Olemme tehneet vuodesta 1994 alkaen kymmeniä
yhteistyömatkoja Venäjälle Pietariin ja Viipuriin ja joka kerta voin
todeta, että pääsemme haastamaan käsityksiämme maailmasta, Suomesta ja
Venäjästä sekä itsestämme. Olemme onnistuneet ylläpitämään vahvoja
verkostoja sosiaalialan toimijoihin, jotka ovat tarjonneet meille
mahdollisuuden toteuttaa toiminnallisia projekteja autenttisissa
oppimisympäristöissä. On ollut mielenkiintoista ja myös opettajalle
opettavaista olla mukana opiskelijoiden kanssa, jotka laittavat itsensä
likoon ja joiden oppimisen hinku kumpuaa sisäisestä motivaatiosta.
Elämyspedagogisessa hengessä toteutetut projektimatkat ovat olleet
vaativia. Taustalla on ollut myös vahva sosiaalipedagoginen ajatus
toivon ja luottamuksen ylläpitämisestä ja virittämisestä haavoittuvissa
olosuhteissa elävien lasten kanssa toimittaessa.
Tapio Salomäki
lehtori
Osana Tamkin ja Taokin opiskelijoiden Venäjälle
suuntautunutta FIRST-projektiamme vierailimme Nuortentalossa Viipurissa. Talon
tarkoituksena on ohjata paikallisia 14-30 -vuotiaita nuoria vapaa-ajan
harrastusten ja ohjatun toiminnan pariin. Talo itsessään on vanha ja tyylikäs
kivitalo. Tilat joissa tutustuimme toimintaan, olivat puolestaan kuin
saluunamaisesta ravintolasta tanssilattioineen. Henkilöstö toiminnanjohtaja
Diman johdolla esittäytyi tyylikkäästi mittatilauspuvuissa. Tunnelma oli hyvin
erilainen verrattuna vaikka suomalaiseen nuortentoimintaan jossa pyritään
rentouteen ja lähestyttävyyteen. Itselle tuli pikemminkin tunne tehokkuudesta
ja järjestelmällisyydestä. Tämä on talon kuudes toimintavuosi, joten
tämänkaltainen toiminta on vielä uudehkoa kaupungissa.
Toiminta on nuorille vapaaehtoista, mutta kuulemma pieniin
rikoksiin ajautuneita nuoria ohjataan toiminnan pariin. Esimerkkejä pienistä
rikoksista tässä tapauksessa olivat kadulla polttaminen ja punaisia päin
käveleminen. Talon yhteydessä toimii peräti yksitoista erilaista harrastekerhoa
joihin nuoret voivat hakeutua kiinnostustensa mukaan. Kerhojen aiheita ovat mm.
teatteri, maalaus, parkour, vapaaehtoistyö, komedia, musiikki ja maanpuolustus.
Kerhoissa toimii kunkin alan ammattilaisia ja osaajia jotka neuvovat nuoria ja
rakentavat ohjelmaa. Vapaaehtoiskerhoja on kaksi; orange ja freedom. Kyseiset
kerhot ja niihin liittyvät tapahtumat ovat kuulemma huippusuosittuja.
Vapaaehtoiskerholaiset tekevät työtä sairaaloissa, lastenkodeissa ja museoissa.
Mukana olleet nuoret ovat pitäneet vapaaehtoistyöstä niin paljon, että ovat
mainostaneet siitä ystävilleen ja tätä kautta toimintaan on tullut jatkuvasti
lisää nuoria.
Nuortentalon yksi kerros oli täysin pyhitetty toisessa
maailmansodassa, tai kuten venäläiset kutsuvat, suuressa isänmaallisessa
sodassa tapahtuneelle puna-armeijan Viipurin valtaukselle. Huoneissa oli kuvia,
pienoismalleja ja kertomuksia tapahtumista ja henkilöistä. Vitriineihin oli
kerätty Viipurinlahdesta ja lähimaastoista vanhoja rikkiammuttuja ja ruosteisia
aseita ja kypäriä. Näyttely oli hyvin hoidettu, ja asiat esitettiin pääosin
kiihkottomasti. Tietty sen aikainen suomalainen osapuoli esittäytyi fasistisena
ja häviäjänä. Tämä on tarkoituksenmukaista siinä valossa, kun koko näyttelyn
tavoitteena voidaan nähdä nuorison kasvattamista isänmaallisuuteen ja
tietoiseksi Venäjän historian voitokkaista käänteistä.
Nuortentalolla on myös valmius vastailla nuorten kysymyksiin
ja keskustella heitä askarruttavista asioista. Rahoitus toimintaan tulee
valtiolta. Paikallisilta yrityksiltä saadaan myös tukea esimerkiksi
kauneuskilpailuiden järjestämiseen. Nuorille osallistuminen on maksutonta.
Volyymit ovat melko suuria koska talo tavoittaa kertomuksen mukaan peräti 2000
kävijää viikossa. Talon slogan on hieno; ”everything is possible for young
people”. Nuortentalolla ei olla myöskään törmätty kertomaan mukaan ongelmiin,
vaan kaikki on aina mahdollista, kuten slogankin sanoo.
PIETARI-TURVAKOTI DIKONI
Tuomas Kelkka
Jyri Mytkäniemi
Turvakoti Dikoni on ainoa laatuaan koko Leningradin alueella
(väkiluku 1 716 868) ja se on perustettu vuonna 1997
diakonissa-säätiön toimesta. Kyseessä on siis kolmannen sektorin toimija, joka
ei saa rahoitusta Valtiolta. Tällä hetkellä Heillä on 1 huoneisto vuokralla,
johon toiminta keskittyy. Työntekijöitä on kaiken kaikkiaan kahdeksan, joista
paikalla on kerrallaan 2 päivällä ja 1 yöllä. Rahoitus jakautuu suurin piirtein
puoliksi Suomen ja Norjan lähetysseurojen kesken. Jonkin verran rahoitusta
tulee myös Ruotsista. Avustus on suuruudeltaan n. 200 €/vuosi. Tällä hetkellä
lapsia on sijoitettuna 28. Lasten ikä vaihtelee 3 – 17 vuoden välillä.
Syyt Dikonin perustamiselle ovat Valtion huostaanottokäytännöissä.
Mikäli lapsi otetaan vanhemmilta valtion toimesta pois, on tämän
takaisinsaaminen byrokratian takia käytännössä mahdotonta. Dikoniin
sijoitetuilla lapsilla on mahdollisuus palata vanhempiensa luokse, mikäli
sijoitukseen johtaneet syyt väistyvät. Vanhemmat voivat myös tavata lapsiaan
sijoituksen aikana, toisin kuin valtion laitoksiin sijoitettuna.
Lapset käyvät sekä tavallisessa koulussa, että pyhäkoulussa.
Tavallisen koulun käymisellä pyritään tukemaan lapsien intergraatiota
yhteiskuntaan. Mikäli lapsi ei halua palata takaisin perheeseensä esimerkiksi
väkivallan uhkan takia, hän voi asua Dikonissa täysi-ikäiseksi asti.
Dikoni järjestää myös humanitääristä apua n. 150 perheelle
Viipurin alueella ja lisäksi tarjolla on myös kesäleiri lapsille.
Vaihtoehtoisena menetelmänä on myös mahdollisuus päästä sijaisperheeseen, jolle
maksetaan rahallinen korvaus. Tosin tästä on ollut myös huonoja kokemuksia
väärinkäytösten muodossa, joissa lapsi palautuu jonkin ajan päästä takaisin,
kun sijaisperheen rahallinen tarve on täytetty.
Aloitimme vierailumme kahvitteluhetkellä, jossa meille
kerrottiin Dikonin toiminnasta yllättävän hyvin Suomea puhuvan tulkin
välityksellä. Ylläolevat tiedot on koottu kahvihetken aikana. Kävimme myös
katsomassa, minkälaiset tilat lapsilla on käytössään. Tilat olivat erittäin
ahtaat ja esimerkiksi yhteen makuuhuoneeseen saattoi olla majoittuneena jopa
kahdeksan lasta. Tämän jälkeen siirryimme tutustumaan lapsiin. Aloitimme
”pulssileikillä”, jossa yksi meni keskellä ja muut menivät piiriin hänen
ympärilleen ja laittoivat kädet yhteen. Keskellä olevan tarkoituksena oli
tarkoitus arvata, kuka puristaa kenenkin kättä(pulssia piti siis liikuttaa
eteenpäin mahdollisimman huomaamattomasti.) Lapset innostuivat tästä kovasti.
Seuraavaksi siirryimme ulkotiloihin, jossa aloitimme
yhteisellä leikillä muodostamalla pitkästä köydestä erilaisia kuvioita.
