Sosionomeja tarvitaan seniori- ja vanhustyössä!

Toteutimme syksyllä 2011 kolmannen vuoden opintoihin kuuluvalla osallisuuden edistämisen opintojaksolla projektin, jonka tavoitteena oli tuoda esiin sosiaalisen näkökulman tärkeys seniori- ja vanhustyössä sekä tuoda esiin sosionomien osaaminen tällä alueella. Tulevina sosiaalialan ammattilaisina korostamme seniori- ja vanhustyössä sosiokulttuurista näkökulmaa – asiakkaan oman toimijuuden ja osallisuuden ylläpitämistä. Mielestämme ikääntyneen tulee saada toteuttaa itseään, olla oman elämänsä asiantuntija sekä yhteisönsä tasavertainen jäsen. Saimme vahvistusta asian tärkeydelle myös seniori- ja vanhustyön kentällä työskenteleviltä sosionomeilta (AMK).

Projektissa tarkastelimme muun muassa valmisteilla olevaa niin kutsuttua ikälakia sekä selvitimme sen sisältöä erityisesti vanhuksen oikeutena saada kokonaisvaltaista huolenpitoa. Mielestämme monet ikälain luonnoksessa määritetyt osaamisalueet ovat sosionomin (AMK) osaamista parhaimmillaan. Näitä osa-alueita ovat esimerkiksi osallisuuden vahvistaminen, neuvontapalvelut sekä yhteistyön koordinoinnista vastaaminen. Lain luonnoksessa mainittu työ sosiaalisten olojen kehittämiseksi ja sosiaalisten epäkohtien poistamiseksi on myös sosionomin (AMK) työkenttää.

Projektin tiimoilta olimme yhteydessä muun muassa sosiaali- ja terveysministeriöön sekä Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirastoon. Ministeri Guzenina-Richardson ei vastannut huoleemme tämänhetkisen ikälain luonnoksen riittämättömyydestä takaamaan riittävää sosiaalista osaamista seniori- ja vanhustyössä. Aluehallintovirastolta tiedustelimme aiotaanko Pirkanmaalla lisätä sosionomien vakansseja seniori- ja vanhustyössä. Heidän kantansa oli, että he ”eivät voi määrätä ­- ainoastaan suositella sosiaalihuollollisen henkilöstön suhteellisen osuuden kasvattamista. Kunnilla ja palveluntuottajilla on itsenäinen päätäntäoikeus henkilöstön rakenteen suhteen.”( Marjatta Aittolahti)

Projektin tiimoilta teimme myös esitteen, jonka myötä haluamme esitellä kaikille seniori- ja vanhustyössä vaikuttaville tahoille selkeästi ja ytimekkäästi sosionomin osaamista kyseisellä alalla. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia kiinnostui esitteestämme ja pyysi meitä esittelemään sitä ständillensä Vanhustyön messuille Helsinkiin 14.2.2012. Messuilla saimme vahvistusta sosiaalisen näkökulman ja osaamisen tarpeelle seniori- ja vanhustyössä. Keskustelimme aiheesta usean alan ammattilaisen kanssa, jotka toimivat sekä työntekijöinä että esimiestehtävissä. Törmäsimme kuitenkin myös yllättävän moneen vierailijaan, jotka eivät tuntuneet arvostavan sosiaalialan osaamista tai eivät ymmärtäneet sen tuomia mahdollisuuksia. Sosionomin työpanosta ei ehkä nähdä hoitajien osalta heidän työtään helpottavana tekijänä. Eräs vierailija kommentoi asiaa niin, että perushoitotyön tulisi olla kunnossa ennen kuin työtä lähdetään kehittämään enempää. Toinen vierailija konkretisoi asian kertomalla, että sosiaalisen näkökulman tärkeys kyllä tiedostetaan, mutta sen käytäntöön saattaminen tulee viemään aikaa. Muutos vie aina aikaa, mutta aistimme kyseisillä messuilla, että muutoksen pyörä on jo lähtenyt pyörimään.

Niina Piira ja Pirjo Kalenius, palsos 13, Sosionomiopiskelijat TAMK

Hyvää mieltä ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoiden projektiopinnoista

Tiukka aikataulukaan ei vesittänyt TAMKin ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijoiden projektiopintojen onnistumista. Noin kolmessa viikossa SOS15-ryhmä polkaisi pystyyn kaksi tapahtumaa: Helmihulinat Raholan koululla 4.2. sekä Elävän kirjaston Pyynikintien toimipisteessä 8.2.

