SOSIONOMIOPISKELIJAT OPINTOMATKALLA TANSKASSA 22.-26.2.16

Teksti: Heidi Seppä, Jenni Koivurova, Enni Liukkonen, Katri Ijäs, Sanna Leino, Reeta Rita, Suvi Väisänen, Reetta Pirinen

Opintomatka oli osa päihde- ja mielenterveystyön moduulia. Matkan aikana vietimme aikaa Kööpenhaminassa, Roskildessa ja Aarhusissa. Varsinaiset opintomatka kohteemme olivat University College Zealand ja Gimle Roskildessa sekä Sager de Samler Aarhusissa. University College Zealandissa saimme luentoja ja sekä Sager der Samler että Gimle avasivat meille Tanskan kolmatta sektoria.

Ennen opintomatkalle lähtöä saimme pienryhmissä tehtäväksemme valita jonkin näkökulman tai teeman, jota tarkastelisimme syvemmin opintomatkan aikana. Pienryhmämme valitsi aiheeksi Tanskan mielenterveys- ja päihdepalveluiden palvelujärjestelmään ja lainsäädäntöön tutustumisen. Tavoitteenamme oli tutustua siihen niin hyvin, että pystymme tekemään vertailua Tanskan ja Suomen järjestelmien välillä. Pienen pohdinnan jälkeen, päädyimme tekemään kolme esimerkki casea Suomesta: Matin, Mirjan ja Mikon. Jokaisen casen alkuun teimme lyhyen johdannon, jossa kerroimme Suomen mielenterveys- ja päihdepalveluiden järjestämisestä ja lainsäädännöstä. Annoimme nämä caset University Collegen opiskelijalle ja pyysimme häntä tai hänen luokkakavereitaan antamaan meille esimerkit miten palvelut järjestyisivät Tanskassa. Valitettavasti heidän vastauksensa eivät ehtineet perille määräaikaan mennessä, joten olemme tehneet vastaukset caseihin oppimamme perusteella.

Yleisesti voi todeta, että Suomen ja Tanskan päihde- ja mielenterveyspalveluiden järjestäminen tapahtuu hyvin samalla tavalla. Kuten Suomessa, Tanskassa kunnilla on hyvin vahva rooli palveluiden järjestämisessä, sillä palveluiden järjestäminen on kuntien vastuulla. Tästä syystä kuntien sisäiset erot voivat vaihdella niin kuin Suomessakin. Tanskassa julkinen sektori on ehkä vielä vahvempi kuin meillä, sillä yhä enemmän Suomessa palveluita järjestävät kolmannen sektorin ja yksityisen sektorin toimijat. Tanskassa vahvempi julkinen sektori mahdollistetaan verottamalla, keskiverto veroprosentti onkin 50, eli huomattavasti suurempi kuin meillä Suomessa.

CASE MATTI

Matti on 19-vuotias nuori mies ja hänellä on huumeongelma. Hän on käyttänyt huumeita noin vuoden ajan ja nyt hän haluaa apua tilanteeseensa. Matti ei kuitenkaan ole motivoitunut kuntoutukseen tai katkaisuhoitoon. Mistä hän saisi apua?

Tampereella on paikka nimeltään NERVI. NERVI on sosiaali- ja terveysneuvontapiste, josta huumeiden käyttäjät voivat saada puhtaita välineitä (esimerkiksi neuloja), ohjausta ja neuvontaa ja heillä on esimerkiksi mahdollisuus testata itsensä tartuntatautien varalta. NERVI tekee haittoja vähentävää työtä ja tavoitteena minimoimaan huumeiden käytöstä johtuvia ongelmia, kuten tartuntatautien leviämistä. He myös antavat ohjausta miten suonensisäisiä huumeita voi käyttää turvallisesti. NERVI myös jalkautuu kaduille ja he pyrkivät tavoittamaan käyttäjiä, jotka eivät ole minkään avun tai palvelun piirissä. NERVI on siis paikka, josta Matti voi saada apua.

Entäpä, jos Matti olisi Tanskassa? Millaisesta paikasta hän voisi saada apua? Onko Tanskassa samantyyppistä toimintaa kuin Suomessa? Vastaus tähän on kyllä, sillä myös Tanskassa tehdään haittoja vähentävää työtä. Työn tavoitteena on vähentää päihteiden käytöstä johtuvia fyysisiä, psyykkisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja ilman päihteiden käytön lopettamiseen liittyviä vaatimuksia. Kuten meillä, myös Tanskassa päihteiden käyttäjille jaetaan puhtaita neuloja yms. Tanskassa on myös injektio huoneita (Fix in rooms), joissa käyttäjät voivat piikittää itseään valvotusti; huoneessa on terveydenhuollon ammattilainen, jolta saa tarvittavat välineet ja joka huolehtii steriilistä ympäristöstä. Kyseiset huoneet vähentävät piikittelyä julkisissa tiloissa ja kaduilla sekä ehkäisevät tartuntatautien ja muiden terveydellisten ongelmien syntymistä. Huoneiden avulla myös terveydenhuollon ammattilaiset tavoittavat käyttäjiä, jotka eivät ole palveluiden piirissä. Injektio huoneita on muun muassa Kööpenhaminassa ja Aarhusissa.

CASE MIRJA

Mirja on 30-vuotias nainen, jonka äiti on kuollut. Mirjan sairasloma alkaa loppua, mutta hän ei tunne vielä olevansa valmis palaamaan työhönsä. Mirja päättää varata ajan työterveyslääkärille pyytääkseen lisää sairaslomaa. Työterveyslääkäri haastattelee Mirjaa ja myöhemmin selviää, että hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, jossa on masennusjakso äidin menetyksen käynnistämänä.

Mirja saa lääkityksen ja lisää sairaslomaa, sovitaan uusi aika, jolloin tilannetta katsotaan uusiksi. Lääkäri kertoo Mirjalle, että Tampereella on matalan kynnyksen palveluita, joihin hän voi hakeutua, sillä tilanne ei ole kuitenkaan niin akuutti että esimerkiksi terapialle olisi tarvetta. Mirja syö lääkkeitään ja käy erilaisissa matalan kynnyksen palveluissa ja alkaa voida paremmin. Seuraavassa tapaamisessa sovitaankin osa-aikaisesta töihin palaamisesta.

Kuinka vastaava tapaus menisi Tanskassa? Vahvan terveydenhuollon ja yhden diagnoosin ansiosta Mirja saisi apua. Tanskassa hoidon takaamiseksi oleellista on, että Mirja saa diagnoosin, sillä se on usein vaateena mielenterveyspalveluissa. Hän voi myös konsultoida ja pyytää esimerkiksi terapiaa, mutta tässä tapauksessa sille ei ollut tarvetta. University Collegen luennolla käsitimme, että Tanskassa ei juurikaan ole matalan kynnyksen palveluita ja diagnoosi on välttämättömämpi kuin Suomessa. Toisaalta Tanskalainen yhteiskunta panostaa vahvasti työkykyisyyteen, joten luultavasti Mirja saisi apua lääkehoidon ohelle, sillä se takaisi paremmat edellytykset Mirjan työpaikan säilymiselle.

Kävimme kuitenkin opintomatkalla myös Aarhusin Sager der Samlerissa ja Mirja voisi käydä esimerkiksi siellä. Sager der Samler oli kuitenkin hyvin erityyppistä toimintaa kuin esimerkiksi Tampereella Taimen, sillä se perustuu pitkälti kansalaistenaktiivisuuteen, joka ei välttämättä ole masentuneelle paras vaihtoehto. Matalan kynnyksen palveluita saattaa siis löytyä, mutta ne voivat olla hyvin erilaisia kuin Suomessa ja kunnat eivät vastaa niistä. Kolmannen sektorin toiminnasta ei ollut paljoa puhetta, joten varmaa tietoa niiden toiminnasta ei ole. Mutta Mirja saisi joka tapauksessa tukea ainakin terveydenhuollon puolelta, vaikka suurta hätää ei olekaan.

CASE MIKKO

Mikko on 31-vuotias opiskelunsa keskeyttänyt mies. Hän juo alkoholia päivittäin ja käyttää myös muita päihteitä satunnaisesti. Mikolla on selviä huonompia jaksoja, jolloin hän on linnoittunut asuntoonsa ja poistuu sieltä vain kauppaan. Huonompina jaksoina Mikolla ei myöskään ole minkäänlaista sosiaalista kanssakäymistä. ”Parempina” jaksoina, Mikko saattaa poistua asunnostaan pelaamaan peliautomaateilla ja baareihin. Mikko juo koska kokee, että on liian ahdistunut ja masentunut selvinpäin ja ajatukset ovat itsetuhoisia. Hän haluaisi apua, mutta ei tiedä mistä sitä hakisi. Miten Mikkoa voitaisiin auttaa?

Tampereella on matalankynnyksen palvelu Ensiohjaus Ensio, jonne voi hakeutua ilman lähetettä ja ajanvarausta mielenterveys- tai päihdeongelmien takia.  Sieltä Mikko saisi lähetteen joko katkaisuhoitoon tai sitten TAYS:n päihdepsykiatrian poliklinikalle. Terapiaan hän ei pääsisi, koska päihdeongelma olisi hoidettava ennen terapian aloitusta, jos kaksisuuntaisen mielialahäiriön epäilys ilmenisi. Mikko on jo aikaisemmin käynyt katkolla, koska haluaisi päästä irti päihteistä, mutta katkolla olo loppui siihen, kun hänen mielenterveysongelmat  kasvoivat niin suuriksi, että hän lopetti katkaisuhoidon kesken ja aloitti päihteiden käytön uudestaan.

University College Zealand vierailullamme tuli ilmi, että Tanskassa mietiskellään aivan saman ongelman parissa kuin täällä Suomessa: Kuinka hoitaa kaksoisidiagnoosipotilaita? Kaksoisdiagnoosipotilaiden hoito on vaikeaa samalla tavalla Suomessa sekä Tanskassa, kun mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat toisistaan erillään olevia yksiköitä, ja asiakkaita pompotellaan palvelulta toiselle, ja koppia on vaikea kummankaan asiakkaasta ottaa. Hoidon pitäisi olla yhdessä paikassa, jossa voitaisiin ottaa sekä mielenterveys- ja päihdeongelmat huomioon ja räätälöidä hoito juuri asiakkaan tilanteen mukaan.

Emme saaneet tietoon onko Tanskassa mitään matalankynnyksen paikkaa, kuten Tampereen Ensio. Hoitoon pääsy voi kyllä olla vielä vaikeampaa Tanskassa, koska luennolla, jolla olimme painotettiin diagnoosikeskeisyyttä mielenterveyspalveluiden saannin edellytyksenä. He pyysivät ilmoittamaan, jos keksimme ensin täällä Suomessa, mikä olisi hyvä palvelu kaksoisdiagnoosin saaneille asiakkaille.

Alkoholia ja huumeita ? 

Maa jossa juodaan enemmän alkoholia kuin Suomessa?  Alkoholia kuluu Tanskassa Pohjoismaisen alkoholitilaston mukaan 10 litraa vuodessa keskivertokansalaisella. Suomessa juodaan kuitenkin enemmän vahvoja alkoholijuomia kuin esimerkiksi Tanskassa. Vierailimme Roskildessa Själlandin ammattikorkeakoulussa, jossa paikallinen lehtori kertoi meille viikosta, jolloin hän teki monta vierailua eri paikkoihin. Kuutena päivänä seitsemästä hänelle tarjottiin alkoholia. Alkoholin käyttö liittyy siis vahvasti juhlatilanteisiin ja hyviin hetkiin.

Mikä sitten vaikuttaa huumeiden käyttöön? Kuulimme kampuksella myös, että kovien huumeiden käyttö on vähentynyt ja tanskalainen huumausaineiden käyttö on nykyään enemmän kannabiksen käyttöä. Mikä tämän suhdanteen on aiheuttanut? Näkökulma oli toki Kööpenhaminan seudulta.

Ja mikäs siellä on yksi turistienkin käyntikohteita? Kristianian vapaakaupunki.

Kristianian vapaakaupunkialueen porteista kulkee monenlaisia ihmisiä: nuoria, vanhempia, ulkomaalaistaustaisia. Aluetta ympäröi parimetriset aidat. Talot ovat graffitien peitossa. "Pääkadulla" ihmisillä oli kasvot peitossa, silmätkin aurinkolasien takana. Kristianiasta aisti yhteisöllisyyden. Kaikki olivat kuin samaa perhettä.

Kristiania ei ole laillinen, mutta poliisi ei tule sinne. Kristianian "sallittavuus" on rajoittanut kovien huumeiden myyntiä ja katukauppa onkin siirtynyt tähän yhteisölliseen, aidattuun alueeseen. Tämä on saanut aikaan myös sen, että kannabiksen osuus käytettävistä huumeista on kasvanut. Onko tämä sitten hyvä asia?

Sager der Samler – kansalaistoimintakeskus

Vierailimme Tanskan matkallamme mielenkiintoisessa kansalaistoimintakeskuksessa Sager der Samlerissa, Århusissa. Sager der Samler on paikka, joka toimii kansalaisille myös tapaamispaikkana ja verkostona.

Sager der Samlerin toiminta perustuu ”joka päivän aktivismiin”. Henkilökunta koostuu vain muutamasta palkatuista henkilöstä, minkä lisäksi toiminnassa on mukana paljon vapaaehtoisia, joista käytetään Sager der Samlerissa nimitystä aktivisti. Kaikki toiminta perustuu aktivistien toimintaan ja on heistä itsestään lähtevää.

Sager der Samlerin tavoitteena on tukea kansalaisia olemaan aktiivisia ja ottamaan ohjat omiin käsiin, luoda uutta demokraattista kulttuuria ja itse vaikuttaa asioihin​, luoda yhteistyötä instituutioiden kanssa ​sekä inspiroida omien tekojen kautta.

Sager der Samlerissa on kolme toimintaperiaatetta:

1.      Oma todellisuus:​ Muutosta tehdään omasta näkökulmasta. Jos omassa elämässä on muutoksen tarpeita, voi jokainen itse auttaa tekemään siihen muutosta – muiden ja oman itsen hyödyksi.

2.      Osallisuus: Asioita ei tehdä kenenkään puolesta, vaan niitä tehdään yhdessä toisten kanssa. Toiminta on vastavuoroista, eikä siinä ole erikseen tekijöitä ja kohderyhmää.

3.      Vapaus: Toiminta aloitetaan sieltä, missä ei tarvitse kysyä lupaa tai rahoitusta. Se tekee toiminnasta sitoutumatonta ja antaa valinnanvapautta.

Kansalaistoimintakeskuksessa on tällä hetkellä kolme erityistä työmuotoa:

1.      ”Social Health”: Tanskassa terveydenhuolto ( ei hammashuolto) on kaikille kansalaisille täysin ilmaista, mutta kaikilla ihmisillä ei välttämättä ole resursseja päästä palveluiden piiriin. Social Health- työssä terveydenhoitoalan opiskelijat tekevät etsivää työtä ja puhelinpäivystystä rakentaakseen siltoja palveluiden ja näiden ihmisten välille.

2.      Anaobaba TV: Maahanmuuttajaisät, joiden perheet ovat vielä kotimaassa, tekevät videoita, joissa opettavat lapsilleen esimerkiksi asioita Tanskan kulttuurista ja kielestä. Tavoitteena on lievittää koti-ikävää sekä antaa valmiuksia lapselle mahdollista Tanskaan muuttoa varten.

3.      ”Dyykkauskahvila”: Myös Tanskassa on suurena ongelmana ruokahävikki, jota tulee kaupoista valtavia määriä. Samaan aikaan toisaalla on ihmisiä, joilla ei ole varaa ostaa ruokaa. Dyykkauskahvilan tavoitteena on saada nämä kaksi asiaa kohtaamaan. Kahvilatoiminta antaa ihmisille mahdollisuuden tulla laittamaan ruokaa dyykatuista elintarvikkeista ilmaiseksi yhteisön tuella.

Vierailu Sager der Samlerissa avasi silmät useassakin asiassa. Meilläkin on Suomessa jonkinlaista kansalaistoimintaa, mutta Sager der Samlerissa aktiivisuus oli aivan eri tasolla, kuin Suomessa. Toiminta vaikutti todella sosiaalipedagogiselta ja ”freireläiseltä”, vaikka he eivät itse Freiren ajatuksia tunteneetkaan. Vierailu olikin todella inspiroiva, ja mielestämme Suomessa voitaisiin ottaa kyseisen kansalaistoimintakeskuksen toiminnasta mallia useassakin asiassa – toki omien mahdollisuuksien sekä lainsäädännön puitteissa.

Anaobaba TV ,sovellus, joka tuo toivoa

 Abdul Gharaf Kaabour  ja Abdullah Alsmaeel opettavat lapsilleen tanskaa odottaessaan perheensä yhdistämistä. He pakenivat sisällissotaa ja Syyrian epävarmaa tulevaisuutta Tanskaan. Nyt he asuvat Aarhusissa ja odottavat toiveikkaasti päätöstä perheensä yhdistämisestä, samalla kun heidän perheensä asuvat vielä Libanonissa ja Syyriassa. Aikeissa on aloittaa uusi elämä paikassa, joka on turvallinen heille ja lapsilleen. Yhdessä miehet ovat keksineet sovelluksen älypuhelimelle, joka helpottaa yhteydenpitoa muuhun perheeseen.

“Ennen kaikkea sovellus antaa toivoa perheille, jotka elävät tällaisessa vaikeassa tilanteessa”, kertoo Abdullah Alsmaeel sovelluksesta, jonka hän ylpeästi esittelee nimellä “Anaobaba TV”. Sovelluksen nimi on arabiaa ja tarkoittaa “Minä ja isä TV”. Sovelluksen avulla lapsille voidaan  opettaa tärkeitä asioita ja näyttää millaista isän elämä on eri puolella maailmaa. Isät voivat lähettää videopätkiä elämästään puhelimitse perheelleen, muodostaen siten yhteyden lapsiinsa ja opettaen heille tärkeitä asioita elämästä Tanskassa. Abdullah kertoo, että he halusivat tehdä hyödyllisen sovelluksen, joka keskittyisi tukemaan perheen lapsia ja jonka avulla lapsi voi nähdä isänsä silloin kun tarvitsee.

Abdullahin mukaan lapset ovat olleet kovin kiinnostuneita kuulemaan millaista kieltä Tanskassa käytetään ja miltä se kuulostaa. Sovelluksen avulla lapsille voidaan opettaa sanoja, kirjaimia ja numeroita. Vaikka Anaobaba taipuu loistavasti kielen ja kulttuurin oppimiseen, on sillä myös uuden oppimista paljon tärkeämpi tehtävä. Sovellus mahdollistaa kaukana asuville isille vanhemman roolin ja tuo toivoa vaikeaan tilanteeseen, jota monesti varjostaa syyllisyys ja ikävä. Lopulta kyse on kyvystä olla hyvä isä, vaikkakin sitten älypuhelimen välityksellä toiselta puolen maailmaa.

Abdullah puhuu avoimesti kokemuksistaan ja siitä, kuinka tärkeää on pitää taakse jäänyt perhe ajan tasalla omista kokemuksistaan. Uudessa kulttuurissa, uusien kokemusten ja ihmisten keskellä voi helposti tuntua, että välimatka perheen ja henkilön itsensä kasvaa entisestään. Sovelluksen avulla perhe pystyy pitämään yhteyttä toisiinsa ja lähtömaahan jäänyt vaimo sekä lapset pysyvät jollain tasolla perillä siitä, missä isä on ja mitä hän tekee.

Kuten muuallakin maailmassa, myös Syyriassa koulunkäynti on lapselle tärkeää ja tie hyvään elämään. Sota-alueen koulut ovat kuitenkin suurelta osalta pommituksien runtelemia, joten joillakin lapsilla ei ole koskaan ollut mahdollisuuttakaan aloittaa koulua. Raunioiden keskellä asuvilla lapsilla ei useinkaan ole mitään tekemistä, mutta Anaobaba -sovelluksen avulla he voivat oppia isiltään uutta jostain täysin erilaisesta kulttuurista. Sovellus myös helpottaa lopun perheen integroitumista uuteen kulttuuriin, kun heillä on jo hieman käsitystä siitä millaista elämä uudessa maassa on ja mahdollisesti he saattavat jo ostata muutamia sanoja vierasta kieltä. Abdullahin unelma on, että sovellus auttaisi mahdollisimman monia pakolaisperheitä; ei pelkästään Tanskassa vaan myös koko Euroopassa. Abdullah toivoo, että sovelluksesta saataisiin turvallinen ja yksinkertainen käytettävä. He ovat jo käyneet esittelemässä sovellusta isille vastaanottokeskuksissa ja kielikouluilla.

On ihailtavaa, että vaikka tilanne onkin epätoivoisia ja tulevasta ei voi tietää, haluaa Abdullah silti korostaa positiivisuuden ja toivon näkökulmaa. 

ARJEN JUHLAA VIROSSA TARTOSSA

Kilpikonna- Tarton lasten turvakodin symboli

Pipareitten tekoa turvatalossa

Autenttinen oppimisympäristö tarjoaa aitoja oppimiskokemuksia opiskelijoille. Vuodesta 1992 alkaen Tarton lasten turvakoti ja Kaagveressa sijaitseva Maarjamaa hariduskollegiumin erityislaitos nuorille ovat tarjonneet sosiaalialan opiskelijoille ja minullekin haasteita ja  oppimisen riemua. Ruohonjuuritasoinen työskentely haavoittuvissa olosuhteissa elävien lasten ja heitä tukevien talojen kanssa on auttanut projektiryhmää oppimisessa. Samalla se on muuttanut käsitystäni opettamisesta. Yhdessä tekeminen on paljastanut opiskelijoissa piileviä voimavaroja, jotka eivät pääse esiin tavanomaisissa opetustilanteissa.

Juhlapöytä om katettu Tarton lasten turvakodissa

Tarton lasten turvakodin kanssa olemme työstäneet usean vuoden aikaan teemoitetun pikkujoulunäytelmän.  Joulukuussa  esitimme ”Naapurit” näytelmän ja tälle vuodelle on suunniteltu ”Hello-täällä Kosmos” esitys . Tämän lisäksi leikkien ja leivonnaisten tekemisillä juhlistamme arkea yhdessä lasten kanssa.

Aito, tamperelainen joulupukki saapunut Tarton turvakotiin

Olen etuoikeutettu saadessani tehdä töitä innostavan opiskelijaporukan kanssa. Työ kun tuntuu leikiltä. Samalla kiitämme Tampereen kaupunkia taloudellisesta tuesta projektin onnistumiseksi.

Yes, se on siinä!

Tapio Salomäki

lehtori

Jukka ja Maiju Opintomatkalla Virossa - Tallinnan turvakodu

Olimme mukana sosionomiopiskelijoiden opintomatkalla Viroon syksyllä 2015. Matkan tarkoituksena oli saada ymmärrystä ja näkemystä sosiaalialan työkentästä Virossa, luoda ja ylläpitää kansainvälisiä kontakteja, parantaa kielitaitoa (englanti, viro, venäjä), tutustua vieraaseen kulttuuriin. Tämän kaiken lisäksi avautui mahdollisuus harjoittelupaikkaan ulkomailla. Vierailukohteita matkalla olivat Tallinnan vankila, Tallinnan turvakoti, Maarienmaan erityiskoulu ja Tarton turvakoti. Mielestämme kaikki matkan tarkoituksen yleiset tavoitteet ja odotukset täyttyivät erinomaisesti. 

Opintomatkalla vierailtiin erilaisissa paikoissa, jotka kaikki liittyivät olennaisesti sosionomin työhön. Yksi näistä paikoista oli Tallinnan turvakoti. Se on perustettu vuonna 2001. Turvakodin tarkoitus on tarjota majoitusta ja turvallista ympäristöä lapsille sekä puutteellisesta huolenpidosta kärsiville nuorille. Lisäksi turvakoti tukee perheitä, joilla on erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Perhemajoituksessa yleisesti on äiti ja lapsi/lapset. Miehiä turvakotiin ei oteta käytännön syistä naisten yksityisyyden ja puutteellisten majoitustilojen vuoksi. Joka vuosi erilaista tukea tarjotaan keskimäärin 350 lapselle/nuorelle/perheelle. Palvelua tarjotaan yhdeksässä eri toimipisteessä Tallinnan alueella ja lähistöllä.

TAMKin ryhmälle toimintaa oli esittelemässä kyseisen yksikön toiminnasta vastaava henkilö. Ryhmälle esiteltiin organisaation toimintaa ja historiaa laajemmassa mittakaavassa, sekä yksityisempää tietoa kyseisen yksikön toimintamalleista. Opiskelijoiden haastaviin kysymyksiin vastattiin hyvin ja asiantuntevasti. Yksikössä oli aistittavissa lämmin ilmapiiri ja tilat lapsille olivat viihtyisät.  Piha-alue oli suuri ja avara. Valitettavasti lapset ja nuoret eivät tutustumishetkellä olleet paikalla. Kyseisestä yksiköstä löytyy paikka 14 lapselle. Opiskelijalle oli avartava kokemus saada käytännön näkemystä turvakodin toiminnasta Virossa. Turvakodista on mahdollista saada myös harjoittelupaikka, mutta tämä vaatisi hieman orientoitumista viron tai venäjän kieleen. Yhteistiedot ja muuta lisäinfoa turvakodin toiminnasta löytyy osoitteesta www.tallinnalastekodu.ee

Miksi opintomatkalle?

Syy opintomatkalle lähtöön voi liittyä ammatillisen kasvun lisäämiseen, kansainvälisten verkostojen parantamiseen, ymmärryksen ja näkökentän laajentamiseen, mielenkiintoon vieraaseen kulttuuriin, tai ihannetapauksessa näihin kaikkiin ja moniin muihinkin seikkoihin. Vieraassa kulttuurissa ilman yhteistä kieltä yhdessä toimiminen lisää rohkeutta ja taitoja kohdata ihmisiä. Opintomatka on oiva mahdollisuutena kehittää itseään! Tämä kaikki ei tarkoita että matkan järjestely ja toteuttaminen olisi helppoa. Päinvastoin yksi tärkeimmistä kasvunpaikoista matkalla on muuttuvassa tilanteessa, stressissä, mahdollisesti jopa nälässä ja kiireessä toimiminen säilyttäen hyvän positiivisen ryhmähengen ja sosionomin ammatillisuuden. Vieraantumisia saattaa peruuntua, junat voivat olla myöhässä, suunnitelmat järjestetystä ohjelmasta mennä uusiksi, joku voi sairastua yllättäen, haasteita voi ilmaantua tyhjästä.. Nämä ovat tilanteita jotka ehkä jopa parhaalla mahdollisella tavalla kasvattavat sosionomiopiskelijaa tulevaa ammattia ja elämää varten.

Jukka Törrö & Maiju Viikinniemi 15SosC

TALLINN VANGLA

Oli hyinen marraskuinen iltapäivä. Sisukas sosionomiryhmämme taivalsi läpi tuulen ja tuiskun kohti seuraavaa kohdettamme, Tallinnan vankilaa.

Kuvateksti: Harvoin on näin paljon tunkua vankilan porteista tähän suuntaan

                                                                                            
Tallinnan vankila on perustettu vuonna 1919, ja se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Tällä hetkellä vankilassa on noin 800 vankia. Meneillään on uuden suuremman vankilan rakennusprojekti, johon nykyiset vangit siirretään sen valmistuttua. Vankilassa toimii koulu, jonka opetus vastaa yläastetasoa (secondary school). Vangeilla on oikeus opetukseen joko viroksi tai venäjäksi. Myös kiinteistön ja laitteiden huollon opiskelu on vankilassa mahdollista. Lisäksi vangit työskentelevät vankilan keittiössä ja pesutuvassa sekä tekevät korjaus- ja uudistustöitä. Osa vangeista työllistetään vankilan metalli- ja puutyöpajoihin.

Vaikka vankilasta ulospääsyä pidetään yleensä haastavana, ei sisäänpääsykään ole aivan lasten leikkiä. Portilta meidät tuli noutamaan vankilan työntekijä. Astuimme ensin portinvartijan koppiin, jossa meiltä tarkastettiin ensimmäisen kerran passit. Tästä kävelimme vankilan henkilökunnan ovelle, josta sisään otettiin kolme henkilöä kerrallaan turvatarkastukseen. Eteisessä odottivat mm. lentokentältä tutut läpivalaisulaitteet ja uusi passitarkastus. Tavarat piti jättää lukollisiin lokeroihin. Tarkastuksen läpäistyään siirryimme seuraavasta ovesta vankilan sisäpuolelle ja uudet kolme henkilöä pääsivät tarkastettaviksi. Yhden jäsenen vankilareissu meinasi tyssätä metallisiin farkun nappeihin, mutta onneksi kaikki pääsimme lopulta ”linnaan”.

Sisällä meitä oli vastassa suomea puhuva vankilan psykologi, joka kierrätti meitä ympäri vankilan aluetta ja esitteli paikkoja. Näimme mm. tyrmämäiset eristyssellit, jossa sängyt nostetaan päiväsaikaan pois ja wc:nä toimii sellin nurkassa oleva reikä. Pääsimme myös kurkistamaan parille oppitunnille, sekä tutustumaan kirjastoon, rukoushuoneeseen ja muihin vankilan toimintatiloihin. Sosionomin näkökulmasta oli erityisen mielenkiintoista kuulla erilaisista kuntoutusohjelmista, joihin vangeilla on mahdollisuus hakea. Esimerkiksi päihdekuntoutusta toteutetaan ryhmätapaamisina.

Vankilavierailu oli antoisa kokemus, erityisesti ensikertalaisille. Pääsimme näkemään miltä vankilaolosuhteissa näyttää, tutustumaan vankien jokapäiväiseen elämään telkien takana, sekä aistimaan suljetun paikan tunnelmaa. Suurimmalla osalla käsitys vankilasta perustuu pitkälti TV:n luomaan mielikuvaan, joten oli siis hyvä nähdä mitkä oletukset vahvistuivat ja mitkä kumoutuivat. Mahdollisten aiempien tai tulevien vankilavierailujen lisäksi on nyt myös olemassa vertailupohjaa naapurimaamme olosuhteisiin. Uusien kokemusten ja opittujen asioiden lisäksi mieleen jäi henkilökunnan lämmin ja ystävällinen vastaanotto. He myös vastailivat mielellään kysymyksiimme.

Selvisimme kaikki tällä kertaa muutaman tunnin tuomioilla, hyvän käytöksen vuoksi.

Tartu laste turvakodu ja joulujuhla 2015

Tartton lasten turvakoti on vuonna 1992 perustettu ja sitä ylläpitää Tartton kaupunki. Turvakoti on auki ympärivuorokauden ja se tarjoaa turvan alaikäisille lapsille ja nuorille sekä äideille ja heidän lapsilleen. Turvakoti tarjoaa tukea ja ohjausta arkeen sekä apua tulevaisuuden suunnitelmiin.

Tampereen ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma on tehnyt yhteistyötä Tartton lasten turvakodin kanssa jo yli 20 vuotta. Niin tänä kuin edellisinäkin vuosina me sosiaalialan opiskelijat ja mentorimme Salomäen perhe sekä eläkkeellä oleva sosiaaliohjaaja Antti ja hänen vaimonsa Tuula osallistuimme turvakodissa järjestettyyn joulujuhlaan.

Saavuimme lauantai-aamusta turvakodille ja pääsimme tutustumaan sen tiloihin. Saimme samalla kuulla turvakodin toimintaperiaatteista sekä toiminnan tarkoituksesta. Kierroksen jälkeen ryhmämme jakautui puoliksi jolloin toinen puoli lähti paketoimaan tuomiamme joululahjoja ja toinen puoli aloitti pipareiden leipomisen lasten kanssa.

Päivä huipentui joulujuhlaan johon olimme tämän vuoden naapurit-teeman mukaisesti valmistaneet humoristisen joulunäytelmän. Turvakodin lapsilla ja työntekijöillä oli myös meille joulunäytelmä samaisesta teemasta. Kohokohtana joulunäytelmien jälkeen saapui joulupukki joka jakoi jokaiselle lapselle ja aikuiselle omat lahjansa. Oli ihana seurata lasten kasvoilla paistavaa riemua.

