Luovia menetelmiä Espanjan keväässä

Social Pedagogy and Creative Methods in Substance Care – intensiivikurssi Sevillassa, Pablo de Olavide –yliopistossa 8-19.3.2010.

Kurssiin osallistui kaikkiaan 70 opiskelijaa ja 15 opettajaa Liettuasta, Saksasta, Unkarista, Hollannista, Suomesta ja Espanjasta. Intensiivikurssi järjestettiin jo toisen kerran, ensimmäisen kerran teemaa opiskeltiin Tampereella helmikuussa 2009. Kurssilla perehdyttiin kunkin maan päihdetilanteeseen ja päihdepalveluihin. Erityinen teema tällä kertaa olivat nuorten päihteiden käyttö sekä ennaltaehkäisevä työ ja siinä käytettävät menetelmät. Luovia menetelmiä opiskeltiin workshopeissa, joita olivat: musiikki, keho ja tanssi, taide, pelit, draama, vuorovaikutus, naamiot ja voimauttava valokuva. Taitoja päästiin soveltamaan paikallisessa peruskoulussa, jossa kurssin opiskelijat toteuttivat toimintapajoja koulun 10-14 –vuotiaiden nuorten kanssa. Kurssilla tehtiin myös pieni kenttätutkimus, jossa opiskelijat havainnoivat ja haastattelivat Sevillan iltaelämässä juhlivia nuoria. Bótellon –ilmiö eli nuorten katujuopottelu – on espanjalaisten vastine tamperelaiselle ”Koskipuistopiknikille”.

Intensiivikurssia koordinoi Tamkin sosiaalialan opettaja Ulla-Maija Koivula. Voimauttavan valokuva –työpajan kurssilla toteutti ilmaisutaidon ja draaman opettaja Merja Repo. Sosiaalialan opiskelijoista kurssiin osallistuivat Anne Siekkinen, Aino Salmi, Tuomo Koski, Janica Pitkänen ja Pauliina Järvinen. Seuraavan kerran intensiivikurssi järjestetään keväällä 2011 Unkarissa.

Voimauttava valokuva –työpaja

Valokuvan työpajaan osallistui 12 opiskelijaa kaikista kurssimaista ja työkielenä oli englanti. Voimauttavan valokuvan menetelmä perustuu tekemiseen ja siksi se sopi hyvin monikulttuuriseen ryhmään, jossa ei voinut puhua omaa äidinkieltään. Onhan olemassa sanontakin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voimauttava valokuva ei kuitenkaan ole vain kuvaamista vaan ennen kaikkea vuorovaikutusmenetelmä työntekijän ja asiakkaan kesken tai asiakkaitten kesken. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan identiteettiä tekemällä hänet, hänen elämänympäristönsä, perheensä ja tarinansa näkyväksi ja arvokkaaksi. Tätä taitoa opiskelijat harjoittelivat työpajassakin kertomalla omaa tarinaansa muille.

Opiskelijat ympäri Eurooppaa olivat yhtälailla kiinnostuneita kuvaamisesta ja kuvattavana olemisesta ja ymmärsivät nopeasti voimauttavan valokuvan perusidean: valtasuhteen purkamisen kuvaajan ja kuvattavan välillä ja sen että kuvattava on tilanteen päähenkilö ja rakentaa kuvaustilanteen ja –estetiikan omista tarpeistaan käsin. Digikuvaamisessa tekniikka on tuiki tarpeellinen apuväline ja törmäsinkin muutamiin yllättäviin ongelmiin, jotka kuitenkin ratkesivat hyvällä tahdolla ja luovalla ongelmanratkaisulla. Niinpä työpajan päätteeksi saatoimme järjestää valokuvanäyttelyn, josta valittuja kuvia opiskelijat esittelivät myös koko kurssille ilmiselvästi ylpeinä saavutuksistaan. Syystäkin.

Lisätietoja: Ulla-Maija Koivula (ulla-maija.koivula@tamk.fi),   Merja Repo (merja.repo@tamk.fi)

Blogi – Osallisuuden edistämisen projektiopinnot

”Osallisuutta edistämässä – Sos-klinikalla kohtaavat asiakas- ja projektityö”.


TAMKin sosionomiopiskelun viimeisen vuoden kursseihin kuuluu niin sanottu ”Sos-klinikka”. Nimestään huolimatta kysymyksessä ei ole sen enempää epätoivoinen yritys kouluttaa opiskelijoita ensiapuosastolle kohtaamaan jonottajia kuin ”ongelmatapauksiakaan”, vaan antaa tuleville sosionomeille keinoja kohdata projektitöiden todellisuus. Jalona päämääränä mainitaan sosiaalisen osallisuuden lisääminen. Mitä tuo sosiaalinen osallisuus sitten on?

Olisiko se asiakkaiden osallisuutta omissa palveluissaan? Aktivointia, yhteisöllisyyttä vai peräti sitä voimaantumista? Sos-klinikan kokemusten perusteella Palsos 11 -ryhmän opiskelijoiden keskuudessa se on myös kohta valmistuvien sosionomien omien persoonien ja valmiuksien peliin pistämistä opittujen asiakastyö- ja vuorovaikutustaitojen sekä luovuuden saralla. Lisäksi se vaikuttaa piristysruiskeelta (antidoping) keskelle arkiopiskelun monesti uuvuttavaa ja itseään toistavaa todellisuutta koulun käytävien liukuhihnalla.

Samalla sosionomit pääsevät teroittamaan kynsiään (joskus rakenne) projektitöiden saralla. Osalle projektit ja hankkeet ovat toki tuttua kauraa, mutta osalle vasta ekoja kertoja kokeilla siipiään toteuttaa sosiaalisia innovaatioita yhteistyössä muiden alalla työskentelevien kanssa. Projektityöt ovat jo vakiintunut osa sosionomien työnsarkaa ja todellisuutta, joten niihin onkin hyvä tottua jo koulutuksen aikana. Hanketodellisuudessa asioiden kehittäminen ja eteenpäin vieminen on onnistumisen kokemuksia (jos karvaita pettymyksiäkin) tarjoavia hetkiä täynnä. Siksi on tärkeää, että sosionomin koulutuksessa on myös ainakin yksi kurssi, jossa päästään rakentamaan jotain omaa alusta, vaikka sitten harjoitusmielessä.

Takaisin sosiaaliseen osallisuuteen. Jos sosionomiopiskelija sitten Sos-klinikan kautta saa katsannon ja hyppäyksen asioiden kehittämisen, muutostyön ja uudenluomisen maailmaan, mitä saa potentiaalinen asiakas? Ainakin toivottavasti innokkaan uuden ihmisen, joka ei ole leipääntynyt, rutinoitunut ja liukuhihnaistunut, vaan asioista ja ihmisistä kiinnostunut, tulevaisuuteen katsova ja palveluja oman persoonansa ja tuoreutensa kautta kehittävä. Ihmisen, jonka ydinosaaminen liittyy siihen, kuinka asiakas saa otteen elämästään ilman kohteena olemista ja ongelmakeskeisyyttä. Asiakaslähtöisen otteen, jonka taustalla on toivottavasti uusia näkö- ja tulokulmia sekä aimo annos kykyä kohdata ja mennä iholle (ainakin henkisesti). Eikä pahitteeksi ole, jos asiakas lähtee kohtaamisesta toivorikkautta lompakossaan omaavana...