Jokaisen piti pitää köydestä kiinni kaksin käsin ja neuvoja ei saanut antaa
ääneen. Johanna oli keskellä piiriä näyttämässä paperilta, minkälaisia kuvioita
piti muodostaa. Lapset tajusivat heti, että nyt kannattaa tehdä yhteistyötä ja
kuviot saatiinkin aikaiseksi nopeasti. Yhteistyön merkitys korostui mukavasti
ja oli ilo huomata, että myös pienemmät lapset otettiin leikeissä isompien
toimesta hyvin huomioon. Yhteisen osuuden jälkeen osa lapsista halusi alkaa pelata
jalkapalloa ja osa siirtyi piirtelemään katuliiduilla ja puhaltelemaan
saippuakuplia. Valppaana piti kuitenkin pysyä ainakin katuliitujen kanssa
touhutessa, koska silloin tällöin pihan poikki kulki myös autoja, välillä aika
kovaakin vauhtia.
Hieman myöhemmin vanhemmat lapset alkoivat jo siirtyä
harrastusten tai muun ohjelman pariin, mutta nuoremmat olisivat vielä halunneet
leikkiä. Tosin ruoka-aika oli jo käsillä, joten meidän oli aika suunnata
eteenpäin. Monet lapset tulivat meitä vielä halaamaan ja hyvästelemään ja
tunnelma oli hyvin koskettava. Lapsista näki, että vierailuamme oli selvästi
odotettu. Oli hieman hämmentävää, kuinka nopeasti lapset kiintyivät meihin ja
voi vain arvailla minkälainen menneisyys ja tulevaisuus heillä on.
STELLIT+NÄYTTELYT
Tampereen rautatieasema. Maanantai 15.5.2017 kello 05:00.
Joukko rättiväsyneitä sosionomiopiskelijoita ja yksi täysin pirteä ja
seikkailunhaluinen opettaja ovat toukokuisen perinteen mukaisesti lähdössä
kohti Pietaria ja Viipuria tutustumaan paikallisiin sosiaalialan
organisaatioihin. Sosiaalipedagogisiin lähtökohtiin perustuvan projektin juuret
ovat vuodessa 1994, mutta tänä vuonna se uudistuu moniammatillisempaan
suuntaan. Asematunnelin toisessa päässä odottaa yhtä uupunut ryhmä TAOKin opettajaopiskelijoita
sekä heidän opettajansa. ”Lapset elämänsä valtiaiksi” – projektista on
siirrytty ”Experimental Outdoor Adventure Learning” – intensiiviviikkoon.
Perillä Pietarissa porukkaan liittyy vielä paikallisia sosiaalialan
opiskelijoita. Junamatkalla yritetään oppia edes muutama nimi ja samalla levätä
tulevaa viikkoa varten.
Ensimmäiseen vierailukohteeseen lähdetään Pietarissa
matkanjohtajalle ominaiseen tyyliin saman tien. Olemme saaneet kutsun
Alexandrinskyn teatteriin, jossa saamme tutustua Galaxy – organisaation
järjestämään näyttelyyn. Näyttelyn nimi on ”Viisi nurkkaa, joissa aikuiset ovat
väärässä: Tutkijoiden näkökulmia nykyajan lapsuuteen”.
 |
|
Näyttelyoppaamme työn touhussa
|
Näyttely alkaa faktaruuduilla, joissa on esitelty lapsuuteen
liittyviä faktoja sekä käytännön tietoja vierailijoille ja määritelty
hyvinvoinnin käsitettä. Tämän jälkeen näyttely koostuu viidestä
installaatiosta, joilla pyritään kuvaamaan erilaisia lapsiperheisiin liittyviä
teemoja. Installaatiot koostuvat kahdesta seinästä joilla muodostetaan ikään
kuin huoneen nurkka. Ulkopuolella on kuvia tyypillisistä pietarilaisista
asuintaloista, ja nurkan sisäpuolella on kuvattu tyypillistä sisustusta kunkin
teeman mukaisesti. Lisäksi nurkista löytyy jokaista aihepiiriä koskien kolme
myyttiä sekä ne kumoavaa faktatietoa.
 |
| Köyhyys – teemahuoneen sisustus ja lattia, jonka alla lasinsiruja |
Ensimmäisen nurkan teema on köyhyys, riippuvuus ja lasten
heitteillejättö. Huone on kuvattu likaisena, pöydällä on pikaruokaa ja lattian
alla narisevat lasinsirut. Seuraava nurkka esittelee keskiluokkaisen perheen
elinoloja, ja sen teema on väkivalta. Huoneesta löytyy esimerkiksi video, jossa
on näytelty vanhempien alistavia sanomisia lapsille. Kolmas huone kuvaa
varakasta perhettä, ja sen teema on kulutusyhteiskunta. Nurkka on sisustettu
luksustavaralla, ja lapsen olemassaolon huomaa vain lipaston sisään salaa
rakennetusta dinosauruksen asunnosta. Neljännen huoneen teema on maahanmuutto.