Molemmat tapahtumat toteutettiin Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta -kurssin projektiopintoina. Kurssin tavoitteiden mukaisesti opiskelijoiden tuli käyttää projekteissa yhteisösosiaalityön keinoja sekä edistää suvaitsevaisuutta. Opiskelijoiden täytyi myös oppia suunnittelemaan, organisoimaan ja toteuttamaan tapahtuma sekä arvioimaan ryhmän toimintaa ja omaa toimintaa ryhmässä.
Helmihulinoiden ja Elävän kirjaston järjestämistä varten yli 60 opiskelijan SOS15-ryhmä jaettiin kahteen osaan.

Helmihulinoissa sosionomiopiskelijat järjestivät lapsille satuseikkailun Peter Pan -teemalla. Opiskelijat jakautuivat neljään eri ryhmään, joissa opiskelijat toimivat tapahtumapäivänä. Jokaisella ryhmällä oli oma toiminnallinen teemansa. Ensimmäisen ryhmän huoneesta tuli sadunkerrontahuone, jossa johdateltiin Peter Panin maailmaan, toisessa huoneessa oli toimintana askartelu, kolmannessa musiikki ja neljännessä liikunta.

Kukin ryhmä oli vastuussa huoneensa toiminnasta sekä lavasteista. Opiskelijat näkivät vaivaa kootessaan lavasteita kodeistaan, Pyynikintien varastosta sekä kaupoista. Vain päivää ennen H-hetkeä opiskelijat pääsivät pystyttämään lavasteita ja koristelemaan huoneet Raholassa. Ne opiskelijat, jotka eivät syystä tai toisesta päässeet paikalle Helmihulinoihin, saivat paikan raportintekoryhmästä.


Sosionomiopiskelijat halusivat luoda satuseikkailusta lapsille ikimuistoisen, jännittävän ja hauskan hetken, jossa jokainen viihtyisi ikään tai terveyteen katsomatta. Haastetta loi se, että Helmihulinat oli esteetön tapahtuma: opiskelijat joutuivat pohtimaan esteetöntä kulkua ja jokaisen lapsen – myös pyörätuolilla liikkuvien – mahdollisuutta osallistua satuseikkailuun.

”Tässä kuitenkin onnistuimme kiitettävän hyvin. Kaiken kaikkiaan projekti oli varsin antoisa ja mukava kokemus niin opiskelijoille kuin lapsillekin!” opiskelijat totesivat Helmihulinat-projektin raportissa.
Satuseikkailu saavuttikin päivän aikana hyvän suosion: seikkailun kierrokset olivat yhtä lukuunottamatta täysiä ja niille osallistui päivän aikana noin 160 lasta.

Helmihulinat on pidetty Raholan koululla jo useana vuonna. Lapsiperheille suunnatun tapahtuman järjestäjinä on monia eri tahoja sekä joukko vapaaehtoisia. Tavoitteena on tarjota erilaisille ja eri-ikäisille lapsille sekä heidän perheilleen mukava, toiminnallinen päivä ilman kustannuksia. Tapahtuman sallivan ilmapiirin tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä ja antaa esimerkiksi lapsiperheille tilaisuus tutustua toisiinsa. Lapsille halutaan välittää erilaisuutta ymmärtävää ajatusmallia ja antaa heille monenlaisia elämyksiä.

Helmihulinoissa sosionomiopiskelijat järjestivät lapsille satuseikkailun Peter Pan -teemalla. Kuva: Siru Saarijärvi

Elävä kirjasto -tapahtuma suunnattiin pääasiassa toisen asteen opiskelijoille. Tapahtuman järjestäneet sosionomiopiskelijat halusivat antaa nuorille mahdollisuuden oppia suvaitsevaisuutta, harjoitella vuorovaikutustaitoja ja kohdata erilaisuutta. Kävijöitä elävään kirjastoon saatiinkin kiitettävästi Pirkanmaan ammattiopiston lähihoitajaopiskelijoiden parista.

