torstai 14. huhtikuuta 2016

SOSIONOMIOPISKELIJAT OPINTOMATKALLA TANSKASSA 22.-26.2.16



Teksti: Heidi Seppä, Jenni Koivurova, Enni Liukkonen, Katri Ijäs, Sanna Leino, Reeta Rita, Suvi Väisänen, Reetta Pirinen




Opintomatka oli osa päihde- ja mielenterveystyön moduulia. Matkan aikana vietimme aikaa Kööpenhaminassa, Roskildessa ja Aarhusissa. Varsinaiset opintomatka kohteemme olivat University College Zealand ja Gimle Roskildessa sekä Sager de Samler Aarhusissa. University College Zealandissa saimme luentoja ja sekä Sager der Samler että Gimle avasivat meille Tanskan kolmatta sektoria.



Ennen opintomatkalle lähtöä saimme pienryhmissä tehtäväksemme valita jonkin näkökulman tai teeman, jota tarkastelisimme syvemmin opintomatkan aikana. Pienryhmämme valitsi aiheeksi Tanskan mielenterveys- ja päihdepalveluiden palvelujärjestelmään ja lainsäädäntöön tutustumisen. Tavoitteenamme oli tutustua siihen niin hyvin, että pystymme tekemään vertailua Tanskan ja Suomen järjestelmien välillä. Pienen pohdinnan jälkeen, päädyimme tekemään kolme esimerkki casea Suomesta: Matin, Mirjan ja Mikon. Jokaisen casen alkuun teimme lyhyen johdannon, jossa kerroimme Suomen mielenterveys- ja päihdepalveluiden järjestämisestä ja lainsäädännöstä. Annoimme nämä caset University Collegen opiskelijalle ja pyysimme häntä tai hänen luokkakavereitaan antamaan meille esimerkit miten palvelut järjestyisivät Tanskassa. Valitettavasti heidän vastauksensa eivät ehtineet perille määräaikaan mennessä, joten olemme tehneet vastaukset caseihin oppimamme perusteella.

Yleisesti voi todeta, että Suomen ja Tanskan päihde- ja mielenterveyspalveluiden järjestäminen tapahtuu hyvin samalla tavalla. Kuten Suomessa, Tanskassa kunnilla on hyvin vahva rooli palveluiden järjestämisessä, sillä palveluiden järjestäminen on kuntien vastuulla. Tästä syystä kuntien sisäiset erot voivat vaihdella niin kuin Suomessakin. Tanskassa julkinen sektori on ehkä vielä vahvempi kuin meillä, sillä yhä enemmän Suomessa palveluita järjestävät kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin toimijat. Tanskassa vahvempi julkinen sektori mahdollistetaan verottamalla, keskiverto veroprosentti onkin 50, eli huomattavasti suurempi kuin meillä Suomessa.



CASE MATTI



Matti on 19-vuotias nuori mies ja hänellä on huumeongelma. Hän on käyttänyt huumeita noin vuoden ajan ja nyt hän haluaa apua tilanteeseensa. Matti ei kuitenkaan ole motivoitunut kuntoutukseen tai katkaisuhoitoon. Mistä hän saisi apua?



Tampereella on paikka nimeltään NERVI. NERVI on sosiaali- ja terveysneuvontapiste, josta huumeiden käyttäjät voivat saada puhtaita välineitä (esimerkiksi neuloja), ohjausta ja neuvontaa ja heillä on esimerkiksi mahdollisuus testata itsensä tartuntatautien varalta. NERVI tekee haittoja vähentävää työtä ja tavoitteena minimoimaan huumeiden käytöstä johtuvia ongelmia, kuten tartuntatautien leviämistä. He myös antavat ohjausta miten suonensisäisiä huumeita voi käyttää turvallisesti. NERVI myös jalkautuu kaduille ja he pyrkivät tavoittamaan käyttäjiä, jotka eivät ole minkään avun tai palvelun piirissä. NERVI on siis paikka, josta Matti voi saada apua.



