tiistai 21. joulukuuta 2010

Sosdesk-projekti

Sosdesk-projekti sai alkunsa kahdeksan opiskelijan halusta suorittaa Osallisuuden edistäminen-opintonsa Tampereen Ammattikorkeakoulussa opiskelevien ulkomaalaisten parissa. Projektin kohderyhmänä olivat ulkomaalaiset kansainvälisen tutkinnon TAMK:ssa suorittavat opiskelijat. Projekti toteutettiin syys-joulukuussa 2010.


Sosdeskin ensisijainen tarkoitus oli tarjota palveluohjausta viikoittain pidettävässä Sosdesk-päivystyksessä. Projektilaiset päivystivät keskiviikkoisin ennalta ilmoitetussa tilassa TAMK:n Kuntokadun toimipisteellä, jossa suurin osa kansainvälisten tutkintojen opetuksesta tapahtuu. Päivystyksen tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille paikka ja aika tulla esittämään heitä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Projektilaisilta oli myös mahdollista varata aikoja henkilökohtaisia keskusteluita varten.

Päivystyksen lisäksi projektin tiimoilta järjestettiin syksyn kuluessa useampi ilta-tapahtuma. Tapahtumia olivat muun muassa keilaaminen, suomalaisen kulttuurin ilta sekä pukkijoulut.

Sekä päivystyksen että iltatapahtumien mainostaminen sekä niihin ilmoittautuinen tapahtui sekä sähköpostitse että Facebookissa. Sosdeskläiset loivat Sosdeskille Facebookiin oman profiilin. Profiilin tarkoituksena oli mainonnan lisäksi tiiviimpi yhteydenpito opiskelijoihin sekä opiskelijoiden verkostoituminen keskenään.

Sosdeskille luotiin Facebook-profiilin lisäksi oma sähköposti . Sekä sähköpostin että Facebookin tarkoituksena oli mainonnan ja verkostoitumisen lisäksi tarjota opiskelijoille väylä kiireiseen yhteydenottoon.

Projektilaiset olivat Sosdeskin päättyessä hyvillä mielin sen toteutuksesta. Etenkin iltatapahtumat saivat runsaasti ilmoittautumisia ja tunnelma niissä oli aina hyvä.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Venäjän reissu 27.10- 30.10.2010

Lapset elämänsä valtiaiksi- projekti

Saimme taas loistavan tekosyyn lähteä tutustumaan Venäjän ihmeisiin lehtori Salomäen esimerkillisesti luotsaamasta Lapset elämänsä valtiaiksi- projektista. Itse olin matkassa toista kertaa, mutta löytyipä retkikunnastamme niin vanhaa konkariakin, kuin myös ensikertalaista. Niin monenkirjavaa oli matkustajien joukko, että ainut yhdistävä tekijä oli todella huono venäjän kielen taito. Mikä ei kuitenkaan tahtia haitannut, päinvastoin.


Viipuriasema

Aikaisin keskiviikko-aamuna tapahtui odotettu lähtö kohti itää ja passikuvien vertailun jälkeen huomasimme olevammekin jo Viipurissa. Siellä tiivissä ohjelmassa oli ehkä matkan virallisinta antia, Viipurin kulttuuritoimiston järjestämänä. Pääsimme breikkaamaan ja maalaamaan seiniä, eli kaikkea mitä aloitteleva sosionomi voi toivoa.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Viipurin hyytävän kylmältä asemalta kohti Pietaria, tuota Venäjän Tamperetta.





Pietarissa ohjelma oli kokonaisuudessaan paikotellen hyvinkin hektinen ja kolme ja puoli päivää tuntuivat ainakin kahdelta viikolta. Metropoli mikä metropoli, niin kuin eräskin seurueemme jäsen totesi närkästyneelle lastenkodin vartijalle. Ensimmäinen päivä oli pyhitetty koululle numero 260. Mukavan ja vauhdikkaan päivän aikana pelasimme mm. lentopalloa. Iltaa istuimme tietenkin ravintolassa päivän antia läpikäyden ja maailmaa yleisesti parantaen.







Perjantaina ohjelmassa oli jo perinteeksi muodostunut seminaari Herzenin yliopistossa ja vierailu Transit-Prijut nimisessä lastenkodissa. Matkan varrelle mahtui hienoisia ajankäytöllisiä ongelmia, mutta saimme joka tapauksessa nauttia molemmissa paikoissa ystävällisestä tunnelmasta ja jopa tanssi- sekä painiesityksistä. Kuvat kertonevat olennaisen.






Lauantai-päivä ei ollut edellisiä löysempi, vaan rynnistimme epäonnistuneen vankilavierailun jälkeen yllätysvisiitille Tyttöjen taloksi kutsuttuun lastenkotiin, josta jatkoimme Stellit- organisaation vieraaksi toiselle puolelle kaupunkia. Tyttöjen talon hauskoista ja inspiroivista leikeistä olikin melkoinen muutos erittäin ammattimaisen Stellitin vieraaksi, jossa toimimme lähinnä kuunteluoppilaana. Jatkosuunnitelmat ja tuleva yhteistyö kuullostikin erittäin mielenkiintoiselta.



Virallisen ohjelman jälkeen aikaa oli kulttuuriin tutustumiselle, jota harjoitimmekin ahkerasti useassa eri paikassa mm. kikkeriä pelaten ja villisti tanssien. Kaupungillakin kerkesi sunnuntaina hieman kierrellä, mutta kuten aina hyvillä reissuilla, lähtö tulee liian pian.





Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? No ainakin blinit, loistavat kieliväläytykset (harasee finski bonbon), hyvä matkaseura ja väenpaljous Pietarissa. Mutta myös paljon uutta ammatillista tietoa ja pohdittavaa, kuin myös elämästä yleensä. Ei varmasti jäänyt viimeiseksi reissuksi Pietariin, nyt jäi jo pari venäläistä sanaakin mieleen. Loppuun vielä kuvamateriaalia öiseltä Nevski Prospektilta ja eräs taiteilija työssään.












Finski studenten- ryhmän puolesta,

Ville Väisänen, SOSKU13


torstai 25. marraskuuta 2010

SOSIAALIALA TUTKII JA KEHITTÄÄ 2010

Tampereen ammattikorkeakoulussa on yhdistymisen jälkeen yhdenmukaistettu ja uudistettu tutkimustyön opetusta ja käytäntöjä. Sosiaalialalla on muutettu kaikki seminaarikäytännöt, joista yhtenä esimerkkinä on esitysseminaarikäytäntöjen uudistus. Syksystä 2010 lähtien opiskelijalla on ollut mahdollisuus esittää opinnäytetyönsä kolmella tavalla: Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaareissa, opiskelijan opinnäytetyöprosessissa mukana olevan työelämäkumppanin kanssa järjestettävässä tilaisuudessa oppilaitoksen ulkopuolella tai kaikille yhteisessä monialaisessa seminaarissa, mikä ei kuitenkaan vielä ole toteutunut uudessa Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaari toteutui ensimmäistä kertaa 10.11. ja toinen seminaari-iltapäivä oli 17.11.2010, mikä järjestettiin auditoriossa. Jälkimmäinen tilaisuus myös videoitiin. Tilaisuudet keräsivät runsaasti kuulijoita. Opiskelijoiden yhteistyökumppaneita työelämästä oli toistakymmentä paikalla, samoin opettajien edustus. Tärkein kohderyhmä olivat ne opinnoissaan pidemmällä olevat opiskelijat, jotka seurasivat osana opintojaan esityksiä, mutta tärkeää oli myös ensimmäisen vuoden opiskelijoiden mukanaolo. Tilaisuus toimi hyvänä koulutustapahtumana kaikille osapuolille ja toisaalta myös ammatillista keskustelua mahdollistavana vuorovaikutustapahtumana. Seminaarien järjestelyistä vastasi ja myös seminaarien puheenjohtajana toimi opettaja Tiina Saari. Koulutuspäällikkö Sirpa Tietäväinen käytti avauspuheenvuoton jälkimmäisessä seminaarissa.

Seminaarien esitykset antoivat monipuolisen kuvan ajankohtaisista ja juuri nyt sosiaalialaa kiinnostavista aiheista. Uuden teknologian mahdollisuudet osana seniori-ikäisten palveluita oli esillä Suvi Lahden ja Sina Huotarin opinnäytetyöesityksessä. Opinnäytetyö on osana kahta yhteistyötä tekevää projektia ja sen tulokset tulevat esille myös projektien raporteissa. Tämä osoittaa opiskelijoiden pääsevän osallisiksi todella ajankohtaisiin hankkeisiin ja he pääsevät myös vaikuttamaan kehittämisprosesseihin. Opiskelijoiden työ on vastuullista ja vaativaa. Leena Aaltonen esitti työnsä aiheenaan Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan merkitys tuettavan lapsen hyvinvoinnille. Uuden lastensuojelulain ja asetusten tuomat muutokset ovat uudistaneet myös tukitoimintaa. Seminaarissa käytiinkin tärkeää keskustelua muutoksesta ja alan kehityksen seuraamisen välttämättömyydestä. Työelämän edustajat käyttivät puheenvuoroja kuvaten nykyistä lastensuojelun arkea Leenan aiheeseen liittyen. Leena on suunnitellut opinnäytetyönsä ja kerännyt myös aineistonsa ennen viimeistä uudistusta. Muutos kuitenkin mainitaan hänen työssään.