Elävä kirjasto toimii tavallisen kirjaston tavoin, mutta perinteisten kirjojen sijaan siellä lainataan oikeita ihmisiä keskustelua varten. Elävän kirjaston kirjat edustavat erilaisia vähemmistöjä sekä muita ryhmiä, jotka kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja, stereotypioita ja rasismia.

Pyynikintien elävän kirjaston järjestäneiden sosionomiopiskelijoiden tärkein tavoite oli saada nuoret ajattelemaan omaa suhtaumistaan erilaisuutta kohtaan. Tapahtuman tavoitteena oli lisätä myös kirjojen osallisuutta ja vähentää negatiivista syrjintää. Lisäksi kirjoille haluttiin tuottaa merkityksellisyyden ja voimaantumisen kokemus.

Elävän kirjaston kirjat saatiin hankittua opiskelijoiden omien kontaktien kautta. Tapahtumassa oli yhteensä 14 kirjaa: taidemaalari, siviilipalvelusmies, gootti, kolme kehitysvammaista, kaksi mielenterveyskuntoutujaa, vegaani, biseksuaali, kolumbialainen maahanmuuttaja, entinen huumeidenkäyttäjä, pienikasvuinen sekä syömishäiriöinen. Lainaajia kävi paljon, sillä kahden tunnin mittaisessa tapahtumassa tehtiin yhteensä 178 lainaa. Kaikkia kirjoja lainattiin, mutta lainatuimpia olivat entinen huumeidenkäyttäjä, kehitysvammaiset sekä mielenterveyskuntoutujat.

Pyynikintien Elävä kirjasto -tapahtumassa tehtiin kahden tunnin aikana yhteensä 178 lainaa.

Elävä kirjasto järjestettiin Pyynikintien kirjaston tiloissa. Tapahtuman tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat Allianssi ry, joka koordinoi Elävä kirjasto -tapahtumien järjestämistä Suomessa, sekä Pyynikintien kirjaston henkilökunta.

Elävän kirjaston järjestäneet sosionomiopiskelijat jakautuivat kirja-, kirjasto- sekä raporttiryhmiin. Tapahtumassa oli myös kahvila, josta vastasi sosiaalialan opiskelijayhdistys PISTO ry.

Elävästä kirjastosta saatu palaute oli enimmäkseen positiivista sekä kirjoilta että lainaajilta. Myös opiskelijoiden omasta mielestä tapahtuma onnistui erinomaisesti, etenkin kun ottaa huomioon lyhyen valmisteluajan.

Projektien raporttien perusteella
tekstin koosti SOS15-ryhmän opiskelija Saara Pakaslahti

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 13: Evaluaatiogurun Michael Quinn Pattonin seminaarissa laulamassa!

Ulla-Maija Koivula

MSU:n erillisyksikkö Outreach and engagement järjesti laajan konferenssin liittyen näyttöön perustuvaan käytäntöön (Evidence-based practice) lokakuun alussa Kellog Centerissa. Professori Hiram Fitzgeraldin avustuksella ryhmämme pääsi osallistumaan konferenssin ennakko-ohjelmaan, päivän seminaariin, jossa kouluttajana oli itse Michael Quinn Patton. Patton on yksi maailman tunnetuimpia evaluaatiotutkimuksen asiantuntijoita ja USAn arviointiyhdistyksen aiempi puheenjohtaja. Hänen pääteoksensa Utilization Focused Evaluation, jota käsitääkseni ei ole käännetty suomeksi, on lähes kaikkien käytännön arviointeja jollain tavoin tehneiden käsikirja. Seminaariin osallistui noin 100 tutkijaa sekä käytännön toimijaa ja projektityöntekijää, lähinnä Michiganin alueelta. Kansainvälisyyttä edustimme me 8 suomalaista sekä yksi etelä-afrikkalainen jatko-opiskelija.

MSU:n Outreach and engagement –yksikkön tekee käytäntölähtöistä tutkimus- ja kehitystyötä monella eri alueella, erityisesti lasten ja nuorten palveluitten kehittämiseksi. Hiram Fitzgerald on käynyt usein Suomessa ja hänen yksi läheisiä kollegoitaan on professori Tuula Tamminen. Olimme siis enemmän kuin hienossa seurassa! (Tietoa yksikön toiminnasta, katso powerpoint esitys http://www.aplu.org/document.doc?id=2705)

Patton aloitti arvioinnin syntytarinalla: Kun Jumala oli luonut maan ensimmäisen päivän jälkeen, hän katsoi sitä ja ajatteli, tämä on hyvä. Vielä seuraavina päivinäkin hän katseli työnsä jälkeä ja ajatteli, tämä on hyvä. Tuli sunnuntai ja maailma oli valmis. Jumala oli tyytyväinen. Jumalan luo tuli mies, joka alkoi kysyä: Mistä tiedät, että maailma on hyvä? Mitkä ovat arviontikriteerisi? Mikä on datasi? Millä mittasit? Keneltä kysyit? Jumalaa ärsytti toisen kyselyt: Lucifer, mene helvettiin siitä!

