Venäjän reissu 27.10- 30.10.2010

Lapset elämänsä valtiaiksi- projekti

Saimme taas loistavan tekosyyn lähteä tutustumaan Venäjän ihmeisiin lehtori Salomäen esimerkillisesti luotsaamasta Lapset elämänsä valtiaiksi- projektista. Itse olin matkassa toista kertaa, mutta löytyipä retkikunnastamme niin vanhaa konkariakin, kuin myös ensikertalaista. Niin monenkirjavaa oli matkustajien joukko, että ainut yhdistävä tekijä oli todella huono venäjän kielen taito. Mikä ei kuitenkaan tahtia haitannut, päinvastoin.



Viipuriasema



Aikaisin keskiviikko-aamuna tapahtui odotettu lähtö kohti itää ja passikuvien vertailun jälkeen huomasimme olevammekin jo Viipurissa. Siellä tiivissä ohjelmassa oli ehkä matkan virallisinta antia, Viipurin kulttuuritoimiston järjestämänä. Pääsimme breikkaamaan ja maalaamaan seiniä, eli kaikkea mitä aloitteleva sosionomi voi toivoa.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Viipurin hyytävän kylmältä asemalta kohti Pietaria, tuota Venäjän Tamperetta.

Pietarissa ohjelma oli kokonaisuudessaan paikotellen hyvinkin hektinen ja kolme ja puoli päivää tuntuivat ainakin kahdelta viikolta. Metropoli mikä metropoli, niin kuin eräskin seurueemme jäsen totesi närkästyneelle lastenkodin vartijalle. Ensimmäinen päivä oli pyhitetty koululle numero 260. Mukavan ja vauhdikkaan päivän aikana pelasimme mm. lentopalloa. Iltaa istuimme tietenkin ravintolassa päivän antia läpikäyden ja maailmaa yleisesti parantaen.

Perjantaina ohjelmassa oli jo perinteeksi muodostunut seminaari Herzenin yliopistossa ja vierailu Transit-Prijut nimisessä lastenkodissa. Matkan varrelle mahtui hienoisia ajankäytöllisiä ongelmia, mutta saimme joka tapauksessa nauttia molemmissa paikoissa ystävällisestä tunnelmasta ja jopa tanssi- sekä painiesityksistä. Kuvat kertonevat olennaisen.

Lauantai-päivä ei ollut edellisiä löysempi, vaan rynnistimme epäonnistuneen vankilavierailun jälkeen yllätysvisiitille Tyttöjen taloksi kutsuttuun lastenkotiin, josta jatkoimme Stellit- organisaation vieraaksi toiselle puolelle kaupunkia. Tyttöjen talon hauskoista ja inspiroivista leikeistä olikin melkoinen muutos erittäin ammattimaisen Stellitin vieraaksi, jossa toimimme lähinnä kuunteluoppilaana. Jatkosuunnitelmat ja tuleva yhteistyö kuullostikin erittäin mielenkiintoiselta.

Virallisen ohjelman jälkeen aikaa oli kulttuuriin tutustumiselle, jota harjoitimmekin ahkerasti useassa eri paikassa mm. kikkeriä pelaten ja villisti tanssien. Kaupungillakin kerkesi sunnuntaina hieman kierrellä, mutta kuten aina hyvillä reissuilla, lähtö tulee liian pian.





Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? No ainakin blinit, loistavat kieliväläytykset (harasee finski bonbon), hyvä matkaseura ja väenpaljous Pietarissa. Mutta myös paljon uutta ammatillista tietoa ja pohdittavaa, kuin myös elämästä yleensä. Ei varmasti jäänyt viimeiseksi reissuksi Pietariin, nyt jäi jo pari venäläistä sanaakin mieleen. Loppuun vielä kuvamateriaalia öiseltä Nevski Prospektilta ja eräs taiteilija työssään.

Finski studenten- ryhmän puolesta,

Ville Väisänen, SOSKU13

SOSIAALIALA TUTKII JA KEHITTÄÄ 2010

Tampereen ammattikorkeakoulussa on yhdistymisen jälkeen yhdenmukaistettu ja uudistettu tutkimustyön opetusta ja käytäntöjä. Sosiaalialalla on muutettu kaikki seminaarikäytännöt, joista yhtenä esimerkkinä on esitysseminaarikäytäntöjen uudistus. Syksystä 2010 lähtien opiskelijalla on ollut mahdollisuus esittää opinnäytetyönsä kolmella tavalla: Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaareissa, opiskelijan opinnäytetyöprosessissa mukana olevan työelämäkumppanin kanssa järjestettävässä tilaisuudessa oppilaitoksen ulkopuolella tai kaikille yhteisessä monialaisessa seminaarissa, mikä ei kuitenkaan vielä ole toteutunut uudessa Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaari toteutui ensimmäistä kertaa 10.11. ja toinen seminaari-iltapäivä oli 17.11.2010, mikä järjestettiin auditoriossa. Jälkimmäinen tilaisuus myös videoitiin. Tilaisuudet keräsivät runsaasti kuulijoita. Opiskelijoiden yhteistyökumppaneita työelämästä oli toistakymmentä paikalla, samoin opettajien edustus. Tärkein kohderyhmä olivat ne opinnoissaan pidemmällä olevat opiskelijat, jotka seurasivat osana opintojaan esityksiä, mutta tärkeää oli myös ensimmäisen vuoden opiskelijoiden mukanaolo. Tilaisuus toimi hyvänä koulutustapahtumana kaikille osapuolille ja toisaalta myös ammatillista keskustelua mahdollistavana vuorovaikutustapahtumana. Seminaarien järjestelyistä vastasi ja myös seminaarien puheenjohtajana toimi opettaja Tiina Saari. Koulutuspäällikkö Sirpa Tietäväinen käytti avauspuheenvuoton jälkimmäisessä seminaarissa.

Seminaarien esitykset antoivat monipuolisen kuvan ajankohtaisista ja juuri nyt sosiaalialaa kiinnostavista aiheista. Uuden teknologian mahdollisuudet osana seniori-ikäisten palveluita oli esillä Suvi Lahden ja Sina Huotarin opinnäytetyöesityksessä. Opinnäytetyö on osana kahta yhteistyötä tekevää projektia ja sen tulokset tulevat esille myös projektien raporteissa. Tämä osoittaa opiskelijoiden pääsevän osallisiksi todella ajankohtaisiin hankkeisiin ja he pääsevät myös vaikuttamaan kehittämisprosesseihin. Opiskelijoiden työ on vastuullista ja vaativaa. Leena Aaltonen esitti työnsä aiheenaan Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan merkitys tuettavan lapsen hyvinvoinnille. Uuden lastensuojelulain ja asetusten tuomat muutokset ovat uudistaneet myös tukitoimintaa. Seminaarissa käytiinkin tärkeää keskustelua muutoksesta ja alan kehityksen seuraamisen välttämättömyydestä. Työelämän edustajat käyttivät puheenvuoroja kuvaten nykyistä lastensuojelun arkea Leenan aiheeseen liittyen. Leena on suunnitellut opinnäytetyönsä ja kerännyt myös aineistonsa ennen viimeistä uudistusta. Muutos kuitenkin mainitaan hänen työssään.

Toinen seminaaripäivä sisälsi hyviä opinnäytetyöesityksiä, missä aineistoja oli kerätty asiakasryhmiltä: Lapset, nuoret ja vankeusrangaistusta suorittavat äidit sekä lastensuojelun perhetyön asiakkaat. Anna Järviluoman ja Annina Kurkelan opinnäytetyössä tutkittiin aggressiivisesti käyttäytyvää lasta päiväkodin työntekijän näkökulmasta. Työssä kuvattiin lapsen aggressiivisuutta ja sen ilmenemistä, mutta löydettiin myös keinoja puuttua aggressiivisuuteen päiväkodin arjessa.

Suvi Autiosaari ja Mari Jääskeläinen yhdessä Johanna Blommin kanssa tutkivat nuoria. Suvin esityksessä aiheena oli yksintulleiden turvapaikanhakijanuorten kokemukset Youth as Refugees –videoprojektista. Suvi oli tehnyt yhteistyötä Taiteen ja viestinnän koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa , mistä pääsivät osalliseksi myös seminaariyleisö videotallenteen katselemisen kautta. Monialaisen Tampereen ammattikorkeakoulun mahdollisuudet yhteistyöprojekteihin myös opinnäytetöiden osalta ovat aivan loistavat. Suvin työssä nuoren videoprojektiin osallistuminen ja hänen oman elämänsä vaiheet kietoutuivat koskettavalla tavalla yhteen ja tulivat hyvin ymmärrystä lisäävästi näkyviksi opinnäytetyöesityksessä. Marin ja Johannan työssä tutkittiin yläkouluikäisten nuorten kokemuksia kavereihin liittyvistä huolista. Työssä tärkeää oli myös pohdinnat aikuisten antaman avun mahdollisuuksista.

Pauliina Korkiakoski ja Tanja Lepistö tutkivat äitiyttä Vanajan vankilassa. Opiskelijoiden kyky kunnioittavaan asiakkaan kohtaamiseen välittyi hienolla tavalla esityksestä. Esittäjät olivat myös löytäneet uudistusideoita. He suorittelivat mm. web –kameran käyttöä lasten ja äitien kommunikaation välineenä. Seminaarin päätti Pauliina Haaparannan ja Hanna Hietikon esitys asiakkaiden kokemuksista lastensuojelun perhetyön pilotista Tampereella. Esittäjät toivat monipuolisen kokonaiskuvan asiakasnäkökulmasta, mutta oli erittäin hienoa saada siihen täydennystä työntekijöiden kertomusten kautta asioiden ja ilmiöiden taustoista, syistä ja seurauksista. Seminaarissa tärkeitä olivat myös ohjaavien opettajien kommentit opinnäytetöistä.

Saimme yhdessä aikaiseksi upean tilaisuuden. Opinnäytetyön kautta opiskelija pääsee syventymään rajattuun aiheeseen. Usein valintojen taustalla on todellinen kiinnostus selvittää aihetta tarkemmin, löytää ja oppia. Ammatillinen kasvu mahdollistuu juuri näin parhaiten. Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaari oli upea tilaisuus tutkia ammatillisen kasvun myötä saavutettuja tuloksia. Jokainen esiintyjä oli valmistellut esityksensä hyvin ja juuri siksi opiskelijat onnistuivat upeasti esityksissään. Jokainen opinnäytetyö on ansainnut tulla esitetyksi yleisölle. Yhteydessä yleisöön syntyy ammatillista vuoropuhelua, missä opiskelija saa olla asiantuntijana. Oman asiantuntijuuden jakaminen on tärkeä osa ammatillista osaamista. Puhuminen suuren yleisön edessä on jännittäväkin tehtävä, mutta siitä selviytyminen osoittaa, että opiskelijalla on valmiutta ottaa vastaan työelämän haasteet. Seminaarin lopuksi lehtori Raija Yliniemi sai kanssani jakaa paljon nimikirjoituksia. Seminaarin onnistumisessa oli suuri merkitys Mika Mäkiahon antamalla teknisellä tuella. Yhdessä voimme onnistua!


Tiina Sinikka Saari
FM, opettaja, Pyynikintien toimipiste

Monikulttuurinen viikko Metsolla

25.-30.10.2010 vietettiin Tampereen pääkirjasto metsolla monikulttuurista viikkoa. Kirjastossa kävijöillä oli viikon aikana mahdollisuus tutustua mm. ruotsinsuomalaisten elämään, pohtia monikulttuurisuutta meissä kaikissa sekä keskustella monikulttuurisuudesta valtuutettujen kanssa. Viikko huipentui lauantain päätapahtumaan, jonka aloitti kirjastonjohtaja puheellaan ja somalialaiset mahtavalla tanssiesityksellään. Päivän aikana Wilson Kirwa oli lukemassa satujaan lapsille, Nukketeatteri Taiga-Matolla oli esitys ”Iloinen klovni” ja Liisa Liimatainen oli luennoimassa aiheella ”Onko Iranin kansalaisyhteiskunnalla mahdollisuuksia demokratisoida omaa maataan?”

Missä ne sosionomiopiskelijat sitten näkyivät? Koko viikon ajan metson ala-aulassa oli moniaistinen teltta, joka esitteli Afganistanin kulttuuria. Meitä oli siellä kolme sosku12-opiskelijaa koko viikon ajan yhdessä Nokian Afgaaniyhdistyksen edustajien kanssa kertomassa ihmisille Afganistanista jotakin muuta, mitä media kertoo. Ihmiset saivat istua teltassa, kuunnellen afganistanilaista musiikkia ja katsellen teltan seinille ripustettuja sekä projektorin esittämiä valokuvia. Tarjolla oli kardemummalla maustettua vihreää teetä sekä todella paljon erilaisia afganistanilaisia herkkuja (mm. pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja marjoja ja erilaisia siemeniä) sekä mm. tyypillisiä mausteita. Telttaa tuoksuteltiin välillä suihkuttamalla siellä ruusuvettä. Ulkopuolella oli lasivitriinissä persiankielisiä kirjoja ja muutama mallinukke esitteli afganistanilaisia kauniita asuja, joita roikkui vielä myös rekissä teltan ovensuulla.

Alun perin me opiskelijat emme tienneet Afganistanista juuri mitään. Median antama kuva oli yksipuolinen ja synkkä. Opimme pikkuhiljaa viikon mittaan koko ajan lisää ja otimme asioista selvää myös vapaa-ajallamme. Kaiken ikäiset Ihmiset tulivat varsin estottomasti teelle ja vieraskirja täyttyi ihanista kiitoksista ja terveisistä. Ihmiset tulivat juttelemaan meille – jos he kysyivät jotakin jota emme tienneet, ohjasimme heidät yhdistyksen miesten puheille. Kaiken kaikkiaan esittelymme otettiin oikein hyvin vastaan ja teltta oli todella tykätty. Joitakin negatiivisia kommentteja saimme myös – jotkut ihmiset eivät olleet lainkaan halukkaita kuulemaan maasta, jonka he tuntevat varsinaisena ”hirviövaltiona”. Se on sinänsä hieman surullista, koska monikulttuurisuus näkyy Suomessa koko ajan enemmän ja enemmän. Meidän tulisi olla avoimia kaikelle uudelle – he ovat osa meitä! Pääasiassa tämän viikon perusteella voi kuitenkin sanoa, että uudet kulttuurit otetaan Suomessa todella hyvin vastaan. Ihmiset ovat avoimia.

Ennakkoluulot ovat tehty murrettaviksi – sanomme me, joiden ennakkokäsitykset Afganistanista olivat todella huonot. Nyt, kun viikko on ohi, voimme vain suositella, että jos tällaista tulee jatkossa, menkää rohkeasti ja avoimin mielin mukaan. Sillä ei ole merkitystä tietääkö maasta ja kulttuurista yhtään mitään etukäteen, hyvin mekin pärjäsimme viikon ajan koko ajan lisää oppien. Jokainen meistä sai myös pukeutua esillä olleeseen afgaaninaisen asuun, johon kuuluivat housut, mekko ja huivi. Se oli aikamoinen elämys myös, varsinkin kun erästäkin luultiin oikeasti muslimiksi… Otimme jokainen mekkoon pukeutumisen kunnia-asiana ja totesimmekin, että mekko päällä oli oma ryhtikin parempi. Kokonaisuudessaan aivan mahtava viikko. Lauantaina kotiinlähtökin hieman venyi ja fiilis oli haikea, mutta onnellinen.

- Lilli, Pauliina ja Sylvi, sosku12

Konichwa - Japanilaisia sosiaalialan opettajia ja opiskelijoita study tourilla Tampereella



Japani-ryhmä, Ulla-Maija Koivula sekä Myrsky (UMK:n lapsenlapsi) Tampereen kalamarkkinoilla



Nobuyki Kataoka on Shikokun Gaukain Universityn sosiaalityön professori, joka toi jo kolmatta kertaa opiskelijoitaan tutustumaan suomalaisiin sosiaalipalveluihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Mukana oli tällä kertaa kuusi innokasta opiskelijaa sekä yliopiston kansainvälisten asioiden koordinaattori.



Opintoviikon aikana ryhmä vieraili Lapinniemen päiväkodissa, Kuuselan palvelutalossa, Muotialan asumis- ja toimintakeskuksessa, Siltavalmennuksessa, etsivässä nuorisotyössä, kehitysvammaisten taidepajassa Wärjäämössä, Validia talossa ja Kissanmaan perhetukikeskuksessa. Sosionomi-opiskelijat Suvi Laakso ja Juuli Kirjavainen toimivat ryhmän oppaina. Tutustuipa ryhmä myös suomalaiseen metsään. Paljon oli kantoja ja vaikea kulkea, totesi Nobuyki, mutta intoili siitä, että ryhmä oli nähnyt myös joutsenia ja paluu pimeässä taskulampun valossa oli elämys sekin. Lehtori Tapio Salomäki oli antanut puukon käteen, jolla pahimmat pedot voi hätistää pois. Perinteistä suomalaista metsäelämää siis. Tampere -päivä ja kalamarkkinat kruunasivat vierailun: paistetut muikut ja muurinpohjaletut maistuivat!

Ja ensi vuonna uudestaan! Tässä siis tilaisuus myös meidän opiskelijoillemme - oppaan paikat ovat auki ensi syksynäkin.


Ulla-Maija Koivula

Külaskäik Tartusse

Hyvinvointi- ja sosiaalipalvelujen yksikön opettajat matkailivat Tartossa 23.9. – 25.9.2010. Matkalla verkostoiduimme, kansainvälistyimme ja virkistäydyimme. Tarto on perustettu 1224 ja se on viihtyisä, vireä n. 100 000 asukkaan kaupunki Emajoen varrella. Vireydestä kertoo se, että asukkaista yli viidesosa on opiskelijoita.

Fysioterapian, bioanalyytikan, radiografian ja sädehoidon koulutusohjelmien opettajat tutustuivat omien alojensa kohteisiin ja me sosiaalialan opettajat teimme pikaisen käynnin Tarton yliopistoon. Tarton yliopisto on kunnianarvoisa opinahjo ja se on perustettu 1632.



Varsinaiset vierailukäynnit suuntautuivat Tarton lelumuseoon ja Ensi- ja turvakotiin. Lelumuseo on Nalle Kukkatassun koti. Kuvassa Kukkatassu vasemmalla.





Lelumuseon teatteritalon sisäänkäynti.

Lelumuseo http://www.mm.ee/index2.html yllätti ja ihastutti meidät monipuolisuudellaan ja viehättävyydellään. Museossa on esillä leluja, joilla virolaiset lapset ovat leikkineet kautta aikojen. Lisäksi näytteillä on mm. taidenukkeja ja maailman eri kansojen matkamuistonukkeja. Museosta löytyvät myös viimeisen puolen vuosisadan aikana Virossa valmistettujen animaatioelokuvien hahmot. Leikki- ja askartelumahdollisuuksia löytyy näyttelytiloista, leikkihuoneesta, animaationukkien työpajasta sekä kesäaikaan myös sisäpihalta. Tänä vuonna on avattu lelumuseon teatteritalo, jossa lapset ( ja aikuisetkin ) voivat katsoa esityksiä, osallistua nukketeatteriin sekä erilaisiin teatteri- ja leluaiheisiin toimintoihin.





Opet turvallisesti Ensi- ja turvakodin pyöreän pöydän ympärillä



 Iltapäivällä vierailimme Tarton Ensi- ja turvakodissa, joka on olut tärkeä yhteistyökumppanimme jo vuodesta 1992. Talon johtaja esitteli meille toimintaa, tiloja ja yhden asiakasperheen. Kurkistimme myös talon alakerran saunaan, joka on rakennettu yhteistyössä meidän sosiaalikasvattajaopiskelijoiden kanssa. Ensi- ja turvakodissa on n. 300 asiakaskäyntiä vuodessa. Lapset tulevat erilaisten perhekriisien, kodittomuuden, ja turvattomuuden vuoksi ensi- ja turvakotiin. Talo tarjoaa väliaikaista tukea ja suojaa ja lapset lähtevät sieltä joko omiin koteihinsa, sijaisperheisiin tai lastensuojelulaitoksiin. Ensi- ja turvakoti on ollut ja on erinomainen harjoittelupaikka sosionomiopiskelijoille.

Nägemiseni ! Tuija Salo