Kuleana Street Children Centre

Kuleana Street Children Centre opened in 1992. It is located in Mwanza city, Tanzania, on the edge of Lake Victoria. Nowadays Kuleana is funded by COET (Caretakers of Environment of Tanzania) and private benefactors. Kuleana provides residential care for children coming from the streets. Kuleana is trying to provide a safe and secure environment for children. I was there doing my practical training in the summer of 2013 for three months. The experiences, both good and bad, opened my mind to a completely different work environment and an insight in to the way of life for street children in a developing country.

When I was working at Kuleana there were approximately 47 children living there at the time. They have a capacity of up to 70 children, but that is providing that two children sleep in the same bed. There are nine social workers working at Kuleana and two night workers. Guards keep the children safe from outsiders and two women make breakfast, lunch and dinner every day for the children. Kuleana works with the Social Welfare department and with the police. Kuleana is only for boys. They come to the centre either sent by the police, social welfare office, street workers or by themselves. Boys come at their own will and they can leave if they want.

Kuleana works with street children, their families, street mothers and their children and communities. Social workers have their own areas which they take care of. Their main area of work is re-integration. They try to find a street child`s family, counsel them and help them in every necessary way so the child can go back home, where he belongs. Community workers try to help families which are experiencing a very challenging time. They try to prevent the child from returning to the streets. Street-born workers help with mothers and young pregnant girls who live on the streets. They try to help them to raise their children and generate some income so they can provide for themselves and their children. They also give medical help for the mothers.

Kuleana has their own school which the younger boys attend every day. The older boys go to a local school nearby. The social workers provide regular individual counselling sessions to every child who lives at the centre. Those sessions ensure that children have the opportunity to be listened to. They can talk about family situations, to deal with traumatic experiences and start thinking about their future.

Kuleana Street Children Centre gives the boys the opportunity of personal development and a better life.

Salla Painilainen

"Oma elämä on kuitenkin se kaikista tärkein"

20.5. puolenpäivän aikaan joukolla TAMK:n sosionomiopiskelijoita ja opettajia hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kohti Mänttä-Vilppulaa. Perillä meitä odotti Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen 4-vuotisjuhlien kutsuvierastilaisuus. Ohjelmassa oli puheenvuoroja, keskustelua ja kohokohtana lyhytelokuvia aiheena "Kodin kaipuu".  Tilaisuuden juonsi monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä  Anu-Rohima Mylläri SPR:stä.

Vastaanottokeskus on siirtynyt Ruovedeltä Mänttä-Vilppulaan vasta tänä vuonna. Muutos on ollut monin tavoin positiivinen, sillä asiakkaat asuvat nyt tavallisessa kerrostalossa, mikä tukee itsenäisyyttä ja ehkäisee laitostumista. Ei liene ihme, että uusi ja vieras on kuitenkin herättänyt hämmennystä paikallisissa. Tähän haasteeseen lähdettiin etsimään alkutalvesta ratkaisua elokuvan keinoin: TAMK:n sosionomiopiskelijat haastattelivat vastaanottokeskuksen asiakkaita ja Elokuvakeskuksen Kalle Raittila kuvasi ja toteutti lyhytelokuvia tarinoista. Tavoitteena elokuvilla oli ja on rakentaa siltaa paikallisten ja asiakkaiden välille ja madaltaa kohtaamisen kynnystä. Toisaalta niiden kautta vastaanottokeskuksen asiakkaat saavat äänensä kuuluviin ja kokemuksen oman tarinan merkityksellisyydestä - mikä sen voimaannuttavampaa.  

Elokuvien tarinat koskettivat syvästi, herättivät paljon ajatuksia yhteiskunnasta, sekä siitä miten lopulta ihan konkreettisesti ihminen on sisimmältään samanlainen riippumatta ihonväristä tai kansalaisuudesta. Tarinat toivat päähenkilönsä lähelle ymmärrettävällä, tunnetasolla. Päähenkilöiden kokemukset olivat sellaisia, että voi vain kuvitella millaista on kaiken jälkeen opetella elämään yksin uudessa kulttuurissa ja vieraan kielen keskellä. Perheen ja läheisten menettämisen tuska, epävarmuus tulevaisuudesta ja irrallisuus, sekä toisaalta kaikki ne kauhut joita päähenkilöt olivat kokeneet sekä kotimaassaan että pitkällä matkalla ennen Suomeen saapumistaan tulevat iholle kun niitä ei vain lue jostakin, vaan ne kuulee ja näkee valkokankaalta ihmisen itse kertomana.

Elokuvien katsomisen jälkeen oli tilaa keskustelulle, ja elokuvissa esiintyneiden henkilöiden haastatteluille. Ihasteltiin ja kiiteltiin, puolin ja toisin. Puhetta oli myös mm. siitä, miten tämänkaltaiset hankkeet yhdistävät TAMK:n osaamista, kotiseutu -näkökulmaa, monikulttuurisuutta ja taiteen käyttämistä hyvinvoinnin edistämisessä. Jatkoakin taidettiin vähän kaavailla.

Virallisen osuuden jälkeen pääsimme maistelemaan kurdiherkkuja, osallistumaan arpajaisiin ja käymään hyviä keskusteluja. Saimmepa me opiskelijat vielä lyhyen esittelykierroksen itse vastaanottokeskuksellekin. Näiden kokemusten siivittämänä, ollaan ihmisiä toisillemme ja rohkaistutaan sanomaan hei myös sille maahanmuuttajanaapurillekin. Koko tilaisuuden  tunnelman kiteytti mielestäni hyvin Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksen johtaja Minna Jussila todetessaan, että: "Kaikilla meillä on tunteet ja ajatukset - ja oma elämä on kuitenkin se kaikista tärkein."

Tapahtuman mahdollistivat: 

• SPR Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskus
• Pirkanmaan elokuvakeskus
• Taiteen edistämiskeskus
• Mänttä-Seura ry
• TAMK

KMV_lehti 23.5.2013_Elokuva vie syvalle sieluun

KMV_lehti 23.5.2013_Paakirjoitus

 

 

 

 

 

VIIPURI & PIETARI

Odotin reissua kauhunsekaisella jännityksellä, sillä en aiemmin ole käynyt Venäjällä. Kuten arvata saattaa, ei matka tietenkään sujunut täysin ilman kommelluksia. Erinäiset vastoinkäymiset olivat kuitenkin pientä sen rinnalla, mitä saimme kokea kun tutustuimme paikallisiin työntekijöihin ja nuoriin Viipurissa ja Pietarissa.

Matkamme alkoi Viipurista, jossa vietimme yhden päivän tutustuen paikalliseen nuorisotoimistoon ja sen ylläpitämiin nuorille tarkoitettuihin harrastustiloihin. Olin hyvin vaikuttunut siitä, miten omistautuneita työntekijät vaikuttivat olevan ja heille nuorten hyvinvointi oli sydämen asia. Pääsimme myöhemmin myös näkemään paikallisia nuoria tiloissa, joihin he saavat tulla koulun jälkeen tanssimaan tai pelaamaan palloa. Vierailu paikalliselle nuorisotalolle oli myös vaikuttava. Hyvin pienillä resursseillakin voidaan tehdä hyvää työtä nuorten hyväksi, vaikka tilat ovat ahtaat ja tulijoita olisi varmasti paljon.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa paikallisten kanssa samalla junalla kohti Pietaria. Allegron jälkeen paikallisjuna tuntui olevan kuin toisesta maailmasta. Heti Pietariin saavuttuamme huomasin eron mm. rakennusten julkisivuissa. Pietarissa kaikki oli laitettu hienommaksi, osaksi varmaankin sen takia, että se on Venäjä ”ikkuna” maailmaan, ja Viipuri vain pieni kaupunki, johon harva turisti eksyy. Menimme Hertzenin yliopistoon, jossa järjestettiin seminaari vapaaehtoistyöstä. Meidän tehtävämme oli järjestää pienryhmissä keskustelua vapaaehtoistyön muodoista ja siitä, mitä opiskelijat tekisivät valokuvien apua tarvitseville. Oli minulle yllätys, kuinka pintapuolisesti opiskelijat osasivat lähteä ongelmaa tutkimaan. Monen kuvan kohdalla vastaus oli ”annetaan ruokaa ja psykologista apua”. Haastoin heitä miettimään, että miten kyseistä apua voisi tarjota, mutta monella opiskelijalla meni sormi suuhun. Saimme aikaan hyvää keskustelua Suomen ja Venäjän eroista ja siitä, miten erilaisesti maissa suhtaudutaan esim. kiusaamiseen ja mielenterveyden ongelmiin.