Siellä puututaan esimerkiksi myyttiin siitä, että maahan tulevat lapset
olisivat vaarallisia. Viimeisen nurkan tarkoitus on kuvata
lastensuojelulaitoksia. Huoneen tarkoitus on vaikuttaa ihmisten
harhakäsitykseen siitä, että laitokset ovat täysin pahoja eivätkä vastaa lasten
perustarpeisiin. Näyttelyn kiertämisen lisäksi vierailla on mahdollista
osallistua ilmaisille ammattilaisten pitämille luennoille esimerkiksi lapsiin
kohdistuvasta väkivallasta.
 | |||||||||||
| Varakkaan perheen lapsen ”salainen maailma”, jossa piirustuksia ja dinosauruksen koti |
Ryhmältämme pyydettiin palautetta näyttelystä post-it –
lapuille, joita ainakin itse jouduin täyttämään useamman saadakseni kaikki
kehuni ilmaistua. Mielestäni näyttelyssä hienoa oli sen konkreettisuus:
nurkkien sisustuksella pystyttiin luomaan niihin aivan erilaiset tunnelmat,
jotka johdattivat hyvin jokaiseen aiheeseen. Erityisesti köyhyyttä käsittelevän
huoneen lasinsirulattia ja rikkaan perheen huoneesta löytyvä lapsen ”salainen
maailma” saivat jopa väsymyksen ylikuormittamat aivoni ymmärtämään, mistä ilmiöissä
on kysymys (vaikka ovatkin toki vain esimerkkejä, eivätkä kuvaa ilmiön kuten
köyhyyden koko skaalaa). Lisäksi myyttien nostaminen esiin ja kumoaminen
faktatiedolla antoi käyttökelpoisia vastauksia lastensuojelun usein kysyttyihin
kysymyksiin. Erityisesti näyttelyssä miellytti se, että se ei ollut suunnattu
ammattilaisille, vaan sopi erinomaisen hyvin silmiä avaavaksi infopaketiksi
aivan tavalliselle tallaajalle. Uskon, että kyseisten teemojen käsittelylle ja
myytinmurtamiselle olisi kysyntää myös Suomessa.
Vilma Säynäjäkangas, 14sosiA
TRANCIT-PRUJUT
Kolmas päivä Venäjällä starttasi
vierailulla Trancit Prijutiin. Ainakin allekirjoittanut oli vielä aamulla
silmät ristissä vähäisten yöunien ansiosta. Ahkera rytmiryhmämme nimittäin
pohti vielä yömyöhään seuraavan päivän seminaariohjelmaa Herzenin yliopistoon.
Tämän lisäksi Cuba Hostellin rajallinen äänieristys piti huolen siitä, ettei
unten maille niin vain päässyt. Mutta eihän sinne itänaapuriin nukkumaan
lähdetty. ”Mun mielestä tältä koko
hommalta menis pohja, jos me yövyttäis hotellissa.”
Trancit Prijut on 60 paikkainen
turvatalo, joka on tarkoitettu 3-18 -vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka
elävät haasteellisessa elämäntilanteessa. Turvatalo on ”läpikulkupaikka” eli
väliaikainen ratkaisu. Trancit Prijutiin päätyneille lapsille ja nuorille
pyritään löytämään uusi sijoituspaikka, vaihtoehtoina on paluu takaisin omaan kotiin
(jos perheolot ovat parantuneet ja vaaditun tason mukaiset), sijoitus orpokotiin/lastenkotiin
tai adoptio uuteen perheeseen. Lasten taustat ovat hyvin erilaisia, osa on
orpolapsia, joiden vanhemmat ovat kuolleet sodassa ja osa taas oman perheensä
hylkäämiä tai itse kotoa karanneita. Lapset ovat kohdanneet perheväkivaltaa, heitteillejättöä,
seksuaalista hyväksikäyttöä ja osa on ihmiskaupan uhreja.
