Luovia menetelmiä Espanjan keväässä

Social Pedagogy and Creative Methods in Substance Care – intensiivikurssi Sevillassa, Pablo de Olavide –yliopistossa 8-19.3.2010.

Kurssiin osallistui kaikkiaan 70 opiskelijaa ja 15 opettajaa Liettuasta, Saksasta, Unkarista, Hollannista, Suomesta ja Espanjasta. Intensiivikurssi järjestettiin jo toisen kerran, ensimmäisen kerran teemaa opiskeltiin Tampereella helmikuussa 2009. Kurssilla perehdyttiin kunkin maan päihdetilanteeseen ja päihdepalveluihin. Erityinen teema tällä kertaa olivat nuorten päihteiden käyttö sekä ennaltaehkäisevä työ ja siinä käytettävät menetelmät. Luovia menetelmiä opiskeltiin workshopeissa, joita olivat: musiikki, keho ja tanssi, taide, pelit, draama, vuorovaikutus, naamiot ja voimauttava valokuva. Taitoja päästiin soveltamaan paikallisessa peruskoulussa, jossa kurssin opiskelijat toteuttivat toimintapajoja koulun 10-14 –vuotiaiden nuorten kanssa. Kurssilla tehtiin myös pieni kenttätutkimus, jossa opiskelijat havainnoivat ja haastattelivat Sevillan iltaelämässä juhlivia nuoria. Bótellon –ilmiö eli nuorten katujuopottelu – on espanjalaisten vastine tamperelaiselle ”Koskipuistopiknikille”.

Intensiivikurssia koordinoi Tamkin sosiaalialan opettaja Ulla-Maija Koivula. Voimauttavan valokuva –työpajan kurssilla toteutti ilmaisutaidon ja draaman opettaja Merja Repo. Sosiaalialan opiskelijoista kurssiin osallistuivat Anne Siekkinen, Aino Salmi, Tuomo Koski, Janica Pitkänen ja Pauliina Järvinen. Seuraavan kerran intensiivikurssi järjestetään keväällä 2011 Unkarissa.

Voimauttava valokuva –työpaja

Valokuvan työpajaan osallistui 12 opiskelijaa kaikista kurssimaista ja työkielenä oli englanti. Voimauttavan valokuvan menetelmä perustuu tekemiseen ja siksi se sopi hyvin monikulttuuriseen ryhmään, jossa ei voinut puhua omaa äidinkieltään. Onhan olemassa sanontakin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voimauttava valokuva ei kuitenkaan ole vain kuvaamista vaan ennen kaikkea vuorovaikutusmenetelmä työntekijän ja asiakkaan kesken tai asiakkaitten kesken. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan identiteettiä tekemällä hänet, hänen elämänympäristönsä, perheensä ja tarinansa näkyväksi ja arvokkaaksi. Tätä taitoa opiskelijat harjoittelivat työpajassakin kertomalla omaa tarinaansa muille.

Opiskelijat ympäri Eurooppaa olivat yhtälailla kiinnostuneita kuvaamisesta ja kuvattavana olemisesta ja ymmärsivät nopeasti voimauttavan valokuvan perusidean: valtasuhteen purkamisen kuvaajan ja kuvattavan välillä ja sen että kuvattava on tilanteen päähenkilö ja rakentaa kuvaustilanteen ja –estetiikan omista tarpeistaan käsin. Digikuvaamisessa tekniikka on tuiki tarpeellinen apuväline ja törmäsinkin muutamiin yllättäviin ongelmiin, jotka kuitenkin ratkesivat hyvällä tahdolla ja luovalla ongelmanratkaisulla. Niinpä työpajan päätteeksi saatoimme järjestää valokuvanäyttelyn, josta valittuja kuvia opiskelijat esittelivät myös koko kurssille ilmiselvästi ylpeinä saavutuksistaan. Syystäkin.

Lisätietoja: Ulla-Maija Koivula (ulla-maija.koivula@tamk.fi),   Merja Repo (merja.repo@tamk.fi)

Blogi – Osallisuuden edistämisen projektiopinnot

”Osallisuutta edistämässä – Sos-klinikalla kohtaavat asiakas- ja projektityö”.


TAMKin sosionomiopiskelun viimeisen vuoden kursseihin kuuluu niin sanottu ”Sos-klinikka”. Nimestään huolimatta kysymyksessä ei ole sen enempää epätoivoinen yritys kouluttaa opiskelijoita ensiapuosastolle kohtaamaan jonottajia kuin ”ongelmatapauksiakaan”, vaan antaa tuleville sosionomeille keinoja kohdata projektitöiden todellisuus. Jalona päämääränä mainitaan sosiaalisen osallisuuden lisääminen. Mitä tuo sosiaalinen osallisuus sitten on?

Olisiko se asiakkaiden osallisuutta omissa palveluissaan? Aktivointia, yhteisöllisyyttä vai peräti sitä voimaantumista? Sos-klinikan kokemusten perusteella Palsos 11 -ryhmän opiskelijoiden keskuudessa se on myös kohta valmistuvien sosionomien omien persoonien ja valmiuksien peliin pistämistä opittujen asiakastyö- ja vuorovaikutustaitojen sekä luovuuden saralla. Lisäksi se vaikuttaa piristysruiskeelta (antidoping) keskelle arkiopiskelun monesti uuvuttavaa ja itseään toistavaa todellisuutta koulun käytävien liukuhihnalla.

Samalla sosionomit pääsevät teroittamaan kynsiään (joskus rakenne) projektitöiden saralla. Osalle projektit ja hankkeet ovat toki tuttua kauraa, mutta osalle vasta ekoja kertoja kokeilla siipiään toteuttaa sosiaalisia innovaatioita yhteistyössä muiden alalla työskentelevien kanssa. Projektityöt ovat jo vakiintunut osa sosionomien työnsarkaa ja todellisuutta, joten niihin onkin hyvä tottua jo koulutuksen aikana. Hanketodellisuudessa asioiden kehittäminen ja eteenpäin vieminen on onnistumisen kokemuksia (jos karvaita pettymyksiäkin) tarjoavia hetkiä täynnä. Siksi on tärkeää, että sosionomin koulutuksessa on myös ainakin yksi kurssi, jossa päästään rakentamaan jotain omaa alusta, vaikka sitten harjoitusmielessä.

Takaisin sosiaaliseen osallisuuteen. Jos sosionomiopiskelija sitten Sos-klinikan kautta saa katsannon ja hyppäyksen asioiden kehittämisen, muutostyön ja uudenluomisen maailmaan, mitä saa potentiaalinen asiakas? Ainakin toivottavasti innokkaan uuden ihmisen, joka ei ole leipääntynyt, rutinoitunut ja liukuhihnaistunut, vaan asioista ja ihmisistä kiinnostunut, tulevaisuuteen katsova ja palveluja oman persoonansa ja tuoreutensa kautta kehittävä. Ihmisen, jonka ydinosaaminen liittyy siihen, kuinka asiakas saa otteen elämästään ilman kohteena olemista ja ongelmakeskeisyyttä. Asiakaslähtöisen otteen, jonka taustalla on toivottavasti uusia näkö- ja tulokulmia sekä aimo annos kykyä kohdata ja mennä iholle (ainakin henkisesti). Eikä pahitteeksi ole, jos asiakas lähtee kohtaamisesta toivorikkautta lompakossaan omaavana...

Minkälaisia kokemuksia Palsos 11 ryhmälle sitten mahtui omiin Sos-klinikoihinsa? Tarvittiinko tehohoitoa vai riittikö laastarointi? 2009 syksyn ja alkutalven klinikoilla tarjottiin muun muassa seksuaalivalistusta ja päihdekasvatusta nuorille, viestintätaitoja vanhoille, palveluohjausta lapsiperheille, virikkeitä ja puhtia seniorikansalaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä Euroopan unionin todellisuutta maahanmuuttajille. Palvelut olivat siis moni-ilmeisiä ja moniulotteisia. Unohtamatta keinovalikoimastaan luovia ja psykososiaalisia menetelmiä, joita vuoden 2009 aikana harjoitettiin myös koulussa, kuten kolmantena vuotena opetussuunnitelmaan kuuluu.

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn Ikälinjan kautta tarjottu ”kosketuspalvelu”. Ryhmä sosionomeja toteutti Ikälinjalla palvelun, jossa asiakkaiden pilottiryhmä, joka pystyi kosketusnäyttöjen kautta kommunikoimaan keskenään interaktiivisesti, sai kolmen lähetyskerran kautta täyden tehokuurin tietämystä muun muassa Kelan etuuksista, päiväkeskustoiminnasta, eläkeläiskorteista, kulttuuripalveluista, palveluseteleistä tai vaikkapa saunotuksista. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja kertoivat pystyvänsä jakamaan saamaansa tietoa myös omille ystävilleen ja tuttavilleen.

Yhtenä esimerkkinä toimii ammattikouluikäisten nuorten seksuaalivalistus, jota yksi sosionomien ryhmä tarjosi syksyn synkkeneviin iltoihin. Ikäjakaumaltaan 16-19-vuotiaille tytöille ja pojille kohdistettu valistus sisälsi tietoa yleisellä tasolla ja toiminnallisten menetelmien kautta. Ehkäisevän päihdekasvatuksen alueella peruskoulun yläluokkalaisten parissa yhteistyötä Raitsun (ehkäisevä päihdetyö) kanssa jatkoi yksi projektiryhmä osallistavin menetelmin.

Maahanmuuttajatyöhön suuntautunut projekti oli ”EU-kioskipalvelu”, jossa eurooppalaiset ja kauempaa saapuneet maahanmuuttajat saivat perustietoa suomalaisista työmarkkinoista ja mahdollisuuksista sekä omien vahvuuksiensa löytämisestä TAKK:n tiloissa. Viime aikojen maahanmuuttajakeskustelujen ja yleisen ilmapiirin keskellä sosionomit toivat myös osansa siihen, että maahanmuuttajilla olisi riittävästi tietoa ja taitoa pärjätäkseen monesti kylmässä Pohjolassa, jossa erilaisuutta ei valitettavasti nähdä välttämättä vahvuutena.

Muista Sos-klinikoista mainittakoon vielä Hervannan Kotosalla -korttelin Hopeakallion kerhohuoneella toteutettu avoin ryhmä kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistämiseen, jossa pelailujen, levyraatien, rentoutusten, muistelojen ja lopulta pikkujoulujen kautta yritettiin voimaannuttaa 60 – 85-vuotiaita ryhmäläisiä. Toinen toiminnallinen ryhmä projekteissa toteutettiin mielenterveyskuntoutujien parissa. Unohtamatta Ylöjärven perhepalvelujen yhteyteen rakennettua ohjauspiste PERHOA, jossa terveyskioskin yhteydessä jaettiin tietoa lapsiperheiden palvelumahdollisuuksista.

Kaikkien näiden klinikoiden yhteisenä kokemuksena oli erilaisten asiakasryhmien palvelujen kehittämisen lisäksi myös sosiaalialan tulevien ammattilaisten ja heidän asiakkaidensa aito, rehellinen ja samalta tasalta tapahtuva kohtaaminen. Sitä haetaan myös seuraavana vuonna kun taas uudet sosionomit suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat omat ”klinikkansa”. Hauskoja kokemuksia Sos-klinikoille koko Palsos 11 ryhmän puolesta!

Elävä kirjasto – tapahtuma

Elävä kirjasto- tapahtuma, joka oli osa rasismin vastaista viikkoa, järjestettiin 25.3.2010 Pyynikintien toimipisteen kirjastossa. Järjestäjinä toimivat osa sosiaalialan 1.vuosikurssin opiskelijoista. Projekti oli osa ”Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta”-opintokokonaisuutta.

Elävän kirjaston tarkoituksena on antaa mahdollisuus kohdata ihmisiä, joihin joissain tilanteessa kohdistuu ennakkoluuloja tai rasismia. Se on erinomainen työkalu, jolla voidaan parhaimmillaan poistaa ihmisten välisiä ennakkoluuloista johtuvia konflikteja. Elävän kirjaston idea perustuu ”eläviin kirjoihin”, joita ovat ihmiset. Jokainen ihminen on oma tarinansa, mikä muodostuu ihmisen etnisestä taustasta, kasvuympäristöstä, elämän yhteisöstä, elämässä tehdyistä valinnoista tai tapahtumista joihin ihminen ei itse ole pystynyt vaikuttamaan, uskonnosta, sekä miljoonasta muusta asiasta. Kaikki mitä ympärillämme on koskaan tapahtunut muokkaa meistä erilaisen yksilön verrattuna muihin maailman ihmisiin. Osa meistä kuitenkin tuntuu olevan monien mielestä liiankin erilainen, mikä luo yhteiskuntaamme ennakkoluuloisen ilmapiirin. Ennakkoluulot ovat usein kuitenkin tiedon puutetta ja sen poistamiseksi Elävä Kirjastokin aikoinaan luotiin.

Kirjastostamme oli lainattavissa seuraavat kirjat: romaani, poliisi, entinen rikollinen, mielenterveyskuntoutuja, invalidi, lesbo, totaalikieltäytyjä ja helluntailainen. Lainaajia tapahtumassa kävi noin 60. Kirjoja oli mahdollista lainata kerrallaan 20 minuutin ajaksi ja kirjat olivatkin varattuina koko tapahtuman ajan. Kaikkein luetuimmat kirjat olivat poliisi, entinen rikollinen ja romaani. Suurin osa lainaajista oli oman koulumme oppilaita, mutta muutamia ulkopuolisiakin tapahtuma veti puoleensa. Kirjat antoivat meille todella myönteistä palautetta järjestelyiden onnistumisesta. Tapahtuma oli heidän mielestään hyvin organisoitu, tosin osa sanoi että ”kirjaston aukioloaika”, eli kaksi tuntia, oli ehkä liian lyhyt. Lainausaika olisi voinut olla myös hieman pidempi. Monesta kirjasta tuntui, että he onnistuivat lieventämään joidenkin lukijoiden ennakkoluuloja, mikä on jo aikamoinen saavutus! Oli myös kiva kuulla että jokainen kirja oli niin innostunut tapahtumasta, että haluaisi mielellään uudestaan kirjaksi. Hyvää palautetta ja kehotuksia tapahtuman uudelleenjärjestämiseksi saimme myös kävijöiltä ja kirjaston työntekijöiltä.

Tapahtuma oli siis kaikin puolin onnistunut. Sosiaalialan opiskelijoina saimme näin hyvän keinon oppia yhteistyötä ja vaikuttamista. Pienellä budjetilla toteutimme tapahtuman, jonka arvo voi jonkun elämässä nousta mittaamattomankin arvokkaaksi. Jos edes hiukan pystyimme vaikuttamaan kirjastossamme vierailleisiin kirjojemme tai itse tapahtuman kautta, niin Elävä kirjasto on silloin toteuttanut tehtävänsä. Mikä tärkeintä; me jotka tulevaisuudessa tulemme työskentelemään kaikenlaisten ihmisten kanssa varmasti ymmärsimme, että meidän itsemme on erittäin tärkeää pohtia suhtautumistamme erilaisiin ihmisiin ja siihen, että olemmeko itse ennakkoluulojen vaivaamia. Kiitämme kaikkia tapahtumaan jollain tavoin osallistuneita. Mainittakoon, että pulla ja piparit olivat myös oikein hyviä!

Melina Mäntylä