Toinen seminaaripäivä sisälsi hyviä opinnäytetyöesityksiä, missä aineistoja oli kerätty asiakasryhmiltä: Lapset, nuoret ja vankeusrangaistusta suorittavat äidit sekä lastensuojelun perhetyön asiakkaat. Anna Järviluoman ja Annina Kurkelan opinnäytetyössä tutkittiin aggressiivisesti käyttäytyvää lasta päiväkodin työntekijän näkökulmasta. Työssä kuvattiin lapsen aggressiivisuutta ja sen ilmenemistä, mutta löydettiin myös keinoja puuttua aggressiivisuuteen päiväkodin arjessa.

Suvi Autiosaari ja Mari Jääskeläinen yhdessä Johanna Blommin kanssa tutkivat nuoria. Suvin esityksessä aiheena oli yksintulleiden turvapaikanhakijanuorten kokemukset Youth as Refugees –videoprojektista. Suvi oli tehnyt yhteistyötä Taiteen ja viestinnän koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa , mistä pääsivät osalliseksi myös seminaariyleisö videotallenteen katselemisen kautta. Monialaisen Tampereen ammattikorkeakoulun mahdollisuudet yhteistyöprojekteihin myös opinnäytetöiden osalta ovat aivan loistavat. Suvin työssä nuoren videoprojektiin osallistuminen ja hänen oman elämänsä vaiheet kietoutuivat koskettavalla tavalla yhteen ja tulivat hyvin ymmärrystä lisäävästi näkyviksi opinnäytetyöesityksessä. Marin ja Johannan työssä tutkittiin yläkouluikäisten nuorten kokemuksia kavereihin liittyvistä huolista. Työssä tärkeää oli myös pohdinnat aikuisten antaman avun mahdollisuuksista.

Pauliina Korkiakoski ja Tanja Lepistö tutkivat äitiyttä Vanajan vankilassa. Opiskelijoiden kyky kunnioittavaan asiakkaan kohtaamiseen välittyi hienolla tavalla esityksestä. Esittäjät olivat myös löytäneet uudistusideoita. He suorittelivat mm. web –kameran käyttöä lasten ja äitien kommunikaation välineenä. Seminaarin päätti Pauliina Haaparannan ja Hanna Hietikon esitys asiakkaiden kokemuksista lastensuojelun perhetyön pilotista Tampereella. Esittäjät toivat monipuolisen kokonaiskuvan asiakasnäkökulmasta, mutta oli erittäin hienoa saada siihen täydennystä työntekijöiden kertomusten kautta asioiden ja ilmiöiden taustoista, syistä ja seurauksista. Seminaarissa tärkeitä olivat myös ohjaavien opettajien kommentit opinnäytetöistä.

Saimme yhdessä aikaiseksi upean tilaisuuden. Opinnäytetyön kautta opiskelija pääsee syventymään rajattuun aiheeseen. Usein valintojen taustalla on todellinen kiinnostus selvittää aihetta tarkemmin, löytää ja oppia. Ammatillinen kasvu mahdollistuu juuri näin parhaiten. Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaari oli upea tilaisuus tutkia ammatillisen kasvun myötä saavutettuja tuloksia. Jokainen esiintyjä oli valmistellut esityksensä hyvin ja juuri siksi opiskelijat onnistuivat upeasti esityksissään. Jokainen opinnäytetyö on ansainnut tulla esitetyksi yleisölle. Yhteydessä yleisöön syntyy ammatillista vuoropuhelua, missä opiskelija saa olla asiantuntijana. Oman asiantuntijuuden jakaminen on tärkeä osa ammatillista osaamista. Puhuminen suuren yleisön edessä on jännittäväkin tehtävä, mutta siitä selviytyminen osoittaa, että opiskelijalla on valmiutta ottaa vastaan työelämän haasteet. Seminaarin lopuksi lehtori Raija Yliniemi sai kanssani jakaa paljon nimikirjoituksia. Seminaarin onnistumisessa oli suuri merkitys Mika Mäkiahon antamalla teknisellä tuella. Yhdessä voimme onnistua!


Tiina Sinikka Saari
FM, opettaja, Pyynikintien toimipiste

torstai 4. marraskuuta 2010

Monikulttuurinen viikko Metsolla

25.-30.10.2010 vietettiin Tampereen pääkirjasto metsolla monikulttuurista viikkoa. Kirjastossa kävijöillä oli viikon aikana mahdollisuus tutustua mm. ruotsinsuomalaisten elämään, pohtia monikulttuurisuutta meissä kaikissa sekä keskustella monikulttuurisuudesta valtuutettujen kanssa. Viikko huipentui lauantain päätapahtumaan, jonka aloitti kirjastonjohtaja puheellaan ja somalialaiset mahtavalla tanssiesityksellään. Päivän aikana Wilson Kirwa oli lukemassa satujaan lapsille, Nukketeatteri Taiga-Matolla oli esitys ”Iloinen klovni” ja Liisa Liimatainen oli luennoimassa aiheella ”Onko Iranin kansalaisyhteiskunnalla mahdollisuuksia demokratisoida omaa maataan?”

Missä ne sosionomiopiskelijat sitten näkyivät? Koko viikon ajan metson ala-aulassa oli moniaistinen teltta, joka esitteli Afganistanin kulttuuria. Meitä oli siellä kolme sosku12-opiskelijaa koko viikon ajan yhdessä Nokian Afgaaniyhdistyksen edustajien kanssa kertomassa ihmisille Afganistanista jotakin muuta, mitä media kertoo. Ihmiset saivat istua teltassa, kuunnellen afganistanilaista musiikkia ja katsellen teltan seinille ripustettuja sekä projektorin esittämiä valokuvia. Tarjolla oli kardemummalla maustettua vihreää teetä sekä todella paljon erilaisia afganistanilaisia herkkuja (mm. pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja marjoja ja erilaisia siemeniä) sekä mm. tyypillisiä mausteita. Telttaa tuoksuteltiin välillä suihkuttamalla siellä ruusuvettä. Ulkopuolella oli lasivitriinissä persiankielisiä kirjoja ja muutama mallinukke esitteli afganistanilaisia kauniita asuja, joita roikkui vielä myös rekissä teltan ovensuulla.

Alun perin me opiskelijat emme tienneet Afganistanista juuri mitään. Median antama kuva oli yksipuolinen ja synkkä. Opimme pikkuhiljaa viikon mittaan koko ajan lisää ja otimme asioista selvää myös vapaa-ajallamme. Kaiken ikäiset Ihmiset tulivat varsin estottomasti teelle ja vieraskirja täyttyi ihanista kiitoksista ja terveisistä. Ihmiset tulivat juttelemaan meille – jos he kysyivät jotakin jota emme tienneet, ohjasimme heidät yhdistyksen miesten puheille. Kaiken kaikkiaan esittelymme otettiin oikein hyvin vastaan ja teltta oli todella tykätty. Joitakin negatiivisia kommentteja saimme myös – jotkut ihmiset eivät olleet lainkaan halukkaita kuulemaan maasta, jonka he tuntevat varsinaisena ”hirviövaltiona”. Se on sinänsä hieman surullista, koska monikulttuurisuus näkyy Suomessa koko ajan enemmän ja enemmän. Meidän tulisi olla avoimia kaikelle uudelle – he ovat osa meitä! Pääasiassa tämän viikon perusteella voi kuitenkin sanoa, että uudet kulttuurit otetaan Suomessa todella hyvin vastaan. Ihmiset ovat avoimia.

Ennakkoluulot ovat tehty murrettaviksi – sanomme me, joiden ennakkokäsitykset Afganistanista olivat todella huonot. Nyt, kun viikko on ohi, voimme vain suositella, että jos tällaista tulee jatkossa, menkää rohkeasti ja avoimin mielin mukaan. Sillä ei ole merkitystä tietääkö maasta ja kulttuurista yhtään mitään etukäteen, hyvin mekin pärjäsimme viikon ajan koko ajan lisää oppien. Jokainen meistä sai myös pukeutua esillä olleeseen afgaaninaisen asuun, johon kuuluivat housut, mekko ja huivi. Se oli aikamoinen elämys myös, varsinkin kun erästäkin luultiin oikeasti muslimiksi… Otimme jokainen mekkoon pukeutumisen kunnia-asiana ja totesimmekin, että mekko päällä oli oma ryhtikin parempi. Kokonaisuudessaan aivan mahtava viikko. Lauantaina kotiinlähtökin hieman venyi ja fiilis oli haikea, mutta onnellinen.

- Lilli, Pauliina ja Sylvi, sosku12


perjantai 29. lokakuuta 2010

Konichwa - Japanilaisia sosiaalialan opettajia ja opiskelijoita study tourilla Tampereella


Japani-ryhmä, Ulla-Maija Koivula sekä Myrsky (UMK:n lapsenlapsi) Tampereen kalamarkkinoilla

Nobuyki Kataoka on Shikokun Gaukain Universityn sosiaalityön professori, joka toi jo kolmatta kertaa opiskelijoitaan tutustumaan suomalaisiin sosiaalipalveluihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Mukana oli tällä kertaa kuusi innokasta opiskelijaa sekä yliopiston kansainvälisten asioiden koordinaattori.


Opintoviikon aikana ryhmä vieraili Lapinniemen päiväkodissa, Kuuselan palvelutalossa, Muotialan asumis- ja toimintakeskuksessa, Siltavalmennuksessa, etsivässä nuorisotyössä, kehitysvammaisten taidepajassa Wärjäämössä, Validia talossa ja Kissanmaan perhetukikeskuksessa. Sosionomi-opiskelijat Suvi Laakso ja Juuli Kirjavainen toimivat ryhmän oppaina. Tutustuipa ryhmä myös suomalaiseen metsään. Paljon oli kantoja ja vaikea kulkea, totesi Nobuyki, mutta intoili siitä, että ryhmä oli nähnyt myös joutsenia ja paluu pimeässä taskulampun valossa oli elämys sekin. Lehtori Tapio Salomäki oli antanut puukon käteen, jolla pahimmat pedot voi hätistää pois. Perinteistä suomalaista metsäelämää siis. Tampere -päivä ja kalamarkkinat kruunasivat vierailun: paistetut muikut ja muurinpohjaletut maistuivat!

Ja ensi vuonna uudestaan! Tässä siis tilaisuus myös meidän opiskelijoillemme - oppaan paikat ovat auki ensi syksynäkin.


Ulla-Maija Koivula


perjantai 1. lokakuuta 2010

Külaskäik Tartusse

Hyvinvointi- ja sosiaalipalvelujen yksikön opettajat matkailivat Tartossa 23.9. – 25.9.2010. Matkalla verkostoiduimme, kansainvälistyimme ja virkistäydyimme. Tarto on perustettu 1224 ja se on viihtyisä, vireä n. 100 000 asukkaan kaupunki Emajoen varrella. Vireydestä kertoo se, että asukkaista yli viidesosa on opiskelijoita.

Fysioterapian, bioanalyytikan, radiografian ja sädehoidon koulutusohjelmien opettajat tutustuivat omien alojensa kohteisiin ja me sosiaalialan opettajat teimme pikaisen käynnin Tarton yliopistoon. Tarton yliopisto on kunnianarvoisa opinahjo ja se on perustettu 1632.



Varsinaiset vierailukäynnit suuntautuivat Tarton lelumuseoon ja Ensi- ja turvakotiin. Lelumuseo on Nalle Kukkatassun koti. Kuvassa Kukkatassu vasemmalla.



Lelumuseon teatteritalon sisäänkäynti.










Lelumuseo http://www.mm.ee/index2.html yllätti ja ihastutti meidät monipuolisuudellaan ja viehättävyydellään. Museossa on esillä leluja, joilla virolaiset lapset ovat leikkineet kautta aikojen. Lisäksi näytteillä on mm. taidenukkeja ja maailman eri kansojen matkamuistonukkeja. Museosta löytyvät myös viimeisen puolen vuosisadan aikana Virossa valmistettujen animaatioelokuvien hahmot. Leikki- ja askartelumahdollisuuksia löytyy näyttelytiloista, leikkihuoneesta, animaationukkien työpajasta sekä kesäaikaan myös sisäpihalta. Tänä vuonna on avattu lelumuseon teatteritalo, jossa lapset ( ja aikuisetkin ) voivat katsoa esityksiä, osallistua nukketeatteriin sekä erilaisiin teatteri- ja leluaiheisiin toimintoihin.



Opet turvallisesti Ensi- ja turvakodin pyöreän pöydän ympärillä

 Iltapäivällä vierailimme Tarton Ensi- ja turvakodissa, joka on olut tärkeä yhteistyökumppanimme jo vuodesta 1992. Talon johtaja esitteli meille toimintaa, tiloja ja yhden asiakasperheen. Kurkistimme myös talon alakerran saunaan, joka on rakennettu yhteistyössä meidän sosiaalikasvattajaopiskelijoiden kanssa. Ensi- ja turvakodissa on n. 300 asiakaskäyntiä vuodessa. Lapset tulevat erilaisten perhekriisien, kodittomuuden, ja turvattomuuden vuoksi ensi- ja turvakotiin. Talo tarjoaa väliaikaista tukea ja suojaa ja lapset lähtevät sieltä joko omiin koteihinsa, sijaisperheisiin tai lastensuojelulaitoksiin. Ensi- ja turvakoti on ollut ja on erinomainen harjoittelupaikka sosionomiopiskelijoille.

Nägemiseni ! Tuija Salo


keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

kesää odotellessa

Syksyksi pyrkineiden pääsykokeet ovat ohi ja kesän tenttipäivä kahlattu läpi. Oppilaat ovat rauhoittuneet kesäaskareihinsa, mutta opettajat puurtavat vielä tovin töidensä parissa. Kohta Pyynikintie on hiljentynyt kokonaan ansaittua kesänviettoa varten.

Osa opiskelijoista on onnistunut saamaan oman alansa kesätöitä, toiset muita hommia, osa kerää muutaman nopan kesäopinnoilla ja osa taas letkottaa rennosti. Itseäni hevonen potkaisi: Edessä lähtö Békéscsabaan, Unkariin, Erasmusopintoihin neljän muun Tamk:n sosiaalialan opiskelijan ja lehtori Ulla-Maija Takkusen kanssa, jonka jälkeen kesätyöt kehitysvammaisten asumispalveluissa ja retken järjestäminen harjoittelupaikkani nuorille.

Kaikkiaan ensimmäisen vuoden ajatukset ovat olleet positiivisia ja odotuksen toiselle vuodelle ovat korkealla. Syksyllä aloittavat oppilaat kokevat ensi kertaa Pyynikintiellä käyttöön tulevan hyvin tuutorvetoisen perehdytysviikon, jonka aikana toivottavasti talo, tuutorit ja oppilasyhdistys tulevat tutuksi ja oppilaat pääsevät käytäntöihin sisälle. Toista vuotta käyvillä alkavat syventymiset omiin kiinnostuksen kohteisiinsa ja vanhemmat jatkavat perehtymistään sosiaalialan ammattilaisiksi.

Kaiken kaikkiaan lukuvuosi oli luokka-asteesta riippumatta tapahtumarikas ja aika hyvin näille blogisivuillekin on juttuja tapahtumista ja oppilaiden kokemuksista saatu. Toivottavasti tuleva lukuvuosi tarjoaa meille lisää kehittäviä haasteita, tiukkoja tilanteita, iloa ja onnistumisia, riittävästi noppia....

Jos olit pääsykokeissa tänä vuonna ja, niin toivotaan parasta ja tavataan syksyllä! Heille, meille ja kaikille muillekin hyvää kesää!


Eero Tulenheimo
sos13

Tuntemuksia ensimmäisestä vuodesta/vuoden viimeisestä viikosta

Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden lukuvuosi päättyi virallisesti erittäin mielenkiintoiseen viikkoon. Viikon alkupuolella kävimme lävitse juuri päättynyttä harjoittelua, josta monen moista juttua riittikin, ja loppuviikosta taas saimme nauttia vierailijaluennoitsijoiden pitämästä luentosarjasta.

Menneestä viiden viikon mittaisesta harjoittelusta irtosi paljon kerrottavaa ja ammatilliset kysymykset herättivät rikasta keskustelua. Paljon hienoja ja osaltaan vahvan idealistisiakin sanoja ja näkemyksiä lenteli pitkin auditoriota. Jokaisen omaksi tehtäväksi jäikin näiden toteutumisen arviointi omassa oppimisessaan. Onneksemme saimme houkuteltua iltapäivälle vieraaksemme miltei parikymmentä harjoittelunohjaajaa, jotka myös jakoivat omia näkemyksiään menneestä harjoittelusta ja sosiaalialan ammatillisista haasteista. Eettinen toiminta, ammatillinen vuorovaikutus ja osallisuuteen kannustaminen nousivat keskusteluissa suosituiksi aiheiksi ja oli enemmän kuin mukavaa kuulla kanssaopiskelijoiden näitä miettineen.

Loppuviikon ohjelmasta vastasivat vierasluennoitsijat FM Meri Lähteenoksa ja Petri Kinnunen. Lähteenoksan interaktiivinen luento tai pikemminkin oppimispiiri herätteli ajatuksia arjen yhteisöllisyydestä ja tavallisen ihmisen roolista siinä. Keskustelun edetessä ajatuksiin intergoituivat vahvasti perusturvallisuuden kokeminen, kanssaihmisistä välittäminen, rajat, vastuu, hyväksyntä ja monikulttuurisuus. Yhteisön perustaksi Lähteenoksa asetti yhteisen päämäärän ja peruskysymykseksi taas sen mitä yksilö pystyy yhteisölle tarjoamaan ja mitä yksilö odottaa yhteisöltä saavansa.

Petri Kinnusen luento käsitteli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen haasteita ja luento kyllä haastoi myös meitä opiskelijoita. Kinnusen selkeä ja varma ote ja vahva ammatillinen ymmärrys avasivat silti luennon siististi ja näkökulmat aukenivat ja konkretisoituivat luennon edetessä.
Yhteiskunnan murros, muuttoliikkeiden vaikutukset ja teollisuuden ja tuotantoalueen muuntuminen kunnallisesta kansalliseksi ja kansallisesta globaaliksi selkeyttivät haasteita koko maan kattavasta palvelutasa-arvosta ja arvojen muutoksesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ja asiakkuuden luonteen muutos, kasvottomuuden pelko ja mahdollinen kommunikointi- ja informaatioköyhyys olivat Kinnusen luennossa myös yhteiskunnan murroksen lisäksi selviä kohokohtia. Sosiaalisen median mahdollisuudet ja pelot ja haitat puhuttivat. Mikä on tarpeellista ja miten järjestelmät saadaan pidettyä kurissa niin, että niistä ei koidu haittaa ja vaikeuksia vaan niiden funktio selkeyttäjänä ja apuvälineenä toteutuu.