Trancit Prijutista löytyy myös
paperittomia lapsia, joista ei tiedetä keitä he ovat tai mistä he tulevat. Näiden
lasten henkilöllisyys pyritään selvittämään ja järjestämään heille
henkilöllisyystodistukset ja oleskelulupa. Jos lapsen taustoja ei pystytä
jäljittämään on hänelle luotava uusi henkilöllisyys. Paperityöt voivat viedä
helposti vuodenkin. Tämän ajan lapsi viettää Trancit Prijutista eikä hänen
asioitaan voi ajaa eteenpäin ennen kuin paperiasiat on hoidettu. Lapsia tulee Trancit Prijutiin siis myös laajalti
Venäjän rajojen ulkopuolelta, pääsääntöisesti konfliktimaista ja talouskriisin
kohdanneista valtioista.
Trancit Prijutissa toimii
moniammatillinen työryhmä, joka koostuu sosiaalityöntekijöistä, psykologeista,
sairaanhoitajista, lääkäreistä, opettajista ja avustajista. Lapset ja nuoret
ovat usein vaikeasti traumatisoituneita, joten heille on tarjolla
psykoterapiaa. Talossa työskentelee useampi psykologi, joista lapset saavat
itse valita sellaisen henkilön, jonka kanssa haluavat tehdä yhteistyötä. Lapset
käyvät koulua Trancit Prijutissa. Heille on tarjolla myös henkilökohtaisempaa opetusta
2-3 henkilön pienryhmissä, koska lapsilla on hyvin erilaiset koulutustaustat.
Kaikki 13-vuotiaatkaan eivät välttämättä osaa vielä lukea ja kirjoittaa.
Turvataloa voi kuvata hyvin
laitosmaiseksi. Lapset ja nuoret pääsevät ulkoilemaan vain valvotusti talon
sisäpihalle. Vierailujen suhteen ollaan hyvin varovaisia eikä turvataloon pääse
kuka tahansa. Lapsen vanhemmat saavat vierailla vain sosiaalityöntekijän suostumuksella.
Vierailijoiden tarkalla seulonnalla pyritään takaamaan lasten turvallisuus niin,
ettei lasten lähellä pääse kukaan heille vaarallinen henkilö (esim. lasta
pahoinpidellyt/hyväksikäyttänyt vanhempi tai sutenööri). Turvajärjestelmä ei
ole kuitenkaan läpäisemätön, vaan ajoittain lapsia karkaa turvatalosta.
Tiiviin informaatiopaketin ja
pienen säätämisen jälkeen saimme työskennellä noin 20 lapsen kanssa. Meidät
jaettiin kahteen pieneen luokkahuoneeseen, joista toisessa lapset saivat
piirtää ja maalata itselleen t-paidan ja toisessa muovailtiin voimaeläimiä sekä
punottiin ystävyysrannekkeita. Alkuperäisenä ajatuksena oli, että kaikki
muovailisivat ensin itselleen voimaeläimen ja sen jälkeen tekisivät vielä
paidat. Pienien tilojen takia jouduimme kuitenkin laittamaan pystyyn kaksi
erillistä työpajaa, hommat kyllä hoituivat myös tällä tavalla. Omien t-paitojen
tekeminen oli näille lapsille iso asia ja työn tuloksena olikin toinen toistaan
upeampia paitoja, joita tekijät lopuksi ylpeänä meille esittelivät.
Muovailupisteellä jotkut lapsista tekivät hyvin yksityiskohtaisia hahmoja, kun
taas osalla lähti luovuus tuottamaan jotain aivan muuta, sillä seurauksella,
että itse juoksentelin parin pojan kanssa pitkin Trancit Prijutin käytäviä
pallopelien merkeissä. Yksi pojista nimittäin keksi, että vahasta saa tehtyä
pomppivia superpalloja ja siitä se hurvittelu sitten alkoi..