Entäpä, jos Matti olisi Tanskassa? Millaisesta paikasta hän voisi saada apua? Onko Tanskassa samantyyppistä toimintaa kuin Suomessa? Vastaus tähän on kyllä, sillä myös Tanskassa tehdään haittoja vähentävää työtä. Työn tavoitteena on vähentää päihteiden käytöstä johtuvia fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja ilman päihteiden käytön lopettamiseen liittyviä vaatimuksia. Kuten meillä, myös Tanskassa päihteiden käyttäjille jaetaan puhtaita neuloja yms. Tanskassa on myös injektio huoneita (Fix in rooms), joissa käyttäjät voivat piikittää itseään valvotusti; huoneessa on terveydenhuollon ammattilainen, jolta saa tarvittavat välineet ja joka huolehtii steriilistä ympäristöstä. Kyseiset huoneet vähentävät piikittelyä julkisissa tiloissa ja kaduilla sekä ehkäisevät tartuntatautien ja muiden terveydellisten ongelmien syntymistä. Huoneiden avulla myös terveydenhuollon ammattilaiset tavoittavat käyttäjiä, jotka eivät ole palveluiden piirissä. Injektio huoneita on muun muassa Kööpenhaminassa ja Aarhusissa.



CASE MIRJA



Mirja on 30-vuotias nainen, jonka äiti on kuollut. Mirjan sairasloma alkaa loppua, mutta hän ei tunne vielä olevansa valmis palaamaan työhönsä. Mirja päättää varata ajan työterveyslääkärille pyytääkseen lisää sairaslomaa. Työterveyslääkäri haastattelee Mirjaa ja myöhemmin selviää, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa on masennusjakso äidin menetyksen käynnistämänä.



Mirja saa lääkityksen ja lisää sairaslomaa, sovitaan uusi aika, jolloin tilannetta katsotaan uusiksi. Lääkäri kertoo Mirjalle, että Tampereella on matalan kynnyksen palveluita, joihin hän voi hakeutua, sillä tilanne ei ole kuitenkaan niin akuutti että esimerkiksi terapialle olisi tarvetta. Mirja syö lääkkeitään ja käy erilaisissa matalan kynnyksen palveluissa ja alkaa voida paremmin. Seuraavassa tapaamisessa sovitaankin osa-aikaisesta töihin palaamisesta.



Kuinka vastaava tapaus menisi Tanskassa? Vahvan terveydenhuollon ja yhden diagnoosin ansiosta Mirja saisi apua. Tanskassa hoidon takaamiseksi oleellista on, että Mirja saa diagnoosin, sillä se on usein vaateena mielenterveyspalveluissa. Hän voi myös konsultoida ja pyytää esimerkiksi terapiaa, mutta tässä tapauksessa sille ei ollut tarvetta. University Collegen luennolla käsitimme, että Tanskassa ei juurikaan ole matalan kynnyksen palveluita ja diagnoosi on välttämättömämpi kuin Suomessa. Toisaalta Tanskalainen yhteiskunta panostaa vahvasti työkykyisyyteen, joten luultavasti Mirja saisi apua lääkehoidon ohelle, sillä se takaisi paremmat edellytykset Mirjan työpaikan säilymiselle.



Kävimme kuitenkin opintomatkalla myös Aarhusin Sager der Samlerissa ja Mirja voisi käydä esimerkiksi siellä. Sager der Samler oli kuitenkin hyvin erityyppistä toimintaa kuin esimerkiksi Tampereella Taimen, sillä se perustuu pitkälti kansalaistenaktiivisuuteen, joka ei välttämättä ole masentuneelle paras vaihtoehto. Matalan kynnyksen palveluita saattaa siis löytyä, mutta ne voivat olla hyvin erilaisia kuin Suomessa ja kunnat eivät vastaa niistä. Kolmannen sektorin toiminnasta ei ollut paljoa puhetta, joten varmaa tietoa niiden toiminnasta ei ole. Mutta Mirja saisi joka tapauksessa tukea ainakin terveydenhuollon puolelta, vaikka suurta hätää ei olekaan.



CASE MIKKO



Mikko on 31-vuotias opiskelunsa keskeyttänyt mies. Hän juo alkoholia päivittäin ja käyttää myös muita päihteitä satunnaisesti. Mikolla on selviä huonompia jaksoja, jolloin hän on linnoittunut asuntoonsa ja poistuu sieltä vain kauppaan. Huonompina jaksoina Mikolla ei myöskään ole minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä. ”Parempina” jaksoina, Mikko saattaa poistua asunnostaan pelaamaan peliautomaateilla ja baareihin. Mikko juo koska kokee, että on liian ahdistunut ja masentunut selvinpäin ja ajatukset ovat itsetuhoisia. Hän haluaisi apua, mutta ei tiedä mistä sitä hakisi. Miten Mikkoa voitaisiin auttaa?



