Sosiaalialan koulutus järjesti Pimeän kahvilan

Torstaina 13.3. vietettiin TAMKin H-siivessä sosiaalialan koulutuksen tupaantuliaisia.
 
Sopu säilyi, sillä opiskelijoiden yhdistys Sopu r.y. tarjoili kahvia, pullaa ja muita herkkuja.  Tampereen Seudun Näkövammaiset ry:n kanssa yhteisesti toteutettu Pimeä kahvila oli jännittävä ja vähän pelottavakin elämys. Säkkipimeässä huoneessa tarjoilivat näkövammaiset nuoret, joille liikkuminen tilassa oli luontevaa. Näkeville tuotti vaikeuksia nostaa kahvikuppi jonnekin suun tietämille.

Pimeää kahvilaa valmistellaan.

 
Omatekoisilla lyhytfilmifestivaaleilla näytettiin Pietarin koulun ja turvakodin lasten itse suunnittelemia videoita "Kulkurit", "Turvatalomme" ja "Sota" sekä Mänttä-Ruoveden vastaanottokeskuksen kanssa yhteisesti toteuttama turvapaikan hakija Yasin -tarina. Lisäksi esillä oli videoita sosiaalialan koordinoimasta kansainvälisestä Erasmus intensiiviohjelmasta See Me! sekä yhteistyöstä Michigan State Universityn kanssa.

Sopu ry tarjoaa

Seiniä koristivat opiskelijoiden lukuisat värikkäät posterit ja valokuvakoosteet toiminnasta.

Toivo Koskinen ja Miika Vuoriaho musisoivat käytäväsoittajina

Vieraina oli noin pari sataa entistä ja nykyistä opiskelijaa, yhteistyökumppaneita työelämästä ja päiväkodin lapsiryhmä, jolle opiskelijat järjestivät omaa toimintaa.

Nuorin osallistuja oli 3 viikkoa vanha.

Teksti ja kuvat: Ulla-Maija Koivula

Murra ennakkoluulosi – tule Elävään kirjastoon!

 

Meillä on tapana ikään kuin huomaamatta luoda leimoja erilaisille ihmisille. Tämä nimileima, kuten esimerkiksi homo tuo tietynlaisia mielikuvia mieleemme, emmekä yhtäkkiä muistakaan, että jokainen on yksilönä omanlaisensa. Tietyt stereotypiat istutetaan meihin jo varhain ja niistä on joskus vaikea irtautua. Meidän opiskelijamme ovat lähteneet innolla mukaan järjestämään Elävä kirjasto -tapahtumaa, jotta jokaisella olisi mahdollisuus tulla murtamaan omia ennakkoluulojaan.

Yhteistyö TAMKin kirjaston kanssa on ollut tärkeää. Kirjasto tarjoaa tapahtumallemme tilat ja on ollut innolla ottamassa vastaan sekä ojentamassa erilaisia ideoita. Kirjaston puolelta toivottiin kirjastollemme kansainvälisyys-teemaa ja elävien kirjojemme joukosta löytyykin mm. kaksoiskansalainen sekä kiinalainen.

Tapahtuman järjestäminen lähti liikkeelle siitä, että meidät jaettiin neljään vastuuhenkilöön, joista itse olen yksi. Tämän jälkeen tutustuimme kukin tahollamme siihen mitä Elävä kirjasto pitää sisällään ja mitä meidän tulee järjestelyissä huomioida. Otimme yhteyttä Allianssin Tampereen alueluotsiin, jolta saimme vinkkejä sekä tarpeellisia tavaroita, kuten esimerkiksi ison mainoslakanan, joka keskiviikkona toivottavasti houkuttelee opiskelijoita paikalle lukijoiksi ;).

Vastuuhenkilöinä jaoimme tehtäviä muille A- ja C-ryhmäläisille, jotka ottivat hoitaakseen tehtäviä kirjojen hankinnasta tapahtuman mainostukseen.

Toivottavasti tieto tapahtumasta on tullut mahdollisimman monelle ja kaikki lähtevät innokkaasti mukaan hyödyntämään upeat kirjamme. Kirjojen laina-aika on kaksikymmentä minuuttia, siinä ehtii hyvin kysymään kirjalta mieltä askarruttavia kysymyksiä. Kirjan voi lainata myös kaverin kanssa kimppaan!

Tule rohkeasti lainaamaan eläviä kirjojamme! Mukana muun muassa lesbopari, wicca, kiinalainen sekä muutama muu, joista kannattaa tulla itse paikanpäälle ottamaan selvää!

Sosiaalialan koulutusohjelman 1. vuoden opiskelijat järjestävät Arvot ja etiikka -kurssin osana ennakkoluuloja murtavan Elävän kirjaston 19.2.2014, klo 10-14, Kuntokatu 3 kirjaston tiloissa 1. kerroksessa. Eettinen ajattelu sekä toiminta ohjaavat työskentelyä sosiaalialalla.

Teksti: Veera Iivarinen 

 Lisätietoja elävästä kirjastosta löydät täältä:  http://www.keks.fi/elavakirjasto

AMMATTITAITOA TARTOSTA

Sosiaalialan koulutusohjelman perinteistä joulutervehdystä Tarttoon oli viemässä reipas ja hyväntuulinen 9 hengen ryhmä. Sulassa sovussa mukaan mahtui perusopinto-opiskelijoita kahdelta vuosikurssilta, ylemmän amk:n opiskelija, pari kansainvälistä vahvistusta ja opettaja lietsomassa jatkuvasti lisää intoa ryhmään. Sarjassaan 21. vierailu tuotti monipuolista oppia ryhmätyöstä, kansainvälisestä yhteistyöstä, projektiosaamisesta ja perustavasta ammattitaidosta. Neljän päivän matkalla 5.-8.12.13 vierailtiin useammassa paikassa tätä oppia hakemassa. Reissussa koettua tekemisen iloa ja yhteen puhaltamisen meininkiä ei muualta helpolla löydä! 

MÄE KODU

Mäe Kodu on Tartossa toimiva lastenkoti, jossa vierailuhetkellä asui 27 lasta Tartosta ja ympäröiviltä alueilta. Henkilökuntaan kuului 14 työntekijää. Lapset asuvat kodinomaisesti lähellä Tarton keskustaa, käyvät päiväkotia, koulua ja elävät muutoinkin mahdollisimman normaalia elämää. Vaikka toiminta pääpiirteittäin vastaa suomalaista lastensuojelua, oli Mäe Kodussa hiottu yksityiskohtia tavalla, josta tulevana ammattilaisena tahtoo ottaa mallia.

Lastenkoti on jaettu kolmeen yksikköön, joita kutsutaan ”perheiksi”. Jokaisessa perheessä on 9 lasta, omat työntekijät ja kauniit, kodikkaat tilat. Mäe Kodu myös jakaa perheille kuukausittaisen rahasumman, jonka käytöstä perhe vastaa demokraattisesti, joskin työntekijöiden johdolla. Lapsen tullessa taloon, hänelle valitaan perhe paitsi käytännöllisten syiden, myös perheen sisäisten ihmissuhteiden toimivuuden perusteella. Perhe ei vaihdu, joten niissä jokaisessa on hyvin eri ikäisiä lapsia. Lasten muuttaminen pois Mäe Kodusta määräytyy elämäntilanteen perusteella. Opiskeleva nuori saattaa asua siellä vielä reilusti yli 20-vuotiaana.

Eräs tärkeimmistä suomalaisesta lastensuojelusta eroavista seikoista oli työntekijöiden ammattinimike. Työntekijöitä ei kutsuta ohjaajiksi, vaan kasvattajiksi. Kasvattaja-nimike sisältää kokonaisen ajattelumallin ja heijastaa arvopohjaa, jolla Mäe Kodussa tehdään työtä. Kasvattajuus kuvastaa työntekijöiden lämmintä, inhimillistä suhdetta asiakkaina oleviin lapsiin sekä yhdessä kasvamisen ja kasvattajana kasvamisen periaatteita. Mäe Kodussa katsotaan, että kasvattaminen määrittelee parhaiten työn todellista sisältöä. Ohjaaminen koetaan lähtöasetelmaltaan epä-tasa-arvoiseksi työntekijän ylivallaksi suhteessa lapseen. Tällainen näkemys todella ravistelee positiivisella tavalla omia opittuja ajatusmalleja.

p.s Joka joulu lapset yhdessä kasvattajien kanssa askartelevat joulukortteja, joita lähtevät Tallinnaan joulutorille myymään. Myydyistä korteista saaduilla rahoilla he tekevät yhteisellä päätöksellä retken jonnekin päin Viroa tai käyvät esim. Suomessa.


KAAGVEREN TYTTÖKOULU

Kaagveren tyttökoulu sijaitsee n. 15 km Tartosta. Tällä hetkellä tyttöjä on 24 ja myöhemmin on tulossa vielä kolme lisää. Henkilökuntaa tyttökoulussa on parisenkymmentä, joista suurin osa on kasvattajia ja opettajia. Tytöt tulevat Kaagvereen lähes poikkeuksetta oikeuden päätöksellä ja asuvat siellä korkeintaan kaksi vuotta. Asuintilat käsittävät alakerrassa sijaitsevan kasvattajien huoneen, ruokailutilat, hiljaisen huoneen ja luokkatiloja. Yläkerrassa puolestaan on kaksi ”kotia”, joissa molemmissa asuu 12 tyttöä. ”Kodeissa” on tyttöjen yhteinen oleskelutila, saniteettitilat ja 2-3 hengen huoneet. Tulevaisuudessa suunnitteilla on koulun laajentaminen valtion tukemana, jolloin kouluun tulee myös poikia.

Meille jäi päällimmäisenä mieleen ohjaajien ja oppilaiden välillä huokuva lämpö ja rakkaus. Kun otimme asian puheeksi henkilökunnan kanssa, he kertoivat, että tytöt tarvitsevat ja hakevat rakkautta ja hellyyttä ja sitä he saavat roppakaupalla. Mieleenpainuvinta oli, kun eräs kasvattajista kertoi, että tytöt ovat hänelle kuin omia lapsia. Huomasimme myös, että tytöt koulukodissa luottavat ja uskovat, että henkilökunta jaksaa kantaa niin negatiiviset tunteet kuin positiivisetkin. Tällaisesta avoimuudesta ja tunteiden näyttämisestä voitaisiin täällä Suomessakin ottaa mallia.



Hiljainen huone., jonne tytöt
laitetaan rauhoittumaan.
Jos tytöt kaipaavat yksinoloa,
he voivat myös pyytää päästä
hiljaiseen huoneeseen omaan
 rauhaan.
Mutta kukas se siellä kurkistelee?



TARTON LASTEN TURVAKODIN PIKKUJOULUT

Vierailimme Tarton lasten turvakodissa. Turvakodin johtaja Piret Värno esitteli meille turvakotia ja kertoi sen historiasta. Turvakoti on vuonna 1992 perustettu 20-paikkainen Tarton kaupungin ylläpitämä laitos. Sinne tulleet lapset, tai äidit lastensa kanssa, ovat joutuneet kaltoinkohtelun tai väkivallan uhreiksi. Turvakoti on auki ympäri vuorokauden. Lapset ja äidit viettävät siellä aikaa keskimäärin muutamia kuukausia, jona aikana turvakodin tavoitteena on löytää äideille töitä ja asunto, ja yksin turvakotiin tulleille lapsille lastenkotipaikka. Yhteistyö Tampereen ammattikorkeakoulun sosiaalialan opiskelijoiden kanssa on jatkunut tiiviinä jo 20 vuotta. Joka vuosi opiskelijat pääsevät aistimaan turvakodin tunnelmaa, kun yhdessä lasten ja äitien kanssa valmistellaan ja vietetään pikkujoulua.

Pikkujoulutunnelmaan pääsimme jo heti aamupäivästä. Paketoimme turvakodin asukkaille yhteensä yli 100 pakettia, jotka sisälsivät muun muassa leluja ja vaatteita. Paketointi urakan lisäksi leivoimme lasten kanssa pipareita. Varsinainen juhlaosuus alkoi kello 18. Meidän ryhmämme esitti supersankarit –aiheisen näytelmän, jonka jälkeen myös turvakodin henkilökunta ja lapset viihdyttivät omalla näytelmällään ja tanssiesityksillä. Illan aikana myös itse joulupukki ja joulumuori toivat pikkujoulutunnelmaa. Kaikille turvakodin lapsille jaettiin paketit, jotka olivat suuri ilon aihe. Loppuillasta lähdimme viettämään pikkujouluja turvakodin henkilökunnan kanssa paikalliseen ravintolaan. 
Pikkujoulut olivat täynnä suuria tunteita. Kaikilla näytti olevan hauskaa, ja ryhmähenki oli loistava! Oli koskettavaa nähdä, kuinka henkilökunta ja lapset auttoivat toisiaan, ja ketään ei jätetty ulkopuolelle. Turvakodissa kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä, ja jokaisesta välitetään. Turvakodin henkilökunta ei käytä kurinpitoon auktoriteettia, vaan ennemminkin arvostusta ja rakastamista. Tarton turvakodissa myös henkilökunnan lapset pääsevät osallistumaan turvakodin toimintaan, eikä työtä ja arkea pyritä pitämään erillään. Tässäkin asiassa Suomessa olisi opittavaa, sillä meillä työ ja arkielämä halutaan yleensä pitää tiukasti erossa toisistaan.
Kotiin vietäviksi saimme vielä turvakodista lasten tekemät söpöt kilpikonnapiparit.

Suosittelemme vastaavia matkoja muillekin!
Lämpimät terveiset Tartosta kaikille,

Henna Hellqvist, Taru Pekki, Tapio Salomäki,
Emina, Alexandra, Tanja Rapeli-Ward,
Aila Äijö, Henna-Mari  Ollikainen
ja Marina Vunukainen

Kuleana Street Children Centre

Kuleana Street Children Centre opened in 1992. It is located in Mwanza city, Tanzania, on the edge of Lake Victoria. Nowadays Kuleana is funded by COET (Caretakers of Environment of Tanzania) and private benefactors. Kuleana provides residential care for children coming from the streets. Kuleana is trying to provide a safe and secure environment for children. I was there doing my practical training in the summer of 2013 for three months. The experiences, both good and bad, opened my mind to a completely different work environment and an insight in to the way of life for street children in a developing country.

When I was working at Kuleana there were approximately 47 children living there at the time. They have a capacity of up to 70 children, but that is providing that two children sleep in the same bed. There are nine social workers working at Kuleana and two night workers. Guards keep the children safe from outsiders and two women make breakfast, lunch and dinner every day for the children. Kuleana works with the Social Welfare department and with the police. Kuleana is only for boys. They come to the centre either sent by the police, social welfare office, street workers or by themselves. Boys come at their own will and they can leave if they want.

Kuleana works with street children, their families, street mothers and their children and communities. Social workers have their own areas which they take care of. Their main area of work is re-integration. They try to find a street child`s family, counsel them and help them in every necessary way so the child can go back home, where he belongs. Community workers try to help families which are experiencing a very challenging time. They try to prevent the child from returning to the streets. Street-born workers help with mothers and young pregnant girls who live on the streets. They try to help them to raise their children and generate some income so they can provide for themselves and their children. They also give medical help for the mothers.

Kuleana has their own school which the younger boys attend every day. The older boys go to a local school nearby. The social workers provide regular individual counselling sessions to every child who lives at the centre. Those sessions ensure that children have the opportunity to be listened to. They can talk about family situations, to deal with traumatic experiences and start thinking about their future.

Kuleana Street Children Centre gives the boys the opportunity of personal development and a better life.

Salla Painilainen

"Oma elämä on kuitenkin se kaikista tärkein"

20.5. puolenpäivän aikaan joukolla TAMK:n sosionomiopiskelijoita ja opettajia hyppäsimme bussiin ja suuntasimme kohti Mänttä-Vilppulaa. Perillä meitä odotti Suomen Punaisen Ristin vastaanottokeskuksen 4-vuotisjuhlien kutsuvierastilaisuus. Ohjelmassa oli puheenvuoroja, keskustelua ja kohokohtana lyhytelokuvia aiheena "Kodin kaipuu".  Tilaisuuden juonsi monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä  Anu-Rohima Mylläri SPR:stä.

Vastaanottokeskus on siirtynyt Ruovedeltä Mänttä-Vilppulaan vasta tänä vuonna. Muutos on ollut monin tavoin positiivinen, sillä asiakkaat asuvat nyt tavallisessa kerrostalossa, mikä tukee itsenäisyyttä ja ehkäisee laitostumista. Ei liene ihme, että uusi ja vieras on kuitenkin herättänyt hämmennystä paikallisissa. Tähän haasteeseen lähdettiin etsimään alkutalvesta ratkaisua elokuvan keinoin: TAMK:n sosionomiopiskelijat haastattelivat vastaanottokeskuksen asiakkaita ja Elokuvakeskuksen Kalle Raittila kuvasi ja toteutti lyhytelokuvia tarinoista. Tavoitteena elokuvilla oli ja on rakentaa siltaa paikallisten ja asiakkaiden välille ja madaltaa kohtaamisen kynnystä. Toisaalta niiden kautta vastaanottokeskuksen asiakkaat saavat äänensä kuuluviin ja kokemuksen oman tarinan merkityksellisyydestä - mikä sen voimaannuttavampaa.  

Elokuvien tarinat koskettivat syvästi, herättivät paljon ajatuksia yhteiskunnasta, sekä siitä miten lopulta ihan konkreettisesti ihminen on sisimmältään samanlainen riippumatta ihonväristä tai kansalaisuudesta. Tarinat toivat päähenkilönsä lähelle ymmärrettävällä, tunnetasolla. Päähenkilöiden kokemukset olivat sellaisia, että voi vain kuvitella millaista on kaiken jälkeen opetella elämään yksin uudessa kulttuurissa ja vieraan kielen keskellä. Perheen ja läheisten menettämisen tuska, epävarmuus tulevaisuudesta ja irrallisuus, sekä toisaalta kaikki ne kauhut joita päähenkilöt olivat kokeneet sekä kotimaassaan että pitkällä matkalla ennen Suomeen saapumistaan tulevat iholle kun niitä ei vain lue jostakin, vaan ne kuulee ja näkee valkokankaalta ihmisen itse kertomana.

Elokuvien katsomisen jälkeen oli tilaa keskustelulle, ja elokuvissa esiintyneiden henkilöiden haastatteluille. Ihasteltiin ja kiiteltiin, puolin ja toisin. Puhetta oli myös mm. siitä, miten tämänkaltaiset hankkeet yhdistävät TAMK:n osaamista, kotiseutu -näkökulmaa, monikulttuurisuutta ja taiteen käyttämistä hyvinvoinnin edistämisessä. Jatkoakin taidettiin vähän kaavailla.

Virallisen osuuden jälkeen pääsimme maistelemaan kurdiherkkuja, osallistumaan arpajaisiin ja käymään hyviä keskusteluja. Saimmepa me opiskelijat vielä lyhyen esittelykierroksen itse vastaanottokeskuksellekin. Näiden kokemusten siivittämänä, ollaan ihmisiä toisillemme ja rohkaistutaan sanomaan hei myös sille maahanmuuttajanaapurillekin. Koko tilaisuuden  tunnelman kiteytti mielestäni hyvin Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskuksen johtaja Minna Jussila todetessaan, että: "Kaikilla meillä on tunteet ja ajatukset - ja oma elämä on kuitenkin se kaikista tärkein."

Tapahtuman mahdollistivat: 

• SPR Mänttä-Vilppulan vastaanottokeskus
• Pirkanmaan elokuvakeskus
• Taiteen edistämiskeskus
• Mänttä-Seura ry
• TAMK

KMV_lehti 23.5.2013_Elokuva vie syvalle sieluun

KMV_lehti 23.5.2013_Paakirjoitus