perjantai 30. marraskuuta 2012

Movember – finaalipuristus E!

Viikset alkavat olla pulkassa pitkin maailmaa. Jos ette halua kaikkea lukea niin tärkein löytyy lopusta lihavoituna ja punaisella! Ensiksi eilisiin uutisiin:

29.11.2012: Jopa 20 000 suomalaismiestä antanut viiksien kasvaa

Movember-viiksillä on kerätty marraskuussa ennätyspotti syöpätyöhön. Hyväntekeväisyyskampanjan uskotaan tuottavan yli 200 000 euroa. Viikset ovat toimineet innoittajina myös musiikkivideoille ja lyhytelokuvalle.



Tampesterissa kun tuuheutemme on päässyt villitsemään ainakin kahta ja puolta ihmistä niin ajattelimme sen kunniaksi valottaa hieman paria kaupungissamme toimivaa mieslähtöistä toimijaa. Laukontorilta löytyy


Mattila on Tampereella toimiva, kaikille miehille avoin miesten kansalaistalo, yhteen tulemisen ja yhdessä tekemisen paikka. Tervetulleita ovat kaikki miehet, manselaiset ja maailmankansalaiset. Mattila on paikka, missä voit tavata muita ja muut voivat tavata sinut. Voit puhua,kuunnella, tehdä, oppia, tutustua ja nähdä uusia asioita. Mattila tarjoaa monipuoliset puitteet mieslähtöiselle toiminnalle. Kaikkiin aktiviteetteihin voit vaikuttaa, sillä niissä näkyvät miesten toiveet ja ideat.

 
Puutarhakadulta (sekä Lahdesta ja Helsingistä) löytyypi monia toimintamuotoja tarjoava


- miehiä tukevaa hyvinvointityötä vuodesta 1995


Miessakit ry pitää huolta miesten elämää tukevien yksilöllisten, yhteisöllisten ja yhteiskunnallisten rakenteiden vahvistamisesta parantaakseen miesten kokonaisvaltaista hyvinvointia. Miessakit ry kehittää ja toteuttaa miehille ja miesten kanssa työskenteleville kohdennettuja palveluja sekä rakentaa valtakunnallista miesten keskinäisen sosiaalisen tuen verkostoa. Tämän vapaaehtoisuuteen pohjautuvan toiminnan avulla miehet löytävät matalakynnyksistä, luontaiselta tuntuvaa ja luottamuksellista vertaistukea arjen erilaisten haasteiden kohtaamiseksi.


 
Olemme saaneet palautetta, että ”olisi hubaa antaa teille kaikki mun tienestini mut eiks teil oo muuta tapaa ku toi luottokortti?” Siispä tässä vielä oljenkorsi sitä halajaville:

Vaihe 1) Tee lahjoitus tilille Nordea FI20 2344 1800 0032 29, merkitse maksun saajaksi Syöpäsäätiö
Vaihe 2) Kirjoita maksun viestikenttään Mo + lahjoituksen saajan Mospace-osoitekentästä (URL) löytyvä rekisteröintinumero, meidän joukkueen numero on 773053
Vaihe 3) Lähetä meille sähköpostilla tosite maksustasi osoitteeseen lahjoitukset@cancer.fi
Vaihe 4) Kun lähetät maksutositteen, laita samaan sähköpostiin tieto myös siitä, keneltä lahjoitus on ja viesti, jonka haluat jättää Mo Bro:lle tai Mo Sista:lle.

Loppuun vielä muistin virkistyksenä mistä lähdettiin:














...ja mihin päädyttiin!















Kynnelle kykenevät Matti ja Mattelmiina Myöhäisetkin vielä sillä keräyshän jatkuu 9.12. asti!

T: Pyynikintien Räkäjarrut: http://fi.movember.com/team/773053