Kolmas päivä oli minulle kaikkein antoisin. Aamulla seikkailimme tutustumaan erääseen lastenkotiin. Talo oli koko kadun hienoin, joten se loi tiettyjä odotuksia myös sisätiloja kohtaan. Olin hieman pettynyt siihen, että näimme niin sanotusti vain julkiset tilat talosta. Jäi epäselväksi, millaisissa tiloissa lapset ja nuoret viettävät aikaansa ja nukkuvat. Aikataulu aamulle oli hurjan tiukka, ja tuntui, että kankaanpainanta ja DVD-kansien teko piti hoitaa vähän niin kuin pikavauhdilla alta pois, jotta nuoret pääsevät jatkamaan päiväänsä ja me ehdimme seuraavaan paikkaan. Kiirehän siinä tuli, kun suuntasimme lounaan kautta kouluun nro. 260. Meitä oli selvästi jo odotettu, ja monet olivat innoissaan meidät nähdessään. Saimme tutustua loistaviin persooniin erilaisten leikkien ja yhteisen ajanvieton kautta. Monet kyselivät, miksi olimme olleet myöhässä ja se tuntui itsestä aika pahalta. Koululla syötyämme ja teetä juotuamme lähtivät jotkut nuoret jo kotiin, mutta osa lähti meidän kanssamme pelaamaan jalkapalloa. Se oli hurjan hauskaa, ja sain myös toteuttaa yhden haaveeni ja pelata venäläistä perinteistä peliä, jonka nimeä en nyt muista. Se on vähän kuin suomalainen mölkky, mutta kapula on 5 kertaa suurempi ja tavoitteena on saada pienemmät palikat alustalta sinkoamaan ympäriinsä. Laji olikin vaikeampi kuin miltä televisiosta nähtynä näytti. Jalkapallon jälkeen jatkoimme vielä läheiselle nuorisotilalle, jossa vietimme vähän aikaa nuorten kanssa. Liian pian tuli aika kiittää ja kumartaa, vaihtaa sähköpostiosoitteita ja sanoa näkemiin. Nuoret tekivät minuun suuren vaikutuksen asenteellaan ja hyvin kypsillä ajatuksillaan.

Viimeinen päivä oli varattu rennolle kiertelylle ja yhdessäololle sekä nähtävyyksien katselulle. Kiersimme ympäri Pietaria ja koetimme olla mahdollisimman vähän turistien näköisiä. Mitään ei onneksi tapahtunut, ja selvisimme kaikki hostellille ja juna-asemalle ajoissa. Oli helpottavaa istua junassa matkalla kohti kotia, mutta samalla tiesin, että tämä kokemus on muuttanut minua ihmisenä parempaan suuntaan.

 

Emmi

Tutkimusmatka itäiseen naapuriin

Valtio, josta kaikki suomalaiset luulevat tietävänsä paljon. Valtio, jonka ymmärtämiseen ja näkemiseen kymmenen vuotta ei riitä. Se on lähellä, mutta se on silti niin kaukana. Se on Venäjä.

Kun oppilasryhmämme ilmoittautui koulun projektimatkalle, nimeltä Children becoming masters in their own life, kukaan ei tiennyt millaisia kokemuksia meillä kaikilla olisi edessä.  Tapio Salomäen matkassa mitä vain voi tapahtua. Niin meille väitettiin ja osaltaan he olivat oikeammassa kuin uskoivatkaan.