Turvakodissa huokuu lämminhenkisyys ja vahva yhteisöllisyys.  Yhteisöllisyys näkyy lasten ja aikuisten vuorovaikutuksessa sekä keskinäisessä kanssakäymisessä. Turvakodilla ei ole perinteistä valtasuhdetta; siellä ei näy eikä kuulu työntekijä- asiakas-asetelmaa vaan siellä puhutaan kasvattajista ja perheistä. Kasvattajat sekä lapset muodostavat yhdessä ison perheen ja niiden välillä on havaittavissa tasavertainen ja empaattinen suhde sekä luottamus. Havaintojemme mukaan Turvakodin ympäristö ja ilmapiiri luovat puitteet turvalliselle kasvuympäristölle joka näkyi myös vahvana luottamuksena meihin. 

Henna-Mari Ollikainen ja Marina Vunukainen

Kaakvere erikool

Vierailumme Kaakveressä oli minulle henkilökohtaisesti rankka kokemus. Tietoja paikasta ei ennen vierailuamme juuri herunut (kiitos Tapion), ja hyvä näin.  Ennakkoluulot olisivat varmasti muuttaneet suhtautumistani paikkaan, ja etenkin sen asukkaisiin, joita olivat käyntihetkenä 13-17 vuotiaat tytöt. Tiukat määräykset millaisia lahjoja paikkaan EI saanut viedä tuli: mitään, mikä voisi soveltua itsensä tai jonkun toisen vahingoittamiseen.

Kaakvere erikool, ja varsinkin sen uudisrakennus muistutti näin suomalaisesta sosiaalialan opiskelijan vinkkelistä tarkasteltuna lähinnä vankilaa. Uudet tilat olivat suuremmat ja aikomuksena oli laajentaa asiakaskuntaa 60 asukkaaseen, ja mukaan tulisivat myös pojat. Tällä hetkellä asukkaina oli 20 tyttöä. Muutto oli suunnitteilla keväälle 2016 ja tilat olivat käytännössä valmiit. Siellä oli koulu, vaikka koulukodista ei voinut juurikaan puhua. Kodinomaisuutta ei oltu erityisemmin yritetty uusissa tiloissa hakea. Nykyinen paikka oli paljon inhimillisemmän oloinen: vanha kartanomiljöö, jossa oli aistittavissa enemmänkin yhteisöllistä tunnelmaa kuin kylmää laitosmeininkiä.

Käsitin että paikkaan määrätään ”vaikeimmat tapaukset” koko Virosta. Lapsia ei välttämättä oltu otettu huostaan tms, vaan heidät määrättiin sinne eri mittaisiin jaksoihin oikeuden määräyksellä, kuten vankilaankin. Suomea puhunut 14-vuotias tyttö kertoi saaneensa kahden vuoden mittaisen ”tuomion”.

Käynnin jälkeen olin jossakin hämmentyneen ja tyrmistyneen välimaastossa, vaikka työntekijät olivat mukavia ja vanhassa kartanorakennuksessa oli lämmin ja välittävä tunnelma. Lapset määrätään Kaakvereen oikeuden päätöksellä erimittaisiin jaksoihin (aivan kuten vankilaan). Vartijoina oli isoja keski-ikäisiä miehiä radiopuhelimineen ja ovet olivat aina lukossa ja vartioituina käyntimme aikana. Erittäin ristiriitaisia tuntemuksia, kuten ajatus siitä mitä nämä lapset paikassa oppivat: rajoja, välitetyksi tulemisen kokemusta, kokemus kontrollista, kokemus yhteiskunnasta, vankilaelämän aakkosia kenties.. Ensimmäistä kertaa opintojeni aikana jouduin kyseenalaistamaan omaa pärjäämistäni alalla ja todella pohtimaan omia rajoitteitani siinä. Vierailumme jälkeen en pystynyt rehellisesti sanomaan itselleni, tai kenelle muullekaan, että minusta olisi moiseen työhön. Arvoristiriita olisi liian voimakas. Kävimme vankilassa Tallinnassa ollessamme, jossa olot olivat vähintäänkin alkeelliset, mutta mitään samankaltaisia tuntemuksia se ei herättänyt. Kysehän oli aikuisista jotka suorittivat rangaistustaan.

Purimme paikan nostattamia tunteita porukalla paljon tuon vierailun jälkeen. Paljon puhuimme syrjäytymisestä ja syrjäyttämisestä. Ehkä kyse oli kulttuurieroista, ja Virossa ollaan kovemmalla linjalla rikoksia tehneitä lapsia/nuoria kohtaan, eikä sosiaalihuolto tai lastensuojelu ole niin hyvällä tolalla kuin meillä. Tämän ymmärtäen ja tiedostaen minun on silti vaikeata hyväksyä eteläisen naapurimme suhtautumista ongelmanuoriin. Vierailun jälkeen pohdin ammatillista suuntaani, sekä erinäisiä eettisiä ja moraalisia kysymyksiä niin sosiaalialalla kuin koko yhteiskunnassakin todella paljon. Sen verran vahvoja tunteita tuo paikka ja lapset minussa herättivät, herkkä kaveri kun olen. Opettavainen kokemus kaikenkaikkiaan!

Jyri M, 14sosi

Sosionomit reisussa: Reissun viimeinen päivä 22.5

Viimeisenä päivänä nukuimme hieman  pidempään. Pakkasimme tavaramme valmiiksi luggage roomiin ja lähdimme hyvissä ajoin hostellilta koulu n:o 260een. Koulunsa päättävät nuoret olivat järjestäneet upean päätösjuhlan jota pääsimme seuraamaan. Tapio on tehnyt yhteistyötä luokan kanssa jo useita vuosia, joten päivä oli hänellekin varsin koskettava. Nuorista huomasi kuinka tärkeä hahmo Tapsa oli heidän kouluvuosiensa varrella ollut. He olivat aidosti iloisia nähdessään Tapsan jälleen opiskelijoiden kanssa heidän luonaan.































 Juhla oli todella hienosti suunniteltu ja toteutettu ja siihen oli selvästi nähty paljon vaivaa. Kaikki upeat esitykset olivat hyvin harjoiteltuja ja sujuvia. Tilaisuus oli koskettava ja nuorten pitämistä puheista huokui ilo, mutta samalla myös haikeus.




 Juhlan jälkeen lähdimme syömään. Tässä vaiheessa porukka oli jo melko uuvuksissa, kuten kuvasta voi päätellä. :) Syömisen jälkeen olikin aika hakea kimpsut ja kampsut hostellilta ja lähteä kohti Suomea. Matkustimme Allegrolla Lahteen ja siellä meitä odottikin tuttu ja turvalliinen Tamkin paku. Yhden aikaan yöllä olimme jo takaisin Tampereella.

Kaiken kaikkiaan reissu oli upea ja unohtumaton kokemus. Koimme asioita, joita tavallinen turisti ei pääse kokemaan ja näimme paikkoja, joihin emme luultavasti olisi ikinä muuten päässeet tutustumaan. Vaikka reissu oli rankka, selvisimme siitä ehdottomasti parhaan mahdollisen porukan voimin. Tuimme toinen toisiamme ja osasimme ottaa kiireen ja stressaavat tilanteet huumorilla. Lähtiessäni en osannut kuvitella, kuinka upea ja ikimuistoinen matkasttamme tulisi. 

Saimme matkalla myös aivan uudenlaista näkökulmaa työhön ja opintoihimme. Oli mielenkiintoista nähdä, kuinka erilaista sosiaalialan työ voi olla naapurimaan rajan toisella puolen. Opimme paljon asioita, joita jokainen on varmasti pohtinut pitkään vielä kotiinpaluun jälkeenkin. Reissun saattoi päätökseen yhteinen kokoontuminen Tampereella. Jaoimme ajatuksia ja annoimme palautetta kahvin merkeissä. Tämän upeampaa päätöstä ei kouluvuodelle olisi voinut toivoa.

 

Kaikki Sosionomit reissussa -blogin valokuvat ovat räpsittyjä by Taija Leivo, Petri Leinonen sekä Sinikka Joutsi

Taija

Sosionomit reissussa:21.5 Yhä Pyhässä Pietarissa

Seuraavana aamun olikin taas aika herätä uuteen ja tapahtumarikkaaseen päivään. Tänään olisi luvassa Prijut Transit -turvatalo sekä poikien lastenkoti.

Aamukahvit hörpittiin matkalla, sillä emme jostain syystä olleet myöhässä vaan ylimääräistä aikaakin löytyi

Saara on onnellinen uusista laseistaan.

Kierroksen jälkeen pääsimme viettämään aikaa lasten kanssa. Olimme ottaneet suomesta mukaan t-paitoja ja kangasvärejeä sekä helmiä ja lankaa. Nämä taisivat olla menestys. Lapset ja nuoret maalasivat paitoja ja jopa aluksi hieman epäileväiset pojat saatiin mukaan ystävärannekkeiden tekoon. 

 

 

 

 

 

 Trancit Prijutin jälkeen menimme syömään. Tuhtien lounaiden jälkeen oli jälleen aika suunnata kohti seuraavaa paikkaa, joka oli poikien lastenkoti. Valitettavasti lähes kaikki pojat olivat koulussa, joten tapasimme heistä vain muutaman. Johtaja kuitenkin kierrätti meitä tiloissa ja kertoi heidän toiminnastaan. Ymmärryksemme oli heikohkoa, sillä yhteistä kieltä ei johtajan kanssa löytynyt. Hän kertoi venäjäksi ja me koetimme parhaamme mukaan ymmärtää jotain. Sen verran ainakin ymmärin, että kyseessä oli koti jossa orvot pojat voivat asua ja johtaja kuvailikin työntekijöiden olevan pojille kuin uusia vanhempia. Paikka oli todella mielenkiintoinen ja mieleenpainuva ja minua jäi harmittamaan, ettemme saaneet tilaisuutta viettää aikaa poikien kanssa.

 

 

 

 

 

 

 Lastenkodin jälkeen suuntasimme hostellille. Meillä jäi hieman vapaa-aikaa ennenkuin lähdimme yhdessä syömään buuzia, eli nyyttejä ja laulamaan "nää on mun nyytit" kappaletta. (kts. youtube)

 

 

 

Nyytit olivat minulle erittäin positiivinen kokemus. Toisin kuin muut, en ollut kauhean innoissani menossa syömään näitä todella epämääräisen kuuloisia eriskummallisia nyyttejä. Rohkaistuttuani hieman kiskoin nyytit sisuksiini ja ne olivatkin aivan loistavia! Suosittelen nyyttejä muillekin. Muistaakseni koko konkkaronkka oli nyytteihinsä erittäin tyytyväinen. Ruokailun jälkeen lähdettiin illalla vielä katsastamaan vähän Pietarin yötä. Kävimme kahdessa baarissa, Honey and Money sekä jossain Fish alkuisessa paikassa jonka nimeä en muista. Molemmat paikat olivat oikein viihtyisiä. Fish alkuisessa paikassa oli jamit ja toinen toistaan jännempiä ja parempia esiintyjiä sinne lavalle kapusikin. Parhaiten jäi mieleen pikkuinen mies todella pikkuisen ukulelensa kanssa. 

 

 

 Taija