Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 13: Evaluaatiogurun Michael Quinn Pattonin seminaarissa laulamassa!

Ulla-Maija Koivula

MSU:n erillisyksikkö Outreach and engagement järjesti laajan konferenssin liittyen näyttöön perustuvaan käytäntöön (Evidence-based practice) lokakuun alussa Kellog Centerissa. Professori Hiram Fitzgeraldin avustuksella ryhmämme pääsi osallistumaan konferenssin ennakko-ohjelmaan, päivän seminaariin, jossa kouluttajana oli itse Michael Quinn Patton. Patton on yksi maailman tunnetuimpia evaluaatiotutkimuksen asiantuntijoita ja USAn arviointiyhdistyksen aiempi puheenjohtaja. Hänen pääteoksensa Utilization Focused Evaluation, jota käsitääkseni ei ole käännetty suomeksi, on lähes kaikkien käytännön arviointeja jollain tavoin tehneiden käsikirja. Seminaariin osallistui noin 100 tutkijaa sekä käytännön toimijaa ja projektityöntekijää, lähinnä Michiganin alueelta. Kansainvälisyyttä edustimme me 8 suomalaista sekä yksi etelä-afrikkalainen jatko-opiskelija.

MSU:n Outreach and engagement –yksikkön tekee käytäntölähtöistä tutkimus- ja kehitystyötä monella eri alueella, erityisesti lasten ja nuorten palveluitten kehittämiseksi. Hiram Fitzgerald on käynyt usein Suomessa ja hänen yksi läheisiä kollegoitaan on professori Tuula Tamminen. Olimme siis enemmän kuin hienossa seurassa! (Tietoa yksikön toiminnasta, katso powerpoint esitys http://www.aplu.org/document.doc?id=2705)

Patton aloitti arvioinnin syntytarinalla: Kun Jumala oli luonut maan ensimmäisen päivän jälkeen, hän katsoi sitä ja ajatteli, tämä on hyvä. Vielä seuraavina päivinäkin hän katseli työnsä jälkeä ja ajatteli, tämä on hyvä. Tuli sunnuntai ja maailma oli valmis. Jumala oli tyytyväinen. Jumalan luo tuli mies, joka alkoi kysyä: Mistä tiedät, että maailma on hyvä? Mitkä ovat arviontikriteerisi? Mikä on datasi? Millä mittasit? Keneltä kysyit? Jumalaa ärsytti toisen kyselyt: Lucifer, mene helvettiin siitä!

Patton oli loistava puhuja, hauska, innostava ja tarinallinen. Seminaari kesti yhdeksästä neljään – lauantaipäivänä. Esitys sisälsi 107 diaa, mutta ne olivat esityksessä sivuseikka. Tärkeintä oli pääsanoma: Tutkimus ja arviointi ovat eri asioita. Arvoinnin tarkoitus on tuottaa tarkoituksenmukaista tietoa päätöksenteon tueksi. On aina määriteltävä kenelle arviointi tehdään ja mitä varten. Tätä varten ei ole olemassa yhtä oikeaa arvioinnin metodologiaa vaan metodit on aina suunniteltava tarkoitukseensa sopiviksi.

Patton kritisoi, että yhä tehdään paljon todella huonoja evaluaatioita, joissa ei ole mietitty evaluaation kontekstia (esimerkiksi ohjelmaa tai toimintaympäristöä) vaan arviointi toteutetaan mekaanisesti. Arviointia ei tule tehdä rahoittajille tai hallinnon raportointitarpeisiin vaan siten, että sen avulla voidaan kehittää toimintaa paremmaksi. Ei tuottaa raporttia vaan oppia vaikuttavuudesta: mikä toimii, mikä ei ja missä olosuhteissa. Arviointi on oppimista.

Patton korosti myös, että evaluaatiotulokset on välitettävä rehellisesti: ”speak truth to the power”. Jokainen ohjelma, projekti, kohtaa toiminnassaan jonkinlaisen käänteen, jossa on päätettävä, miten jatketaan. Arviointi auttaa päätöksenteossa, tekemään viisaita, valistuneita valintoja.

Arvioinnin kultaiset säännöt ovat:

1.      Ole tietoinen siitä, kenelle arviointi tehdään. Ketkä ovat arvioinnin ensisijaiset käyttäjät? Tämä määrittää esimerkiksi sen tehdäänkö summatiivista (esimerkiksi rahoittajille kannattaako toimintaa jatkaa, onko se vaikuttavaa?) vai formatiivista arviointia (esimerkiksi miten toimintakäytäntöjä kannattaa parantaa, jotta saavuttaisimme paremmin tavoitteemme?)

2.       Määrittele arvioinnin kohteet and neuvottele arviointikriteerit etukäteen.

3.       Sovi arviointimenetelmistä ja tiedonkeruun tavoista

4.       Kerää ja analysoi data läpinäkyvällä tavalla

5.       Kokoa tulokset ja raportoi ne

Pattonin sanoin: “Evaluation is negotiated, not handed down from somewhere. There is no perfect evaluation or a right way to do it.”

Patton on juuri julkaissut uuden teoksen “Essential of Utization Focused Evaluation” joka on entistäkin teosta vielä käsikirjamaisempi. Arviointi on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Monesti projektimaailmassa arviointi tehdään päälle liimatusti ilman suurempaa intoa sen aitoon hyödyntämiseen projektin aikana. Toimiva ja kehityshakuinen arviointiprosessi toteutuu projektin tai toiminnan aikana siten, että siitä muodostuu aito oppimisen ja kehittymisen prosessi. Mutta tämä taas edellyttää sitä, että arviointi on osa projektin toteutusta – ei vain rahoittajalle tehtävä arviointiraportti.

Päivän anti oli uskomattoman tärkeä ja painava. Mukaan nimittäin tuli muutamankin meistä ostettua kolme kiloa kirjallisuutta: kaikki Pattonin uusimmat teokset. Ylipainoa tuli siis muustakin kuin syömisestä.

Ja mitä teimmekään lopuksi seminaarissa: no lauloimme tietysti. Patton sanoi, että koska tuntui yleisön kanssa olevan niin hyvä ”vibat” niin eiköhän lauleta. Ja sitten hoilasimme Auld Lang Syne sävelellä, kaikki satakunta asiantuntijaa ja tutkijaa, evaluaation ylistyslaulun. Sanat Michael Quinn Patton. Ja jutun liitteenä tästä kulttuurin helmestä kuvattu lyhyt video.

Lisää tietoa:

1.      Video, jossa Patton erittelee kehityssuuntautuneen arvioinni eroja muihin: http://www.youtube.com/watch?v=Wg3IL-XjmuM

2.      Pattonin artikkeli: http://www.pol.ulaval.ca/perfeval/upload/publication_195.pdf

3.      Pattonin facebook –sivu: http://www.facebook.com/mqpatton

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 12: Monimuoto-opiskelua interaktiivisen television välityksellä MSU:ssa – malliksi myös meille Tamkiin?

Ulla-Maija Koivula

Michigan State Universityssa on jo viiden vuoden ajan toteutettu monimuoto-opetusta (englanniksi blended/hybrid program) sosiaalityön maisteriopinnoissa.  Järjestelmää ja koulutuksen pedagogisia ratkaisuja esittelivät koordinoivat opettajat Tina Blaschke-Thompson ja Sally Rypkerna ja opettaja Glenn Stutzky sekä professori, tutkimus- ja etäopetuksen apulaisprofessori Paul Freddolino.  

Sosiaalityön maisteriohjelma MSU:ssa kestää koko päiväopiskeluna kaksi ja osa-aikaisena kolme vuotta. Koulutuksessa keskeinen osuus on käytännön opiskelulla (25% opintopisteistä).  Michigan on laaja osavaltio ja MSU:lla on, kuten TAMKilla aluekoulutustehtävä.  Koska USA:ssa koulutus on kallista, on monelle matkustaminen ja asuminen kampusalueella kallista. Toisaalta kampuksen ulkopuolisiin opetuspisteisiin ei välttämättä aina saada rekrytoitua tarpeeksi suurta opiskelija ryhmää ja opettajiakin on hankala saada lähtemään opettamaan 100 kilometrin päähän.  Tuntuuko tutulta?

Viisi vuotta yliopisto lähti kehittämään virtuaaliopiskelumahdollisuuksia ja siihen liittyvää teknologiaa. Näitä ovat mm.  IVS (Interactive video services), ITV (videoconferencing) ja Angel (Moodlea vastaava virtuaaliympäristö). Maisteriohjelman toteutus suunniteltiin läheisessä yhteistyössä tekniikasta vastaavien sekä sisältöopettajien kanssa. Ohjelman kehittäminen kesti vuoden ja seuraavat kuusi kuukautta kuluivat koulutuksen markkinointiin. USAssa on koulutuksen on aidosti myytävä opiskelijoille, koska hehän niistä maksavatkin.

Koulutusohjelma kestää kolme vuotta ja siihen kuuluu kesäisin järjestettävä intensiivijakso kampusalueella. 80% kurssista toteutuu virtuaalisesti.  Harjoittelun osuus on 16 tuntia/vko neljänä lukukautena. Harjoittelun opiskelijat suorittavat siellä, missä asuvat. Mutta opiskelu ei ole vain virtuaalista. Kullakin etäopiskeluryhmällä (5-6 opiskelijaa) on oma mentori, joka on lisensioitu sosiaalityön käytännön opettaja. USAssa, toisin kuin meillä ja samoin kuin Iso-Britanniassa, käytännön opettajat ovat koulutettuja ja erityistutkinnon suorittaneita. Tällä taataan käytännön opetuksen laatu.

Mentori tapaa opiskelijaryhmäänsä sekä harjoitteluohjauksissa että pitää yhteyttä muutoinkin. Lisäksi kerran kuukaudessa, lauantaisin, opiskelijaryhmät eri etäpisteissä kokoontuvat päiväksi yhteen oman mentorinsa kanssa ja ovat yhteydessä kampukselle interaktiivisen television välityksellä.  Päivän aikana on luentoja tai seminaarityöskentelyä. , Videoyhteys on ääniohjattu siten, että kun esim. Annie haluaa sanoa jotain 100 km päästä, hän sanoo sen ja samalla kamera zoomautuu häneen.  Kampuksen televisiostudio on ammattilaistasoa ohjaamoineen ja useine kameroineen. Etäpisteissä tekniikkaa on vaatimattomampaa.  IVS järjestelmässä voidaan olla yhteydessä 12 etäpisteeseen yhtä aikaa.

Kokeilimme opiskelijaryhmämme kanssa järjestelmä siten, että osa opiskelijoista meni naapuriluokkaan ja siinä sitten opettaja kyseli toisesta luokasta mielipiteitä ja kokemuksia. Katselin luentoluokasta, kun kamera zoomautui  opiskelijoittemme kasvoille. Tässä järjestelmässä on todella vaikea olla osallistumatta!

Opettajat kertoivat, että alkuun oli ollut vaikea tottua olemaan kameran edessä, mutta harjaantuminen auttaa. Dokumenttikameran avulla, myös kaikenlainen paperille piirtely tai kuvien esittely onnistuu sen lisäksi että tietenkin voi pyörittää erikseen slideshowta tai videota.  Lisäksi kaikki luennot tallentuvat virtuaalisivustolle, josta opiskelija voi ladata ne itselleen talteen tietokoneelleen tai vaikkapa puhelimeen ja perehtyä niihin myös jälkikäteen. Henkilökohtaisesti olin myyty!

MSU on kokeillut järjestelmää myös ulkomailla, mm. Kiinassa, Japanissa ja Dubaissa.  Aikaero on haasteellinen tekijä ja teknisissä yhteyksissä oli alkuun ongelmia, mutta muutoin kokemus oli positiivinen.

Opiskelijoiden kanssa mietimme, miten edistyksellinen ja monimuotoinen järjestelmä oli. Esimerkiksi yamkin opiskeluun, joka muutoinkin on monimuotoista, tällainen aidosti vuorovaikutteinen ja pedagogisesti mietitty ja johdettu opiskelumalli olisi oivallinen ja helpottaisi Tampereen alueen ulkopuolelta osallistuvien mahdollisuuksia opiskeluun.

MSU:n kokemukset olivat erittäin hyvin. Opiskelijoista 90% valmistui kolmessa vuodessa. Tapasin sattumalta Grand Rapidsissa (tunnin ajomatkan päässä kampukselta) yhden blended programmiin osallistuvan sosiaalityön opiskelijan. Hänen kokemuksensa olivat loistavat. ”En muutoin olisi mitenkään voinut opiskella maisteritutkintoon, koska perheeni on täällä ja olen töissä”.

MSU:n pedagogiikka monimuoto-ohjelmassa on hyvin mietitty. Sosiaalityö on vuorovaikutusammatti, siten sitä ei voi oppia vain virtuaalisesti tietoja opiskelemalla vaan käytännön harjoittelulla sekä mentoroinnilla ja vuorovaikutuksella on keskeinen osa. Opettajat totesivat että viikon intensiivijaksolla kampuksella on todella tärkeä merkitys opiskelun etenemisessä ja vuorovaikutussuhteitten vahvistamisessa.

Eli mitä on opittu: Paul Freddolino totesi: “The most important things: relationship, relationship, relationship.”  Ei vaan opettajien ja opiskelijoitten kesken vaan myös tekniikan asiantuntijoitten ja sisältöasiantuntijoitten kesken. Mikä ihastutti MSU:n mallissa myös oli, että sisältöopettajan ei tarvitse olla tekniikkafriikki ja osata itse ohjata, pyöritellä kameroita tai hallita nappulatekniikkaa. Siitä huolehtii ohjaaja. Ja ohjaaja voi olla alan opiskelija, joka tekee harjoitteluaan!