Loistavana tiistai-aamuna koko kuusihenkinen komppaniamme valmistautui lähtöön kohti ääretöntä (no, ainakin lähes ääretöntä) ja tuntematonta. Ensimmäiset silmäykset suureen tuntemattomaan olivat varmasti kaikille pettymys. Voi olla haastavaa uskoa, mutta Venäjälläkin kasvoi puita ja satoi. Viipuria lähestyttäessä kumminkin kaikille alkoi valjeta, että Suomi oli nyt takanapäin. Kun Viipurin linna seisoi mahtavana junamme ikkunan ulkopuolella, kuulin monen pidättävän henkeään. Monille historian kirjoista tuttu linna seisoi nyt siinä aivan lähellä. Tuntui kuin se olisi kuiskinut historian havinaa kertoen esi-isistämme, jotka linnan rakensivat.

Viipuri oli hämmentävä sekoitus kaikenlaisia tunteita ihailusta järkytykseen ja taas takaisin riemuun. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin näin jälkikäteen sanottuna, joukkomme kintereille pääsi joukko mielenkiintoisia veijareita, joita kutsutaan myös nimellä valepoliisit. He ilmeisesti pyrkivät viemään meiltä henkilöllisyystodistuksemme, joka kaikessa jännittävyydessään ei kumminkaan kuulunut suunnitelmiimme, joten jouduimme tuottamaan ”poliiseille” pettymyksen. Kerrankin pääsimme leikkimään tyhmiä turisteja. Haluaisin kertoa, että olimme urheita sotureita ja taistelimme itsemme ulos tilanteesta oikeudenmukaisuudella ja dialogisuudella, mutta ikävä kyllä joudun paljastamaan, että nahkamme pelasti oikein miellyttävä isäntämme Dimitri, joka saapui paikalle upouudella Hyundaillaan, kuin ritari valkealla ratsulla.

Dimitri esitteli meille myös paikallista nuorisotyötä ja saimme tavata henkilökohtaisesti nuorisoryhmiä, joiden taidot heidän omalla alallaan päihittävät hetkellä millä hyvänsä parhaatkin taiteilijat. Samalla Dimitri avasi keskusteluissa meille paikallista nuorten tilannetta ja tapoja, joilla he pyrkivät edesauttamaan nuorten ongelmia. Oli jännittävää nähdä, että maassa, jota pidetään niinkin ihmeellisenä ja erilaisena kuin rakas koti Suomi, oli meidän silti ilo ja kunnia tutustua heidän tapoihinsa vastata haasteisiin, jotka liippaavat niin läheltä omiamme. Muun muassa kesätyösetelit ovat heille arkipäivää siinä missä meillekin.

Miljoonakaupunki Pietarista puhutaan paljon. Sen sanotaan olevan kaunis ja ruma, rikas ja köyhä: täynnä toisensa kumoavia vastakohtaisuuksia. Emme joutuneet pettymään hetkeksikään. Paikalliset olivat suomalaiseen makuun usein hyvin ujoja ja jopa töykeitä, mutta niin monissa tapauksessa myös vilpittömiä, sydämellisiä, vieraanvaraisia ja otettuja vierailustamme.

Ensimmäisenä Pietari-päivänämme Herzenin yliopiston opiskelijat näyttivät meille paljon sellaista, mitä emme osanneet odottaa: valtavan ylitsevuotavaa isänmaallisuutta, mutta toisaalta myös yllättävän heikkoa englannin taitoa, sisukkuutta ja toisten oppilaiden kunnioittamista. Arvostus muiden maiden kulttuureja kohtaan ja samalla myös ylpeyttä omasta isänmaasta. Tulkkien avuilla seminaarissa avautuivat mm. vapaaehtoistyön muodot olympialaisten, veteraanien ja kehitysvammaisten parissa. Ryhmäkeskusteluissa puimme yhdessä sosiaalipedagogisessa hengessä mm. katulasten auttamista niin Venäjällä kuin Mosambikissa.

Torstaina suuntasimme metrolla turvakotiin, jossa lapset olivat valtavan iloisia ja todella viisaita, jopa valveutuneita, ikäisikseen. Oli paljon surua, mutta silti kaikki tehtiin ilon ja mielihyvän loistaessa. Katsoimme yhdessä lasten itsensä Venäjällä, Suomessa ja Tansaniassa kuvaaman videon, jonka jälkeen keskustelimme, keräsimme palautetta ja maalasimme yhdessä kassin unelmia varten. Toisten kunnioittaminen, itsestä huolta pitäminen, pyrkimys parempiin valintoihin elämässä ja kaipuu rakkaiden luokse… Turvatalon lapset ja nuoret jättivät niin puheliaan ryhmämme sanattomaksi.

