheneminen. Ohjelma toteutettiin kotikäyntien avulla, koska oli todettu, että kohderyhmässä olevat asiakkaat eivät tule käyttämään palveluja toimistoille. Joku yleisön joukosta nosti esiin kysymyksen, kuinka ohjelmaan valitut naiset olivat tulleet mukaan ja uskaltaisin väittää muutaman leuan loksahtaneen auki kuullessamme vastauksen. Äideille tarjottiin rahaa ja lahjoja vastineeksi ohjelmaan osallistumisesta! Erityisesti pienituloiset äidit saivat rahallista avustusta oltuaan tupakoimatta, ja jokainen osallistuneista sai lopuksi lahjakorin. Eikö tämänkaltainen toiminta ole epäedullista kun yritetään luoda ohjelmaa, jonka voisi vakiinnuttaa sosiaalityöhön? Jos äitien motivaatio onkin vain dollarien kuvia silmissä, voiko silloin sanoa ohjelman toimivan? Tutkimuksessa selvisi, että äidit olivat kotikäyntien aikana vähentäneet tupakointia ja osa lopulta lopettanutkin. Mietittäväksi jää, kuuluuko kiitos siitä rahan tarpeelle vai edistykselliselle ohjelmalle.

Sosiaalityön laitoksella vierailulla. Pöydällä sandtray hahmoja ja tietokoneela hymyilee Ellen Whipple.

Victoria Fitton vei meidät hetkeksi luovien menetelmien maailmaan. Hän esitteli meille menetelmän nimeltä Sandtray Therapy, vapaasti käännettynä hiekkatarjotinterapia. Menetelmään tarvitaan paljon erilaisia pieniä esineitä kuten eläin- ja ihmishahmoja, rakennuksia ja kasveja, sekä suurehko matalareunainen laatikko, jonka pohja on peitetty valkoisella hienolla hiekalla. Ideana on, että leikin kautta usein asiakas, usein lapsi, näyttää asioita, jotka voivat olla liian vaikeita puhuttaviksi. Asiakas valitsee ensin yhden esineen, ja sitten useamman. Häntä pyydetään luomaan hiekkatarjottimelle esineillään tarina. Työntekijä seuraa hiljaa vierestä ja harjaantuneella silmällään pystyy löytämään asiakkaalle ongelmallisia asioita. Saimme myös itse valita esineet ja luoda niistä tarinan, tosin hiekkatarjottimelle emme päässeet telmimään. Menetelmä vaikutti mielenkiintoiselta, mutta myös siinä määrin haastavalta, että työntekijällä täytyy olla tarpeeksi osaamista voidakseen seurata leikkiä ja poimia siitä tärkeät asiat. Hiekkatarjotin oli meille kaikille uusi menetelmä, mutta Yhdysvalloissa sitä ilmeisesti käytetään enemmänkin. Törmäsimme siihen nimittäin uudelleen Grand Rapidsissa, kun vierailimme Bethany Christian Services- nimisessä paikassa! Myös ystävämme Google tarjoaa useita osumia hakusanalla ”sandtray”.

Jäljellä oli vielä kaksi esitystä. Kokoushuoneesta alkoi loppua happi, tuntui että ajatus ei kulkenut. Pian myös lounaspizzan tuoksu tunkeutui sieraimiimme. Täytyi ryhdistäytyä. Anne Hughes oli tutkinut vanhusten seksuaalisuutta ja oli yleisestikin kiinnostunut ikääntyvän väestön seksuaaliterveydestä. Yleinen harhaluulo on, että seksuaalisuus häviää ikääntymisen myötä. Anne Hughes oli kuitenkin sitä mieltä, että oletus on väärä ja asiasta tulisi puhua vanhusten kanssa. Aihe on tabu, mutta esimerkiksi HIV:n ja AIDS:in vuoksi avoin keskustelu on tärkeää. Tutkimuksessa huomattiin ongelmana olevan se, että kukaan ei ota keskustelun avaamista vastuulleen. Työntekijä luulee sen olevan asiakkaan valinta, ja asiakas kokee, että työntekijän tulisi kysyä. Tällä hetkellä Anne työskenteli löytääkseen keinoja, joilla sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisia saataisiin puhumaan vanhempienkin asiakkaiden kanssa seksuaalisuudesta.

Viimeisenä tutkimustaan meille esitteli Daniel Velez Ortiz, joka tutki ikääntyvää latinoväestöä. Hän pyrki löytämään syitä sille, miksi suurin osa latinoista kuolee sairaalassa, eivätkä asu saatto- tai palvelukodeissa. Hän oli käyttänyt tutkimuksessaan apuna Prospect Theory (Kahneman & Tversky 1979) nimistä teoriaa, jonka mukaan lyhyesti sanottuna ihminen valitsee kahdesta vaihtoehdosta todennäköisesti sen, joka on varmempi ja välttää riskejä.

Esitelmien jälkeen meille tarjottiin pizzalounas, jonka aikana saimme ensimmäisiä kertoja huomata, että rakentavaa ja kehittävää keskustelua ei ole syytä lopettaa edes syömisen ajaksi. Oman kokemukseni mukaan suomalainen pöytä hiljenee, kun ruoka saadaan pöytään, Amerikassa keskustelu kiihtyy.