MSU on todella kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä kanssamme ja tavoite on selvittää, miten voisimme käyttää ko. järjestelmää hyödyksi jo Summer School –ohjelmassamme, esim. vaihtoon valmennusvaiheessa. Kun TAMKissa mietitään opetusteknologian kehittämistä, kannattaisi IVS –järjestelmästä ja blended ohjelmasta ottaa mallia ja rakentaa uuteen rakennukseemme vastaava studio.  Mikä upea myyntivaltti kansainväliseen koulutukseen tai monimuoto-opetukseen.  Mutta, kuten MSU:ssakin todettiin, valmistelu vie aikaa ja ohjelmat on suunniteltava pedagogisesti hyvin. Tekniikka on vain apuväline, hyvä renki – huono isäntä.

Social Service Students in the States

Hannakaisa Hänninen

In June 2011, the Tampere University of Applied Sciences (TAMK) received 15 students and three teachers from Michigan State University as part of Summer School in International Social Welfare Policies and Practice programme. In return, six social service students and two instructors flew from Finland to the USA at the end of September 2011. Our mission was to get to know how social welfare system in the States works. This collaboration started a few years ago and, hopefully, it will continue long into the future. (See: https://www.facebook.com/pages/Finland-Study-Abroad-MSU-School-of-SW-TAMK/253931167966741)

Our trip started from Chicago where we spent a couple of days.  Our first visit was to the Juvenile Detenion Alternative Initiatives programme (http://www.aecf.org/majorinitiatives/juveniledetentionalternativesinitiative.aspx). This national programme focuses on finding alternative solutions to confinement and securing children a healthy and productive life.

We can highly recommend other visitors to stop by at the John Hancock Observatory. There you can enjoy magnificent views over the city.  In Chicago, we also visited the Hull-House Museum (http://www.uic.edu/jaddams/hull/hull_house.html). Jane Addams and her companions founded a social settlement in 1889 which grew into a significant contributor in the community. Its services included, for example, a kindergarten, art and music classes and support for immigrants.

From Chicago we took the train to East Lansing, Michigan. The train was clean, comfortable and on time, and it is definitely worth it to spend a few hours on the train where you can enjoy the beautiful scenery.

In East Lansing, we visited a retirement community called Burcham Hills, Office on Aging, and Department of Human Services. Burcham Hills (http://www.burchamhills.com/) offers assisted living and skilled nursing services for the elderly. The facilities were fantastic, but we were quite shocked to hear the cost of living there: ranging from 3 000 to 7 000 dollars a month.

Office on Aging (http://www.tcoa.org/) provides services for the elderly as well. One of its goals is to find likely candidates for a nursing home and give them the opportunity to make the choice to stay in their own home. Its most famous programme is Meals On Wheels, and its services are no or low cost.

We visited Ingham County Department of Human Services. We were told about child protective services as well as adult protective services. One of the striking differences between US and Finnish child welfare systems is that in the USA parental rights can be terminated. If parent(s) do not show enough progress or willingness to make improvements, their parental rights can be terminated and their children are adopted.

We also had the chance to attend Utilization-Focused Evaluation Workshop in East Lansing. The instructor at the workshop was Michael Quinn Patton, a famous evaluation consultant and writer. Evidence-based evaluation is stressed much more in the States than it is in Finland. Service providers need to defend their work and show results to funders, and what could be more compelling than hard-core data and facts. 

(http://outreachscholarship.org/Conference/NOSC2011Meeting/Preconference/UtilizationFocusedEvaluationWorkshop.aspx)

In general, we noticed that the USA is a country of litigation. Much of the decision-making that Finnish social workers do, go to the court in the States. From our point of view, US attorneys and judges hold a great deal of power considering how little they sometimes know about their clients.

Against that background, it was interesting to visit Chance at Childhood (http://chanceatchildhood.msu.edu/). It is a collaboration between social work students and law students at MSU. Student teams mainly handle custody cases. This gives law students a chance to  get to know the social aspect of custody cases, and social work students get familiar with legal issues and jargon, which can often seem intimidating.

We spent the last three days of our journey in Grand Rapids where we visited Bethany Christian Services (http://www.bethany.org/) and Hope Network (http://www.hopenetwork.org/). Both of these services are founded upon Christian values. Bethany Christian Services handles foster care and adoption issues and provides trauma therapy for families. Hope Network provides residential care for people with brain injury and developmental disabilities.

During the course of our stay, we met amazing people who were so generous with their time and effort. We were just overwhelmed with the hospitality of our hosts. As we Finns know, the Americans love their cars, but our group now knows why. The distances are much longer, especially in the countryside, and public transportation is not as effective as in Finland. Luckily, our hosts from the MSU (Karen, Amanda and Marcia) were our designated drivers and we got around beautifully in our van. 

