perjantai 24. maaliskuuta 2017

YHTEISTYÖTÄ VIROSSA NELJÄNNESVUOSISATA

Neuvostoliiton romahdettua ja Viron itsenäistyttyä yhteiskunnallinen murros muutti elämää ja  lapsia jäi mm kaduille asumaan. Tähän akuuttiin asiaan perustettiin vuonna 1992 Tarton lasten turvakoti ja Tampereen sosiaalialan oppilaitos aloitti turvatalon kanssa yhteistyön Mannerheimin lastensuojeluliiton aktiivin Anja Visakorven Viron suhteiden perusteella. Väkevää ajan hermolla olemista kuvaa myös se, että kolmen opettajan (Eila Vuorinen, Ulla-Maija Takkunen ja Tapio Salomäki) lisäksi konkreettisen yhteistyön käynnistämiseen osallistuivat myös sosiaalikasvattaja-opiskelijat. Heistä yksi, Antti Kouttu, on jatkanut aktiivista yhteistyötä alumnina edelleen tämän 25 vuoden ajan."

Tampereen ammattikorkeakoulun sosiaali-ja terveysalan yksikkö on jatkanut Pirkanmaa ammattikorkeakoulun ja Tampereen sosiaalialan oppilaitoksen aloittamaa yhteistyötä Virossa.
Maaliskuun alussa Tarton lasten turvakoti viettää 25-vuotisjuhlia (Lämpimät onnittelut!). Yhteistyötä on aloitettu ja jatkettu erityisesti heidän kanssaan, mutta vuosien mittaan verkosto on kasvanut  
yhteistyöksi myös Maarjamaa Hariduskollegiumin (ent Kaagveren erityiskoulu) Tallinan ja Tarton vankiloiden kanssa.  Niin ikään monet lastenkodit (esim Mäenkadu) tai kolmannen sektorin toimijat (esin Convictus)  ovat tulleet tutuiksi.

Sosiaalialan opiskelijoille ja vuosien mittaan monille alumneille, vaihto-opiskelijoille sekä vapaaehtoistyöntekijöille Viron kumppanit ovat tarjonneet mielenkiintoisen ja innostavan oppimisympäristön.

Yhteistyömatkojen aikana olemme oppineet tuntemaan paremmin Viron kulttuuria, työskentelytapoja ja periaatteita. Olemme myös oppineet tuntemaan paremmin myös itseämme.
Opettajana -kliseemäiseti sanottuna- päivääkään en näistä kokemuksista vaihtaisi pois. On hienoa saada työskennellä innostavan opiskelijaporukan kanssa.

Tapio Salomäki
lehtori

Convictus  



Ensimmäinen vierailukohteemme opintomatkalla oli Convictus, joka on 14 vuotta Tallinnassa toiminut kansalaisjärjestö. Se tarjoaa matalalla kynnyksellä sosiaali- ja terveysneuvontaa piikkihuumeiden käyttäjille, neulojen ja ruiskujen vaihtoa, ruokapakettien jakoa, ilmaista HIV-testausta sekä mahdollisuuden peseytyä.  Convictus on avoinna 10-22:00 välisenä aikana, jonka lisäksi kaduilla tehdään jalkautuvaa työtä neulojen vaihdossa. Kiinnitimmekin huomiota riittävän pitkiin aukioloaikoihin ja palveluiden monipuolisuuteen saman katon alla. Nämä tukevat matalan kynnyksen ajatusta.

Convictuksessa työskentelee vakituisesti 11 henkilöä mukaan lukien kaksi sosiaalityöntekijää ja kerran viikossa käyvän psykologi. Lisäksi toiminnassa on mukana vapaaehtoisia ja opiskelijoita etenkin jalkautuvassa työssä. Työntekijöistä noin 50-60% on omaa huumetaustaa sekä tiloissa kokoontui säännöllisesti NA-ryhmä. Asiakkaiden keski-ikä Convictuksessa on noin 25 vuotta, ja saimme kuulla, että keski-ikä on alentumaan päin ja valtaosa asiakkaista onkin nuoria miehiä. Convictuksen asiakaskunnassa näkyy venäläisväestön eriytyminen kantaväestöstä, sillä jopa 95% asiakkaista on venäläistaustaisia. Viron itsenäistymisen jäljet näkyvät siis hyvin Convictuksen arjessa.

Meille esiteltiin kattavasti Convictuksessa parhaillaan menevä tutkimusprojekti Tarton yliopiston ja New Yorkissa tehtävän kumppanijärjestön kanssa. Projektin tavoitteena on paitsi tuottaa tutkimustietoa, myös vähentää ruiskuhuumeiden käyttöä. Painopiste on piikkihuumeiden käytön aloittamiseen puuttumisessa. Työtä tehdään paljon kahden kesken, ja usein keskustelut ovat tunnepitoisia. Keskusteluissa keskitytään antamaan keinoja siihen, kuinka kieltäytyä huumeista sekä annetaan valistusta yliannostuksista. Intervention jälkeen on mahdollista saada Naloxenia, eli lääkettä jota käytetään yliannostuksien hoitoon. Viranomaispelon vuoksi moni huumeidenkäyttäjä ei uskalla soittaa apua, ja toiminnalla vähennetään huumekuolemia. Opinnoissakin tutuksi tullut motivoivan haastattelun menetelmä tuli vastaan Convictuksessakin, sillä sitä käytetään projektin haastatteluissa. Projektissa haasteena sen sijaan nähtiin se, että pitkäkestoiseen tutkimukseen on vaikea saada sitoutuvia asiakkaita.

Erityisesti mieleen jäi projektin asiakaslähtöisyys. Hoito nähtiin kannattavampana kuin rankaiseminen, ja tietoutta projektin vaikutuksista vietiin aina Viron hallintoon asti. Yhteiskunnallisen tietoisuuden lisääminen oli tärkeä osa toimintaa. Esimerkkinä mainittakoon se, että kaikki asiakkaat saivat projektin kautta ilmaisen henkilökortin, joka on edellytys julkisten palvelujen saamiselle. Näin voidaan lisätä huumeidenkäyttäjien ihmisarvoa ja osallisuutta yhteiskuntaan ja sen tuottamiin palveluihin. Tavoitteena on tarjota huumeidenkäyttäjille mahdollisuus saavuttaa tila jossa hän voi tulla tasavertaiseksi ja täysipainoiseksi yhteiskunnan jäseneksi.



 Kuvassa Convictuksen näytteenottopiste

Matkalla Convictukseen







Kirj. Jyri, Maiju ja Tuulikki

TALLINN VANGLA
Oli hyinen marraskuinen iltapäivä. Sisukas sosionomiryhmämme taivalsi läpi tuulen ja tuiskun kohti seuraavaa kohdettamme, Tallinnan vankilaa.
                                                                                                        
Harvoin on näin paljon tunkua vankilan porteista tähän suuntaan
Tallinnan vankila on perustettu vuonna 1919, ja se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Tällä hetkellä vankilassa on noin 800 vankia. Meneillään on uuden suuremman vankilan rakennusprojekti, johon nykyiset vangit siirretään sen valmistuttua. Vankilassa toimii koulu, jonka opetus vastaa yläastetasoa (secondary school). Vangeilla on oikeus opetukseen joko viroksi tai venäjäksi. Myös kiinteistön ja laitteiden huollon opiskelu on vankilassa mahdollista. Lisäksi vangit työskentelevät vankilan keittiössä ja pesutuvassa sekä tekevät korjaus- ja uudistustöitä. Osa vangeista työllistetään vankilan metalli- ja puutyöpajoihin.
Vaikka vankilasta ulospääsyä pidetään yleensä haastavana, ei sisäänpääsykään ole aivan lasten leikkiä. Portilta meidät tuli noutamaan vankilan työntekijä. Astuimme ensin portinvartijan koppiin, jossa meiltä tarkastettiin ensimmäisen kerran passit. Tästä kävelimme vankilan henkilökunnan ovelle, josta sisään otettiin kolme henkilöä kerrallaan turvatarkastukseen. Eteisessä odottivat mm. lentokentältä tutut läpivalaisulaitteet ja uusi passitarkastus. Tavarat piti jättää lukollisiin lokeroihin. Tarkastuksen läpäistyään siirryimme seuraavasta ovesta vankilan sisäpuolelle ja uudet kolme henkilöä pääsivät tarkastettaviksi. Yhden jäsenen vankilareissu meinasi tyssätä metallisiin farkun nappeihin, mutta onneksi kaikki pääsimme lopulta ”linnaan”.
Sisällä meitä oli vastassa suomea puhuva vankilan psykologi, joka kierrätti meitä ympäri vankilan aluetta ja esitteli paikkoja. Näimme mm. tyrmämäiset eristyssellit, jossa sängyt nostetaan päiväsaikaan pois ja wc:nä toimii sellin nurkassa oleva reikä. Pääsimme myös kurkistamaan parille oppitunnille, sekä tutustumaan kirjastoon, rukoushuoneeseen ja muihin vankilan toimintatiloihin. Sosionomin näkökulmasta oli erityisen mielenkiintoista kuulla erilaisista kuntoutusohjelmista, joihin vangeilla on mahdollisuus hakea. Esimerkiksi päihdekuntoutusta toteutetaan ryhmätapaamisina.
 Vankilavierailu oli antoisa kokemus, erityisesti ensikertalaisille. Pääsimme näkemään miltä vankilaolosuhteissa näyttää, tutustumaan vankien jokapäiväiseen elämään telkien takana, sekä aistimaan suljetun paikan tunnelmaa. Suurimmalla osalla käsitys vankilasta perustuu pitkälti TV:n luomaan mielikuvaan, joten oli siis hyvä nähdä mitkä oletukset vahvistuivat ja mitkä kumoutuivat. Mahdollisten aiempien tai tulevien vankilavierailujen lisäksi on nyt myös olemassa vertailupohjaa naapurimaamme olosuhteisiin. Uusien kokemusten ja opittujen asioiden lisäksi mieleen jäi henkilökunnan lämmin ja ystävällinen vastaanotto. He myös vastailivat mielellään kysymyksiimme.
Selvisimme kaikki tällä kertaa muutaman tunnin tuomioilla, hyvän käytöksen vuoksi.
T:Vilma ja Karo


LILLE MAJA / TARTO

Lille Maja on Tarton kaupungin pyörittämä nuortentalo.  Kolme tärkeintä työsuuntausta ovat työttömät nuoret, yhteistyö koulujen kanssa ja EVS-vapaaehtoiset. Tarkoituksena on tarjota merkityksellistä non-formaalia toiminnallista opetusta nuorille käyttäen taidemenetelmiä apuna. Kulmakivinä oli kansainvälinen nuorisotyö ja sosiaalisten taitojen kehittäminen. Lille Majan visiona on kehittää nuorisotyötä yhteistyönä paikallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Arvoina nuortentalolla ovat luovuus, välittäminen, vastuullisuus ja yhteistyö.