Iltapäivällä vierailimme koulu 260:ssa, jossa pelasimme vajavaisia taitojamme maksimaalisesti hyödyntäen nuorten kanssa lentopalloa. Ottelun jälkeen loimme musiikkia, leikimme erilaisia vähemmän taitoja vaativia leikkejä ja juttelimme teekupposten äärellä. Vierailimme myös koulun nuorten kanssa läheisellä nuorisotalolla, jonka pihassa näytimme jalkapallotaitomme innokkaille palloilijoille.  

Kaikille meille jäi varmasti paikka sydämeen kaikille niille lapsille ja nuorille, joihin meillä oli suuri etuoikeus tutustua torstain aikana. Kenties suurimman vaikutuksen meihin teki se, kuinka oma-aloitteisia ja myönteisiä lapset ja nuorten haasteistaan ja ongelmistaan huolimatta olivat. Emmekä voi kylliksi ihmetellä ja arvostaa kaikkien tapaamiemme aikuisten arvokasta ja suurta työtä näiden lasten ja nuorten hyväksi. Me Suomessa taistelemme oikeudenmukaisuuden puolesta, mutta niin tekevät sydämelliset ja sisukkaat naapurimme myös Venäjällä.

Kun oli aika palata Suomeen, olivat takkimme tyhjää täynnä. Sen sijaan sydämemme oli täynnä uskoa, rakkautta ja toivoa kohtaamiamme lapsia ja nuoria ajatellessamme. Meidät valloittaneita lapsia ja nuoria ajatellessamme toivo siitä, että kaikilla aikuisilla olisi voimia ja sydäntä jatkaa työtä ja että mekin saisimme mahdollisuuden olla osa kaikkien ihanien ihmisten arkea uudestaan. Koskaan emme heitä unohda.

Nyt on koulu alkanut jälleen ja pieni tutkimusmatkailijakaartimme on hioutunut yhteen kokemiemme seikkailujen ja upeiden kohtaamisten avulla. Meitä yhdistää yksi taskuvarkaus, yksi ruokamyrkytys ja miljoona silmiä avannutta ja ikuisesti mieleen jäänyttä kokemusta. Kun koulussa näkee, kohtaa ja kokee haasteita ja ongelmia, on lohdullista ajatella kaiken olevan mahdollista niin kauan kuin toivoa paremmasta on olemassa edes haaveissa ja unelmissa. Olemmehan me itse nähneet sen. Kuten monen muunkin tutkimusretken jälkeen, kukaan ei palannut samanlaisena takaisin. On aika köyttää laiva satamaan hetkeksi, mutta kaikki meistä tietävät sen, että enää se ei voi jäädä siihen iäksi. Pietariin on tiemme kulkeva uudestaan.

 

Essi ja Tarja

 

 

Sosionomi-opiskelijat tekivät tutkimusta ruokajonoista

Tutkimustyön perusteita voi opiskella myös käytännössä. Näin tekivät kahdeksan sosionomiopiskelijaa, jotka lähtivät mukaan Itä-Suomen yliopiston johtamaan valtakunnalliseen ruoka-apututkimukseen. Tutkimusta johtaa professori Juho Saari ja Tampereen osatutkimuksen toteuttamisesta vastasi sosiaalialan yliopettaja Ulla-Maija Koivula.

Tampereen kysely tehtiin kolmessa jakelupaikassa, RuokaNyssessä, adventtiseurakunnassa ja Kaksi Denaria ry:ssä. Vastauksia saatiin kaikkiaan 352, vain kahden viikon aikana. Ruoka-avun hakijat ja jakelupaikat suhtautuivat kyselijöihin positiivisesti ja ystävällisesti. Opettajana oli hienoa katsoa, kuinka kauniisti ja kunnioittavalla tavalla opiskelijat lähestyivät ihmisiä jonoissa ja miten vastuullisesti ja toisiaan tukien koko ryhmä toimi koko prosessin ajan. Kyselyjen suorittamisen jälkeen, lomakkeet tarkistettiin, numeroitiin ja syötettiin SPSS-ohjelmaan. Lisäksi koottiin Tabulaan jonossa kuultuja kommentteja, joita hyödynnettiin raportissa .