Patton oli loistava puhuja, hauska, innostava ja tarinallinen. Seminaari kesti yhdeksästä neljään – lauantaipäivänä. Esitys sisälsi 107 diaa, mutta ne olivat esityksessä sivuseikka. Tärkeintä oli pääsanoma: Tutkimus ja arviointi ovat eri asioita. Arvoinnin tarkoitus on tuottaa tarkoituksenmukaista tietoa päätöksenteon tueksi. On aina määriteltävä kenelle arviointi tehdään ja mitä varten. Tätä varten ei ole olemassa yhtä oikeaa arvioinnin metodologiaa vaan metodit on aina suunniteltava tarkoitukseensa sopiviksi.

Patton kritisoi, että yhä tehdään paljon todella huonoja evaluaatioita, joissa ei ole mietitty evaluaation kontekstia (esimerkiksi ohjelmaa tai toimintaympäristöä) vaan arviointi toteutetaan mekaanisesti. Arviointia ei tule tehdä rahoittajille tai hallinnon raportointitarpeisiin vaan siten, että sen avulla voidaan kehittää toimintaa paremmaksi. Ei tuottaa raporttia vaan oppia vaikuttavuudesta: mikä toimii, mikä ei ja missä olosuhteissa. Arviointi on oppimista.

Patton korosti myös, että evaluaatiotulokset on välitettävä rehellisesti: ”speak truth to the power”. Jokainen ohjelma, projekti, kohtaa toiminnassaan jonkinlaisen käänteen, jossa on päätettävä, miten jatketaan. Arviointi auttaa päätöksenteossa, tekemään viisaita, valistuneita valintoja.

Arvioinnin kultaiset säännöt ovat:

1.      Ole tietoinen siitä, kenelle arviointi tehdään. Ketkä ovat arvioinnin ensisijaiset käyttäjät? Tämä määrittää esimerkiksi sen tehdäänkö summatiivista (esimerkiksi rahoittajille kannattaako toimintaa jatkaa, onko se vaikuttavaa?) vai formatiivista arviointia (esimerkiksi miten toimintakäytäntöjä kannattaa parantaa, jotta saavuttaisimme paremmin tavoitteemme?)

2.       Määrittele arvioinnin kohteet and neuvottele arviointikriteerit etukäteen.

3.       Sovi arviointimenetelmistä ja tiedonkeruun tavoista

4.       Kerää ja analysoi data läpinäkyvällä tavalla

5.       Kokoa tulokset ja raportoi ne

Pattonin sanoin: “Evaluation is negotiated, not handed down from somewhere. There is no perfect evaluation or a right way to do it.”

Patton on juuri julkaissut uuden teoksen “Essential of Utization Focused Evaluation” joka on entistäkin teosta vielä käsikirjamaisempi. Arviointi on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Monesti projektimaailmassa arviointi tehdään päälle liimatusti ilman suurempaa intoa sen aitoon hyödyntämiseen projektin aikana. Toimiva ja kehityshakuinen arviointiprosessi toteutuu projektin tai toiminnan aikana siten, että siitä muodostuu aito oppimisen ja kehittymisen prosessi. Mutta tämä taas edellyttää sitä, että arviointi on osa projektin toteutusta – ei vain rahoittajalle tehtävä arviointiraportti.

Päivän anti oli uskomattoman tärkeä ja painava. Mukaan nimittäin tuli muutamankin meistä ostettua kolme kiloa kirjallisuutta: kaikki Pattonin uusimmat teokset. Ylipainoa tuli siis muustakin kuin syömisestä.