Vierailu Trancit Prijutiin oli
monella tapaa hieno kokemus ja se herättää paljon tunteita vielä
jälkikäteenkin. Lapset, joiden kanssa saimme työskennellä, olivat ihan huikeita
tyyppejä: avoimia, iloisia, luovia ja välittömiä. Jotkin asiat Trancit Prijutin
toiminnassa jäivät kaivertamaan ja mieleen on noussut joitakin kysymyksiä näin
pari viikkoa matkan jälkeen, kun on saanut rauhassa prosessoida tapahtumia. Koko
matkaa ajatellen juurikin Trancit Prijut ja Dikoni olivat ne paikat, jotka
jättivät suurimman jäljen. Tämä intensiivinen viikon projekti oli kaikin puolin
upea elämys, joten suuri kiitos kaikille niille ihmisille, jotka tekivät tästä
mahdollista. Tämän seikkailun haluan tehdä vielä uudestaan!
Kesäisin terveisin,
toveri Johanna Ruohomäki 16soc
HERZEN
Järjestimme Venäjälle suuntautuneen FIRST-projektimme
puitteissa lähisuhdeväkivaltaa käsittelevän seminaarin Pietarin Herzen
yliopiston sosiaalialan opiskelijoille. Oletimme suhtautumisen aiheeseen olevan
erilainen Suomen ja Venäjän kulttuureissa ja näin ollen paljon mehukasta keskustelua
herättävä.
Esimerkkitapauksessamme oli kyse
kuvitteellisesta perhe Sipiläisestä johon kuuluvat isä Paavon ja äiti Tarjan
lisäksi 15-vuotias poika Sebastian ja 11-vuotias kehitysvammainen tytär Assi.
Isä Paavolla on henkilökohtaisia traumoja joita hän purkaa käyttäytymällä
väkivaltaisesti Tarjaa kohtaan. Poliisi on kerran hälytetty paikalle
kovaäänisen riidan vuoksi. Lapset reagoivat tähän häiriköimällä ja
käyttäytymällä väkivaltaisesti koulussa. Assin opettaja on ottanutkin tämän
vuoksi yhteyttä kotiin ja sosiaaliviranomaiseen. Lisäksi Sebastian käyttää
Assia kotona seksuaalisesti hyväksi. Pietun huomio: Mielestäni tämän osion voi
kuvailla vain päällisin puolin?
Annoimme ohjaileviksi kysymyksiksi, että mistä lähdetään
sosiaalityön kannalta liikkeelle ja kuka on heikoimmassa asemassa ja kuinka
häntä voidaan auttaa sekä minkälaisia vaihtoehtoja on viranomaisyhteistyölle. Toivoimme
myös tilanteesta nousevan esiin erilaisia näkökulmia ja uhri-tekijä asetelmia.
Seminaariin osallistui meidän ryhmämme, eli opettajamme
Tapion ja kahdeksan sosionomi-opiskelijan lisäksi noin 15 sosiaalityön
opiskelijaa Herzenistä sekä heidän kaksi opettajaansa. Jaoimme ihmiset jo heti
alkuun erilaisten näkökulmien varmistamiseksi ryhmiin niin, että eri koulujen
edustajat jakautuivat mahdollisimman tasaisesti joka puolelle.
Esittelykierroksen jälkeen ryhmämme luontainen esiintyjä Vilma avasi hienosti
esimerkkitapauksen ja ryhmittäin kävimme purkamaan tapausta.
Ryhmätyöskentely venäläisten opiskelijoiden kanssa oli
odotetusti mielenkiintoista. Oli hauska huomata, kuinka erilaisista
näkökulmista esimerkkitapausta lähestyttiin. Ihmetystä venäläisopiskelijoissa
aiheutti jo se, että omassa delegaatiossamme oli useita vanhempia
opiskelijoita. Pääsimme siis jo heti alussa vertailemaan suomalaista ja
venäläistä koulutusjärjestelmää. Venäjällä on harvinaisempaa lähteä
uudelleenkouluttautumaan aikuisena, kun taas Suomessa se on verrattain yleistä.
Esimerkkitapauksen käsittelyssä tultiin useissa ryhmissä
siihen lopputulokseen, että tulokulmio on erilaisia ja ratkaisut vaihtelivat
jonkin verran. Parhaimpina ratkaisuina pidettiin aikaista puuttumista
tilanteeseen, jotta kriisiytyminen vältettäisiin. Perhetyöllä ja
aikuissosiaalityöllä olisi paljon tilausta tapauksen kohdalla.
Esimerkkitapauken yhteydessä vertailtiin suomalaisia ja venäläisiä lakeja ja
normeja. Esimerkiksi Venäläiset kanssaopiskelijat eivät nähneet lasten fyysistä
kurittamista yhtä vakavana tekona kuin me.