Saapuessamme nuortentalolle, pihan nuotiopaikalla istui ryhmä lapsia keskittyneesti kuunnellen ohjaajan kertomaa satua. Rakennus oli upea vanha 4-kerroksinen kivitalo.  Vierailumme aikaan Lille Majassa oli meneillään seikkailupäivän valmistelut lapsille. Taiteellisuus ja toiminnallisuus välittyi heti kun astuimme sisään rakennukseen; vastaan käveli eläinhahmoiksi pukeutuneita ohjaajia. Talo oli myös koristeltu seikkailupäivää varten satumaaksi. Hämmästyimme kuinka paljon oli panostettu seikkailupäivän tunnelman luomiseen. Talosta löytyi mm. kaappi, joka vei Narniaan ja luminen satumaa.

Lille Majassa työskentelee nuortentalon johtaja ja 7 vakituista nuorisotyöntekijää.  Heillä on myös säännöllisesti eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (EVS European Voluntary Service) kautta vapaaehtoinen työntekijä. Vierailumme aikaan vapaaehtoistyöntekijä oli Unkarista. Nuorten talo on auki joka arkipäivä ja viikossa vähintään  30 tuntia. Iltaisin tiloja hyödyntävät paikalliset liikunta- ja käsityökerhot. Lille Majassa käynti on lapsille ja nuorille maksutonta ja kaikki ovat tervetulleita.

Lille Majan tilat olivat monipuoliset ja helposti muuntautuvat ja niitä hyödynnettiin tehokkaasti.  Sisätiloista löytyi huoneita, joissa on mahdollisuus harrastaa käsitöitä, pelata erilaisia lautapelejä sekä biljardia ja pingistä. Tuttua nuorisotalon meininkiä siis.

Tällaisten nuortentalojen ja nuorisotyön merkitystä ei voi vähätellä. Lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harjoitella tutuissa ja turvallisissa ympyröissä sosiaalisia taitoja yhdessä toistensa kanssa ammattilaisten ja luotettavien aikuisten tukemana. Myös paikan merkitys kulttuurin näkökulmasta on suuri: siellä jaetaan, koetaan ja tuotetaan yhdessä kulttuuria erityisesti nuorille. Erilaiset taidemenetelmät ja draama ovat hyödyllisiä, sillä ne tukevat luovuuden kehittymistä tulevaa elämää varten. Tällainen toiminta vahvistaa myös monellakin tapaa lasten ja nuorten henkistä kasvua.

Karoliina & Pietu




Kapteenin Ploki
Opintomatkalla Virossa 30.11- 4.12.2016
Jukka ja Otto, Päivä Maarjamaa Hariduskolleegiumissa

Syksyn 2016 opintojen huipennus oli tänäkin vuonna opintomatka Viroon. Sosiaalipedagogisessa hengessä tapahtuva opintomatka tarjoaa opiskelijalle huikean mahdollisuuden tutustua sosiaalialan käytäntöihin ja työpaikkoihin rakkaassa etelänaapurissamme. Tämän lisäksi tarjolla on kansainvälistä verkostoitumista ja vaikkapa ulkomaan harjoittelupaikka. Matka haastaa opiskelijaa avaamaan omia näkemyksiä ja ennakkoluuloja, oppimaan uutta ja toimivaan joustavasti muuttuvissa tilanteissa.
Yhtenä vierailukohteena matkalla oli Maarjamaa Harjoduskolleegium. Olimme valmistautuneet vierailuun lähettämällä paikkaan ennakkotehtävän, joka koostui kuvallisista ja hajullisista vihjeistä. Ideana oli ratkaista ristisanatehtävä vihjeiden perusteella, kirjoittaa vastaukset suomeksi ja löytää sanojen keskelle muodostuva viron kielinen lause ”Usu oma unistustesse” eli pidä kiinni unelmistasi. Paikan päällä sitten tarkistimme tehtävät ja jaoimme lapsille palkinnot hienoista suorituksista.

Kuva 1 Uudet tilat otettu käyttöön 31.12.2015

Harjoduskolleegium on käytännössä suljettu sisäoppilaitos, jossa lapset asuvat ja käyvät koulua. Lapset ovat laitoksessa sosiaalitoimen ja vanhempien yhteisellä päätöksellä. Iältään lapset ovat 9-14 vuotiaita. Kolleegiumin alaisuudessa toimii myös toinen erillinen yksikkö, jossa ovat asteen vanhemmat 14-17 vuotiaat lapset. Vanhemmat lapset ovat laitoksessa Viron oikeusministeriön päätöksellä.  Työntekijöitä tässä yksikössä on noin 120 ja nuoria noin 45, vanhempien nuorten laitoksessa hieman enemmän.
Kuva 2 Esittelykierroksella: Zumbasalin vahanuket
Kuva 3 Terapiahuone
Yhteistoimintana kolleegiumilaiset olivat järjestäneet meille heijastimen teko työpajan. Yritin silmä kovana tarkkailla kuinka heijastimia oli tarkoitus työstää, mutta päädyin aina hakoteille.  Valmistuin kuitenkin heijastintyöpajasta tyydyttävin arvosanoin, tästä johtuen olen kauniin ja sopusuhtaisen heijastimen kantaja tätä nykyä.


Kuva 4 Uudet asumisyksiköt
Kuva 5 Lasten yhteinen joulupiirros
Meidät otettiin paikassa vastaan lämpimästi, aktiivisimpien lasten kiipeillessä pitkin jumppasalin seiniä toivottaen meidät tervetulleeksi. Pieni jännittyneisyys kuitenkin leijui ilmassa, ja levottomimmat lapset poistettiin salista nopeasti kenenkään huomaamatta. Paikan toiminnasta huokui välittävä ilmapiiri ja ote työntekemiseen, joskin kasvatustyyli oli omaan näkökulmaan väliin hieman liiankin behavioristinen. Merkille pantavaa oli, että vartioita ei erottanut pukeutumisen puolesta ohjaajista ja muista työntekijöitä, heidät tunnisti vain vyöllä roikkuvasta radiopuhelimesta ja korvanapista.  Puitteiltaan ja turvallisuudeltaan paikka on takuulla huippuluokkaa myös Euroopan mittakaavassa. Kuuleman mukaan aikaisempana vuonna vanhojen  tilojen ikkunoissa oli havaittu puutteita, jotka mahdollistivat pakenemisen näppäräsormisimmille asukeille. Kolleegiumin uudet tilat oli otettu käyttöön  viime syksynä, kaikki oli viimeistä piirtoa myöten modernia arkkitehtuuria. Luokkatilat olivat uusia ja hyvin suunniteltuja, musiikki luokat, tekniset tilat ja kemianluokat siivittivät minut takaisin ala-asteen katkeransuloisiin  muistoihin omista ajoistani opin tiellä.
Kaiken kaikkiaan reissu oli mitä mainioin hetkellinen sukellus sisäoppilaitoksen toimintaan ja fasiliteetteihin. Tulevaisuutta ajatellen, kanssaoppimista ja dialogia kannattaa mielestäni ehdottomasti jatkaa tulevaisuudessa. Huikea reissu.

Otto ja Jukka



Viron opintomatkamme huipentui pikkujoulujuhlaan, joka on perinteisesti järjestetty yhdessä Tarton lasten turvakodin kanssa jo yhteistyön alkuajoista lähtien. Turvakoti on perustettu vuonna 1992 ja se toimii Tarton kaupungin alaisuudessa. Kodista löytyy 20 paikkaa väkivallasta, sen uhasta tai muusta kaltoinkohtelusta kärsiville 3-18-vuotiaille lapsille sekä vanhemmille pienten lasten kanssa. Turvakodin ovet ovat avoinna yötä päivää. Kodin yhteydessä toimii myös päiväkeskus, joka tarjoaa iltapäiväkerhotyyppistä toimintaa kouluikäisille lapsille arkipäivisin kello 10-17:30.

Turvakodin johtaja on Piret Värnö, jolla on tärkeä rooli yhteistyön saumattomassa jatkumisessa turvakodin ja TAMKin välillä. Hänen lisäkseen virka-aikana turvakodissa toimii sosiaalipedagogi. Hänen työhönsä kuuluu asiakkaiden virallisten asioiden hoitaminen ja niistä päättäminen, eli työnkuva vastaa jokseenkin suomalaista sosiaalityöntekijän virkaa. Asiakkaiden arjesta tietää eniten kasvattaja, joka on paikalla vuorokauden ympäri. Päiväkeskuksella on oma kasvattaja sen aukioloaikoina. Ilta- ja yöaikaan kasvattajan tukena on apukasvattaja (entiseltä nimikkeeltään turvamies). Lisäksi henkilökuntaan kuuluvat kokit sekä siivooja, joka käy muutaman kerran kuukaudessa. Turvakodilla on myös usein siviilipalvelusmiehiä, joiden tehtäviin kuuluvat hyvin monenlaiset työt kilpikonnamagneettien maalaamisesta pyörävaraston siivoamiseen.
Kasvattajien työpäivän pituus on 24 tuntia. He tulevat töihin yhdeksään aamulla ja pääsevät lähtemään seuraavana aamuna, kun toinen työntekijä tulee paikalle. Kahdeksan tunnin työpäiviin tottuneelle pituus voi kuulostaa hurjalta, mutta työntekijät kertovat nauttivansa pitkistä vuoroista. Niiden ansiosta töitä ei tarvitse tehdä niin monena päivänä, ja vapaa-aikaa jää enemmän. Lisäksi langat on helpompi pitää käsissä, kun sama ihminen tietää koko päivän, mitä talossa tapahtuu.
Itselleni vierailu turvakodilla oli koko viikon kohokohta, sillä olin siellä harjoittelussa viime keväänä ja paikka oli siis entuudestaan tuttu. Lisäksi juhlavalmisteluista ja itse juhlasta jäi edellisvuoden reissulta mieleen aivan mahtava tunnelma, joten odotukset olivat korkealla.

Pukin pajan Tarton osasto

Innokkaat keittäjät työn touhussa
Saavuimme turvatalolle aamulla kymmenen aikaan, ja aloimme heti hommiin. Pääsimme vihdoin tyhjentämään koko reissun selkävaivoja aiheuttaneet rinkat, matkalaukut, kangaskassit ja muut epämääräiset pussukat, joiden sisältä löytyi joululahjatarpeita pehmoleluista muistipeleihin. Tehtävänämme oli koota saamamme nimilistan mukaan jokaiselle vieraalle sopiva lahja pukinkonttiin. Paketoinnin lomassa keitimme joulupuuron, leivoimme asiakkaiden kanssa pipareita, kävimme läpi näytelmämme kenraaliharjoituksen ja ravitsimme itseämme edellisvuonna tutuksi käyneen Opera Pizzerian antimilla.


Pukuloistoa kenraaliharjoituksissa



Illan odotetuin hetki oli joulujuhla, jossa sekä me että turvakodin porukka pääsimme estradille huikeiden spektaakkelinäytelmiemme kanssa. Tällä kertaa teemana oli ”Hello Cosmos, this is Earth”. Vaikka esitykset oli valmisteltu erikseen pelkän yhteisen teeman ohjaamana, niistä löytyi yllättävän paljon yhteisiä elementtejä. Esitysten jälkeen Suomesta asti poroillaan paikan päälle saapunut alumiinipukki pääsi lahjanjakohommiin. Jokainen lahjan saanut myös esitti hänelle laulun, runon tai arvoituksen.

Kun joulupukki suukon sai…
Juhlan jälkeen saimme kokea osamme turvakodin vieraanvaraisuudesta, kun he olivat laittaneet meille pöydän täyteen toinen toistaan upeampia herkkuja. Pöydän antimia sai alkaa sulatella saman tien, kun juhlaväki riehaantui Slavan johdolla tanssien pyörteisiin. Opiskelijoiden ja työntekijöiden ilta jatkui vielä viereiseen juhlatilaan, jossa meille tarjoutui taas loistava mahdollisuus verkostoitumiseen ja suhteiden luomiseen etelänaapurin ystävien kanssa. Nälästä ei tarvinnut kärsiä jatkoillakaan, sillä perunatarjoilu pelasi tanssilattialle asti!

Tanssin pyörteissä turvakodilla
Jo ensimmäinen turvakodilla näkemäni joulujuhla nosti kyyneleet silmäkulmiin, ja toisella kertaa vesiputous oli aivan yhtä lähellä. Turvakodin toiminnassa välittyy ajatus yhteisöllisyydestä, ja he kutsuvatkin itseään yhdeksi perheeksi. Tästä hyvä esimerkki on turvakodin joulujuhlanäytelmä, johon saavat osallistua turvakodin ja päiväkeskuksen asiakkaat sekä työntekijät yhdessä. Mielestäni tämä asettaa toimijat samalle tasolle ja osaltaan pienentää työntekijöiden ja asiakkaiden välistä kuilua. Lisäksi näytelmästä näkyi rentous ja palo yhdessä tekemiseen.

Kaiken kaikkiaan päivästä sekä illasta jäi uskomattoman lämmin ja kiitollinen olo. Turvakodilla vierailtaessa on helppo nähdä, millainen merkitys pitkään jatkuneella yhteistyöllä on!

Turvakoti jäi taakse näin haikeissa tunnelmissa
Väga suur aitäh turvakodu perele!
<3 Vilma ja muut reissaajat
P.S. Turvakodilla on tällä hetkellä meneillään Pesäpuu-projekti, jolla he keräävät rahaa lapsille tarkoitettuun kiipeilytelineeseen. Lue lisää turvakodista ja projektista suomeksi täältä:







lauantai 11. kesäkuuta 2016

SOSIAALIPEDAGOGISTA VIRITYSTÄ VIIPURISSA JA PIETARISSA

Oppiminen merkitsee joskus pysähtymistä ja asioiden pohtimista. Voidaan myös olemalla oppimisesta. Lapset elämänsä valtiaiksi työskentelytavassa on pyritty toteuttamaan ruohonjuuritasolla sosiaalipedagogista otetta ja vahvistamaan oppimisessa harmaalle, uudelle alueelle astumista. Toki olemme noin viikon mittaisella projektimatkalla pysähtyneet reflektoimaankin , mutta muutoin päivän ohjelmaa on ohjannut  tekeminen ja yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Projekti on muuttunut oppimisprosessiksi, johon toukokuisella matkalla osallistui 9 sosiaalialan opiskelijaa. Hyväksi on todettu myös se, että opiskelijat ovat eri vuosikurssilta. Matkat vaativat opiskelijaryhmältä hyvää henkistä ja fyysistä kuntoa, sillä emme liiku takseilla vaan kävelemme ja käytämme julkisia kulkuneuvoja paikallisten ihmisten tapaan. Tämä on osa freireläistä miljööanalyyttistä toteutusta. Turvataloissa tai muutoin haavoittuvissa olosuhteissa elävien lasten kohtaaminen ilman yhteistä puhuttua kieltä on myös vaativaa ja oppimista syventävää. Ryhmän yhteen hiileen ja yhdessä toimiminen on väkevä oppimiskokemus.  Sitkeys työskennellä oppien nopeasti muuttuvissa ja epävarmoissa olosuhteissa on voimavara myös suomalaisessa sosiaalialan haasteissa työskenneltäessä. Koulumaisessa toimintaympäristössä tämä ei tule esiin. Venäjä tarjoaa meille vahvan oppimisympäristön ja niinpä ensi vuonna hankkeemme laajentuu FIRST-ohjelman kautta myös osaksi TAOKin ammatillisen opettajakoulutuksen opinnoiksi. Ja kyllä vanha opettajakonkarikin oppii näillä reissuilla aina jotakin.