Ja mitä teimmekään lopuksi seminaarissa: no lauloimme tietysti. Patton sanoi, että koska tuntui yleisön kanssa olevan niin hyvä ”vibat” niin eiköhän lauleta. Ja sitten hoilasimme Auld Lang Syne sävelellä, kaikki satakunta asiantuntijaa ja tutkijaa, evaluaation ylistyslaulun. Sanat Michael Quinn Patton. Ja jutun liitteenä tästä kulttuurin helmestä kuvattu lyhyt video.

Lisää tietoa:

1.      Video, jossa Patton erittelee kehityssuuntautuneen arvioinni eroja muihin: http://www.youtube.com/watch?v=Wg3IL-XjmuM

2.      Pattonin artikkeli: http://www.pol.ulaval.ca/perfeval/upload/publication_195.pdf

3.      Pattonin facebook –sivu: http://www.facebook.com/mqpatton

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

Osa 12: Monimuoto-opiskelua interaktiivisen television välityksellä MSU:ssa – malliksi myös meille Tamkiin?

Ulla-Maija Koivula

Michigan State Universityssa on jo viiden vuoden ajan toteutettu monimuoto-opetusta (englanniksi blended/hybrid program) sosiaalityön maisteriopinnoissa.  Järjestelmää ja koulutuksen pedagogisia ratkaisuja esittelivät koordinoivat opettajat Tina Blaschke-Thompson ja Sally Rypkerna ja opettaja Glenn Stutzky sekä professori, tutkimus- ja etäopetuksen apulaisprofessori Paul Freddolino.  

Sosiaalityön maisteriohjelma MSU:ssa kestää koko päiväopiskeluna kaksi ja osa-aikaisena kolme vuotta. Koulutuksessa keskeinen osuus on käytännön opiskelulla (25% opintopisteistä).  Michigan on laaja osavaltio ja MSU:lla on, kuten TAMKilla aluekoulutustehtävä.  Koska USA:ssa koulutus on kallista, on monelle matkustaminen ja asuminen kampusalueella kallista. Toisaalta kampuksen ulkopuolisiin opetuspisteisiin ei välttämättä aina saada rekrytoitua tarpeeksi suurta opiskelija ryhmää ja opettajiakin on hankala saada lähtemään opettamaan 100 kilometrin päähän.  Tuntuuko tutulta?

Viisi vuotta yliopisto lähti kehittämään virtuaaliopiskelumahdollisuuksia ja siihen liittyvää teknologiaa. Näitä ovat mm.  IVS (Interactive video services), ITV (videoconferencing) ja Angel (Moodlea vastaava virtuaaliympäristö). Maisteriohjelman toteutus suunniteltiin läheisessä yhteistyössä tekniikasta vastaavien sekä sisältöopettajien kanssa. Ohjelman kehittäminen kesti vuoden ja seuraavat kuusi kuukautta kuluivat koulutuksen markkinointiin. USAssa on koulutuksen on aidosti myytävä opiskelijoille, koska hehän niistä maksavatkin.

Koulutusohjelma kestää kolme vuotta ja siihen kuuluu kesäisin järjestettävä intensiivijakso kampusalueella. 80% kurssista toteutuu virtuaalisesti.  Harjoittelun osuus on 16 tuntia/vko neljänä lukukautena. Harjoittelun opiskelijat suorittavat siellä, missä asuvat. Mutta opiskelu ei ole vain virtuaalista. Kullakin etäopiskeluryhmällä (5-6 opiskelijaa) on oma mentori, joka on lisensioitu sosiaalityön käytännön opettaja. USAssa, toisin kuin meillä ja samoin kuin Iso-Britanniassa, käytännön opettajat ovat koulutettuja ja erityistutkinnon suorittaneita. Tällä taataan käytännön opetuksen laatu.

Mentori tapaa opiskelijaryhmäänsä sekä harjoitteluohjauksissa että pitää yhteyttä muutoinkin. Lisäksi kerran kuukaudessa, lauantaisin, opiskelijaryhmät eri etäpisteissä kokoontuvat päiväksi yhteen oman mentorinsa kanssa ja ovat yhteydessä kampukselle interaktiivisen television välityksellä.  Päivän aikana on luentoja tai seminaarityöskentelyä. , Videoyhteys on ääniohjattu siten, että kun esim. Annie haluaa sanoa jotain 100 km päästä, hän sanoo sen ja samalla kamera zoomautuu häneen.  Kampuksen televisiostudio on ammattilaistasoa ohjaamoineen ja useine kameroineen. Etäpisteissä tekniikkaa on vaatimattomampaa.  IVS järjestelmässä voidaan olla yhteydessä 12 etäpisteeseen yhtä aikaa.

