TAMKin sosionomiopiskelun viimeisen vuoden kursseihin kuuluu niin sanottu ”Sos-klinikka”. Nimestään huolimatta kysymyksessä ei ole sen enempää epätoivoinen yritys kouluttaa opiskelijoita ensiapuosastolle kohtaamaan jonottajia kuin ”ongelmatapauksiakaan”, vaan antaa tuleville sosionomeille keinoja kohdata projektitöiden todellisuus. Jalona päämääränä mainitaan sosiaalisen osallisuuden lisääminen. Mitä tuo sosiaalinen osallisuus sitten on?
Olisiko se asiakkaiden osallisuutta omissa palveluissaan? Aktivointia, yhteisöllisyyttä vai peräti sitä voimaantumista? Sos-klinikan kokemusten perusteella Palsos 11 -ryhmän opiskelijoiden keskuudessa se on myös kohta valmistuvien sosionomien omien persoonien ja valmiuksien peliin pistämistä opittujen asiakastyö- ja vuorovaikutustaitojen sekä luovuuden saralla. Lisäksi se vaikuttaa piristysruiskeelta (antidoping) keskelle arkiopiskelun monesti uuvuttavaa ja itseään toistavaa todellisuutta koulun käytävien liukuhihnalla.
Samalla sosionomit pääsevät teroittamaan kynsiään (joskus rakenne) projektitöiden saralla. Osalle projektit ja hankkeet ovat toki tuttua kauraa, mutta osalle vasta ekoja kertoja kokeilla siipiään toteuttaa sosiaalisia innovaatioita yhteistyössä muiden alalla työskentelevien kanssa. Projektityöt ovat jo vakiintunut osa sosionomien työnsarkaa ja todellisuutta, joten niihin onkin hyvä tottua jo koulutuksen aikana. Hanketodellisuudessa asioiden kehittäminen ja eteenpäin vieminen on onnistumisen kokemuksia (jos karvaita pettymyksiäkin) tarjoavia hetkiä täynnä. Siksi on tärkeää, että sosionomin koulutuksessa on myös ainakin yksi kurssi, jossa päästään rakentamaan jotain omaa alusta, vaikka sitten harjoitusmielessä.
Takaisin sosiaaliseen osallisuuteen. Jos sosionomiopiskelija sitten Sos-klinikan kautta saa katsannon ja hyppäyksen asioiden kehittämisen, muutostyön ja uudenluomisen maailmaan, mitä saa potentiaalinen asiakas? Ainakin toivottavasti innokkaan uuden ihmisen, joka ei ole leipääntynyt, rutinoitunut ja liukuhihnaistunut, vaan asioista ja ihmisistä kiinnostunut, tulevaisuuteen katsova ja palveluja oman persoonansa ja tuoreutensa kautta kehittävä. Ihmisen, jonka ydinosaaminen liittyy siihen, kuinka asiakas saa otteen elämästään ilman kohteena olemista ja ongelmakeskeisyyttä. Asiakaslähtöisen otteen, jonka taustalla on toivottavasti uusia näkö- ja tulokulmia sekä aimo annos kykyä kohdata ja mennä iholle (ainakin henkisesti). Eikä pahitteeksi ole, jos asiakas lähtee kohtaamisesta toivorikkautta lompakossaan omaavana...
Minkälaisia kokemuksia Palsos 11 ryhmälle sitten mahtui omiin Sos-klinikoihinsa? Tarvittiinko tehohoitoa vai riittikö laastarointi? 2009 syksyn ja alkutalven klinikoilla tarjottiin muun muassa seksuaalivalistusta ja päihdekasvatusta nuorille, viestintätaitoja vanhoille, palveluohjausta lapsiperheille, virikkeitä ja puhtia seniorikansalaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä Euroopan unionin todellisuutta maahanmuuttajille. Palvelut olivat siis moni-ilmeisiä ja moniulotteisia. Unohtamatta keinovalikoimastaan luovia ja psykososiaalisia menetelmiä, joita vuoden 2009 aikana harjoitettiin myös koulussa, kuten kolmantena vuotena opetussuunnitelmaan kuuluu.
Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn Ikälinjan kautta tarjottu ”kosketuspalvelu”. Ryhmä sosionomeja toteutti Ikälinjalla palvelun, jossa asiakkaiden pilottiryhmä, joka pystyi kosketusnäyttöjen kautta kommunikoimaan keskenään interaktiivisesti, sai kolmen lähetyskerran kautta täyden tehokuurin tietämystä muun muassa Kelan etuuksista, päiväkeskustoiminnasta, eläkeläiskorteista, kulttuuripalveluista, palveluseteleistä tai vaikkapa saunotuksista. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja kertoivat pystyvänsä jakamaan saamaansa tietoa myös omille ystävilleen ja tuttavilleen.
Yhtenä esimerkkinä toimii ammattikouluikäisten nuorten seksuaalivalistus, jota yksi sosionomien ryhmä tarjosi syksyn synkkeneviin iltoihin. Ikäjakaumaltaan 16-19-vuotiaille tytöille ja pojille kohdistettu valistus sisälsi tietoa yleisellä tasolla ja toiminnallisten menetelmien kautta. Ehkäisevän päihdekasvatuksen alueella peruskoulun yläluokkalaisten parissa yhteistyötä Raitsun (ehkäisevä päihdetyö) kanssa jatkoi yksi projektiryhmä osallistavin menetelmin.
Maahanmuuttajatyöhön suuntautunut projekti oli ”EU-kioskipalvelu”, jossa eurooppalaiset ja kauempaa saapuneet maahanmuuttajat saivat perustietoa suomalaisista työmarkkinoista ja mahdollisuuksista sekä omien vahvuuksiensa löytämisestä TAKK:n tiloissa. Viime aikojen maahanmuuttajakeskustelujen ja yleisen ilmapiirin keskellä sosionomit toivat myös osansa siihen, että maahanmuuttajilla olisi riittävästi tietoa ja taitoa pärjätäkseen monesti kylmässä Pohjolassa, jossa erilaisuutta ei valitettavasti nähdä välttämättä vahvuutena.
Muista Sos-klinikoista mainittakoon vielä Hervannan Kotosalla -korttelin Hopeakallion kerhohuoneella toteutettu avoin ryhmä kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistämiseen, jossa pelailujen, levyraatien, rentoutusten, muistelojen ja lopulta pikkujoulujen kautta yritettiin voimaannuttaa 60 – 85-vuotiaita ryhmäläisiä. Toinen toiminnallinen ryhmä projekteissa toteutettiin mielenterveyskuntoutujien parissa. Unohtamatta Ylöjärven perhepalvelujen yhteyteen rakennettua ohjauspiste PERHOA, jossa terveyskioskin yhteydessä jaettiin tietoa lapsiperheiden palvelumahdollisuuksista. Kaikkien näiden klinikoiden yhteisenä kokemuksena oli erilaisten asiakasryhmien palvelujen kehittämisen lisäksi myös sosiaalialan tulevien ammattilaisten ja heidän asiakkaidensa aito, rehellinen ja samalta tasalta tapahtuva kohtaaminen. Sitä haetaan myös seuraavana vuonna kun taas uudet sosionomit suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat omat ”klinikkansa”. Hauskoja kokemuksia Sos-klinikoille koko Palsos 11 ryhmän puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti