Sosiaalialan opiskelijoiden joulujuhla rinnakkain - harjoittelukumppaneilleen

Sosiaalialan ensimmäisen vuoden opiskelijat saivat jälleen ensimmäisenä opiskelusyksynään opiskelunsa ohessa tutustua myös käytännön työelämään rinnakkain-harjoittelun kautta. Jokainen sai itselleen rinnakkain-harjoittelukumppanin, tamperelaisen ikäihmisen, jota käytiin tapaamassa kerran viikossa. Kumppanin kanssa suunnittelimme yhteistä toimintaa, ja tavoitteena oli, että opimme luomaan ammatillisen kontaktin asiakkaaseen. Toiminta oli esimerkiksi ulkoilua, asioilla käymistä ja juttelua, lähtökohtana asiakkaan kunto ja tarpeet.

Rinnakkain-harjoittelu oli osa ammatillisen vuorovaikutuksen ja ohjauksen opintokokonaisuutta, jota siivittivät myös vuorovaikutuksen, ohjauksen ja ihmisen elämänkaaren teoriaopinnot. Rinnakkain-harjoittelu päättyi hienotunnelmaiseen joulujuhlaan, jonka  järjestäminen asiakkaille oli yksi tavoite opintokokonaisuudessa.

Juhlan valmistelut hoidettiin yhteishengessä niin, että me opiskelijat olimme jakautuneet pienempiin ryhmiin, joista jokaisella oli oma vastuualueensa: kutsut, koristelu, tarjoilu, ohjelma ja tiedotus. Lisäksi juhlapäivänä kaikki osallistuivat käytännön järjestelyihin ja vieraiden vastaanottoon. Juhla koostui puheista, yhteislauluista, opiskelijoiden kuoroesityksestä, kahvittelusta ja tietysti joulupukin vierailusta pienine  lahjoineen.  Tunnelma oli leppoisa, mutta myös haikea, sillä olihan kyseessä asiakassuhteen lopetus ja jäähyväiset.

Rinnakkain-harjoittelu oli mahtava oppimiskokemus, jonka aikana opimmekin paljon enemmän kuin vain luomaan ammatillisen kontaktin asiakkaaseen. Kaikkea tätä oppimaamme kuvaa osuvasti opiskelutoverimme juhlassa pitämä kaunis puhe:

Hyvät ystävät: kumppanit, ohjaajat, opettajat ja opiskelijatoverit. Viime kuukausissa on ollut kyse kohtaamisesta. Me sosiaalialan opiskelijat, uskoa ja muutosvoimaa täynnä olevat ensimmäisen vuoden oppilaat, olemme opetelleet vuorovaikuttamaan, yrittämällä vastata toisen ihmisen tarpeeseen. Olemme opetelleet unohtamaan levottomuuden ja kärsimättömyyden verhoamat henkilökohtaiset pyrkimykset ja pysähtyneet hetkeksi kuuntelemaan. Mutta ehkä olemmekin huijanneet ohjaajiamme, ehkä ajattelimmekin vain itseämme, kun huomaamme nyt rikastuneemme tästä ajasta niin paljon. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta toivon kaikkien opiskelijoiden samaistuvan sanoihini kertoessani, että olen oppinut muutakin, kuin vuorovaikutusta. Olen oppinut kunnioittamaan elettyä elämää. Olen oppinut kunnioittamaan vieressä olevaa ihmistä. Ihmisestä ammentuvia ajatuksia. Ajatuksista ammentuvia sanoja. Sellaisiakin sanoja, jotka eivät kaikessa tahdossaankaan kykene toteutumaan teoiksi. Sellaisia sanoja, joiden kuuntelemisen kautta juuri me, niitä kuuntelevat, voimme tehdä, ja joita pohtiessamme teemmekin lakkaamatta. Olen oppinut kunnioittamaan myös hiljaisia hetkiä, jotka eivät tarvitse sanoja tullakseen ymmärretyiksi.

Omasta kokemuksestani voin kertoa teille kuulijoille, että olen istunut ja tutustunut. Olen istunut ja keskustellut. Istunut ja oppinut. Nauranut, pohtinut ja tuntenut. Välillä olen puhunut kovaa ja välillä olen istunut hiljaa. Kerran olen istunut ja hyvästellyt. Mutta kaiken aikaa olen istuessani huojunut tuolillani. Kun olen noussut lähteäkseni, olen huojunut edelleen. Olen huojunut niin kuin kuusen taimi metsän reunassa, sen kuunnellessa kuinka tuuli pyyhkii metsän suuria puita. Kuunnellut mitä puilla on sanottavana. Kuunnellut ja huojunut. Ja kaikesta huojumisesta vahvistuneena tahdon kiittää teitä, kumppanit: kiitos yhteisistä hetkistä kanssamme, kiitos siitä että annoitte meidän kuunnella.

Joulujuhla toimi upeana päätöksenä asiakassuhteelle ja sen tulevat varmasti niin oppilaat kuin kumppanitkin muistamaan vielä pitkään.

Jonna Parantainen