Our trip ended with a lovely visit to Grand Haven where we spent the day at the beach in warm weather (80F/26C). Some of us even got a little sunburned (in October!). We were all left with fond memories, a lot of information and new friends. Thank you to our fantastic group and hosts! 

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 12:  Housing Services In Burcham Hills Retirement Community In Lansing

http://www.burchamhills.com/

Bucham hills garden and playground for visiting grand children

Pirkko Aavaluoma

Housing services provided in Burcham Hills are based on The National Elderly Justice Act which is designed to prevent, detect, treat, understand, intervene in and, where appropriate, prosecute elder abuse, neglect and exploitation. Federal elder abuse prevention law seem to be important victory of for aging advocates, but what is an old person like that American society regard him as worth of care?  http://www.elderjusticecoalition.com/

Don’t worry! Aging is worthy if you have afford for living in Burcham Hills. Services are highly regulated and cover both health- and social services. They are provided by multidisciplinary teams on the basis of needs of their clients. Services, as physical therapy, occupational therapy, speech therapy, recreational therapy, social services, nursing, physician, dietitian, and additional support services are available as needed. The staff is composed of 300 professionals working as social workers, practical nurses, nurses in charge and kitchen and laundry workers. Unlike in Finland nurses have no touch to residents; they don’t do nursing as Finnish nurses, who often share the same duties with practical nurses. They are supervisors and instruction givers. This kind of hierarchy I never have faced during my work history in residential homes for the Elderly in Finland.  Vice versa nursing assistants seem to have sometimes the closest touch to residents, who claiming that nurses have nothing else to do but sitting in front of their computers.

Community is divided in the Resident Centre and the Centre of Health and Rehabilitation. Services include short term and long term nursery. Need for service can occur, when an elderly person fall down and ends up in a hospital (e.g.) and is in need of nursing and social services in his or her process of healing. Rehabilitating disabled elderly requires efficient actions because a risk at leaving dependent on residential care is high. The aim of social work is releasing a clients adaption back in to own home or a community with accordance with his or her own capacity.  A social worker is in charges of monitoring and assessing of clients rehabilitation process to help in finding appropriate services he or she needs. A social worker is in closely collaboration with nurses, which make the team not only multidisciplinary but client oriented.

The person-centred approach is the main value both in the short or long term nursery. A target in background is healing and rehabilitation so that returning to the prior level of function could be

possible in a living environment, in a word: a community in which a client’s needs and resources are recognized and respected. Amount of social services is huge; a week programme with full of different kind of services from physical exercises to reminisce and music group. I am wondering what kind of comprehension of human nature might be in background? As in Finland, we assume that retirement is not your end. We have in future a lot of old persons who continues their active life after retirement. And activation is one of our working practises in social and health care field also in Finland.  In Burcham Hills everyone didn’t need residential services. Week programme offered to those an opportunity to avoid exlusion and loneliness and a tool to get involved to a human community.

Table ready for elderly coming to have lunch

Despite of huge amount of different kind of services, everyone in need cannot afford to them. Medicare is a social insurance programme to people who are aged 65 or over or who are permanently physically disabled or congenital physical disability. To be eligible a person’s income level has to be under 2000 dollars per month, in euros only 1540 according to the exchange rate. The supplemental insurance is called Medicate, which a person has been admitted from a private heath insurance company. Need based services seem to be oriented to those who are solvent and capable of bearing the costs to an insurance company. The poorest ones seem to be a huge challenge in social and health care field in which professionals constantly trying to advocate the need for this kind of services. After all these exciting experiences I prefer aging in Finland!

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 11: Suomi – maanpäällinen sosiaaliturvan paratiisi?

Emmi Hellsten

Pääsimme osallistumaan sosiaalityön professori Marcia Lampenin sosiaalityön luennolle. Luennon aiheena oli sosiaalipolitiikka, mutta parhaimman annin taisivat kaikki saada pienryhmissä tapahtuneista keskusteluista. Opiskelijat olivat valmistelleet meille kysymyksiä Suomesta, ja me yritimme parhaamme mukaan vastata kysymyksiin.

Omassa ryhmässämme kulutimme suurimman osan aikaa keskustellen eroista suomalaisen ja amerikkalaisen sosiaaliturvan välillä. Opiskelijat luulivat minun ensin valehtelevan, kun kerroin, että Suomessa meidän ei tarvitse hankkia esimerkiksi erillistä sairasvakuutusta ja julkiset palvelumme ovat oikeasti toimivia ja itsekin käytän niitä mielelläni. Ryhmäni keskustelussa nousi esille voimakkaasti myös rahan suuri arvostus Yhdysvalloissa. Opiskelijat kertoivat, että valtion maksamaa sairasvakuutusta pidetään vain niin kutsutun roskaväen vakuutuksena ja menestyvän ihmisen merkki on muun muassa kunnon vakuutus. Eräs ryhmäni mies hieman häpeillen kertoi, että hän on joutunut ottamaan tyttärelleen valtion sairasvakuutuksen, koska koulumaksujen ja oman vakuutuksen maksun jälkeen rahaa pitäisi jäädä vielä muuhunkin elämiseen. He kertoivat myös, että suurin osan amerikkalaisista opiskelijoista elää koko elämänsä velkakierteessä, ellei sitten satu olemaan tuomari tai lääkäri.

Keskustelu herätti itsessäni suuren lämmön ajatellessani koto Suomea. Kuinka hyvin meidän asiamme ovatkaan. Onnistuimme joko kaunistelemaan asiaa tarpeeksi tai sitten Suomi todella on maanpäällinen paratiisi, sillä viimeiset kysymykset ryhmässäni kuuluivat: Kuinka myös minusta voisi tulla suomalainen? Paljonko lentolippu sinne maksaa?

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 10:  Michigan State Universityn sosiaalityön tutkimustoimintaa avec pizza

Emmi Hellsten

Ensimmäinen aamumme Michiganissa (28.9.11). Suuri valkoinen tila-auto, tutummin ”van”, kurvasi hotellimme pihaan ja lähdimme ottamaan kosketusta Michigan State Universityn kampusalueeseen. Sosiaalialan laitoksen henkilökuntaa oli kokoontunut ottamaan meitä vastaan ja saimme kuulla neljä eri esitystä.

Ellen Whipple kertoi meille tutkimuksestaan, jonka tarkoituksena oli luoda raskaana oleville ja pienten lasten äideille toimiva ohjelma tupakoinnin lopettamisen tueksi, ja sen myötä tietenkin myös tupakoinnin väheneminen. Ohjelma toteutettiin kotikäyntien avulla, koska oli todettu, että kohderyhmässä olevat asiakkaat eivät tule käyttämään palveluja toimistoille. Joku yleisön joukosta nosti esiin kysymyksen, kuinka ohjelmaan valitut naiset olivat tulleet mukaan ja uskaltaisin väittää muutaman leuan loksahtaneen auki kuullessamme vastauksen. Äideille tarjottiin rahaa ja lahjoja vastineeksi ohjelmaan osallistumisesta! Erityisesti pienituloiset äidit saivat rahallista avustusta oltuaan tupakoimatta, ja jokainen osallistuneista sai lopuksi lahjakorin. Eikö tämänkaltainen toiminta ole epäedullista kun yritetään luoda ohjelmaa, jonka voisi vakiinnuttaa sosiaalityöhön? Jos äitien motivaatio onkin vain dollarien kuvia silmissä, voiko silloin sanoa ohjelman toimivan? Tutkimuksessa selvisi, että äidit olivat kotikäyntien aikana vähentäneet tupakointia ja osa lopulta lopettanutkin. Mietittäväksi jää, kuuluuko kiitos siitä rahan tarpeelle vai edistykselliselle ohjelmalle.

Sosiaalityön laitoksella vierailulla. Pöydällä sandtray hahmoja ja tietokoneela hymyilee Ellen Whipple.

Victoria Fitton vei meidät hetkeksi luovien menetelmien maailmaan. Hän esitteli meille menetelmän nimeltä Sandtray Therapy, vapaasti käännettynä hiekkatarjotinterapia. Menetelmään tarvitaan paljon erilaisia pieniä esineitä kuten eläin- ja ihmishahmoja, rakennuksia ja kasveja, sekä suurehko matalareunainen laatikko, jonka pohja on peitetty valkoisella hienolla hiekalla. Ideana on, että leikin kautta usein asiakas, usein lapsi, näyttää asioita, jotka voivat olla liian vaikeita puhuttaviksi. Asiakas valitsee ensin yhden esineen, ja sitten useamman. Häntä pyydetään luomaan hiekkatarjottimelle esineillään tarina. Työntekijä seuraa hiljaa vierestä ja harjaantuneella silmällään pystyy löytämään asiakkaalle ongelmallisia asioita. Saimme myös itse valita esineet ja luoda niistä tarinan, tosin hiekkatarjottimelle emme päässeet telmimään. Menetelmä vaikutti mielenkiintoiselta, mutta myös siinä määrin haastavalta, että työntekijällä täytyy olla tarpeeksi osaamista voidakseen seurata leikkiä ja poimia siitä tärkeät asiat. Hiekkatarjotin oli meille kaikille uusi menetelmä, mutta Yhdysvalloissa sitä ilmeisesti käytetään enemmänkin. Törmäsimme siihen nimittäin uudelleen Grand Rapidsissa, kun vierailimme Bethany Christian Services- nimisessä paikassa! Myös ystävämme Google tarjoaa useita osumia hakusanalla ”sandtray”.

Jäljellä oli vielä kaksi esitystä. Kokoushuoneesta alkoi loppua happi, tuntui että ajatus ei kulkenut. Pian myös lounaspizzan tuoksu tunkeutui sieraimiimme. Täytyi ryhdistäytyä. Anne Hughes oli tutkinut vanhusten seksuaalisuutta ja oli yleisestikin kiinnostunut ikääntyvän väestön seksuaaliterveydestä. Yleinen harhaluulo on, että seksuaalisuus häviää ikääntymisen myötä. Anne Hughes oli kuitenkin sitä mieltä, että oletus on väärä ja asiasta tulisi puhua vanhusten kanssa. Aihe on tabu, mutta esimerkiksi HIV:n ja AIDS:in vuoksi avoin keskustelu on tärkeää. Tutkimuksessa huomattiin ongelmana olevan se, että kukaan ei ota keskustelun avaamista vastuulleen. Työntekijä luulee sen olevan asiakkaan valinta, ja asiakas kokee, että työntekijän tulisi kysyä. Tällä hetkellä Anne työskenteli löytääkseen keinoja, joilla sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisia saataisiin puhumaan vanhempienkin asiakkaiden kanssa seksuaalisuudesta.

Viimeisenä tutkimustaan meille esitteli Daniel Velez Ortiz, joka tutki ikääntyvää latinoväestöä. Hän pyrki löytämään syitä sille, miksi suurin osa latinoista kuolee sairaalassa, eivätkä asu saatto- tai palvelukodeissa. Hän oli käyttänyt tutkimuksessaan apuna Prospect Theory (Kahneman & Tversky 1979) nimistä teoriaa, jonka mukaan lyhyesti sanottuna ihminen valitsee kahdesta vaihtoehdosta todennäköisesti sen, joka on varmempi ja välttää riskejä.

Esitelmien jälkeen meille tarjottiin pizzalounas, jonka aikana saimme ensimmäisiä kertoja huomata, että rakentavaa ja kehittävää keskustelua ei ole syytä lopettaa edes syömisen ajaksi. Oman kokemukseni mukaan suomalainen pöytä hiljenee, kun ruoka saadaan pöytään, Amerikassa keskustelu kiihtyy.

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 9:  Lain ja sosiaalityön opiskelijat yhteisharjoittelussa

Emmi Hellsten

Lastensuojeluprosessi, kuten monet muutkin prosessit, kulkevat Yhdysvalloissa oikeuden kautta. Esimerkiksi päätös huostaanotosta tulee tuomarilta, kun taas Suomessa vastaavan päätöksen tekee sosiaalityöntekijä. Työskentelyyn lastensuojelun parissa yhdysvalloissa tarvitaan siis sekä lakioppia että sosiaalisen tuntemusta.

 

Chance at childhood käyttää työvoimanaan työharjoitteluaan suorittavia lain ja sosiaalityön opiskelijoita. Opiskelijat toimivat sosiaalityötekijä-asianajaja työpareina, hyödyntäen molempien osaamista ja oppien toisiltaan. Heillä on tarvittaessa käytössään esimies, mutta pääasiassa he hoitavat asiat itsenäisesti. Työnkuvaan kuuluu perheiden haastattelu ja tarkkailu ja niiden pohjalta raportin tekeminen oikeudelle, tapaamisoikeuden valvonta ja huoltajuuden tarkkailu. Opiskelijat saattavat joutua myös todistamaan oikeudessa ja kertomaan suosituksensa esimerkiksi siitä, pitäisikö lapsi ottaa huostaan vai palauttaa kotiin. 

Suomessa lastensuojelun kentällä yhteistyötä oikeuden kanssa ei juuri ole. Syynä lienee sosiaalityöntekijöiden oikeus tehdä päätöksiä. Toisin kun Yhdysvalloissa, huostaanotto päätökset Suomessa tehdään muutenkin usein yhteistyössä vanhempien kanssa, joten oikeuden määräyksiä tarvitaan vain ääritilanteissa. Mietimme, onko tarkoituksen mukaista, että tuomari tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat lapsen koko loppuelämään, vaikka hänellä ei ole sosiaalialan osaamista ja ymmärrystä lapsen kehityksestä tai tarpeista. Tuomarilla ei ole henkilökohtaista kontaktia perheeseen, vaan hän tekee päätöksensä sosiaalityöntekijöiden raporttien ja suositusten perusteella. Eikö olisi aikaa ja rahaa säästävää lisätä sosiaalityöntekijöiden valtaa, niin tuomareille jäisi aikaa perehtyä tapauksiin, joissa heidän ammatillinen osaamisensa pääsisi paremmin oikeuteensa? Kaikki, joiden kanssa asiasta keskustelimme, tuntuivat olevan samaa mieltä, mutta kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä asian eteenpäinviemiseksi voisi tehdä. Palvelujärjestelmän rakenteisiin puuttuminen vie aikaa ja energiaa, mutta tässä tapauksessa se mielestäni olisi jotain, jonka vuoksi kannattaa tehdä töitä. Sosiaalityöntekijöiden ammattitaidolle ja arviointikyvylle pitäisi antaa enemmän painoarvoa!

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 8:  ArtPrize –taidenäyttely ja taidekilpailu Grand Rapidsissä

http://www.artprize.org/

Nina Kenkimäki

Matkamme ajankohta osui hienosti Michiganin Grand Rapidsissa järjestetyn ArtPrize taidetempauksen ajalle. Koko kaupunki oli täynnä toinen toistaan hienompia ja kekseliäämpiä taideteoksia, performanssiesityksiä ja taideoivalluksia. Taide oli levittäytynyt iloksemme kauniiseen Grand Rapidsin kaupunkiin, kuin tilauksesta meitä varten. Koto-Suomeen verrattuna taide-elämyksiä oli matkallamme muutenkin todella runsaasti, sillä  useissa ellei kaikissa vierailemissamme laitoksissa, toimistoissa, instituuteissa ja kouluissa taidehankintoihin ja yleiseen tiloissa viihtymiseen oli kiinnitetty paljon huomiota.

 

Taideteoksia oli ArtPrizessä niin runsaasti, että niiden kiertämiseen ja analysoimiseen olisi pitänyt käyttää useampi päivä. Pikaisella kierroksella kuitenkin kävi pian selväksi, että taideteosten taso oli korkea ja monipuolinen. Teokset olivat myös hyvin mietitty paikkaansa nähden ja niiden paikkasidonnaisuuden onnistuminen oli paikoin puhuttelevaa. Suuren sillan kupeeseen oli esimerkiksi kyhätty valtava hökkeli vaaleista laudoista: kaukaa katsottuna se antoi mielikuvan sillan kupeeseen kyhätystä väliaikaismajasta tai yösuojasta. Toisaalta keskellä jalkakäytävää saattoi olla pysäköitynä taidenäyttelyyn osallistuva auto, joka oli koristeltu mitä erikoisemmilla nippeleillä ja päivittäistarvikkeilla.

Taidekilpailun idea oli mielikuvituksellinen ja omaperäinen: ajatuksena oli, että kuka tahansa ammatti- tai harrastetaiteilija maailmassa voi osallistua ArtPrize-näyttelyyn ja samalla ArtPrize-kilpailuun, jonka pääpalkintona oli 250 000 Yhdysvaltain dollaria. Toinen palkinto oli puolestaan 100 000 $ ja 3. palkinto 50 000 $.

Ideana oli, että yleisö äänestää voittajan. Koko kilpailun voittaja julkistettiin vierailumme aikana ja sekä kriitikoiden, että omasta mielestäni valinta oli ellei kummallinen, niin ainakin perinteinen. Ensimmäisen palkinnon pokkasi nimittäin Mia Tavonatin Crucifiction eli alttarikuva Jeesuksesta. Oma suosikkini oli kuitenkin ehdottomasti The Power of Women ”A tribute to cancer patients” (kuva) sillä, taide toimii hienona kenttänä huomion antamisessa niille, jotka yhteiskunnassa tavallisesti jäävät sitä vaille. Parhaimmillaan taide toimiikin poliittisena kannanottona vallitsevista asenteista, olosuhteista tai vaihtoehdottomista käytännöistä.

Taideviikon yhteyteen oli järjestetty myös hieno tanssitapahtuma yhdeksi illaksi kaupungin taidemuseon edustalle. Ajatus oli, että kuka tahansa sai tempautua musiikin lumoihin ja kurvailuihin mukaan, joku seurueestamme myös niin tekikin! Ujoimmat katselivat vain suuren aukion reunoilta, kun taiturit antautuivat musiikin vietäväksi ja pääsivät loistamaan taidoillaan. Tunnelman kruunasi lämmin, tummeneva ja lempeä Michiganin syysilta, joka muistutti kovasti Suomen loppukesän kauniita iltoja.