Lopuksi oli mukavaa keskustella ja tutustua hetki
opiskelijoiden kanssa. Jännitys ennen seminaaria oli varmasti molemminpuolista,
mutta alkulämmittelyjen ja esittäytymisten jälkeen tilanne rentoutui. Koulutehtävien esittely muiden edessä
TAMKissa ei enää tunnu niin ahdistavalta, kun on selvinnyt seminaarista
vieraalla kielellä Pietarilaisessa yliopistossa. Ryhmämme selviytyi tästäkin
tilanteesta erinomaisesti ja olimme taas yhtä kokemusta rikkaampia.
SCHOOL 260
Torstaina 18.5.2017 olimme sopineet
Koulu 260 opettajan Olgan kanssa tapaamisen toiselle puolelle Pietaria eräälle
metroasemalle klo 13:00. Koulun 260 kanssa on tehty yhteistyötä jo vuosia ja
edellisenä vuonna oppilaiden kanssa oli sovittu vuodelle 2017 yhteiseksi
toiminnaksi piknikin puistoon. Lisäksi saimme tietoa edeltävästi, että
piknikillä tullaan tekemään ympäristöön ja ympäristönsuojeluun liittyviä
aktiviteetteja.
 |
|
Kuvassa metroasema
Pietarin laidalla
|
Asemalla meitä oli vastassa vanhempi
opiskelija Ksenia muutaman oppilaan kanssa. Heidän kanssaan menimme ostamaan
eväitä ja juotavaa kaikkien tarpeeksi. Kuulimme että lapsia oli arvioilta
paikalla noin 25, joten eväitä ja juomista tarvittiin melko suuria määriä.
Lapset olivat hyvin avuliaita ja kohteliaita ja halusivat auttaa meitä
kantamaan osan eväistä matkalla kohti puistoa. Puistoon oli matkaa asemalta
noin kolmen kilometrin matka ja loput matkasta taivallettiin jalan. Onneksi päivä
oli mitä kaunein ja aurinko lämmitti mukavasti.
 |
| kuvassa puistoaluetta |
Päästyämme perille puistoon, oli vanhemmat oppilaat suunnitelleet meille
ja lapsille viisi erilaista rastia, joissa tehtiin erilaisia luonnonsuojeluun
ja ympäristöön liittyviä tehtäviä. Osa tehtävistä osoittautui meille jopa
haasteellisiksi, mutta yhdessä oppilaiden kanssa kaikki ryhmät suoritti omat
tehtävänsä kunnialla. Lopuksi käytiin
tiukka taito ykkössijasta ja viimeisen ekstratehtävän avulla saatiin voittaja
ryhmä selville. Osa tehtävistä oli
hyvinkin konkreettisia, Tapio testasi Tommin tekemiä ”aurinkolaseja”. Tehtävän
antona oli keksiä mahdollisimman monta uutta käyttötavaraa esillä olevista
muovipulloista. Lisäksi apuna oli sakset, lankaa ja teippiä.
 |
| kuvassa norsupallon peluuta |
Päivä oli mitä mainioin ja ryhmissä
ratkaisujen tehtävien jälkeen menimme syömään yhdessä eväitä ja juhlistimme
mukana olleita syntymäpäivä sankareita.
Olimme myös itse suunnitelleet
erilaista ohjelmaa ulkoiluun, mutta heidän järjestämän rastien jälkeen päätimme
vain oppilaiden toiveesta aloittaa yhteisen jalkapallopelin. Olimme tuoneet
mukana lahjaksi norsupallon, joka osoittautui suureksi suosioksi. Pelit
jatkuivat pitkälle iltapäivään ja lisäksi hypimme narua, pompottelimme palloja
ja teimme erilaisia leikkejä twist-naruilla. Koulun oppilaiden ilo ja riemu oli
upeaa huomata ja jäähyväisten hetki oli tunteikas. Lähdimme takaisin
majoituspaikkaamme vasta seitsemän aikaan illalla ja silti tuntui, että aika
juoksi siivillä. Näille oppilaille olisi mielellään varannut aikaa vaikka koko
päivän, mutta onneksi saimme viettää heidän kanssaan koko pitkän iltapäivän.
On upeaa huomata, miten pitkään jatkunut yhteistyö kantaa hedelmää
vuodesta toiseen ja toivon todella, että tämän tyyppinen yhteistyö saisi
edelleen jatkua.
Tuulikki Järvelä 15SOA
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti