”Tehdään uudestaan!”

28.4. oli Kangasalan nuorisotila Monarissa 4H kerhon vappudisko railakkaissa merkeissä. Lapset, 7-10 vuotiaita, saivat luvan kanssa pitää hauskaa, ja yhdessä teimme illasta mainion.

Ajatus lähti siitä, kun etsimme kohderyhmää sos.prokkiksellemme, jossa ideana oli lähteä liikkeelle asiakkaiden omista lähtökohdista, ja luoda / järjestää mahdolliseksi sellaista toimintaa joka olisi heidän juttunsa ja edistäisi samalla sosiaalista hyvinvointia, innostamisen merkeissä. Olimme yhteydessä Kangasalan 4H yhdistykseen, jossa kävi säännöllisesti yli kymmenen lasta. Juttelimme yhdessä kerhon pitäjien kanssa, kävimme tutustumassa paikkaan ja ideoita alkoi syntyä. Kolautimme päämme yhteen ja lähdimme hommiin.

Päätimme järjestää vappu diskon, jossa lapset itse ovat mukana tekemässä ja toimimassa.

 Aluksi teimme mainoksen joka jaettiin kerholaisille. Senkin oli suunnattu lapsia innostavaksi, sisältäen kuitenkin kaiken tarvittavan informaation myös aikuisia varten.  Teemana olivat naamiaiset, joten lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia rooleja. Puhumattakaan siitä että hauskaahan se on! Omana itsenäänkin sai tietenkin tulla. Järjestimme paikalle helium ilmapalloja, itsellemme sopivat naamiaisasusteet, lapsille sopivaa menevää musiikkia, munkkia ja simaa, palkintoja, sekä järjestimme mm. limbokisan sekä tuolileikin.

Tila oli erinomainen toiminnallemme. Oman ruokailutilan ja äänentoiston lisäksi paikalta löytyi nuorten itse tekemää taidetta, julisteita ja mukavia sohvia. Itse tehtyjen munkkien syömisen lomassa kertasimme heti aluksi lasten kanssa yhteiset säännöt, joista pidimme kiinni koko porukalla. Musiikin soidessa oli mukava lähteä joukolla limbokisaan, johon myös osa aikuisista osallistui. Leikistä tuli alkunihkeyden jälkeen hitti, ja ne jotka olivat olleet kovaan ääneen vastahakoisia, huusivat nyt: ”Tehdään uudestaan!”. Ja niinhän me tehtiin. Jammailun välissä teimme musiikin tahtiin myös seuraa johtajaa-peliä, jossa jokainen lapsi sai näyttää vuorollaan seurattavat liikkeet.  Lapset selvästi kaipasivat liikkuvaa tekemistä, ja oli hyvä keino myös tutustua ja antaa jokaiselle oma vuoronsa poppoossa. Samalla fiiliksellä teimme monta muutakin leikkiä ja puuhaa. Lähtiessään lapset saivat ottaa jokainen itselleen oman heliumpallon.

Tapahtuma tuntui onnistuneelta, ja saimme hyvää palautetta.

Sosiaalisen innostamisen kautta toimintaa

Olemme toisen vuoden sosionomiopiskelijoita ja järjestimme sosiaalisen innostamisen lähtökohdista toimintahetken tyttöjen tuvan tytöille Pispalassa.  Tavoitteena siellä on olla tukemassa peruskouluikäisten tyttöjen tervettä kasvua, olla läsnä ja helposti lähestyttävissä. Toiminta on lähtenyt liikkeelle vapaaehtoistyönä vuonna 1998 ja tämän jälkeen Isosiskoprojektina vuosina 1999–2005 , jonka aikana kehitettiin uusia toimintamalleja tyttöjen toiveista ja tarpeista lähtien. Projektin tavoitteena on ollut peruskouluikäisten tamperelaisten tyttöjen arjen parantaminen tarjoamalla heille vapaaehtoistyötä tekeviä Isosiskoja arjen ystäväksi ja terveen kasvun tueksi.

Meidän toimintamme tyttöjen tuvalla lähti liikkeelle siellä käymämme tapaamisen kautta. Kävimme juttelemassa ja tutustumassa eräänä iltapäivänä paikan päällä. Itse toiminnan järjestimme torstaina 29.4.2010 tee-hetken jälkeen. Olimme mukana myös jo tee-hetkellä. Siinä pääsimme hiukan luomaan vuorovaikutussuhteita tyttöihin ja tytöt myös meihin. Tee-hetken jälkeen tytöt menivät kauppatoimintaan alakertaan noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi ja silloin me valmistelimme toimintamme. Meidän toiminta oli musiikkimaalausta vesiväreillä. Toimintaan osallistuminen oli täysin vapaaehtoista. Aluksi kerroimme omista taustoistamme ja leikimme yhden tutustumisleikin, jossa jokainen kertoi oman nimensä sekä eläimen joka haluaisi olla. Sitten pääsimme itse toimintaan, jossa tytöt sekä aikuiset maalasivat musiikin herättämiä ajatuksiaan ja tunteitaan paperille. Musiikkeja oli neljä erilaista hitaasta menevään ja jälleen rauhalliseen. Taideteoksia sai tehdä vaikka jokaisesta musiikista oman tai sitten kaikki samalle paperille tai ihan kuinka itse koki parhaakseen. Kun musiikit oli kuunneltu ja taideteokset luotu, kerroimme ensin omista kuvistamme vierustoverille ja sen jälkeen halukkaan saivat kertoa myös koko porukalle. Tyttöjä toiminnassa oli vajaa kymmenkunta ja aikuisia meistä opiskelijoista kolme sekä paikanpäältä neljä. Meitä oli oikein mukava ja innostunut joukko musiikkimaalaamassa. Aivan lopuksi vielä muodostimme yhdessä alla olevan taideteoksen. Omaa teostaan ei ollut pakko taideteokseen asettaa, mutta moni silti halusi tuoda oman mahtavan tuotoksensa julki.

Sospeda12

Annukka Pirttilä, Kati Haapanen, Eveliina Kerkkäinen, Mari Annala ja Riikka Mäki

Luovia menetelmiä Espanjan keväässä

Social Pedagogy and Creative Methods in Substance Care – intensiivikurssi Sevillassa, Pablo de Olavide –yliopistossa 8-19.3.2010.

Kurssiin osallistui kaikkiaan 70 opiskelijaa ja 15 opettajaa Liettuasta, Saksasta, Unkarista, Hollannista, Suomesta ja Espanjasta. Intensiivikurssi järjestettiin jo toisen kerran, ensimmäisen kerran teemaa opiskeltiin Tampereella helmikuussa 2009. Kurssilla perehdyttiin kunkin maan päihdetilanteeseen ja päihdepalveluihin. Erityinen teema tällä kertaa olivat nuorten päihteiden käyttö sekä ennaltaehkäisevä työ ja siinä käytettävät menetelmät. Luovia menetelmiä opiskeltiin workshopeissa, joita olivat: musiikki, keho ja tanssi, taide, pelit, draama, vuorovaikutus, naamiot ja voimauttava valokuva. Taitoja päästiin soveltamaan paikallisessa peruskoulussa, jossa kurssin opiskelijat toteuttivat toimintapajoja koulun 10-14 –vuotiaiden nuorten kanssa. Kurssilla tehtiin myös pieni kenttätutkimus, jossa opiskelijat havainnoivat ja haastattelivat Sevillan iltaelämässä juhlivia nuoria. Bótellon –ilmiö eli nuorten katujuopottelu – on espanjalaisten vastine tamperelaiselle ”Koskipuistopiknikille”.

Intensiivikurssia koordinoi Tamkin sosiaalialan opettaja Ulla-Maija Koivula. Voimauttavan valokuva –työpajan kurssilla toteutti ilmaisutaidon ja draaman opettaja Merja Repo. Sosiaalialan opiskelijoista kurssiin osallistuivat Anne Siekkinen, Aino Salmi, Tuomo Koski, Janica Pitkänen ja Pauliina Järvinen. Seuraavan kerran intensiivikurssi järjestetään keväällä 2011 Unkarissa.

Voimauttava valokuva –työpaja

Valokuvan työpajaan osallistui 12 opiskelijaa kaikista kurssimaista ja työkielenä oli englanti. Voimauttavan valokuvan menetelmä perustuu tekemiseen ja siksi se sopi hyvin monikulttuuriseen ryhmään, jossa ei voinut puhua omaa äidinkieltään. Onhan olemassa sanontakin, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voimauttava valokuva ei kuitenkaan ole vain kuvaamista vaan ennen kaikkea vuorovaikutusmenetelmä työntekijän ja asiakkaan kesken tai asiakkaitten kesken. Tavoitteena on vahvistaa asiakkaan identiteettiä tekemällä hänet, hänen elämänympäristönsä, perheensä ja tarinansa näkyväksi ja arvokkaaksi. Tätä taitoa opiskelijat harjoittelivat työpajassakin kertomalla omaa tarinaansa muille.

Opiskelijat ympäri Eurooppaa olivat yhtälailla kiinnostuneita kuvaamisesta ja kuvattavana olemisesta ja ymmärsivät nopeasti voimauttavan valokuvan perusidean: valtasuhteen purkamisen kuvaajan ja kuvattavan välillä ja sen että kuvattava on tilanteen päähenkilö ja rakentaa kuvaustilanteen ja –estetiikan omista tarpeistaan käsin. Digikuvaamisessa tekniikka on tuiki tarpeellinen apuväline ja törmäsinkin muutamiin yllättäviin ongelmiin, jotka kuitenkin ratkesivat hyvällä tahdolla ja luovalla ongelmanratkaisulla. Niinpä työpajan päätteeksi saatoimme järjestää valokuvanäyttelyn, josta valittuja kuvia opiskelijat esittelivät myös koko kurssille ilmiselvästi ylpeinä saavutuksistaan. Syystäkin.

Lisätietoja: Ulla-Maija Koivula (ulla-maija.koivula@tamk.fi),   Merja Repo (merja.repo@tamk.fi)

Blogi – Osallisuuden edistämisen projektiopinnot

”Osallisuutta edistämässä – Sos-klinikalla kohtaavat asiakas- ja projektityö”.


TAMKin sosionomiopiskelun viimeisen vuoden kursseihin kuuluu niin sanottu ”Sos-klinikka”. Nimestään huolimatta kysymyksessä ei ole sen enempää epätoivoinen yritys kouluttaa opiskelijoita ensiapuosastolle kohtaamaan jonottajia kuin ”ongelmatapauksiakaan”, vaan antaa tuleville sosionomeille keinoja kohdata projektitöiden todellisuus. Jalona päämääränä mainitaan sosiaalisen osallisuuden lisääminen. Mitä tuo sosiaalinen osallisuus sitten on?

Olisiko se asiakkaiden osallisuutta omissa palveluissaan? Aktivointia, yhteisöllisyyttä vai peräti sitä voimaantumista? Sos-klinikan kokemusten perusteella Palsos 11 -ryhmän opiskelijoiden keskuudessa se on myös kohta valmistuvien sosionomien omien persoonien ja valmiuksien peliin pistämistä opittujen asiakastyö- ja vuorovaikutustaitojen sekä luovuuden saralla. Lisäksi se vaikuttaa piristysruiskeelta (antidoping) keskelle arkiopiskelun monesti uuvuttavaa ja itseään toistavaa todellisuutta koulun käytävien liukuhihnalla.

Samalla sosionomit pääsevät teroittamaan kynsiään (joskus rakenne) projektitöiden saralla. Osalle projektit ja hankkeet ovat toki tuttua kauraa, mutta osalle vasta ekoja kertoja kokeilla siipiään toteuttaa sosiaalisia innovaatioita yhteistyössä muiden alalla työskentelevien kanssa. Projektityöt ovat jo vakiintunut osa sosionomien työnsarkaa ja todellisuutta, joten niihin onkin hyvä tottua jo koulutuksen aikana. Hanketodellisuudessa asioiden kehittäminen ja eteenpäin vieminen on onnistumisen kokemuksia (jos karvaita pettymyksiäkin) tarjoavia hetkiä täynnä. Siksi on tärkeää, että sosionomin koulutuksessa on myös ainakin yksi kurssi, jossa päästään rakentamaan jotain omaa alusta, vaikka sitten harjoitusmielessä.

Takaisin sosiaaliseen osallisuuteen. Jos sosionomiopiskelija sitten Sos-klinikan kautta saa katsannon ja hyppäyksen asioiden kehittämisen, muutostyön ja uudenluomisen maailmaan, mitä saa potentiaalinen asiakas? Ainakin toivottavasti innokkaan uuden ihmisen, joka ei ole leipääntynyt, rutinoitunut ja liukuhihnaistunut, vaan asioista ja ihmisistä kiinnostunut, tulevaisuuteen katsova ja palveluja oman persoonansa ja tuoreutensa kautta kehittävä. Ihmisen, jonka ydinosaaminen liittyy siihen, kuinka asiakas saa otteen elämästään ilman kohteena olemista ja ongelmakeskeisyyttä. Asiakaslähtöisen otteen, jonka taustalla on toivottavasti uusia näkö- ja tulokulmia sekä aimo annos kykyä kohdata ja mennä iholle (ainakin henkisesti). Eikä pahitteeksi ole, jos asiakas lähtee kohtaamisesta toivorikkautta lompakossaan omaavana...