Mietinnänaihetta synnytti myös puhe arvo- ja normimaailmojen moninaisuuksista ja ristiarvoista. Yhdeksi esimerkiksi Kinnunen nosti kuinka Euroopan unionin ajamat asiat eivät välttämättä edusta yksittäisen kansallisvaltion arvopohjaa ja näin aiheuttavat arvoristiriitoja muun muassa sosiaalipolitiikassa.

Lukuvuoden viimeinen viikko summasi mielenkiintoisesti lukuvuonna käsiteltyjä aiheita ja syventyi niihin osin uusin ja rikkain näkökulmin herättäen paljon kiinnostusta. Tälläistä me oppilaat tahdomme jatkossakin!


Eero Tulenheimo

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Talentian järjestämä päivä Kaupin keilahallilla

Talentia järjesti Tampereen sosiaalialan opiskelijoille hyödyn ja huvin täyteisen päivän Kaupin keilahallilla 17.4.2010.


Ensin saimme nauttia hyvästä ruuasta ja hiukan katsella ketä kaikkia oli paikalle tullut. Ruokailun jälkeen Talentian opiskelija-asiamies Hannu Seppänen piti meille puolen tunnin tiiviin paketin kesätöistä. Hannu kertoi mm. työsopimuksen kirjoittamisesta, palkkauksesta ja luottamusmiehen roolista.

Hannun ”luennon” jälkeen joimme kahvia ja keskustelimme lähinnä sosionomin ja sosiaalityöntekijän koulutuksesta.

Seuraavaksi oli vuorossa Talentian viestinnän suunnittelijan Aija Laurilan puolentoista tunnin kattava esitys vaikuttamisesta. Aija kertoi, mikä on vaikuttamisessa tärkeää. Saimme myös keskustella siitä, missä, miten ja kehen voi vaikuttaa.

Lopuksi meille oli vielä varattu kaksi tuntia aikaa keilaamiseen.

Kaiken kaikkiaan päivään sisältyi sopivassa määrin tärkeää tietoa ja rentoutumista. Kiitokset Talentialle mukavasta päivästä!

Wärjäämössä

Seitsemäntoista innokasta osallistujaa odottaa kuunnelman tekemistä sosionomiopiskelijoiden kanssa.   Päivä alkaa esittäytymisellä ja etenee siitä kuunnelman aiheen ideoinnilla pienryhmissä. Yhtäkkiä suunnitteilla ei olekaan kuunnelma, vaan biisin tekeminen ystävyydestä!
Tehtävänantona meillä oli suunnitella ja toteuttaa sosiokulttuurisen innostamisen projekti. Tehtävä tuntui hankalalta, sillä aikataulu oli tiukka ja suunnittelulle jäi melko vähän aikaa. Sosiokulttuurisen innostamisen idea on lähteä toteuttamaan toimintaa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Suurin haaste tehtävässä oli se, että olemme tottuneet suunnittelemaan järjestämämme toiminnan mahdollisimman valmiiksi etukäteen, ja nyt meillä oli vain idea siitä, mitä mahdollisesti lähtisimme tekemään.
Lähtökohta päivään oli kuulluksi tuleminen. Halusimme tarjota asiakkaillemme kehitysvammaisten toimintakeskuksessa mahdollisuuden kuulla omaa ääntään. Toimintakeskuksen työntekijöiden kanssa pidetyn alkupalaverin pohjalta päädyimme tekemään kuunnelman asiakkaiden kanssa. Aihe ja toteutustapa jätettiin asiakkaiden itse ideoitavaksi. Heti päivän aluksi pienryhmäkeskusteluissa ilmeni kuitenkin heidän kiinnostuksensa musiikkia kohtaan ja sen pohjalta päivän teemaksi muodostuikin oman biisin sanoittaminen, säveltäminen ja äänittäminen.
Yllätykseksemme suunnitelmien muuttuminen ei ollutkaan kamalaa, vaan selvisimme ongelmitta. Itse asiassa kokemus oli erittäin voimaannuttava. Saimme projektista luottamusta ammatillisuuteemme ja uusia näkökulmia sosionomin työnsarkaan.
1.Mun ei tarvi olla yksin, kun ystäväin oot aina.
Sä vierelläni kuljet, voin luottaa suhun aina.
Oot tosi tärkee mulle ja ilman sua en elää voi.

Kaikkien kanssa ystäviä ollaan.
Me yhdessä, aina rinnakkain.
Ystävyys on parasta alkuvoimaa.
Ystävyydeltä kaiken sain.

2.  Mun ystäväin oot aina. Oot aina sydämellä.
Oot tosi tärkee mulle, oot aina lämmin hellä.
Vaikka ikävä on joskus, oot aina mua lähellä.

3. Ystävyys on keltainen, lämmin ja aurinkoinen.
Kun tunnet ystävyyden hetken, aloitat onnellisen retken.

Johanna Laukkanen, Maijaliisa Majamäki ja Noora Mäkinen, SPEDA12.

tiistai 4. toukokuuta 2010

”Tehdään uudestaan!”


28.4. oli Kangasalan nuorisotila Monarissa 4H kerhon vappudisko railakkaissa merkeissä. Lapset, 7-10 vuotiaita, saivat luvan kanssa pitää hauskaa, ja yhdessä teimme illasta mainion.
Ajatus lähti siitä, kun etsimme kohderyhmää sos.prokkiksellemme, jossa ideana oli lähteä liikkeelle asiakkaiden omista lähtökohdista, ja luoda / järjestää mahdolliseksi sellaista toimintaa joka olisi heidän juttunsa ja edistäisi samalla sosiaalista hyvinvointia, innostamisen merkeissä. Olimme yhteydessä Kangasalan 4H yhdistykseen, jossa kävi säännöllisesti yli kymmenen lasta. Juttelimme yhdessä kerhon pitäjien kanssa, kävimme tutustumassa paikkaan ja ideoita alkoi syntyä. Kolautimme päämme yhteen ja lähdimme hommiin.
Päätimme järjestää vappu diskon, jossa lapset itse ovat mukana tekemässä ja toimimassa.
 Aluksi teimme mainoksen joka jaettiin kerholaisille. Senkin oli suunnattu lapsia innostavaksi, sisältäen kuitenkin kaiken tarvittavan informaation myös aikuisia varten.  Teemana olivat naamiaiset, joten lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia rooleja. Puhumattakaan siitä että hauskaahan se on! Omana itsenäänkin sai tietenkin tulla. Järjestimme paikalle helium ilmapalloja, itsellemme sopivat naamiaisasusteet, lapsille sopivaa menevää musiikkia, munkkia ja simaa, palkintoja, sekä järjestimme mm. limbokisan sekä tuolileikin.
Tila oli erinomainen toiminnallemme. Oman ruokailutilan ja äänentoiston lisäksi paikalta löytyi nuorten itse tekemää taidetta, julisteita ja mukavia sohvia. Itse tehtyjen munkkien syömisen lomassa kertasimme heti aluksi lasten kanssa yhteiset säännöt, joista pidimme kiinni koko porukalla. Musiikin soidessa oli mukava lähteä joukolla limbokisaan, johon myös osa aikuisista osallistui. Leikistä tuli alkunihkeyden jälkeen hitti, ja ne jotka olivat olleet kovaan ääneen vastahakoisia, huusivat nyt: ”Tehdään uudestaan!”. Ja niinhän me tehtiin. Jammailun välissä teimme musiikin tahtiin myös seuraa johtajaa-peliä, jossa jokainen lapsi sai näyttää vuorollaan seurattavat liikkeet.  Lapset selvästi kaipasivat liikkuvaa tekemistä, ja oli hyvä keino myös tutustua ja antaa jokaiselle oma vuoronsa poppoossa. Samalla fiiliksellä teimme monta muutakin leikkiä ja puuhaa. Lähtiessään lapset saivat ottaa jokainen itselleen oman heliumpallon.
Tapahtuma tuntui onnistuneelta, ja saimme hyvää palautetta.

Sosiaalisen innostamisen kautta toimintaa

Olemme toisen vuoden sosionomiopiskelijoita ja järjestimme sosiaalisen innostamisen lähtökohdista toimintahetken tyttöjen tuvan tytöille Pispalassa.  Tavoitteena siellä on olla tukemassa peruskouluikäisten tyttöjen tervettä kasvua, olla läsnä ja helposti lähestyttävissä. Toiminta on lähtenyt liikkeelle vapaaehtoistyönä vuonna 1998 ja tämän jälkeen Isosiskoprojektina vuosina 1999–2005 , jonka aikana kehitettiin uusia toimintamalleja tyttöjen toiveista ja tarpeista lähtien. Projektin tavoitteena on ollut peruskouluikäisten tamperelaisten tyttöjen arjen parantaminen tarjoamalla heille vapaaehtoistyötä tekeviä Isosiskoja arjen ystäväksi ja terveen kasvun tueksi.
Meidän toimintamme tyttöjen tuvalla lähti liikkeelle siellä käymämme tapaamisen kautta. Kävimme juttelemassa ja tutustumassa eräänä iltapäivänä paikan päällä. Itse toiminnan järjestimme torstaina 29.4.2010 tee-hetken jälkeen. Olimme mukana myös jo tee-hetkellä. Siinä pääsimme hiukan luomaan vuorovaikutussuhteita tyttöihin ja tytöt myös meihin. Tee-hetken jälkeen tytöt menivät kauppatoimintaan alakertaan noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi ja silloin me valmistelimme toimintamme. Meidän toiminta oli musiikkimaalausta vesiväreillä. Toimintaan osallistuminen oli täysin vapaaehtoista. Aluksi kerroimme omista taustoistamme ja leikimme yhden tutustumisleikin, jossa jokainen kertoi oman nimensä sekä eläimen joka haluaisi olla. Sitten pääsimme itse toimintaan, jossa tytöt sekä aikuiset maalasivat musiikin herättämiä ajatuksiaan ja tunteitaan paperille. Musiikkeja oli neljä erilaista hitaasta menevään ja jälleen rauhalliseen. Taideteoksia sai tehdä vaikka jokaisesta musiikista oman tai sitten kaikki samalle paperille tai ihan kuinka itse koki parhaakseen. Kun musiikit oli kuunneltu ja taideteokset luotu, kerroimme ensin omista kuvistamme vierustoverille ja sen jälkeen halukkaan saivat kertoa myös koko porukalle. Tyttöjä toiminnassa oli vajaa kymmenkunta ja aikuisia meistä opiskelijoista kolme sekä paikanpäältä neljä. Meitä oli oikein mukava ja innostunut joukko musiikkimaalaamassa. Aivan lopuksi vielä muodostimme yhdessä alla olevan taideteoksen. Omaa teostaan ei ollut pakko taideteokseen asettaa, mutta moni silti halusi tuoda oman mahtavan tuotoksensa julki.
Sospeda12
Annukka Pirttilä, Kati Haapanen, Eveliina Kerkkäinen, Mari Annala ja Riikka Mäki

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Luovia menetelmiä Espanjan keväässä

Social Pedagogy and Creative Methods in Substance Care – intensiivikurssi Sevillassa, Pablo de Olavide –yliopistossa 8-19.3.2010.
Kurssiin osallistui kaikkiaan 70 opiskelijaa ja 15 opettajaa Liettuasta, Saksasta, Unkarista, Hollannista, Suomesta ja Espanjasta. Intensiivikurssi järjestettiin jo toisen kerran, ensimmäisen kerran teemaa opiskeltiin Tampereella helmikuussa 2009. Kurssilla perehdyttiin kunkin maan päihdetilanteeseen ja päihdepalveluihin. Erityinen teema tällä kertaa olivat nuorten päihteiden käyttö sekä ennaltaehkäisevä työ ja siinä käytettävät menetelmät. Luovia menetelmiä opiskeltiin workshopeissa, joita olivat: musiikki, keho ja tanssi, taide, pelit, draama, vuorovaikutus, naamiot ja voimauttava valokuva. Taitoja päästiin soveltamaan paikallisessa peruskoulussa, jossa kurssin opiskelijat toteuttivat toimintapajoja koulun 10-14 –vuotiaiden nuorten kanssa. Kurssilla tehtiin myös pieni kenttätutkimus, jossa opiskelijat havainnoivat ja haastattelivat Sevillan iltaelämässä juhlivia nuoria. Bótellon –ilmiö eli nuorten katujuopottelu – on espanjalaisten vastine tamperelaiselle ”Koskipuistopiknikille”.

Intensiivikurssia koordinoi Tamkin sosiaalialan opettaja Ulla-Maija Koivula. Voimauttavan valokuva –työpajan kurssilla toteutti ilmaisutaidon ja draaman opettaja Merja Repo. Sosiaalialan opiskelijoista kurssiin osallistuivat Anne Siekkinen, Aino Salmi, Tuomo Koski, Janica Pitkänen ja Pauliina Järvinen. Seuraavan kerran intensiivikurssi järjestetään keväällä 2011 Unkarissa.

Voimauttava valokuva –työpaja

Valokuvan työpajaan osallistui 12 opiskelijaa kaikista kurssimaista ja työkielenä oli englanti. Voimauttavan valokuvan menetelmä perustuu tekemiseen ja siksi se sopi hyvin monikulttuuriseen ryhmään, jossa ei voinut puhua omaa äidinkieltään. Onhan olemassa sanontakin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voimauttava valokuva ei kuitenkaan ole vain kuvaamista vaan ennen kaikkea vuorovaikutusmenetelmä työntekijän ja asiakkaan kesken tai asiakkaitten kesken. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan identiteettiä tekemällä hänet, hänen elämänympäristönsä, perheensä ja tarinansa näkyväksi ja arvokkaaksi. Tätä taitoa opiskelijat harjoittelivat työpajassakin kertomalla omaa tarinaansa muille.

Opiskelijat ympäri Eurooppaa olivat yhtälailla kiinnostuneita kuvaamisesta ja kuvattavana olemisesta ja ymmärsivät nopeasti voimauttavan valokuvan perusidean: valtasuhteen purkamisen kuvaajan ja kuvattavan välillä ja sen että kuvattava on tilanteen päähenkilö ja rakentaa kuvaustilanteen ja –estetiikan omista tarpeistaan käsin. Digikuvaamisessa tekniikka on tuiki tarpeellinen apuväline ja törmäsinkin muutamiin yllättäviin ongelmiin, jotka kuitenkin ratkesivat hyvällä tahdolla ja luovalla ongelmanratkaisulla. Niinpä työpajan päätteeksi saatoimme järjestää valokuvanäyttelyn, josta valittuja kuvia opiskelijat esittelivät myös koko kurssille ilmiselvästi ylpeinä saavutuksistaan. Syystäkin.

Lisätietoja: Ulla-Maija Koivula (ulla-maija.koivula@tamk.fi),   Merja Repo (merja.repo@tamk.fi)



maanantai 26. huhtikuuta 2010

Blogi – Osallisuuden edistämisen projektiopinnot

”Osallisuutta edistämässä – Sos-klinikalla kohtaavat asiakas- ja projektityö”.


TAMKin sosionomiopiskelun viimeisen vuoden kursseihin kuuluu niin sanottu ”Sos-klinikka”. Nimestään huolimatta kysymyksessä ei ole sen enempää epätoivoinen yritys kouluttaa opiskelijoita ensiapuosastolle kohtaamaan jonottajia kuin ”ongelmatapauksiakaan”, vaan antaa tuleville sosionomeille keinoja kohdata projektitöiden todellisuus. Jalona päämääränä mainitaan sosiaalisen osallisuuden lisääminen. Mitä tuo sosiaalinen osallisuus sitten on?

Olisiko se asiakkaiden osallisuutta omissa palveluissaan? Aktivointia, yhteisöllisyyttä vai peräti sitä voimaantumista? Sos-klinikan kokemusten perusteella Palsos 11 -ryhmän opiskelijoiden keskuudessa se on myös kohta valmistuvien sosionomien omien persoonien ja valmiuksien peliin pistämistä opittujen asiakastyö- ja vuorovaikutustaitojen sekä luovuuden saralla. Lisäksi se vaikuttaa piristysruiskeelta (antidoping) keskelle arkiopiskelun monesti uuvuttavaa ja itseään toistavaa todellisuutta koulun käytävien liukuhihnalla.

Samalla sosionomit pääsevät teroittamaan kynsiään (joskus rakenne) projektitöiden saralla. Osalle projektit ja hankkeet ovat toki tuttua kauraa, mutta osalle vasta ekoja kertoja kokeilla siipiään toteuttaa sosiaalisia innovaatioita yhteistyössä muiden alalla työskentelevien kanssa. Projektityöt ovat jo vakiintunut osa sosionomien työnsarkaa ja todellisuutta, joten niihin onkin hyvä tottua jo koulutuksen aikana. Hanketodellisuudessa asioiden kehittäminen ja eteenpäin vieminen on onnistumisen kokemuksia (jos karvaita pettymyksiäkin) tarjoavia hetkiä täynnä. Siksi on tärkeää, että sosionomin koulutuksessa on myös ainakin yksi kurssi, jossa päästään rakentamaan jotain omaa alusta, vaikka sitten harjoitusmielessä.

Takaisin sosiaaliseen osallisuuteen. Jos sosionomiopiskelija sitten Sos-klinikan kautta saa katsannon ja hyppäyksen asioiden kehittämisen, muutostyön ja uudenluomisen maailmaan, mitä saa potentiaalinen asiakas? Ainakin toivottavasti innokkaan uuden ihmisen, joka ei ole leipääntynyt, rutinoitunut ja liukuhihnaistunut, vaan asioista ja ihmisistä kiinnostunut, tulevaisuuteen katsova ja palveluja oman persoonansa ja tuoreutensa kautta kehittävä. Ihmisen, jonka ydinosaaminen liittyy siihen, kuinka asiakas saa otteen elämästään ilman kohteena olemista ja ongelmakeskeisyyttä. Asiakaslähtöisen otteen, jonka taustalla on toivottavasti uusia näkö- ja tulokulmia sekä aimo annos kykyä kohdata ja mennä iholle (ainakin henkisesti). Eikä pahitteeksi ole, jos asiakas lähtee kohtaamisesta toivorikkautta lompakossaan omaavana...

Minkälaisia kokemuksia Palsos 11 ryhmälle sitten mahtui omiin Sos-klinikoihinsa? Tarvittiinko tehohoitoa vai riittikö laastarointi? 2009 syksyn ja alkutalven klinikoilla tarjottiin muun muassa seksuaalivalistusta ja päihdekasvatusta nuorille, viestintätaitoja vanhoille, palveluohjausta lapsiperheille, virikkeitä ja puhtia seniorikansalaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä Euroopan unionin todellisuutta maahanmuuttajille. Palvelut olivat siis moni-ilmeisiä ja moniulotteisia. Unohtamatta keinovalikoimastaan luovia ja psykososiaalisia menetelmiä, joita vuoden 2009 aikana harjoitettiin myös koulussa, kuten kolmantena vuotena opetussuunnitelmaan kuuluu.

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn Ikälinjan kautta tarjottu ”kosketuspalvelu”. Ryhmä sosionomeja toteutti Ikälinjalla palvelun, jossa asiakkaiden pilottiryhmä, joka pystyi kosketusnäyttöjen kautta kommunikoimaan keskenään interaktiivisesti, sai kolmen lähetyskerran kautta täyden tehokuurin tietämystä muun muassa Kelan etuuksista, päiväkeskustoiminnasta, eläkeläiskorteista, kulttuuripalveluista, palveluseteleistä tai vaikkapa saunotuksista. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja kertoivat pystyvänsä jakamaan saamaansa tietoa myös omille ystävilleen ja tuttavilleen.

Yhtenä esimerkkinä toimii ammattikouluikäisten nuorten seksuaalivalistus, jota yksi sosionomien ryhmä tarjosi syksyn synkkeneviin iltoihin. Ikäjakaumaltaan 16-19-vuotiaille tytöille ja pojille kohdistettu valistus sisälsi tietoa yleisellä tasolla ja toiminnallisten menetelmien kautta. Ehkäisevän päihdekasvatuksen alueella peruskoulun yläluokkalaisten parissa yhteistyötä Raitsun (ehkäisevä päihdetyö) kanssa jatkoi yksi projektiryhmä osallistavin menetelmin.

Maahanmuuttajatyöhön suuntautunut projekti oli ”EU-kioskipalvelu”, jossa eurooppalaiset ja kauempaa saapuneet maahanmuuttajat saivat perustietoa suomalaisista työmarkkinoista ja mahdollisuuksista sekä omien vahvuuksiensa löytämisestä TAKK:n tiloissa. Viime aikojen maahanmuuttajakeskustelujen ja yleisen ilmapiirin keskellä sosionomit toivat myös osansa siihen, että maahanmuuttajilla olisi riittävästi tietoa ja taitoa pärjätäkseen monesti kylmässä Pohjolassa, jossa erilaisuutta ei valitettavasti nähdä välttämättä vahvuutena.

Muista Sos-klinikoista mainittakoon vielä Hervannan Kotosalla -korttelin Hopeakallion kerhohuoneella toteutettu avoin ryhmä kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistämiseen, jossa pelailujen, levyraatien, rentoutusten, muistelojen ja lopulta pikkujoulujen kautta yritettiin voimaannuttaa 60 – 85-vuotiaita ryhmäläisiä. Toinen toiminnallinen ryhmä projekteissa toteutettiin mielenterveyskuntoutujien parissa. Unohtamatta Ylöjärven perhepalvelujen yhteyteen rakennettua ohjauspiste PERHOA, jossa terveyskioskin yhteydessä jaettiin tietoa lapsiperheiden palvelumahdollisuuksista.

Kaikkien näiden klinikoiden yhteisenä kokemuksena oli erilaisten asiakasryhmien palvelujen kehittämisen lisäksi myös sosiaalialan tulevien ammattilaisten ja heidän asiakkaidensa aito, rehellinen ja samalta tasalta tapahtuva kohtaaminen. Sitä haetaan myös seuraavana vuonna kun taas uudet sosionomit suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat omat ”klinikkansa”. Hauskoja kokemuksia Sos-klinikoille koko Palsos 11 ryhmän puolesta!

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Elävä kirjasto – tapahtuma

Elävä kirjasto- tapahtuma, joka oli osa rasismin vastaista viikkoa, järjestettiin 25.3.2010 Pyynikintien toimipisteen kirjastossa. Järjestäjinä toimivat osa sosiaalialan 1.vuosikurssin opiskelijoista. Projekti oli osa ”Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta”-opintokokonaisuutta.

Elävän kirjaston tarkoituksena on antaa mahdollisuus kohdata ihmisiä, joihin joissain tilanteessa kohdistuu ennakkoluuloja tai rasismia. Se on erinomainen työkalu, jolla voidaan parhaimmillaan poistaa ihmisten välisiä ennakkoluuloista johtuvia konflikteja. Elävän kirjaston idea perustuu ”eläviin kirjoihin”, joita ovat ihmiset. Jokainen ihminen on oma tarinansa, mikä muodostuu ihmisen etnisestä taustasta, kasvuympäristöstä, elämän yhteisöstä, elämässä tehdyistä valinnoista tai tapahtumista joihin ihminen ei itse ole pystynyt vaikuttamaan, uskonnosta, sekä miljoonasta muusta asiasta. Kaikki mitä ympärillämme on koskaan tapahtunut muokkaa meistä erilaisen yksilön verrattuna muihin maailman ihmisiin. Osa meistä kuitenkin tuntuu olevan monien mielestä liiankin erilainen, mikä luo yhteiskuntaamme ennakkoluuloisen ilmapiirin. Ennakkoluulot ovat usein kuitenkin tiedon puutetta ja sen poistamiseksi Elävä Kirjastokin aikoinaan luotiin.

Kirjastostamme oli lainattavissa seuraavat kirjat: romaani, poliisi, entinen rikollinen, mielenterveyskuntoutuja, invalidi, lesbo, totaalikieltäytyjä ja helluntailainen. Lainaajia tapahtumassa kävi noin 60. Kirjoja oli mahdollista lainata kerrallaan 20 minuutin ajaksi ja kirjat olivatkin varattuina koko tapahtuman ajan. Kaikkein luetuimmat kirjat olivat poliisi, entinen rikollinen ja romaani. Suurin osa lainaajista oli oman koulumme oppilaita, mutta muutamia ulkopuolisiakin tapahtuma veti puoleensa. Kirjat antoivat meille todella myönteistä palautetta järjestelyiden onnistumisesta. Tapahtuma oli heidän mielestään hyvin organisoitu, tosin osa sanoi että ”kirjaston aukioloaika”, eli kaksi tuntia, oli ehkä liian lyhyt. Lainausaika olisi voinut olla myös hieman pidempi. Monesta kirjasta tuntui, että he onnistuivat lieventämään joidenkin lukijoiden ennakkoluuloja, mikä on jo aikamoinen saavutus! Oli myös kiva kuulla että jokainen kirja oli niin innostunut tapahtumasta, että haluaisi mielellään uudestaan kirjaksi. Hyvää palautetta ja kehotuksia tapahtuman uudelleenjärjestämiseksi saimme myös kävijöiltä ja kirjaston työntekijöiltä.

Tapahtuma oli siis kaikin puolin onnistunut. Sosiaalialan opiskelijoina saimme näin hyvän keinon oppia yhteistyötä ja vaikuttamista. Pienellä budjetilla toteutimme tapahtuman, jonka arvo voi jonkun elämässä nousta mittaamattomankin arvokkaaksi. Jos edes hiukan pystyimme vaikuttamaan kirjastossamme vierailleisiin kirjojemme tai itse tapahtuman kautta, niin Elävä kirjasto on silloin toteuttanut tehtävänsä. Mikä tärkeintä; me jotka tulevaisuudessa tulemme työskentelemään kaikenlaisten ihmisten kanssa varmasti ymmärsimme, että meidän itsemme on erittäin tärkeää pohtia suhtautumistamme erilaisiin ihmisiin ja siihen, että olemmeko itse ennakkoluulojen vaivaamia. Kiitämme kaikkia tapahtumaan jollain tavoin osallistuneita. Mainittakoon, että pulla ja piparit olivat myös oikein hyviä!

Melina Mäntylä

torstai 11. maaliskuuta 2010

Työharjoittelussa Nepalissa osa 2: Holi festivaali

26.2.2010 Pokhara


Long time, no see! Ei oo tullu nyt kirjoiteltua hetkeen kun ei oo mitään ihmeempiä tapahtunut. Elo Nepalissa on tasaantunu ja vähä niin kuin arki koittanut. Ei toki niin kylmänä ja myrskyisenä kuin teillä siellä Suomessa, onneksi! Sairastelin tuossa taas melkein viikon, vessa juoksua. Lapset sanoi että ”Markus-dai, tapaain moto chaina”, eli et oo niin lihava enää. Ihmekkös kun elin monta päivää vedellä ja parilla keksillä. Täällä on ilmat lämmenny, yöllä on noin +8 ja päivisin lähestyy kolmeakymmentä.

Eli kesään päin mennään ja sempä takia sunnuntaina juhlitaan Holi festivaalia, veden ja värien festivaali. Se on näkynyt jo katu kuvassa viikon verran, koko ajan joltain terassilta lentää kadulle vesi-ilmapalloja. Tänään tuli bussin avoimesta ikkunasta yks pallo sisään ja melkein sain osuman. Sunnuntaina tulee vielä värit mukaan. Ei kuulemma kannata laittaa silloin niitä parhaimpia vaatteita päälle. Mekin Tiian kanssa ollaan jo valmistauduttu ostamalla pari pyssyä ja iso pussillinen vesi-ilmapalloja, sekä vihreää ja sinistä värijauhetta millä saadaan vesi värjättyä. Veikkaa että tulee sellainen Minä & Tiia vs. 54 lastenkodin lasta matsi.

Pidettiin muutama päivä vapaata ja hurautettiin bussilla Pokharaan. Matkaa sinne on noin 200km, mutta se ei ihan taitu kahdessa tunnissa niin kuin voisi yhtäkkiä kuvitella, vaan siinä meni taukoineen yli seitsemän tuntia ja tänään takaisin tullessa oli ruuhkaa joten aikaa bussissa vierähti lähes 8h. Pokhara on tosi siisti ja maisemat on näkemisen arvoiset, aamuisin kun on kirkas taivas niin lumihuippuiset vuoret näkyi hotellin pihaan todella upeasti. Ja järvimaisemasta tuli ihan kotoiset tunnelmat. Vuokrattiin moottoripyörät ja ajettiin Sarangotin huipulle katsmaan maisemia. Käytiin myös Bevi’s falls putouksella ja lepakkoluolassa! Kantapään kautta opittiin ettei kannata moottipyöriä ihan mistä vaan vuokrata. Meille sattui vähän huono tuurikin kun se vuokraaja pariskunta ei ollut mitään rehellisimpiä ihmisiä maan päällä. Mun pyörästä puhkes rengas tasaisella asfaltilla ja huollossa selvis että sielä oli joku ikivanha sisäkumin präiskä joka olisi puhjennut varmaan parissa päivässä ilman ajamistakin. Pyöräliikkeestä sanottiin että ”se oli aamulla ehjä kun lähdit, joten sä maksat”, siitä hermostuneena en todellakaan ostanut sinne uutta sisäkumia, vaan vaihdatin sinne kiusallani sellaisen kumin joka kesti juuri ja juuri ajamisen takaisin liikkeeseen, tankinkin tyhjäsin niin ettei sinne jäänyt pohjalle mitään, sen jälkeen palautin pyörän päivän etuajassa. Mun ongelmat päättyi siihen, mutta seuraavana päivänä kun Samuli ja Jarno palautti pyöränsä, väitti liikkeen pitäjät että on tullu sähkövika toiseen pyörään ja se oli sata varmasti vialla jo pyörää vuokratessa. Toinen asia johti toiseen ja kohta alkoikin jo pieni naamaanlyönti kilpailu. Liikkeen omistaja mies löi Sampaksia naamaan. No kylmän rauhalliset suomalaispojat otti iskut vastaan lyömättä takaisin ja kutsui turistipoliisin paikalle. Nepali mies käänsi asian poliisille niin että Samuli löi häntä, Samuli kysyi tältä naispuoliselta henkilöltä että ”minkälainen perhe te oikein olette?”, josta tämä nainen kilahti ihan täysin, toivottavasti pisti edes miettimään.. No siinä hiiltynenä tämä nainen alkoi kuitenkin huuta ja väitti poliisille Samulin lyöneen myös häntä kasvoihin. Hmm missä arvet ja mustelmat? Asia jäi meidän osalta siihen ja poliisi jäi selvittelemään asiaa, ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta ko. liikkeen kanssa. Yrityshän ei ollut edes rekisteröity joten toivon mukaan saivat siitä edes jotain sanktioita. Ens kerralla osaa itse olla vähä fiksumpi ja katsoa keneltä vuokraa ja mitä vuokraa.. Onneksi vain murto-osa Nepalilaisista on tuollaisia.

Jotkut sanoo että ilman Pokharaa Nepali ei olisi mitään, itse en oo ihan samaa mieltä. Jos tänne tulee rentoutumaan ja syömään hienoissa ravintoloissa lyhyelle lomalle, niin silloin Pokhara on hyvä paikka sille. Mutta oon tyytyväinen että valitsin harjoittelupaikan täältä Kathmandusta, vaikkei tämä niin puhdas kaupunki olekkaan ja ruuhkat on mitä mahtavimmat, niin silti täällä on ihan hyvä olla. Eikä Nepali ei oo mikään kovin vakaa maa, tuntuu jotenkin turvallisemmalta olla Kathmandussa kun tietää että tarvitaessa täältä löytyy hyvä sairaala ja myös Suomen suurlähetystö jos tulee hätä.

1.3.2010 Holi festivaali

Melkoista vesisotaa oli tuo Holi ja se kesti koko päivän. Aamulla noin yhdeksän aloitettiin ja vesi ja värit lensi ihan iltaan asti. Tiian kanssa edellisenä iltana täytettiin noin 2-3 sataa vesi-ilmapalloa sinisellä ja vihreällä vedellä ja sitten heti aamu tuimaan käveltiin alas lastenkodille ja siitä se alkoi. Onhan sitä vesisotaa oltu Suomessakin, mutta tämä oli ihan toista luokkaa. Siellä oli kaikki 54 lastenkodin lasta, sekä melkein kaikki aikuiset ja mistä olin erityisen onnellinen, oli kun peltohommissa olleet kuurotkin osallistuivat sotaan. Päivän kuluessa eteenpäin löysi tiensä lastenkodille myös kaikki naapurin lapset. Veikkaan että päivän aikana täällä meidän markeilla oli yli sata hengeä heittelemässä vettä ja värejä. Vesi-ilmapallot on kalliita, tai ei niin kalliita, mutta halvempi veihtoehto on pienet muovipussit jotka täytetään vedellä ja pyöritettiin pussinsuu kiinni tiukasti, niin että pallo on yhtä kova kuin kivi ja siltä se tuntui kun sai osuman selkään tai poskeen. Mustelmia tuli päivän aikana ihan mukavasti. Täytyy sanoa että nuo nepalilaiset lapset on kyllä kovaa tekoa. Kun se kivi mäiskähti selkään, kuului kova huuto ja naama irvisti muutaman sekunnin, mutta sen jälkeen sota jatkui ilman itkua ja huutoa. Keskustassa meininki oli kuulemma vielä rankempaa. Siellä ei kukaan piitannut saiko joku kipeää tai minkälainen sota on kaikista osapuolista mukavaa. Värijauhoja hierottiin naamaan ja tungettiin silmiin ja suuhun. Jonain vuonna tai varmaan useampina vuosina on heitelty myös oikeita maaleja toisten päälle. Surullista on että myös tämän vuoden vesisodassa sai surmansa kuulemani mukaan ainakin kolme ihmistä.

keskiviikko 24. helmikuuta 2010

Meidän turvatalomme video'- on valittu Videotivolin kilpailuasarjaan

Yhteiskunnasta uloslyötynä elää Suomen lähialueilla , mutta myös Suomessa lukuisia ihmisiä, joiden arkea sävyttää sosiaalinen, taloudellinen ja henkinen ahdinko.

Suomen lähialueiden sosiaali-ja terveysalan ongelmatiikasta nousi eettinen vaade auttamiseen, joka alkoi Virossa Tarton lasten turvakodin kanssa vuonna 1992 ja Venäjällä Vipurissa sekä Pietarissa vuonna 1994.

Pitkäaikainen yhteistoiminta on vahvistunut ja muuttanut auttamistyön vähitellen projektiiviseksi kehitystyöksi, jossa korostuvat yhdessä suunnitteleminen , tekeiminen ja luova toiminta erityisesti haavoittuvissa olosuhteissa elävien ihmisten kanssa. Lasten turvataloissa sosionomi-opiskelijat ovat kohdanneet kaltoinkohtelun koko kirjon ihmiskaupasta ja sodan kärsimyksistä tavanomaisempiin murheisiin. On tärkeätä, että luomme opiskeijoille mahdollisuuksia olla mukana kehittämässä ihmisille parempaa arkea osana Pohjoista ulottuvvuutta. Rikollisuus, päihteiden käyttö, ihmisten kaltoin kohtelu ja väkivalta ja erilaiset taudit ylittävät kansalliset rajat helposti.

Lapset elämänsä valtiaiksi-hanke on yritys luoda ja kehittää yhdessä eri toimijoiden kanssa aktivitettteja, jotka ovat tuomassa haavoittuvissa oloissa elävien lasten ja nuorten ääntä ja olemusta esiin yhteiskunnissa. Hankkeessa on useita osaprojekteja, joista yksi on video-projekti, jossa lapset itse suunnittelevat ja kuvaavat filmin. Vuosien varrella olemme työstäneet lasten kanssa lähes kymmenkunta videota. Viimeisin, mutta ei viimeinen, video 'Meidän turvatalomme' on Pietarissa sijaitsevan Transit-Prijutin lasten suunnittelema ja kuvaama teos, joka on hyväksytty Tampereen filmifestivaalien yhteydessä toimivaan Videotivoliin kilpailusarjaan yli 12-vuotiaat. Videotivoliin on lähetetty tänä vuonna 630 lasten ja nuorten tekemää filmiä ja videota, mutta vain muutamia kymmeniä esitetään kilpailusarjoihin.

Lapset elämänsä hankkeen puolesta toivotan mahdollisimman monen tervetulleeksi Videotivolin esityksiin ( http://www.videotivoli.fi/ ) ja tietenkin erityisesti ke 10.3.2010 ja pe 12.3.2010 klo 13 Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneelle, jollloin 'Meidän turvatalomme' kilpailee muutamien amerikkalaisten, brittiläisten, kanadalaisten ja israelilaisten filmien kanssa.

Suomen opetusministeriötä on kiittäminen erillisestä valtionavusta hankkeelle, joka on mahdollistanut monia aktiviteetteja Suomen lähialueella.

Näkemisiin Pakkahuoneella

Tapio Salomäki
KM, lehtori
Tampereen ammattikorkeakoulu/ Hyvinvointipalvelut
Pyynikintie 2A
33230 Tampere

maanantai 22. helmikuuta 2010

Kerjäläisyys ja asunnottomuus

Pitääkö kerjäläiselle antaa rahaa? Miksi he tulevat tänne? Eikö kerjäläisiä voisi auttaa heidän kotimaassaan? Nämä kysymykset ovet pyörineet monen tamperelaisen mielessä viime vuosina, kun Hämeenkadulle on ilmestynyt kerjäläisiä kuppinsa kanssa. Sosku 11 luokka päätti tarkastella projektiopintojen puitteissa tätä ilmiötä pintaa syvemmältä. Jokaisella ihmisellä on omat motiivinsa ja henkilöhistoriansa, mutta on myös sosiaalisia ja yhteiskunnallisia syitä, joiden takia ihmiset joutuvat lähtemään kotimaastaan ja nöyrtymään kerjäämisen rankkaan arkeen.

Lähtömaahan, Romaniaan, tehtävä omarahoitteinen luokkaretki olisi ollut looginen jatko projektiopinnoille. Kohteeksi valikoitui kuitenkin Lontoo. Se on paikka, jonne myös monet kerjäläisistä suuntaavat. Erityinen kiinnostuksen kohteemme oli ”rough sleeping” , se kaikkein rankin tapa elää kadulla asunnottomana.

Terhi Koomson (Housing Advice Center) toimi erinomaisena oppaana. Hän järjesti loistavia opintokäyntejä ja luennoitsijoita valottamaan paitsi itse ilmiötä niin myös palveluita. Asunnotomuuden mittakaava on Suomeen verrattuna täysin erilainen. Myös palveluorientaatiossa on eroa. Ensiksi selvitetään ”asuminen”, vasta sen jälkeen mahdolliset diagnoosit ja muut pulmat. Kaikkiin meihin teki vaikutuksen ammattilaisten sitoutuneisuus, elämänilo kuivankin huumorin takana ja kokemus siitä että he tekevät työtä, jolla on merkitystä.

Opiskelijoiden palautteesta voisi poimia seuraavia ajatuksia. Ihmisen arvoa pitää kunnioittaa, mutta pelkkä kerta-auttaminen ei ratkaise ongelmia. Ilmiötä on tarkasteltava ja siihen pitää hakea ratkaisuja laajemmassa kontekstissa. Syrjäytymisen kierteen erittely ja siihen vaikuttaminen on olennaista.

Alkuperäinen kysymys on edelleen auki. Helppoja ratkaisuja ei löytynyt, mutta monet meistä kokivat ymmärryksen syventyneen.

Ulla-Maija Takkunen

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Työharjoittelussa Nepalissa osa1

Unelmakämppä ja kevät Nepalissa

16. Tammikuuta 2010 (Markus Pakkala)

Se on elämä Nepalissa lähteny taas kivasti käyntiin. Vaikka tänne pääseminen oli aika uuvuttavan matkan takana. Tikkurilassa herättiin 3:30 ja 6:30 oltiin jo koneessa matkalla Amsterdamiin jossa ensimmäinen vaihto. Kolme tuntia odottelua ja taas oltiin koneessa. Istuttiin seittemän tuntia ahtaasti, tv oli niin kaukana ettei sitäkään voinu katsoa, onneksi oli Tige ja kirja mukana niin aika kului ihan ok. Totuin vissiin vähän liian hyvälle Finnairi koneessa, jossa oli omat tietokoneet jokaiselle täynnä elokuvia ja musiikkia. Delhiin saavuttiin 23:30 ja päätettiin viettää yö lentokentän transfer-alueella, koska jatko lennon piti lähteä 7:45. Lentokenttä ei oo kovin houkutteleva paikka viettää yötä mutta se tuntui ainoalta järkevältä ajatukselta. Jos oltais lähdetty yötä vasten etsimään hotellia ja tultu sitte ennen kuutta jo takasi kentälle, nii olis unet jääny silti heikoiksi ja maksettu ihan turhaa lentokenttä takseista ja hotellista.. Vihdoin aamu koitti ja odoteltiin koska päästäis koneeseen. Lentoa oli tunnilla myöhästetty, se oli vielä ok, mutta kun myöhemmin ilmoitettiin koko lento perutuksi, alkoi lentokenttä kiintiö olla täysi. Tarjosivat onneksi edes lentoyhtiön puolesta aamupala subit meille. Delhin kentällä tuli aikaa vietettyä reippaat 13 tuntia. Vielä tunti viisumi jonossa Kathmandun päässä ennenkuin päästiin hotelliin nukkumaan. Ellei laukut olisi tullu perille, olisin todennäköisesti murhannut yhden lentokentän työntekijöistä mun muovisella lusikkahaarukalla.

No nyt kaikki alkaa olla mallillaan. Ollaan syöty huvin ja shoppailtu ihan vaan shoppailun ilosta. Tige sitä sun tätä ja minä lähinnä retkeilytarvikkeita. Ruotsalaisia primus varusteita saa täältä puoleen hintaan. Just Vantaalla partiokaupassa havittelin erästä kaasulamppua mutta sen hinta ylitti ymmärryksen eli jotain 75euroa. Ostin samaisen lampun täältä ilman suurempia tinkailuja hintaan 35,- .


Tänään vierailtiin yhdellä lastenkodilla. Vietiin tuliaisena kotoa varastetut värikynät ja muutaman värityskirjan, sekä jalkapallon. Lastenkodin ainut naistyöntekijä oli saanu koulustustansa vastaavaa työtä ja vaihtanu maisemaa, joten täit oli päässy pitämään kunnon kemut. Hygienia oli ollu vähän niin ja näin.. Siellä alkoi täi-talkoot juuri kun mentiin. Uudet vapaaehtoistyöntekijä tytöt Aikka ja Henu päätti antaa niille kyytiä. En varmaan paljo valehtele jos sanon että muutamasta päästä tippui pyyheelle noin sata täitä. Ihan tuntui että omaakin päätä alkoi kutittamaan ja ties vaikka oikeasti alkoikin..
17.1

Terveinäkin ollaan toistaiseksi pysytty, tai oikeastaan maha alkaa olla kunnossa pitkästä aikaa kun oon saanu jälleen riisiä koneeseen. Jouluruoat ja se tuttu ja turvallinen kotiruoka piti mahan tasaisen löysällä koko Suomessa vierailun ajan. Hain kuitenkin muutamat antibiootit jo valmiiksi odottamaan, veikkaan että niitä vielä tullaan tarvitsemaan.

Käytiin leikittämässä lapsia lastenkodilla. Se jalkapallo mikä vietiin sinne eilen, oli ollu kovassa käytössä ja näytti siltä kuin sitä olis potkittu jo vuoden päivät. Tais olla hyvä tuliainen ja kuulemma myös ne värityskirjat ja kynät oli ollu kuumaa kamaa. Henu ja Aikka puolestaan oli tuonu lämpimiä vaatteita ja pehmoleluja. Veikkaan että tää viikonloppu on ollu aika joulua näille lapsille. Ja en voi väittää etteikö lämmittäisi omaakin mieltä kun saa näin pienellä näin monta iloiseksi.


Lämmittämisestä tuli mieleen että jos jostain tuntuu epäreilulta että me ei olla enää sielä pakkasissa niin voin lohduttaa että kylmä on täälläkin. Ei pakkasta, mutta ei myöskään eristyksiä saati sitten lämmityksiä näissä kivitaloissa. Ostin tuollaisen pienen lämmittimen tuohon sängyn viereen hehkumaan, mutta ei siitäkään oo kauheesti iloa kun on niin pitkiä sähkökatkoja joka ilta ja yö. Täällä me Nepalissa kahdestaan kahden peiton alla palellaan.

18.1

Eikä aikaakaan kun niitä antibiootteja jo tarvittiin. Tige valitteli aamulla vatsaansa kun oltiin muuttamassa hotellista meidän uuteen asuntoon. Tuossa se nyt hyppää tuota sängyn ja vessan väliä ja yrittää totutella uusiin bakteereihin. Mulla on onneksi tallessa tuo lääkepussi minkä sain Thaimaasta syksyllä, sieltä löytyy lääkkeet turistiripulista - masennukseen.

Tää kämppä on kyllä aika hulppea. Nyt aiva hävettää että tinkasin tämän satasesta viiteenkymppiin.. Lastenkodin johtaja Laxmi oli hommannu meille tänne huonekalut, matot,verhot, astiat ja kaikki. Elelleen vähän turhankin luksus elämää täällä “kurjuuden” keskellä. Toki maksetaankin keskiverto asumista enemmän eli sen 50€ kuussa, kyllä siihen hintaan voi jo vähä parempaa vaatiakkin. Meillä on myös upea tähti taivas! Ne varmaan näkyy paremmin tähän ku ollaan niitä niin lähellä. Ja tuolla keskustassa ei tähtiä näe ollenkaan koska liikenteen ja saasteiden aiheuttama pilvi estää näkyvyyden. Vain silloin kun kommunistipuolue Maoit sulkee kaupungin liikenteeltä päiväksi tai kolmeksi, voi Kathmandussa nähdä sinisen taivaan ja illalla tähtiä. Liikenteen sulkemisen syvintä tarkoitusta en oo vielä selvittäny, mutta kai se liittyy ainakin siihen että ne haluaa näyttää pystyvänsä moisiin tempauksiin. Eihän tuo ihan pikkujuttu oo jos sulkee miljoonaa kaupungin liikenteen.

Tästä tämä lastenkodin elämä pikku hiljaa käynnistyy. Nyt aluksi vaan totutellaan talon tapoihin ja koitetaan löytää se oma paikka sieltä jostain. Jatkossa varmaan aletaan käymään tuolla koululla mihin lapset menee ja ollaan mukana englannin tunneilla. Lastenkodilla ollaan aamuisin ja iltaisin, autellaan kotitehtävissä ja vietetään muuten vain aikaa lasten kanssa.