Kuva RuokaNyssen sisältä. Kuvaaja Ulla-Maija Koivula.

 

Ruoka-apu on kyselyn mukaan välttämätöntä suurimmalle osalla vastanneista.  Tyypillinen ruoka-avun asiakas on työtön tai eläkeläinen, keski-ikäinen tai vanhempi, yksinäinen tai yksinhuoltaja. Tuloköyhyys on ruoka-avun tarpeen perussyy.  Noin puolelle vastaajista ruoka-apu on säännöllistä ja jatkuvaa, mikä kertoo siitä, että köyhyys ei todellakaan ole kadonnut Suomesta.  Ruoka-avun jakelupaikoista kerrotaan, että tarve on pikemminkin kasvanut. Ruoka-avun hakeminen on osalle nöyryyttävä ja hävettäväkin kokemus, muttei kaikille. Joku totesikin jonossa, että ”sossuun me ei mennä nöyryyttään itteemme”, toisin sanoen, ruoka-apu voi olla myös toimeentulotuen vaihtoehto, vaikka lähes puolet oli toimeentulotukea saanutkin viimeisen kahden kuukauden aikana.

Kyselyyn pohjautuva raportti on julkaistu Tampereen kaupungin julkaisusarjassa: http://www.tampere.fi/material/attachments/r/6Fiss2ItJ/Ruoka-apututkimus_Tampereella.pdf

Oheisesta Järkilehdestä voit lukea lyhyen jutun asiasta:  http://jarkilehti.fi/2013/04/ruokaa-jonottamassa/

Tutkimuksessa mukana olleet opiskelijat olivat Sanna Elonen, Markku Hokkanen, Sini Jäntti, Hanna Niemi, Annu Kontkanen, Sannamari Hangaslammi, Siru Saarijärvi ja Aila Äijö. Heille kaikille kiitos hienosti tehdystä työstä!

Ulla-Maija Koivula

Tulevaisuuden asiakas sosiaali- ja terveysalalla?

Muistatte Pandoran lippaan? Sehän on se rasia, jonka avautuessa purkautuvat ulos kaikenlaiset vitsaukset ihmiskunnan kiukuksi. Zeus oli kiukustunut Prometheukseen, titaaniin, joka varasti ihmisille tulen. Hän lähetti maailman ensimmäisen naisen, Pandoran, Prometheuksen ja hänen veljensä Epimetheuksen luo tyrkylle. Prometheus aavisti, että tuosta neidosta, eikä etenkään hänen lippaastaan hyvää seuraa ja varoitti veljeään ottamasta jumalilta mitään lahjusta vastaan.  Veli Epimetheus ei ollut näin kaukonäköinen, vaan rynnisti suhteeseen, nai Pandoran ja siitäpä sitten ihmiskunta on saanut sittemmin kärsiä. Proaktiivisuus eli ennalta reagoiminen, ennakointi kantaa sisällään Prometheuksen nimeä: Prometheus = ennalta tietää. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta sitä voi ja tulee ennakoida.

Tulevaisuudessa: vihreä jalanjälki vai ei ?

TAMKin Sosiaali- ja terveysalan ylempien ammattikorkeakoulututkintojen Tulevaisuusseminaarissa tammikuussa 2013 pohdittiin tulevaisuuden asiakasta ja asiakasosallisuutta asiantuntijapuheenvuorojen ja sosiaali- ja terveysjohtamisen opiskelijoitten (SOTE 11 –ryhmä) laatimien esitysten avulla.