Tapio Salomäki
lehtori


Viipurissa seikkaillen 10.5.2016

Matkamme kohti Venäjää ja Viipuria oli alkanut tiistaina ennen viittä aamulla. Pääsimme perille aamupäivällä ja kaupunki vaikutti rauhalliselta, siistiltä ja kiinnostavalta vanhoine hienoine kujineen. Majoituimme mukavaan hostelliimme, väsymys aikaisesta heräämisestä ja matkustamisesta alkoi painaa luomia. Sänky olisi houkuttanut, mutta nyt ei ollut sen aika! Into ja uteliaisuus pitivät virkeänä. Ensimmäinen vierailu oli edessä. Freiren Sorrettujen pedagogiikka oli opiskeltu ja aistit valppaina toimintaan.
Lähdimme opettajamme Tapsan johdolla koko yhdeksän hengen opiskelijaryhmä kohti bussipysäkkiä ja tuntematonta, tai oikeastaan Rodnichok orpokotia. Busseja ajoi ohitsemme useampi, ennen kuin oikea tuli kohdalle. Ensimmäinen haaste: tietämättömyyden sietäminen.
Perillä vastassa oli kyläpahanen ja hiukan kävelyä. Saimme apua paikan löytämiseen paikallisilta ja lastenkodin työntekijältä, joka oli matkalla töihin. Matkalla oli ränsistynyt kerrostalo, joka oli ilmeisen asuttu. Keskellä maaseutua törröttävä kerrostalo oli jotenkin irrallisen oloinen. Perillä näimme pihalla leikkiviä lapsia, he olivatkin viereisen koulun tai päiväkodin lapsia. Orpokoti sijaitsi aivan sen vieressä. Ulkoapäin karu rakennus paljastui sisältä melko viihtyisäksi ja monipuoliseksi taloksi.
Tapasimme paikan johtajan ja venäjää osaavat keskustelivat hetken tämän kanssa. Olimme jo valmiita tapaamaan lapsia ja leikkimään, mutta nämä olivatkin kaikki koulussa. Haaste kaksi oli heitetty, pettymyksestä toipuminen. Pääsimme kuitenkin kierrokselle talossa ja lapsille olikin talossa tarjolla paljon aktiviteettia ja mahdollisuuksia. Tietokoneet, sisäsali ja käsitöitä, muutamia mainitakseni. Orpokodissa asuu tällä hetkellä reilu 20 lasta. Mietin mielessäni millaisia lapset ovat ja miltä tuntuu asua orpokodissa, millaisia kohtaloita lapsilla on ja miten kovasti olisin halunnut heidät tavata. Nyt jäimme kaikki omien kuvitelmiemme varaan ja lähdimme kohti seuraavaa kohdetta.
Haaste kolme tuli vastaan isommin vasta toisessa kohteessa, ja se oli tunteiden hallinta. Vesihanat aukesivat ja pää täyttyi entisestään ajatuksista ja sydän oli pakahtua.
Ensimmäisenä päivänä tulikin jo kohdattua muutamia henkilökohtaisia haasteita, joillekin ne eivät niitä edes ole. Opinkin koko neljän päivän matkan aikana enemmän itsestäni ja ihmisistä kuin koko vuoden opiskeluiden aikana. Opin miten reagoin erilaisissa vaikeissa tilanteissa ja miten muut toimivat. Millaisia tunteita eri asiat herättävät minussa ja miten niistä selviän. Sain itseluottamusta ja vahvuutta toimia vaikka yhteistä kieltä ei olisi. Sain tuottaa onnea ja iloa toisille. Lapsen hymy ja halaus ovat aidoin kiitos minkä koskaan voi saada.


Onnellisin terveisin, Tiia Halmela






Turvatalo Dikoni



Saapumispäivän toisena kohteenamme oli lasten turvatalo Dikoni. Dikoni on vuonna 1997 perustettu kolmannen sektorin toimija, johon lapset tulevat joko itse, tai vanhempiensa toimesta. Myös poliisi ja koulu ovat mahdollisia lähettäviä tahoja. Turvatalossa asuvat lapset ovat 3-17 – vuotiaita. Koska Dikoni ei ole Viipurin kaupungin ylläpitämä taho, se voi vastaanottaa myös sellaisia asiakkaita, joilla ei ole yhteiskunnan vaatimia asiakirjoja. Suuri osa Dikonin lapsista onkin kotoisin siirtolaisperheistä, ja turvatalon oma juristi auttaa heitä paperiasioiden kanssa.
Venäjällä lasten sijoittaminen lastenkotiin tarkoittaa käytännössä sitä, että siteet vanhempiin katkeavat. Turvatalossa tavoitteena on perheen tukeminen kokonaisvaltaisesti, ja asumisen aikana lapsen yhteys perheeseen pyritään säilyttämään mahdollisuuksien mukaan. Tukimuotoja ovat esimerkiksi psykologinen ja juridinen apu, ja työhön kuuluu tilanteen seuranta myös lasten poistuttua turvatalosta. Talon johtaja päättää, milloin lapsi voi palata takaisin vanhempiensa luo, tai onko se ylipäätään mahdollista.


                                                                                                             [Kahvihetki Dikonissa]

Istahdimme ensin kahvipöydän äärelle ja paikan johtaja Viktoria Shutova kertoi tulkin avustuksella meille Dikonin toiminnasta. Saimme myös vapaasti esittää hänelle kysymyksiä. Orientoitumishetken jälkeen pääsimmekin sitten touhuamaan lasten kanssa ulos. Mukana tuomamme saippuakuplat alkoivat heti leijalla ympärillämme, ja katuliiduista syntyi värikkäitä taideteoksia pihatielle. Porukalla pelattiin polttopalloa, välillä hypittiin narulla tai laskettiin liukumäkeä ja keinuttiin. Lapset olivat heti täysin mukana leikeissä ja vauhtia riitti! Edes yhteisen kielen puute ei ollut este hauskanpidolle, vaan yhteisessä tekemisessä ja läsnäolossa sanoja ei edes tarvita.

  [Leikkejä ja taidetta]
                                                                             
               
Lähdön hetki alkoi häämöttää liiankin nopeasti ja menimme vielä hetkeksi sisälle leikkimään Fröbelin palikoista tuttua Jumppalaulua. Hyvästien aika oli väistämättä koittanut ja se osoittautuikin vaikeammaksi kuin olimme kuvitelleet. Halasimme ja hyvästelimme lapsia sekä kiittelimme henkilökuntaa. Vielä pihatiellä lapsia juoksi meitä halaamaan ja hyvästelemään. Eron hetki oli ennalta-arvaamattoman koskettava ja lasten välittömyys ja kiintymyksen osoittaminen pääsi yllättämään. Pois kävellessä aurinkolasit peittivät liikutuksen kyyneleet yhdellä jos toisellakin meistä.

Karoliina & Vilma




Transit Prijut, Pietari to 12.5.2016

Transit-Prijut on lasten turvatalo Pietarissa. Turvatalossa asuu useista eri maista tulleita 3 – 18 –vuotiaita kodittomia lapsia ja nuoria. Tarkoitus on saada heille uusi koti sijaisperheestä tai lastenkodista. Turvatalo pyrkii huolehtimaan ettei sisaruksia eroteta, vaan että heidän on mahdollista sijoittua samaan paikkaan. Tämä vaikeuttaa adobtioprosessin etenemistä sisarusten kohdalla, koska monella uudella perheellä ei ole mahdollisuutta ottaa useampaa lasta huolehtiakseen.
Osa lapsista on ihmiskaupan uhreja ja osa perheidensä hylkäämiä tai vanhempansa menettäneitä.  Lapsilla ja nuorilla on erilaisia psykologisia ja terveydellisiä ongelmia. Kulttuurierot, kieli ja ruokatottumukset vaikeuttavat henkilökunnan työtä ja vaikuttavat lasten yhteiseloon.
Keskusteluhetken päätteeksi pääsimme viettämään aikaa lasten ja nuorten kanssa. Osa teki yhdessä langasta rannekoruja ja toiset pelasivat pallopelejä. Vaikka yhteistä kieltä ei ollut, oli yhdessä vietetty aika antoisaa ja täynnä iloa. Lasten rohkeus lähestyä ja tarttua tekemiseen oli vaikuttavaa.  
Olimme myös varanneet mukaamme askartelutarvikkeita ja lapset olivat yhteisestä tekemisestä kovin innoissaan. Teimme yhdessä toivon puun, johon jokainen sai piirtää ja kirjoittaa oman toiveiden lehden. Lopuksi lapset esittelivät meille hyvin tunteita herättäviä unelmiaan.
Vierailu oli koskettava, kiitos siitä kaikille näille lapsille ja nuorille.


Toni Rajaveräjä



Blogi/Herzenin yliopisto
Pietari kevät 2016
Jyri Mytkäniemi, 14Sosi

Vierailimme Pietarin keskustassa Kazanin katedraalin kupeessa sijaitsevassa, allekirjoittaneelle jo viime vuodelta tutuksi käyneessä Herzenin yliopistossa. Kuten myös viime vuonna, meidät otettiin hienosti vastaan ja sekä opettajat että opiskelijat selkeästi odottivat meitä.
Työskentelymme teemaksi oli tänä vuonna valittu perheet. Pureuduimme perhedynamiikan ongelmiin case-tyyppisessä työpajatyöskentelyssä. Erona viime vuoteen oli että työskentelimme yhdessä venäläisten opiskelijakollegoidemme kanssa, kun taas viime vuonna esitimme oman seminaarimme heille siinä missä he esittivät omansa meille. Varsinaista dialogia ei viime vuonna opiskelijoiden kanssa ollut siinä määrin kuin tällä kertaa. Ainakin meidän ryhmämme koki tämän tyyppisen työskentelymallin antoisaksi ja mielenkiintoiseksi.
Aikaa ei ollut kuin yhden casen purkuun, ja jonkin verran kieliongelmiakin oli. Mutta ajatukset, ja mihin caseissa oli keskityttävä tuli selväksi puolin ja toisin. Casena oli meidän ryhmän ideoima Suomeen muuttanut pakolaisperhe, missä oli jos jonkinmoista häppeninkiä mihin tarttua sosiaalityön keinoin. Suoranaista lainvastaistakin toimintaa casessa oli, sillä perheen isä oli naittamassa alaikäistä tyttöään ulkomailta etsittävällä puolisolle. Pienryhmiä oli useita, mutta kaikki työskentelivät saman casen ympärillä ja esittivät lopuksi ajatuksensa muille ryhmille.
Mielenkiintoista oli tarkkailla eri näkökulmia suomalaisen sosiaalityön ja venäläisen sosiaalityön välillä. Venäläinen sosiaalityö on selvästi rohkeammin perhekeskeistä, kun taas suomalaisessa ajattelumallissa lasten hyvinvoinnin näkökulma korostuu. Siinä missä me suomalaiset huolestuimme enemmän lasten hyvinvoinnista (kuten lapsimorsiamesta), pitivät venäläiset kollegamme suurempana ongelmana perheen yhdistämisen problematiikkaa. Casessa nimittäin oli perheeseen kuuluva pieni poika vielä lähtömaassa.
Yhteistyö oli joustavaa alkukankeudesta päästyämme, ja ideoita oli mukava vaihtaa puolin ja toisin. Jälleen kerran tuntui että aika loppui kesken, sillä juttua riitti. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmän Venäläisestä sosiaalityöstä ja siinä kohdattavista haasteista. Aito dialogi opiskelijoiden ja opettajien kanssa olikin vierailun parasta antia.
Pietari on jättimäinen yli viiden miljoonan asukkaan kaupunki, joten ongelmat lienevät eri mittaluokassa kuin meillä Tampereella. Todettakoon tähän kuitenkin, että ihmisten ongelmat ja siten myös sosiaalityön haasteet ovat hyvinkin samankaltaisia kaikkialla missä on ihmisiä ja missä sosiaalityötä tehdään. Paikallisella kulttuurilla maustettuna.

Pietarilaisia ja Tamperelaisia tulevia sosiaalialan ammattilaisia.



Koulu 260, Pietari

Keskiviikkona 11.5. otettiin kohteeksi koulu 260. Yllätys perillä oli melkoinen kun koulun opettaja, Olga Kazakova, kertoi heidän odottaneen meitä saapuvaksi vasta seuraavana päivänä. Oppilaat olivat kuulemma järjestäneet meitä varten kaikenlaista ja odottivat saapumistamme innolla. Niinpä pikaisen palaverin tuloksena päätimme muokata seuraavan päivän aikataulua sen verran, että pääsisimme käymään koululla seuraavana päivänä. Tälle päivälle meille tarjottiin kuitenkin mahdollisuutta osallistua koulun oppilaiden järjestämään urheilutapahtumaan, jonne Olga meidät lähti ystävällisesti saattamaan. Pikaiset kahvit kerkesimme hörppäämään ennen siirtymistä urheilujuhlan äärelle.
TEAM TAMK
Urheilukentällä olikin monenmoista vempelettä ja urheiluvälinettä odottelemassa, ja ilmassa on odottava tunnelma. Oppilaita ja muita innokkaita ihmisiä oli paikalla runsaasti. Venäjänkielinen selostus tapahtumasta meni suurimmalta osalta meistä hieman ohi, mutta ei se ollut niin vakavaa. Alkuun kisatunnelmaa viriteltiin huippuunsa kahdella upealla tanssi-/ jumppaesityksellä, joissa esiintyi todennäköisesti koulun oppilaita. Seuraavaksi oli vuorossa joukkueiden jako ja lajien esittely. TAMKin opiskelijoista muodostettiin viiden hengen joukkue ja pääsimme kilpailemaan mielenkiintoisissa lajeissa paikallisia opiskelijoita vastaan. Valitettavasti kisat jäivät osaltamme kesken, koska aikataulu patisti meitä jo seuraavaan paikkaan. Tunnelma oli kuitenkin korkealla ja tarjosimme itänaapurille hyvän vastuksen!

Huomionarvoista toiminnassa oli se, kuinka oppilaat olivat aidosti innostuneita tapahtumasta. Tapahtuma oli hyvin järjestetty ja koordinoitu, lisäksi aktiviteetit olivat erittäin mukaansatempaavia. Tapahtumaa järjestämässä oli paikallinen elämysohjaaja Sergei, sekä joukko vapaaehtoisia nuoria aikuisia. Opimme paljon siitä, minkälaista vapaa-ajan toimintaa on mahdollista järjestää isollekin lapsi/nuoriso joukolle. Tämä ei kysy niinkään upeita puitteita ja resursseja, enemmänkin yhteisöllisyyttä ja ohjaajan tarttuvaa innostuneisuutta tekemiseen. Tämän kaltaista toimintaa tarvitsisimme nuorille lisää Suomessakin. Ulkona olemista, liikuntaa, onnistumisen kokemuksia ja yhdessä tekemisen iloa!
GAME ON

Seuraavana päivänä teimme uuden vierailun koululle. Perillä meitä odottivat innokkaat lapset ja sama herttainen Olga, joka edellisenä päivänä vei meidät urheilukentälle. Meidät saatettiin luokkahuoneeseen, jossa lapsilla oli itse kirjoitetut nimikyltit rinnuksissa ja he kiertelivät esittäytymässä meille englanniksi. Saimme myös omat kylttimme, joihin kirjoitettiin nimet näkyville. Pienen esittäytymiskierroksen jälkeen lähdimme joukolla pihalle, jossa oli aurinkoinen sää ja vielä aurinkoisempi meininki. Aluksi pelasimme polttopalloa pari kierrosta ja sen jälkeen siirryimme pelaamaan suurta suosiota saavuttanutta Tapio’s gamea. Leikin aluksi määriteltiin kolme erillistä aluetta, jotka nimettiin metsäksi, maaksi ja mereksi, myös venäjän kielellä. Tapio toimi pelinjohtajana, joka huusi aina yhden näistä kolmesta alueesta ja leikkijät kipittelivät nopeasti sinne. Voittaja oli se, joka jäi viimeiseksi jäljelle ja häntä heitettiin aina muutaman kerran ilmaan. Näiden pelien lisäksi piirsimme katuliiduilla asfalttiin ja hyppäsimme narua ja ruutua. Innostuipa osa porukasta limboamaankin.
 


Sitten oli aika siirtyä sisätiloihin pistämään päivää pakettiin. Ensin käytiin läpi fiiliskierros, jossa kävi selväksi, että Tapio’s game oli ollut monelle lapselle päivän kohokohta. Fiiliskierroksen jälkeen lauloimme kolmelle lapselle paljon onnea vaan, ensin englanniksi ja sitten suomeksi. Sen jälkeen lapset antoivat meille lahjoja ja oli aika jättää jäähyväiset näille aurinkoisille lapsille. Varmasti he olivat nauttineet päivästä vähintään yhtä paljon kuin me.
Lähdön tunnelmaa
Oli aika siirtyä seuraavaan luokkaan kahville ja tapaamaan jo koulunsa edellisenä vuonna päättäneitä oppilaita. Nämä oppilaat kävivät kuulemma edelleen säännöllisesti koululla kertomassa kuulumisiaan ja auttamassa nuorempia oppilaita. Jokainen kertoi vuorotellen itsestään ja siitä, mitä tällä hetkellä tekee ja mitä tulevaisuudeltaan odottaa. Myös me esittelimme itsemme. Koululla tuntui vallitsevan todella lämmin ilmapiiri ja hyvä henki. Opettaja on selkeästi tärkeä ihminen näiden lasten ja nuorten elämässä. Antoisan päivän jälkeen oli aika lähteä haikein mielin jatkamaan matkaa.



Opettaja Olga ja vanhempia oppilaita

Spasibo, do svidanija!  Terveisin Minna Järvelä ja Jukka Törrö 15SoC