Minkälaisia kokemuksia Palsos 11 ryhmälle sitten mahtui omiin Sos-klinikoihinsa? Tarvittiinko tehohoitoa vai riittikö laastarointi? 2009 syksyn ja alkutalven klinikoilla tarjottiin muun muassa seksuaalivalistusta ja päihdekasvatusta nuorille, viestintätaitoja vanhoille, palveluohjausta lapsiperheille, virikkeitä ja puhtia seniorikansalaisille ja mielenterveyskuntoutujille sekä Euroopan unionin todellisuutta maahanmuuttajille. Palvelut olivat siis moni-ilmeisiä ja moniulotteisia. Unohtamatta keinovalikoimastaan luovia ja psykososiaalisia menetelmiä, joita vuoden 2009 aikana harjoitettiin myös koulussa, kuten kolmantena vuotena opetussuunnitelmaan kuuluu.

Otetaan ensimmäiseksi käsittelyyn Ikälinjan kautta tarjottu ”kosketuspalvelu”. Ryhmä sosionomeja toteutti Ikälinjalla palvelun, jossa asiakkaiden pilottiryhmä, joka pystyi kosketusnäyttöjen kautta kommunikoimaan keskenään interaktiivisesti, sai kolmen lähetyskerran kautta täyden tehokuurin tietämystä muun muassa Kelan etuuksista, päiväkeskustoiminnasta, eläkeläiskorteista, kulttuuripalveluista, palveluseteleistä tai vaikkapa saunotuksista. Asiakkaat olivat tyytyväisiä ja kertoivat pystyvänsä jakamaan saamaansa tietoa myös omille ystävilleen ja tuttavilleen.

Yhtenä esimerkkinä toimii ammattikouluikäisten nuorten seksuaalivalistus, jota yksi sosionomien ryhmä tarjosi syksyn synkkeneviin iltoihin. Ikäjakaumaltaan 16-19-vuotiaille tytöille ja pojille kohdistettu valistus sisälsi tietoa yleisellä tasolla ja toiminnallisten menetelmien kautta. Ehkäisevän päihdekasvatuksen alueella peruskoulun yläluokkalaisten parissa yhteistyötä Raitsun (ehkäisevä päihdetyö) kanssa jatkoi yksi projektiryhmä osallistavin menetelmin.

Maahanmuuttajatyöhön suuntautunut projekti oli ”EU-kioskipalvelu”, jossa eurooppalaiset ja kauempaa saapuneet maahanmuuttajat saivat perustietoa suomalaisista työmarkkinoista ja mahdollisuuksista sekä omien vahvuuksiensa löytämisestä TAKK:n tiloissa. Viime aikojen maahanmuuttajakeskustelujen ja yleisen ilmapiirin keskellä sosionomit toivat myös osansa siihen, että maahanmuuttajilla olisi riittävästi tietoa ja taitoa pärjätäkseen monesti kylmässä Pohjolassa, jossa erilaisuutta ei valitettavasti nähdä välttämättä vahvuutena.

Muista Sos-klinikoista mainittakoon vielä Hervannan Kotosalla -korttelin Hopeakallion kerhohuoneella toteutettu avoin ryhmä kokonaisvaltaisen toimintakyvyn edistämiseen, jossa pelailujen, levyraatien, rentoutusten, muistelojen ja lopulta pikkujoulujen kautta yritettiin voimaannuttaa 60 – 85-vuotiaita ryhmäläisiä. Toinen toiminnallinen ryhmä projekteissa toteutettiin mielenterveyskuntoutujien parissa. Unohtamatta Ylöjärven perhepalvelujen yhteyteen rakennettua ohjauspiste PERHOA, jossa terveyskioskin yhteydessä jaettiin tietoa lapsiperheiden palvelumahdollisuuksista.

Kaikkien näiden klinikoiden yhteisenä kokemuksena oli erilaisten asiakasryhmien palvelujen kehittämisen lisäksi myös sosiaalialan tulevien ammattilaisten ja heidän asiakkaidensa aito, rehellinen ja samalta tasalta tapahtuva kohtaaminen. Sitä haetaan myös seuraavana vuonna kun taas uudet sosionomit suunnittelevat, kehittävät ja toteuttavat omat ”klinikkansa”. Hauskoja kokemuksia Sos-klinikoille koko Palsos 11 ryhmän puolesta!