Yliopettaja, dosentti Timo Toikko Seinäjoen ammattikorkeakoulusta nosti puheenvuorossaan esiin asiakasosallisuuden ja sen toteutumisen palveluiden suunnittelussa, toteutuksessa ja kehittämisessä. Suomi on yhä jälkijunassa asiakasosallisuuden toteuttamisessa verrattuna vaikka Britanniaan. Siellä on jo yli  kymmenen vuoden ajan asiakasryhmien edustajat osallistuneet sekä sote -alojen opetussuunnitelman laadintaan, opiskelijavalintaan että opetuksen toteutukseen korkeakouluissa. Eri asiakasryhmät ovat omien järjestöjensä kautta aktiivisia sekä palvelujen tuottajina että vaikuttajina. Suomessa asiakkaitten ja potilaitten osallistuminen aidosti omien palvelujensa suunnitteluun tai arviointiin toteutuu paikoittain ja pirstaleisesti, ei vielä systemaattisesti. Se, mikä on oikein ja tarpeellista, on vielä varsin usein professioiden määrittämää. Asiakkaan roolina on usein vain hyväksyä tai hylätä tarjottu vaihtoehto.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin asiakaspalvelupäällikön Marika Järvisen puheenvuorossa kuultiin esimerkkejä siitä, miten asiakasosallisuutta on alettu toteuttaa palvelumuotoilussa TAYSissa. Palvelumuotoilussa lähdetään palveluja ja palvelupolkuja arvioimaan yhdessä asiakkaan ja omaisten kanssa käytännönläheisesti havainnollistaen yhdessä, mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja mitkä ovat osallisten kokemukset ja toiveet. Palvelumuotoilun tuloksena on kehitetty työmenetelmiä ja apuvälineitä sekä uudistettu palvelukonseptia kokonaisuudessaan. Muutoksissa ei ole kyse välttämättä isoista eikä rahaa vievistä suurista innovaatioista, vaan pienistä, käytännön työn ja/tai työympäristön muutoksista, joilla on iso vaikutus asiakaskokemukseen että työn sujuvuuteen.

Z-sukupolvi saapuu!

Opiskelijaryhmien esityksissä dramatisoitiin muun muassa XYZ –sukupolvien eroja palveluiden käyttäjinä ja työntekijöinä. Vaikka sukupolviteoria onkin pelkistys ja osin karikatyyrinenkin tyypittely, se nostaa esiin merkittäviä piirteitä. Nyt parikymppiset nuoret ovat aktiivisia, vaihtelunhaluisia, omatoimisia digi-ihmisiä, jotka mieluummin lukevat lehtensä Ipadista, käyttävät emailien sijasta facebook-viestejä ja hoitavat raha- ja veroasiansa vain netissä. Terveys- ja sosiaaliongelmissa kysytään ensin kaverilta Naamakirjassa, sitten keskusteluryhmässä ja sen jälkeen tai siinä välissä tarkistetaan mitä tohtori.fi asiasta tai muu nettilääkäripalvelu sanoo. Terapiaakin saa jo virtuaalisesti, ja paljon halvemmalla kuin psykologin sohvalla könöttäen. Virtuaaliset, e-health, nettisosiaaliapu tai nettinuorisotyö palveluja on toteutettu jo hyvin tuloksin. Muun muassa nettiterapian on todettu esimerkiksi lievässä masennuksessa olevan yhtä tehokas kuin perinteistenkin muotojen ja niinpä muun muassa HUS on jo toimintaa aloittanut. Verkkonuorisotyö on jo vakiintunut käsite. Alan ammattilaiset sanovat, että on oltava siellä, missä nuoretkin ovat: sosiaalisessa mediassa. Tämä kaikki edellä sanottu ei tarkoita, että kasvokkaiset palvelut ovat turhia vaan sitä, että palveluissa, myös sosiaali- ja terveyspalveluissa, monikanavaisuus ja palvelukynnyksen mataluus ovat tulevaisuuden palvelujen laadun avain. Kullekin tarpeensa mukaan ja asiakkaalle sopivalla tavalla.

Kuten tavaratuotannossa, olemme siirtyneet massatuotannosta palvelujen asiakaskohtaiseen räätälöintiin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tulevaisuuden palvelukirjossa on varmaankin niin sanottu ”peruspaketti” ja sitten ”plussaosat”, jotka todennäköisesti myös maksavat enemmän. Palvelujen modulaarisuutta tutkitaan jo tällä hetkellä Suomessakin useassa eri kunnassa, Tekesin rahoituksella,  yhtenä ratkaisumallina sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannus-tehokkuus-vaikuttavuus –ongelmaan.