Minkälaisia kokemuksia Palsos 11 ryhmälle sitten mahtui omiin Sos-klinikoihinsa? Tarvittiinko tehohoitoa vai riittikö laastarointi? 2009 syksyn ja alkutalven klinikoilla tarjottiin muun muassa seksuaalivalistusta ja päihdekasvatusta nuorille, viestintätaitoja vanhoille, palveluohjausta lapsiperheille, virikkeitä ja puhtia seniorikansalaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä Euroopan unionin todellisuutta maahanmuuttajille. Palvelut olivat siis moni-ilmeisiä ja moniulotteisia. Unohtamatta keinovalikoimastaan luovia ja psykososiaalisia menetelmiä, joita vuoden 2009 aikana harjoitettiin myös koulussa, kuten kolmantena vuotena opetussuunnitelmaan kuuluu.

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn Ikälinjan kautta tarjottu ”kosketuspalvelu”. Ryhmä sosionomeja toteutti Ikälinjalla palvelun, jossa asiakkaiden pilottiryhmä, joka pystyi kosketusnäyttöjen kautta kommunikoimaan keskenään interaktiivisesti, sai kolmen lähetyskerran kautta täyden tehokuurin tietämystä muun muassa Kelan etuuksista, päiväkeskustoiminnasta, eläkeläiskorteista, kulttuuripalveluista, palveluseteleistä tai vaikkapa saunotuksista. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja kertoivat pystyvänsä jakamaan saamaansa tietoa myös omille ystävilleen ja tuttavilleen.

Yhtenä esimerkkinä toimii ammattikouluikäisten nuorten seksuaalivalistus, jota yksi sosionomien ryhmä tarjosi syksyn synkkeneviin iltoihin. Ikäjakaumaltaan 16-19-vuotiaille tytöille ja pojille kohdistettu valistus sisälsi tietoa yleisellä tasolla ja toiminnallisten menetelmien kautta. Ehkäisevän päihdekasvatuksen alueella peruskoulun yläluokkalaisten parissa yhteistyötä Raitsun (ehkäisevä päihdetyö) kanssa jatkoi yksi projektiryhmä osallistavin menetelmin.

Maahanmuuttajatyöhön suuntautunut projekti oli ”EU-kioskipalvelu”, jossa eurooppalaiset ja kauempaa saapuneet maahanmuuttajat saivat perustietoa suomalaisista työmarkkinoista ja mahdollisuuksista sekä omien vahvuuksiensa löytämisestä TAKK:n tiloissa. Viime aikojen maahanmuuttajakeskustelujen ja yleisen ilmapiirin keskellä sosionomit toivat myös osansa siihen, että maahanmuuttajilla olisi riittävästi tietoa ja taitoa pärjätäkseen monesti kylmässä Pohjolassa, jossa erilaisuutta ei valitettavasti nähdä välttämättä vahvuutena.

Muista Sos-klinikoista mainittakoon vielä Hervannan Kotosalla -korttelin Hopeakallion kerhohuoneella toteutettu avoin ryhmä kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistämiseen, jossa pelailujen, levyraatien, rentoutusten, muistelojen ja lopulta pikkujoulujen kautta yritettiin voimaannuttaa 60 – 85-vuotiaita ryhmäläisiä. Toinen toiminnallinen ryhmä projekteissa toteutettiin mielenterveyskuntoutujien parissa. Unohtamatta Ylöjärven perhepalvelujen yhteyteen rakennettua ohjauspiste PERHOA, jossa terveyskioskin yhteydessä jaettiin tietoa lapsiperheiden palvelumahdollisuuksista.

Kaikkien näiden klinikoiden yhteisenä kokemuksena oli erilaisten asiakasryhmien palvelujen kehittämisen lisäksi myös sosiaalialan tulevien ammattilaisten ja heidän asiakkaidensa aito, rehellinen ja samalta tasalta tapahtuva kohtaaminen. Sitä haetaan myös seuraavana vuonna kun taas uudet sosionomit suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat omat ”klinikkansa”. Hauskoja kokemuksia Sos-klinikoille koko Palsos 11 ryhmän puolesta!