Kokeilimme opiskelijaryhmämme kanssa järjestelmä siten, että osa opiskelijoista meni naapuriluokkaan ja siinä sitten opettaja kyseli toisesta luokasta mielipiteitä ja kokemuksia. Katselin luentoluokasta, kun kamera zoomautui  opiskelijoittemme kasvoille. Tässä järjestelmässä on todella vaikea olla osallistumatta!

Opettajat kertoivat, että alkuun oli ollut vaikea tottua olemaan kameran edessä, mutta harjaantuminen auttaa. Dokumenttikameran avulla, myös kaikenlainen paperille piirtely tai kuvien esittely onnistuu sen lisäksi että tietenkin voi pyörittää erikseen slideshowta tai videota.  Lisäksi kaikki luennot tallentuvat virtuaalisivustolle, josta opiskelija voi ladata ne itselleen talteen tietokoneelleen tai vaikkapa puhelimeen ja perehtyä niihin myös jälkikäteen. Henkilökohtaisesti olin myyty!

MSU on kokeillut järjestelmää myös ulkomailla, mm. Kiinassa, Japanissa ja Dubaissa.  Aikaero on haasteellinen tekijä ja teknisissä yhteyksissä oli alkuun ongelmia, mutta muutoin kokemus oli positiivinen.

Opiskelijoiden kanssa mietimme, miten edistyksellinen ja monimuotoinen järjestelmä oli. Esimerkiksi yamkin opiskeluun, joka muutoinkin on monimuotoista, tällainen aidosti vuorovaikutteinen ja pedagogisesti mietitty ja johdettu opiskelumalli olisi oivallinen ja helpottaisi Tampereen alueen ulkopuolelta osallistuvien mahdollisuuksia opiskeluun.

MSU:n kokemukset olivat erittäin hyvin. Opiskelijoista 90% valmistui kolmessa vuodessa. Tapasin sattumalta Grand Rapidsissa (tunnin ajomatkan päässä kampukselta) yhden blended programmiin osallistuvan sosiaalityön opiskelijan. Hänen kokemuksensa olivat loistavat. ”En muutoin olisi mitenkään voinut opiskella maisteritutkintoon, koska perheeni on täällä ja olen töissä”.

MSU:n pedagogiikka monimuoto-ohjelmassa on hyvin mietitty. Sosiaalityö on vuorovaikutusammatti, siten sitä ei voi oppia vain virtuaalisesti tietoja opiskelemalla vaan käytännön harjoittelulla sekä mentoroinnilla ja vuorovaikutuksella on keskeinen osa. Opettajat totesivat että viikon intensiivijaksolla kampuksella on todella tärkeä merkitys opiskelun etenemisessä ja vuorovaikutussuhteitten vahvistamisessa.

Eli mitä on opittu: Paul Freddolino totesi: “The most important things: relationship, relationship, relationship.”  Ei vaan opettajien ja opiskelijoitten kesken vaan myös tekniikan asiantuntijoitten ja sisältöasiantuntijoitten kesken. Mikä ihastutti MSU:n mallissa myös oli, että sisältöopettajan ei tarvitse olla tekniikkafriikki ja osata itse ohjata, pyöritellä kameroita tai hallita nappulatekniikkaa. Siitä huolehtii ohjaaja. Ja ohjaaja voi olla alan opiskelija, joka tekee harjoitteluaan!

MSU on todella kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä kanssamme ja tavoite on selvittää, miten voisimme käyttää ko. järjestelmää hyödyksi jo Summer School –ohjelmassamme, esim. vaihtoon valmennusvaiheessa. Kun TAMKissa mietitään opetusteknologian kehittämistä, kannattaisi IVS –järjestelmästä ja blended ohjelmasta ottaa mallia ja rakentaa uuteen rakennukseemme vastaava studio.  Mikä upea myyntivaltti kansainväliseen koulutukseen tai monimuoto-opetukseen.  Mutta, kuten MSU:ssakin todettiin, valmistelu vie aikaa ja ohjelmat on suunniteltava pedagogisesti hyvin. Tekniikka on vain apuväline, hyvä renki – huono isäntä.

Social Service Students in the States

Hannakaisa Hänninen

In June 2011, the Tampere University of Applied Sciences (TAMK) received 15 students and three teachers from Michigan State University as part of Summer School in International Social Welfare Policies and Practice programme. In return, six social service students and two instructors flew from Finland to the USA at the end of September 2011. Our mission was to get to know how social welfare system in the States works. This collaboration started a few years ago and, hopefully, it will continue long into the future. (See: https://www.facebook.com/pages/Finland-Study-Abroad-MSU-School-of-SW-TAMK/253931167966741)

Our trip started from Chicago where we spent a couple of days.  Our first visit was to the Juvenile Detenion Alternative Initiatives programme (http://www.aecf.org/majorinitiatives/juveniledetentionalternativesinitiative.aspx). This national programme focuses on finding alternative solutions to confinement and securing children a healthy and productive life.

We can highly recommend other visitors to stop by at the John Hancock Observatory. There you can enjoy magnificent views over the city.  In Chicago, we also visited the Hull-House Museum (http://www.uic.edu/jaddams/hull/hull_house.html). Jane Addams and her companions founded a social settlement in 1889 which grew into a significant contributor in the community. Its services included, for example, a kindergarten, art and music classes and support for immigrants.

From Chicago we took the train to East Lansing, Michigan. The train was clean, comfortable and on time, and it is definitely worth it to spend a few hours on the train where you can enjoy the beautiful scenery.

In East Lansing, we visited a retirement community called Burcham Hills, Office on Aging, and Department of Human Services. Burcham Hills (http://www.burchamhills.com/) offers assisted living and skilled nursing services for the elderly. The facilities were fantastic, but we were quite shocked to hear the cost of living there: ranging from 3 000 to 7 000 dollars a month.

Office on Aging (http://www.tcoa.org/) provides services for the elderly as well. One of its goals is to find likely candidates for a nursing home and give them the opportunity to make the choice to stay in their own home. Its most famous programme is Meals On Wheels, and its services are no or low cost.

We visited Ingham County Department of Human Services. We were told about child protective services as well as adult protective services. One of the striking differences between US and Finnish child welfare systems is that in the USA parental rights can be terminated. If parent(s) do not show enough progress or willingness to make improvements, their parental rights can be terminated and their children are adopted.

We also had the chance to attend Utilization-Focused Evaluation Workshop in East Lansing. The instructor at the workshop was Michael Quinn Patton, a famous evaluation consultant and writer. Evidence-based evaluation is stressed much more in the States than it is in Finland. Service providers need to defend their work and show results to funders, and what could be more compelling than hard-core data and facts. 

(http://outreachscholarship.org/Conference/NOSC2011Meeting/Preconference/UtilizationFocusedEvaluationWorkshop.aspx)

In general, we noticed that the USA is a country of litigation. Much of the decision-making that Finnish social workers do, go to the court in the States. From our point of view, US attorneys and judges hold a great deal of power considering how little they sometimes know about their clients.

Against that background, it was interesting to visit Chance at Childhood (http://chanceatchildhood.msu.edu/). It is a collaboration between social work students and law students at MSU. Student teams mainly handle custody cases. This gives law students a chance to  get to know the social aspect of custody cases, and social work students get familiar with legal issues and jargon, which can often seem intimidating.

We spent the last three days of our journey in Grand Rapids where we visited Bethany Christian Services (http://www.bethany.org/) and Hope Network (http://www.hopenetwork.org/). Both of these services are founded upon Christian values. Bethany Christian Services handles foster care and adoption issues and provides trauma therapy for families. Hope Network provides residential care for people with brain injury and developmental disabilities.

During the course of our stay, we met amazing people who were so generous with their time and effort. We were just overwhelmed with the hospitality of our hosts. As we Finns know, the Americans love their cars, but our group now knows why. The distances are much longer, especially in the countryside, and public transportation is not as effective as in Finland. Luckily, our hosts from the MSU (Karen, Amanda and Marcia) were our designated drivers and we got around beautifully in our van. 

Our trip ended with a lovely visit to Grand Haven where we spent the day at the beach in warm weather (80F/26C). Some of us even got a little sunburned (in October!). We were all left with fond memories, a lot of information and new friends. Thank you to our fantastic group and hosts!