Mikä osa näin räätälöidyistä palveluista kuuluu yhteiskunnan maksettavaksi ja minkä asiakas kustantaa itse on modulaarisen mallin poliittinen kysymys. Hollannissa toteutetaan ”mutual self-reliance” –mallia joissain kunnallisissa palveluissa. Tästä esimerkkinä se, että eräällä alueella kunta antoi asuinalueelle rahaa skeittirampin rakentamiseen ja ylläpitoon. Ehtona oli, että asuinalueen asukkaat pitävät huolen siitä, että alue pysyy siistinä eikä ramppia vandalisoida. Mikäli näin tapahtuu, korjauskustannukset otetaan pois asuinalueelle annetusta rahasta. Rakennusprojektin jälkeen alueen ihmiset omatoimisesti vahtivat ja puuttuivat välittömästi, mikäli rampilla tai lähistöllä tapahtui jotain ilkivaltaa,  oskaamista tai muuta hälyttävää. Toisin sanoen yhteisö vastuutettiin pitämään huolta paitsi ympäristöstä myös nuoristaan. Voisiko tätä soveltaa meilläkin? Kuten Putous –hahmo Samppa Linna sanoisi: Saa käyttää hei, muttei oo pakko.

Jokainen voi miettiä kohdallaan, millaisen palvelujärjestelmän ja palvelukonseptin haluaa ja mitä siitä on valmis itse maksamaan. Jos tulevaisuudessa mikään on varmaa niin se, että verovaroin kustannettavat ilmaispalvelut tulevat vähenemään ja ihmisten ja yhteisöjen omavastuu (self-reliance ja mutual self-reliance) tulee lisääntymään. Se, miten tämä muutos tapahtuu ja kenen ehdoilla, on yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka sekä poliittisella että professionaalisella areenalla.  

Yliopettaja Ulla-Maija Koivula, YTL, SoTeMBA


Lue tulevaisuusseminaari-juttu sosiaali- ja terveysalan blogista:

http://tamk-johtaminen.blogspot.fi/2013/01/johtajakurssin-yamk-taidonnayte.html 

 

Greetings from exchange student from Germany - Florian

Hi everyone! My name is Flo. I´m 30 years old and I have been a German Exchange student at Tampereen Amattikorkeakoulu in Finland. It was such a great time! If you like the colder regions, love the pure nature or want to challenge your sensibility of adoption then Finland could be the right choice for you! You get to know different people from different countries. There are a plenty of things you can do in Finland and I obviously have not managed to participate in every happenings or activities.

I met two guys from Africa, who also love music like I do. So we decided to found a band „Came 4 Exchange“ should be named. We practised a lot nearly every day. We also played a lot for Social Organizations, on birthday parties and also were invited to play on the Universities X-mas Parties.

Additionally the academic options here are really nice. I appreciated the way how the records will be evaluated. You have to do a lot of projects, presentations, essay´s and sometimes at the end there will also take place a small examination. It´s hard for me to keep it short because I am still impressed about Finland and the plenty of „faces“ and options there.

My conclusion is. I definitley had in Finland the best, nicest time and it was for certain the greatest experience in my life! I would love to do it again anytime! By the way if you are interested in watching some music of us find the links below!

Universities Student´s X-mas Party   

Farewell Party for Social Work X-Change Students (picture from UM.Koivula's home)

http://www.youtube.com/watch?v=gitnK4lvrk8

http://www.youtube.com/watch?v=UikLV7RLdr8

http://www.youtube.com/watch?v=dp8AWP4H4nc

http://www.youtube.com/watch?v=Spu4Gkif2Mc

http://www.youtube.com/watch?v=ffgEyel2OvE

http://www.youtube.com/watch?v=XcLE9vHgGck

http://www.youtube.com/watch?v=DQXJHZnXq4g

http://www.youtube.com/watch?v=Puw8GSG_XAk