Elävä kirjasto – tapahtuma

Elävä kirjasto- tapahtuma, joka oli osa rasismin vastaista viikkoa, järjestettiin 25.3.2010 Pyynikintien toimipisteen kirjastossa. Järjestäjinä toimivat osa sosiaalialan 1.vuosikurssin opiskelijoista. Projekti oli osa ”Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta”-opintokokonaisuutta.

Elävän kirjaston tarkoituksena on antaa mahdollisuus kohdata ihmisiä, joihin joissain tilanteessa kohdistuu ennakkoluuloja tai rasismia. Se on erinomainen työkalu, jolla voidaan parhaimmillaan poistaa ihmisten välisiä ennakkoluuloista johtuvia konflikteja. Elävän kirjaston idea perustuu ”eläviin kirjoihin”, joita ovat ihmiset. Jokainen ihminen on oma tarinansa, mikä muodostuu ihmisen etnisestä taustasta, kasvuympäristöstä, elämän yhteisöstä, elämässä tehdyistä valinnoista tai tapahtumista joihin ihminen ei itse ole pystynyt vaikuttamaan, uskonnosta, sekä miljoonasta muusta asiasta. Kaikki mitä ympärillämme on koskaan tapahtunut muokkaa meistä erilaisen yksilön verrattuna muihin maailman ihmisiin. Osa meistä kuitenkin tuntuu olevan monien mielestä liiankin erilainen, mikä luo yhteiskuntaamme ennakkoluuloisen ilmapiirin. Ennakkoluulot ovat usein kuitenkin tiedon puutetta ja sen poistamiseksi Elävä Kirjastokin aikoinaan luotiin.

Kirjastostamme oli lainattavissa seuraavat kirjat: romaani, poliisi, entinen rikollinen, mielenterveyskuntoutuja, invalidi, lesbo, totaalikieltäytyjä ja helluntailainen. Lainaajia tapahtumassa kävi noin 60. Kirjoja oli mahdollista lainata kerrallaan 20 minuutin ajaksi ja kirjat olivatkin varattuina koko tapahtuman ajan. Kaikkein luetuimmat kirjat olivat poliisi, entinen rikollinen ja romaani. Suurin osa lainaajista oli oman koulumme oppilaita, mutta muutamia ulkopuolisiakin tapahtuma veti puoleensa. Kirjat antoivat meille todella myönteistä palautetta järjestelyiden onnistumisesta. Tapahtuma oli heidän mielestään hyvin organisoitu, tosin osa sanoi että ”kirjaston aukioloaika”, eli kaksi tuntia, oli ehkä liian lyhyt. Lainausaika olisi voinut olla myös hieman pidempi. Monesta kirjasta tuntui, että he onnistuivat lieventämään joidenkin lukijoiden ennakkoluuloja, mikä on jo aikamoinen saavutus! Oli myös kiva kuulla että jokainen kirja oli niin innostunut tapahtumasta, että haluaisi mielellään uudestaan kirjaksi. Hyvää palautetta ja kehotuksia tapahtuman uudelleenjärjestämiseksi saimme myös kävijöiltä ja kirjaston työntekijöiltä.

Tapahtuma oli siis kaikin puolin onnistunut. Sosiaalialan opiskelijoina saimme näin hyvän keinon oppia yhteistyötä ja vaikuttamista. Pienellä budjetilla toteutimme tapahtuman, jonka arvo voi jonkun elämässä nousta mittaamattomankin arvokkaaksi. Jos edes hiukan pystyimme vaikuttamaan kirjastossamme vierailleisiin kirjojemme tai itse tapahtuman kautta, niin Elävä kirjasto on silloin toteuttanut tehtävänsä. Mikä tärkeintä; me jotka tulevaisuudessa tulemme työskentelemään kaikenlaisten ihmisten kanssa varmasti ymmärsimme, että meidän itsemme on erittäin tärkeää pohtia suhtautumistamme erilaisiin ihmisiin ja siihen, että olemmeko itse ennakkoluulojen vaivaamia. Kiitämme kaikkia tapahtumaan jollain tavoin osallistuneita. Mainittakoon, että pulla ja piparit olivat myös oikein hyviä!