Elävä kirjasto – tapahtuma

Elävä kirjasto- tapahtuma, joka oli osa rasismin vastaista viikkoa, järjestettiin 25.3.2010 Pyynikintien toimipisteen kirjastossa. Järjestäjinä toimivat osa sosiaalialan 1.vuosikurssin opiskelijoista. Projekti oli osa ”Yksilö, yhteisö ja yhteiskunta”-opintokokonaisuutta.

Elävän kirjaston tarkoituksena on antaa mahdollisuus kohdata ihmisiä, joihin joissain tilanteessa kohdistuu ennakkoluuloja tai rasismia. Se on erinomainen työkalu, jolla voidaan parhaimmillaan poistaa ihmisten välisiä ennakkoluuloista johtuvia konflikteja. Elävän kirjaston idea perustuu ”eläviin kirjoihin”, joita ovat ihmiset. Jokainen ihminen on oma tarinansa, mikä muodostuu ihmisen etnisestä taustasta, kasvuympäristöstä, elämän yhteisöstä, elämässä tehdyistä valinnoista tai tapahtumista joihin ihminen ei itse ole pystynyt vaikuttamaan, uskonnosta, sekä miljoonasta muusta asiasta. Kaikki mitä ympärillämme on koskaan tapahtunut muokkaa meistä erilaisen yksilön verrattuna muihin maailman ihmisiin. Osa meistä kuitenkin tuntuu olevan monien mielestä liiankin erilainen, mikä luo yhteiskuntaamme ennakkoluuloisen ilmapiirin. Ennakkoluulot ovat usein kuitenkin tiedon puutetta ja sen poistamiseksi Elävä Kirjastokin aikoinaan luotiin.

Kirjastostamme oli lainattavissa seuraavat kirjat: romaani, poliisi, entinen rikollinen, mielenterveyskuntoutuja, invalidi, lesbo, totaalikieltäytyjä ja helluntailainen. Lainaajia tapahtumassa kävi noin 60. Kirjoja oli mahdollista lainata kerrallaan 20 minuutin ajaksi ja kirjat olivatkin varattuina koko tapahtuman ajan. Kaikkein luetuimmat kirjat olivat poliisi, entinen rikollinen ja romaani. Suurin osa lainaajista oli oman koulumme oppilaita, mutta muutamia ulkopuolisiakin tapahtuma veti puoleensa. Kirjat antoivat meille todella myönteistä palautetta järjestelyiden onnistumisesta. Tapahtuma oli heidän mielestään hyvin organisoitu, tosin osa sanoi että ”kirjaston aukioloaika”, eli kaksi tuntia, oli ehkä liian lyhyt. Lainausaika olisi voinut olla myös hieman pidempi. Monesta kirjasta tuntui, että he onnistuivat lieventämään joidenkin lukijoiden ennakkoluuloja, mikä on jo aikamoinen saavutus! Oli myös kiva kuulla että jokainen kirja oli niin innostunut tapahtumasta, että haluaisi mielellään uudestaan kirjaksi. Hyvää palautetta ja kehotuksia tapahtuman uudelleenjärjestämiseksi saimme myös kävijöiltä ja kirjaston työntekijöiltä.

Tapahtuma oli siis kaikin puolin onnistunut. Sosiaalialan opiskelijoina saimme näin hyvän keinon oppia yhteistyötä ja vaikuttamista. Pienellä budjetilla toteutimme tapahtuman, jonka arvo voi jonkun elämässä nousta mittaamattomankin arvokkaaksi. Jos edes hiukan pystyimme vaikuttamaan kirjastossamme vierailleisiin kirjojemme tai itse tapahtuman kautta, niin Elävä kirjasto on silloin toteuttanut tehtävänsä. Mikä tärkeintä; me jotka tulevaisuudessa tulemme työskentelemään kaikenlaisten ihmisten kanssa varmasti ymmärsimme, että meidän itsemme on erittäin tärkeää pohtia suhtautumistamme erilaisiin ihmisiin ja siihen, että olemmeko itse ennakkoluulojen vaivaamia. Kiitämme kaikkia tapahtumaan jollain tavoin osallistuneita. Mainittakoon, että pulla ja piparit olivat myös oikein hyviä!

Melina Mäntylä