Tampereella on matalankynnyksen palvelu Ensiohjaus Ensio, jonne voi hakeutua ilman lähetettä ja ajanvarausta mielenterveys- tai päihdeongelmien takia.  Sieltä Mikko saisi lähetteen joko katkaisuhoitoon tai sitten TAYS:n päihdepsykiatrian poliklinikalle. Terapiaan hän ei pääsisi, koska päihdeongelma olisi hoidettava ennen terapian aloitusta, jos kaksisuuntaisen mielialahäiriön epäilys ilmenisi. Mikko on jo aikaisemmin käynyt katkolla, koska haluaisi päästä irti päihteistä, mutta katkolla olo loppui siihen, kun hänen mielenterveysongelmat  kasvoivat niin suuriksi, että hän lopetti katkaisuhoidon kesken ja aloitti päihteiden käytön uudestaan.



University College Zealand vierailullamme tuli ilmi, että Tanskassa mietiskellään aivan saman ongelman parissa kuin täällä Suomessa: Kuinka hoitaa kaksoisidiagnoosipotilaita? Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoito on vaikeaa samalla tavalla Suomessa sekä Tanskassa, kun mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään olevia yksiköitä, ja asiakkaita pompotellaan palvelulta toiselle, ja koppia on vaikea kummankaan asiakkaasta ottaa. Hoidon pitäisi olla yhdessä paikassa, jossa voitaisiin ottaa sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat huomioon ja räätälöidä hoito juuri asiakkaan tilanteen mukaan.

Emme saaneet tietoon onko Tanskassa mitään matalankynnyksen paikkaa, kuten Tampereen Ensio. Hoitoon pääsy voi kyllä olla vielä vaikeampaa Tanskassa, koska luennolla, jolla olimme painotettiin diagnoosikeskeisyyttä mielenterveyspalveluiden saannin edellytyksenä. He pyysivät ilmoittamaan, jos keksimme ensin täällä Suomessa, mikä olisi hyvä palvelu kaksoisdiagnoosin saaneille asiakkaille.





Alkoholia ja huumeita ? 



Maa jossa juodaan enemmän alkoholia kuin Suomessa?  Alkoholia kuluu Tanskassa Pohjoismaisen alkoholitilaston mukaan 10 litraa vuodessa keskivertokansalaisella. Suomessa juodaan kuitenkin enemmän vahvoja alkoholijuomia kuin esimerkiksi Tanskassa. Vierailimme Roskildessa Själlandin ammattikorkeakoulussa, jossa paikallinen lehtori kertoi meille viikosta, jolloin hän teki monta vierailua eri paikkoihin. Kuutena päivänä seitsemästä hänelle tarjottiin alkoholia. Alkoholin käyttö liittyy siis vahvasti juhlatilanteisiin ja hyviin hetkiin.



Mikä sitten vaikuttaa huumeiden käyttöön? Kuulimme kampuksella myös, että kovien huumeiden käyttö on vähentynyt ja tanskalainen huumausaineiden käyttö on nykyään enemmän kannabiksen käyttöä. Mikä tämän suhdanteen on aiheuttanut? Näkökulma oli toki Kööpenhaminan seudulta.

Ja mikäs siellä on yksi turistienkin käyntikohteita? Kristianian vapaakaupunki.



Kristianian vapaakaupunkialueen porteista kulkee monenlaisia ihmisiä: nuoria, vanhempia, ulkomaalaistaustaisia. Aluetta ympäröi parimetriset aidat. Talot ovat graffitien peitossa. "Pääkadulla" ihmisillä oli kasvot peitossa, silmätkin aurinkolasien takana. Kristianiasta aisti yhteisöllisyyden. Kaikki olivat kuin samaa perhettä.

Kristiania ei ole laillinen, mutta poliisi ei tule sinne. Kristianian "sallittavuus" on rajoittanut kovien huumeiden myyntiä ja katukauppa onkin siirtynyt tähän yhteisölliseen, aidattuun alueeseen. Tämä on saanut aikaan myös sen, että kannabiksen osuus käytettävistä huumeista on kasvanut. Onko tämä sitten hyvä asia?



Sager der Samler – kansalaistoimintakeskus

Vierailimme Tanskan matkallamme mielenkiintoisessa kansalaistoimintakeskuksessa Sager der Samlerissa, Århusissa. Sager der Samler on paikka, joka toimii kansalaisille myös tapaamispaikkana ja verkostona.



Sager der Samlerin toiminta perustuu ”joka päivän aktivismiin”. Henkilökunta koostuu vain muutamasta palkatuista henkilöstä, minkä lisäksi toiminnassa on mukana paljon vapaaehtoisia, joista käytetään Sager der Samlerissa nimitystä aktivisti. Kaikki toiminta perustuu aktivistien toimintaan ja on heistä itsestään lähtevää.

Sager der Samlerin tavoitteena on tukea kansalaisia olemaan aktiivisia ja ottamaan ohjat omiin käsiin, luoda uutta demokraattista kulttuuria ja itse vaikuttaa asioihin​, luoda yhteistyötä instituutioiden kanssa ​sekä inspiroida omien tekojen kautta.

Sager der Samlerissa on kolme toimintaperiaatetta:

1.      Oma todellisuus:​ Muutosta tehdään omasta näkökulmasta. Jos omassa elämässä on muutoksen tarpeita, voi jokainen itse auttaa tekemään siihen muutosta – muiden ja oman itsen hyödyksi.

2.      Osallisuus: Asioita ei tehdä kenenkään puolesta, vaan niitä tehdään yhdessä toisten kanssa. Toiminta on vastavuoroista, eikä siinä ole erikseen tekijöitä ja kohderyhmää.

3.      Vapaus: Toiminta aloitetaan sieltä, missä ei tarvitse kysyä lupaa tai rahoitusta. Se tekee toiminnasta sitoutumatonta ja antaa valinnanvapautta.







Kansalaistoimintakeskuksessa on tällä hetkellä kolme erityistä työmuotoa:

1.      ”Social Health”: Tanskassa terveydenhuolto ( ei hammashuolto) on kaikille kansalaisille täysin ilmaista, mutta kaikilla ihmisillä ei välttämättä ole resursseja päästä palveluiden piiriin. Social Health- työssä terveydenhoitoalan opiskelijat tekevät etsivää työtä ja puhelinpäivystystä rakentaakseen siltoja palveluiden ja näiden ihmisten välille.



2.      Anaobaba TV: Maahanmuuttajaisät, joiden perheet ovat vielä kotimaassa, tekevät videoita, joissa opettavat lapsilleen esimerkiksi asioita Tanskan kulttuurista ja kielestä. Tavoitteena on lievittää koti-ikävää sekä antaa valmiuksia lapselle mahdollista Tanskaan muuttoa varten.



3.      ”Dyykkauskahvila”: Myös Tanskassa on suurena ongelmana ruokahävikki, jota tulee kaupoista valtavia määriä. Samaan aikaan toisaalla on ihmisiä, joilla ei ole varaa ostaa ruokaa. Dyykkauskahvilan tavoitteena on saada nämä kaksi asiaa kohtaamaan. Kahvilatoiminta antaa ihmisille mahdollisuuden tulla laittamaan ruokaa dyykatuista elintarvikkeista ilmaiseksi yhteisön tuella.


Vierailu Sager der Samlerissa avasi silmät useassakin asiassa. Meilläkin on Suomessa jonkinlaista kansalaistoimintaa, mutta Sager der Samlerissa aktiivisuus oli aivan eri tasolla, kuin Suomessa. Toiminta vaikutti todella sosiaalipedagogiselta ja ”freireläiseltä”, vaikka he eivät itse Freiren ajatuksia tunteneetkaan. Vierailu olikin todella inspiroiva, ja mielestämme Suomessa voitaisiin ottaa kyseisen kansalaistoimintakeskuksen toiminnasta mallia useassakin asiassa – toki omien mahdollisuuksien sekä lainsäädännön puitteissa.


Anaobaba TV ,sovellus, joka tuo toivoa

 Abdul Gharaf Kaabour  ja Abdullah Alsmaeel opettavat lapsilleen tanskaa odottaessaan perheensä yhdistämistä. He pakenivat sisällissotaa ja Syyrian epävarmaa tulevaisuutta Tanskaan. Nyt he asuvat Aarhusissa ja odottavat toiveikkaasti päätöstä perheensä yhdistämisestä, samalla kun heidän perheensä asuvat vielä Libanonissa ja Syyriassa. Aikeissa on aloittaa uusi elämä paikassa, joka on turvallinen heille ja lapsilleen. Yhdessä miehet ovat keksineet sovelluksen älypuhelimelle, joka helpottaa yhteydenpitoa muuhun perheeseen.

“Ennen kaikkea sovellus antaa toivoa perheille, jotka elävät tällaisessa vaikeassa tilanteessa”, kertoo Abdullah Alsmaeel sovelluksesta, jonka hän ylpeästi esittelee nimellä “Anaobaba TV”. Sovelluksen nimi on arabiaa ja tarkoittaa “Minä ja isä TV”. Sovelluksen avulla lapsille voidaan  opettaa tärkeitä asioita ja näyttää millaista isän elämä on eri puolella maailmaa. Isät voivat lähettää videopätkiä elämästään puhelimitse perheelleen, muodostaen siten yhteyden lapsiinsa ja opettaen heille tärkeitä asioita elämästä Tanskassa. Abdullah kertoo, että he halusivat tehdä hyödyllisen sovelluksen, joka keskittyisi tukemaan perheen lapsia ja jonka avulla lapsi voi nähdä isänsä silloin kun tarvitsee.

Abdullahin mukaan lapset ovat olleet kovin kiinnostuneita kuulemaan millaista kieltä Tanskassa käytetään ja miltä se kuulostaa. Sovelluksen avulla lapsille voidaan opettaa sanoja, kirjaimia ja numeroita. Vaikka Anaobaba taipuu loistavasti kielen ja kulttuurin oppimiseen, on sillä myös uuden oppimista paljon tärkeämpi tehtävä. Sovellus mahdollistaa kaukana asuville isille vanhemman roolin ja tuo toivoa vaikeaan tilanteeseen, jota monesti varjostaa syyllisyys ja ikävä. Lopulta kyse on kyvystä olla hyvä isä, vaikkakin sitten älypuhelimen välityksellä toiselta puolen maailmaa.

Abdullah puhuu avoimesti kokemuksistaan ja siitä, kuinka tärkeää on pitää taakse jäänyt perhe ajan tasalla omista kokemuksistaan. Uudessa kulttuurissa, uusien kokemusten ja ihmisten keskellä voi helposti tuntua, että välimatka perheen ja henkilön itsensä kasvaa entisestään. Sovelluksen avulla perhe pystyy pitämään yhteyttä toisiinsa ja lähtömaahan jäänyt vaimo sekä lapset pysyvät jollain tasolla perillä siitä, missä isä on ja mitä hän tekee.

Kuten muuallakin maailmassa, myös Syyriassa koulunkäynti on lapselle tärkeää ja tie hyvään elämään. Sota-alueen koulut ovat kuitenkin suurelta osalta pommituksien runtelemia, joten joillakin lapsilla ei ole koskaan ollut mahdollisuuttakaan aloittaa koulua. Raunioiden keskellä asuvilla lapsilla ei useinkaan ole mitään tekemistä, mutta Anaobaba -sovelluksen avulla he voivat oppia isiltään uutta jostain täysin erilaisesta kulttuurista. Sovellus myös helpottaa lopun perheen integroitumista uuteen kulttuuriin, kun heillä on jo hieman käsitystä siitä millaista elämä uudessa maassa on ja mahdollisesti he saattavat jo ostata muutamia sanoja vierasta kieltä. Abdullahin unelma on, että sovellus auttaisi mahdollisimman monia pakolaisperheitä; ei pelkästään Tanskassa vaan myös koko Euroopassa. Abdullah toivoo, että sovelluksesta saataisiin turvallinen ja yksinkertainen käytettävä. He ovat jo käyneet esittelemässä sovellusta isille vastaanottokeskuksissa ja kielikouluilla.

On ihailtavaa, että vaikka tilanne onkin epätoivoisia ja tulevasta ei voi tietää, haluaa Abdullah silti korostaa positiivisuuden ja toivon näkökulmaa.