Melina Mäntylä

Työharjoittelussa Nepalissa osa 2: Holi festivaali

26.2.2010 Pokhara


Long time, no see! Ei oo tullu nyt kirjoiteltua hetkeen kun ei oo mitään ihmeempiä tapahtunut. Elo Nepalissa on tasaantunu ja vähä niin kuin arki koittanut. Ei toki niin kylmänä ja myrskyisenä kuin teillä siellä Suomessa, onneksi! Sairastelin tuossa taas melkein viikon, vessa juoksua. Lapset sanoi että ”Markus-dai, tapaain moto chaina”, eli et oo niin lihava enää. Ihmekkös kun elin monta päivää vedellä ja parilla keksillä. Täällä on ilmat lämmenny, yöllä on noin +8 ja päivisin lähestyy kolmeakymmentä.

Eli kesään päin mennään ja sempä takia sunnuntaina juhlitaan Holi festivaalia, veden ja värien festivaali. Se on näkynyt jo katu kuvassa viikon verran, koko ajan joltain terassilta lentää kadulle vesi-ilmapalloja. Tänään tuli bussin avoimesta ikkunasta yks pallo sisään ja melkein sain osuman. Sunnuntaina tulee vielä värit mukaan. Ei kuulemma kannata laittaa silloin niitä parhaimpia vaatteita päälle. Mekin Tiian kanssa ollaan jo valmistauduttu ostamalla pari pyssyä ja iso pussillinen vesi-ilmapalloja, sekä vihreää ja sinistä värijauhetta millä saadaan vesi värjättyä. Veikkaa että tulee sellainen Minä & Tiia vs. 54 lastenkodin lasta matsi.

Pidettiin muutama päivä vapaata ja hurautettiin bussilla Pokharaan. Matkaa sinne on noin 200km, mutta se ei ihan taitu kahdessa tunnissa niin kuin voisi yhtäkkiä kuvitella, vaan siinä meni taukoineen yli seitsemän tuntia ja tänään takaisin tullessa oli ruuhkaa joten aikaa bussissa vierähti lähes 8h. Pokhara on tosi siisti ja maisemat on näkemisen arvoiset, aamuisin kun on kirkas taivas niin lumihuippuiset vuoret näkyi hotellin pihaan todella upeasti. Ja järvimaisemasta tuli ihan kotoiset tunnelmat. Vuokrattiin moottoripyörät ja ajettiin Sarangotin huipulle katsmaan maisemia. Käytiin myös Bevi’s falls putouksella ja lepakkoluolassa! Kantapään kautta opittiin ettei kannata moottipyöriä ihan mistä vaan vuokrata. Meille sattui vähän huono tuurikin kun se vuokraaja pariskunta ei ollut mitään rehellisimpiä ihmisiä maan päällä. Mun pyörästä puhkes rengas tasaisella asfaltilla ja huollossa selvis että sielä oli joku ikivanha sisäkumin präiskä joka olisi puhjennut varmaan parissa päivässä ilman ajamistakin. Pyöräliikkeestä sanottiin että ”se oli aamulla ehjä kun lähdit, joten sä maksat”, siitä hermostuneena en todellakaan ostanut sinne uutta sisäkumia, vaan vaihdatin sinne kiusallani sellaisen kumin joka kesti juuri ja juuri ajamisen takaisin liikkeeseen, tankinkin tyhjäsin niin ettei sinne jäänyt pohjalle mitään, sen jälkeen palautin pyörän päivän etuajassa. Mun ongelmat päättyi siihen, mutta seuraavana päivänä kun Samuli ja Jarno palautti pyöränsä, väitti liikkeen pitäjät että on tullu sähkövika toiseen pyörään ja se oli sata varmasti vialla jo pyörää vuokratessa. Toinen asia johti toiseen ja kohta alkoikin jo pieni naamaanlyönti kilpailu. Liikkeen omistaja mies löi Sampaksia naamaan. No kylmän rauhalliset suomalaispojat otti iskut vastaan lyömättä takaisin ja kutsui turistipoliisin paikalle. Nepali mies käänsi asian poliisille niin että Samuli löi häntä, Samuli kysyi tältä naispuoliselta henkilöltä että ”minkälainen perhe te oikein olette?”, josta tämä nainen kilahti ihan täysin, toivottavasti pisti edes miettimään.. No siinä hiiltynenä tämä nainen alkoi kuitenkin huuta ja väitti poliisille Samulin lyöneen myös häntä kasvoihin. Hmm missä arvet ja mustelmat? Asia jäi meidän osalta siihen ja poliisi jäi selvittelemään asiaa, ei ollut kuulemma ensimmäinen kerta ko. liikkeen kanssa. Yrityshän ei ollut edes rekisteröity joten toivon mukaan saivat siitä edes jotain sanktioita. Ens kerralla osaa itse olla vähä fiksumpi ja katsoa keneltä vuokraa ja mitä vuokraa.. Onneksi vain murto-osa Nepalilaisista on tuollaisia.

Jotkut sanoo että ilman Pokharaa Nepali ei olisi mitään, itse en oo ihan samaa mieltä. Jos tänne tulee rentoutumaan ja syömään hienoissa ravintoloissa lyhyelle lomalle, niin silloin Pokhara on hyvä paikka sille. Mutta oon tyytyväinen että valitsin harjoittelupaikan täältä Kathmandusta, vaikkei tämä niin puhdas kaupunki olekkaan ja ruuhkat on mitä mahtavimmat, niin silti täällä on ihan hyvä olla. Eikä Nepali ei oo mikään kovin vakaa maa, tuntuu jotenkin turvallisemmalta olla Kathmandussa kun tietää että tarvitaessa täältä löytyy hyvä sairaala ja myös Suomen suurlähetystö jos tulee hätä.

1.3.2010 Holi festivaali

Melkoista vesisotaa oli tuo Holi ja se kesti koko päivän. Aamulla noin yhdeksän aloitettiin ja vesi ja värit lensi ihan iltaan asti. Tiian kanssa edellisenä iltana täytettiin noin 2-3 sataa vesi-ilmapalloa sinisellä ja vihreällä vedellä ja sitten heti aamu tuimaan käveltiin alas lastenkodille ja siitä se alkoi. Onhan sitä vesisotaa oltu Suomessakin, mutta tämä oli ihan toista luokkaa. Siellä oli kaikki 54 lastenkodin lasta, sekä melkein kaikki aikuiset ja mistä olin erityisen onnellinen, oli kun peltohommissa olleet kuurotkin osallistuivat sotaan. Päivän kuluessa eteenpäin löysi tiensä lastenkodille myös kaikki naapurin lapset. Veikkaan että päivän aikana täällä meidän markeilla oli yli sata hengeä heittelemässä vettä ja värejä. Vesi-ilmapallot on kalliita, tai ei niin kalliita, mutta halvempi veihtoehto on pienet muovipussit jotka täytetään vedellä ja pyöritettiin pussinsuu kiinni tiukasti, niin että pallo on yhtä kova kuin kivi ja siltä se tuntui kun sai osuman selkään tai poskeen. Mustelmia tuli päivän aikana ihan mukavasti. Täytyy sanoa että nuo nepalilaiset lapset on kyllä kovaa tekoa. Kun se kivi mäiskähti selkään, kuului kova huuto ja naama irvisti muutaman sekunnin, mutta sen jälkeen sota jatkui ilman itkua ja huutoa. Keskustassa meininki oli kuulemma vielä rankempaa. Siellä ei kukaan piitannut saiko joku kipeää tai minkälainen sota on kaikista osapuolista mukavaa. Värijauhoja hierottiin naamaan ja tungettiin silmiin ja suuhun. Jonain vuonna tai varmaan useampina vuosina on heitelty myös oikeita maaleja toisten päälle. Surullista on että myös tämän vuoden vesisodassa sai surmansa kuulemani mukaan ainakin kolme ihmistä.

Meidän turvatalomme video'- on valittu Videotivolin kilpailuasarjaan

Yhteiskunnasta uloslyötynä elää Suomen lähialueilla , mutta myös Suomessa lukuisia ihmisiä, joiden arkea sävyttää sosiaalinen, taloudellinen ja henkinen ahdinko.

Suomen lähialueiden sosiaali-ja terveysalan ongelmatiikasta nousi eettinen vaade auttamiseen, joka alkoi Virossa Tarton lasten turvakodin kanssa vuonna 1992 ja Venäjällä Vipurissa sekä Pietarissa vuonna 1994.

Pitkäaikainen yhteistoiminta on vahvistunut ja muuttanut auttamistyön vähitellen projektiiviseksi kehitystyöksi, jossa korostuvat yhdessä suunnitteleminen , tekeiminen ja luova toiminta erityisesti haavoittuvissa olosuhteissa elävien ihmisten kanssa. Lasten turvataloissa sosionomi-opiskelijat ovat kohdanneet kaltoinkohtelun koko kirjon ihmiskaupasta ja sodan kärsimyksistä tavanomaisempiin murheisiin. On tärkeätä, että luomme opiskeijoille mahdollisuuksia olla mukana kehittämässä ihmisille parempaa arkea osana Pohjoista ulottuvvuutta. Rikollisuus, päihteiden käyttö, ihmisten kaltoin kohtelu ja väkivalta ja erilaiset taudit ylittävät kansalliset rajat helposti.

Lapset elämänsä valtiaiksi-hanke on yritys luoda ja kehittää yhdessä eri toimijoiden kanssa aktivitettteja, jotka ovat tuomassa haavoittuvissa oloissa elävien lasten ja nuorten ääntä ja olemusta esiin yhteiskunnissa. Hankkeessa on useita osaprojekteja, joista yksi on video-projekti, jossa lapset itse suunnittelevat ja kuvaavat filmin. Vuosien varrella olemme työstäneet lasten kanssa lähes kymmenkunta videota. Viimeisin, mutta ei viimeinen, video 'Meidän turvatalomme' on Pietarissa sijaitsevan Transit-Prijutin lasten suunnittelema ja kuvaama teos, joka on hyväksytty Tampereen filmifestivaalien yhteydessä toimivaan Videotivoliin kilpailusarjaan yli 12-vuotiaat. Videotivoliin on lähetetty tänä vuonna 630 lasten ja nuorten tekemää filmiä ja videota, mutta vain muutamia kymmeniä esitetään kilpailusarjoihin.

Lapset elämänsä hankkeen puolesta toivotan mahdollisimman monen tervetulleeksi Videotivolin esityksiin ( http://www.videotivoli.fi/ ) ja tietenkin erityisesti ke 10.3.2010 ja pe 12.3.2010 klo 13 Tampereen Tullikamarin Pakkahuoneelle, jollloin 'Meidän turvatalomme' kilpailee muutamien amerikkalaisten, brittiläisten, kanadalaisten ja israelilaisten filmien kanssa.

Suomen opetusministeriötä on kiittäminen erillisestä valtionavusta hankkeelle, joka on mahdollistanut monia aktiviteetteja Suomen lähialueella.

Näkemisiin Pakkahuoneella

Tapio Salomäki
KM, lehtori
Tampereen ammattikorkeakoulu/ Hyvinvointipalvelut
Pyynikintie 2A
33230 Tampere