maanantai 4. tammikuuta 2010

ERILAINEN KOULUPÄIVÄ –PROJEKTI

Syksyllä 2009 perjantaiklinikan opettajatiimiin otti yhteyttä palveluohjaaja Tuija Seppänen Tampereen seudun näkövammaiset ry:stä. Yhdistyksellä oli jo pitkä perinne Erilaisen koulupäivän järjestämisestä näkövammaisille oppilaille opettajineen ja avustajineen. Yhteisen suunnittelun tuloksena päätettiin tällä kertaa toteuttaa päivä yhdessä. Ajankohdaksi sovittiin 1.12.2009 ja paikaksi Loma- ja kurssikeskus Koivupuisto Ylöjärvellä. Sain sosiaalialan koulutusohjelmassa opiskelevat musiikkiterapian suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat innostumaan päivän toteuttamisesta. He saivat koulutusta näkövamma-alan asiantuntijoilta ja yhdessä suunnittelimme päivän ohjelmaa.


Erilainen koulupäivä toteutettiin monialaisen yhteistyöverkoston kanssa. Oppilaitosyhteistyötä tekivät Tampereen seudun näkövammaiset ry, alueelliset työntekijät Näkövammaisten Keskusliitosta, näkövammaisten lasten kuntoutusohjaaja Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä ja ohjaava opettaja Jyväskylän näkövammaisten koulusta. Näkövammaisia oppilaita oli mukana sekä Tampereelta että ympäristökunnista yhteensä 14. Aikuisia, opettajia tai avustajia, oli yhteensä 22. Musiikkiterapian suuntautumisvaihtoehdon opiskelijat toteuttivat päivän aikana musiikkityöpajoja, joiden teemoina olivat rytmi, tunne, tarina ja liike- ja rentoutuminen. Musiikkiterapian opiskelijat ja yksi fysioterapian opiskelija toteuttivat myös yhteisen musiikkihetken kaikille osallistujille. Päivän aikana oli järjestetty keskusteluhetki opiskelijoille tarkoituksena pohtia musiikkiterapian mahdollisuuksia näkövammaisen lapsen kuntoutuksessa yhdessä kuntoutusohjaajan ja ohjaavan opettajan kanssa. Keskustelussa, ja päivän toteutuksessa muutenkin, olivat mukana opettaja Tiina Saari ja projektipäällikkö Kastehelmi Raninen.




Päivä antoi hyvät mahdollisuudet opiskelijoille saada kokemuksia ammattilaisten ja näkövammaisten lasten kanssa toimimisesta. Työpajoissa oli tilaisuus tutkia omien ideoiden toimivuutta ja soveltamisen mahdollisuutta ryhmän tarpeisiin. Päivästä tuli koko opiskelijaryhmälle yhteinen kokemus, mikä on tärkeää mm. ryhmädynamiikan kannalta. Syntyi tärkeitä työelämäyhteyksiä. Monialainen työelämäverkosto mahdollisti erilaisten näkökulmien pohtimisen. Yhdessä tekeminen myös antoi tilaisuuden virkistäytymiseen ja mukavaan yhdessäoloon.

Kirjoittaja: Opettaja Tiina Saari Pyynikintien toimipisteestä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti