Viipurin ja Pietarin yhteistyö

Kaikennäköistä on tapahtunut maailmassa vuoden 1994 jälkeen, jolloin aloitimme yhteistyön Viipurissa ja Pietarissa.  Lapset elämänsä valtiaksi- projekti on muuttunut oppimisprosessiksi osana autenttista oppimisympäristöä. Ja haasteita Venäjä onkin tarjonnut lukuisille tuleville sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille. Eri vuosikurssien sekä sosiaali- että terveysalan opiskelijoiden muodostama projektiryhmä syvensi ja toteutti toukokuussa yhteistyömuotoja naapurimaassa.

Aamun valjetessa TAMKin ryhmärämä kokoontui rautatieasemalle valmiina matkustamaan Venäjälle ja tutustumaan uuteen kulttuuriin sekä haasteisiin. Mutkien kautta pääsimme turvallisesti matkaan Tapsan hääriessä puikoissa. Lahdesta hyppäsimme Allegro-junan kyytiin ja puksuttelimme kohti Viipuria.

Ensimmäiseksi  Viipurissa suuntasimme kohti nuoriso-, kulttuuri- ja politiikan toimea. Meille esiteltiin lyhyesti heidän toimintaa nuorison parissa. Viipurin nuorisotoimi järjestää monikulttuurista työtä, liikunta- ja vapaa-aika toimintaa, kesätyö mahdollisuuksia jne.  Meille yllättävää oli, että kaikki aktiviteetit, joita nuorisotoimi järjestää, on nuorista lähtöisin ja ne toteutetaan heidän ideoidensa kautta.  Henkilökunta oli hämmentynyt kun kysyimme, miten he saavat nuoret osallistumaan, koska venäläiseen kulttuuriin kuuluu aktiivinen yhteisötoiminta luonnollisena osana. Lopuksi saimme kutsun Viipurin musiikkikoulun päättäjäiskonserttiin.

Tämän jälkeen siirryimme tutustumaan yhteen nuorisoklubiin nimeltä Appelsiini, jossa ei kuitenkaan siihen aikaan ollut vielä nuoria, koska he olivat koulussa. Tutustuimme kuitenkin tiloihin, jossa nuoret viettävät iltoja tietokoneen ja lautapelien äärellä.

  

Matkamme jatkui majoituspaikan kautta kohti dikonia, mutta meidät yllätti kaatosade. Pidimme sadetta kirkon suojassa ja yritimme saada taksia, jotka kuitenkaan eivät liikkuneet katujen tulviessa vettä. Kuin uitetut koirat juoksimme paikalliselle kauppatorille, josta pikkurahalla saimme ainakin kuivat sukat.

Uitetut koirat kuivine sukkineen pääsivät musiikkikonserttiin. Vetistä ulkoasuamme häveten hiippaillimme konserttisalin hämärään nurkkaan. Upeat musiikkiesitykset ja lahjakkaat esiintyjät imaisivat meidät mukaansa ja nautimme täysillä konsertin mahtipontisuudesta.

Päivä alkoi kääntyä iltaan ja suuntasimme pöllöbaarin kautta kohti majoituspaikkaamme, sillä seuraavana päivänä meitä odotti uusi mielenkiintoinen päivä.

Marina Vunukainen ja Tanja Rapeli-Ward

TEEMA HERZENIN YLIOPISTOSSA : PAKOLAISET SOSIAALIPEDAGOGISENA HAASTEENA 

”Passport pazaluista!” eli passinne olkaa hyvä, kysyy Herzenin yliopiston portinvartijat. Yliopistoon ei kävellä sisään noin vain enää kuten takavuosina. Nyt on lähetettävä ennakkotiedot tulijoista ja passien kera vasta yliopiston alueelle. TAMKn sote- opiskelijat herättävät sen verran luottamusta, että pääsemme sisään kuitenkin melko vaivattomasti.

Järjestimme yhdessä Herzenin yliopiston sosiaalipedagogisen yksikön kanssa jo vuonna 2003 lasten valokuvista yhteisnäyttelyn osana Pietarin 300-vuotisjuhlia. Siitä yhteistyö syveni ja ryhdyimme järjestämään  teemoitettuja seminaareja.  Perusajatus on ollut, että yliopiston opiskelijat lähestyvät teemaa teoreettisesti ja me induktiivisesti käytännöstä käsin. Olemme käsitelleet  mm lähisuhdeväkivaltaa, koulukiusaamista, vapaaehtoistyön merkitystä, koulukiusaamista, päihdeproblematiikkaa ja monikulttuurisuutta. Tämän kevään teemaksi olimme suunnitelleet edellisellä kerralla pakolaisuuden sosiaalipedagogisena haasteena. 

Herzenin yliopiston opiskelijat  esittelivat kattavasti ja monipuolisesti pakolaisuutta Venäjällä. Haasteet ovat samat kuin meilläkin: miten saada uudet tulijat mukaan  osaksi yhteikuntaa. Pakolaisia tulee erityisesti Azerbaizanista, Kirgisiasta, Ukrainasta ja muultakin Venäjän eteläpuolelta.  Monet pakolaisista ovat  paperittomia, eivätkä pääse mm yhteiskunnan tarjoamiin terveyspalvelujen piiriin ja ovat muutenkin  vaarassa joutua monenlaisen hyväksikäytön kohteeksi. Tarkkoja lukumääriä ei tiedä kukaan, mutta yksitään Pietarissa arvoidaan olevan lähes miljoona paperitonta pakolaista.

Meidän projektiporukka lähestyi pakolaisuutta toisesta näkökulmasta. Toki toimme esiin yleisiä faktatietoja pakolaisuudesta EU:n alueella ja Suomessa. Haastattelimme erästä tsetseenipakolaista Suomessa ja toimme hänen käsityksiään ja kokemuksiaan esiin. Rakensimme myös tarinateatterityyppisesti toteutetut sosiodraamaesitykset kolmeen tapaukseen tukeutuen; lapset oppivat kielen päivähoidossa ja koulussa vanhempien jäädessä yhteiskunnassa ja perheessäkin ulkopuoliseksi, ristiriidat lähisuhteissa kotona sekä kulttuuriset ja kielelliset väärinymmärykset ja tulkinnat terveydenhuollossa. Esitysten jälkeen opiskelijat pohtivat ratkaisumalleja käytännön tilanteisiin. Palaute oli kannustavaa ja innostavaa. Herzenin yliopisiton opiskelijat paneutuivat työskentelyyn tarmokkasti niin että seminaariaikataulukin tahtoi venyä. Eikä ihmekään, sillä TAMKn opiskelijaporukka laittoi itsensä sananmukasiseti 100%:sti itsensä likoon ja heittäytyi rohkeasti luovaan toimintaan.  Tälläisen porukan kanssa on opettajana ilo työskennellä.

Lopuksi pelasimme erään kolmannen sektorin toimijan kehittelemää peliä, jonka keskeinnen ajatus on eri kulttuurien huomioiminen.  Loppupalaverissa  nautimme venäläisestä vieraanvaraisuudesta. Pöydässä on vähän enemmän purtavaa kuin kourallinen kaurakeksejä. Seminaari todettiin onnistuneeksi ja avarsi kaikkien osallistujien tietämystä pakolaisuudesta.  Samalla huomataan haasteiden olevan melko yhteneväiset sekä idässä että lännessä.

 Ensi vuodeksi suuniteltiin teemaa: erot. Ihmissuhteiden katkeaminen koettelee erityisesti lasten maailmaa, mutta tekemistä siinä on aikuisillakin. Mukavaa oli huomata, että suunnittelussa oli mukana myös opiskelijoita, jotka ovat aikoinaan innostuneet meidän seminaarien jälkeen lähtemään TAMKiin FIRST- vaihtoon ja nyt ovat itse suunnittelemassa seuraava teemaa. Toivon mukaan voimme jatkaa yhteistyötämme ja toteuttaa seminaarin keväällä  2015.

Tapio Salomäki, KM

lehtori

LASTEN TURVATALO TRANSIT-PRIJUT

Torstaina aamupäivällä vierailimme lasten turvatalossa Transit-Prijutissa. Transit-Prijut sijaitsee Pietarissa, Narvan kaupungin osassa.  Turvatalo huolehtii alle 18- vuotiaista kodittomista ja huostaan otetuista lapsista ja nuorista, jotka tulevat ympäri Venäjää. Turvataloon tulevat lapset ja nuoret voivat asua turvatalossa kunnes löytävät uuden kodin. Uusi koti on joko sijaisperhe tai lastenkoti.

Jakauduimme siten, että puolet porukasta tutustui 2–4-vuotiaiden lasten ryhmään ja puolet lähti tutustumaan 9-17 vuotiaisiin nuoriin. Pienten lasten ryhmässä oli kova tohina päällä ja he olivat innoissaan meistä vieraista. Lapset esittivät meille venäjäksi opettelemiaan loruja ja rohkeimmat tunkivat heti syliin istumaan, heillä tuntui olevan kova tarve saada huomiota. Leikimme, lauloimme, muovailimme muovailuvahasta eläimiä yhdessä ja tunnelma oli iloinen ja vauhdikas. Kommunikoiminen sujui mutkattomasti, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan. Eleet, ilmeet ja toiminta korvasivat yhteisten sanojen puuttumisen. 

Opettaja (joka myös toimi tulkkina) esitteli meille talon eri kerrosten tiloja ja vei meidät yhteen pieneen luokkahuoneeseen tutustumaan ja juttelemaan nuorten kanssa. Esittelimme ja kerroimme keitä olemme. Opettajan esittäessä kysymyksen mikä tuo meille iloa, oli mukava kuulla nuorten ajatuksia ilosta ja positiivisuudesta. Harmillisesti keskustelu keskeytyi paloharjoitukseen.

Paloharjoituksen jälkeen pääsimme osallistumaan pieneen konserttiin, kun läheisen musiikkikoulun oppilaat tulivat esiintymään turvatalolle.

Konsertin jälkeen menimme vielä nuorten kanssa piirtämään omat kuvamme ja hyvästelemään. Pienten puolella leikit jatkuivat.

Lähtiessä tuntui haikealta ja vierailu kokonaisuudessaan onnistui herättämään monenlaisia ajatuksia ja tunteita. Meille opiskelijoille vierailu oli liikuttava ja osalle varmasti yksi reissun kohokohdista. Toivottavasti myös lapsille ja nuorille jäi lämmin muisto kohtaamisesta.

Eeva Penttilä ja Henna-Mari Ollikainen

KOULU N:O 260 KANSSA KOULUNkÄYNTI ON LEIKKIÄ

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitokseen eli THL:n edeltäjään STAKESiin lähtetiin Pietarista noin 15 vuotta sitten kirje, jossa toivottin yhteistyötä suomalaisten koulujen kanssa.  Kirjeen lähettäjä oli koulu n:o 256 Pietarista. Siloisen PIRAMKn sosiaalialan yksikkö oli ainoa koulu Suomesta, joka vastasi tähän kirjeeseen. Sillä tiellä olemme. Tosin koulu ko. on vaihtunut koulu no:260ksi, koska kontaktipersoonatkin vaihtuivat. Vuosien varrella koulu n:o 260 on osoittautunut trapeelliseksi yteistyökumppaniksi, kun Herzenin yliopistossa opiskelevat TAMKn sosialialan vaihto-opiskelijat ovat kaivanneet   tuntumaa käytännön paikkoihin.
Koulu no:260 ssa olemme päässeet toteuttamaan pitäkaikaisesti lasten kanssa yhdessä suunniteltuja aktiviteetteja. Olemme päässeet samalla seuraamaan saman luokan lasten varttumisen  lapsuudesta varhaisnuoruuteen.  Vuosien varrella olemme luistelleet heidän kanssaan, järjestetty maaotteluhenkiset jalkapallo-ja lentopallo-ottelut, beatboxing kisat , videoitten tekoa,  valokuvia  Pietarista jne. Mutta ylitse muiden on ollut ja on edelleen retkeily Pietarin metsiköissä ja puistikoissa. Yhteistä aktiviteeteille on ollut se, että ne on suunniteltu yhdessä lasten kanssa sen jälkeen toteutettu ja arvioitu. Olemme yrittäneet toteuttaa kolbilaista oppimisen kehää.



Toukokuussa toteutettu retkipäivä oli kaikinpuolin onnistunut. Aurinko paistoi ja picnic-eväät maistuivat. Retkellä meihin suomalaisiin teki vaikutuksen lasten ja nuorten kohteliaisuus aikuisten kanssa toimitaessa ja venäläinen vieraanvaraisuus. Retkellä oli paljon lapsia ja nuoria, sillä tässä kohta koulussa oli taitekohta; tutut lapset olivat jo muissa ammatillisissa kouluissa, mutta tulivat alumihenkisesti mukaan vanhoja aikoja muistelemaan. Kaipailivat aikaisemmin mukana olleita opiskelijoitamme ja lähettivät lämpimät terveiset heille.Meille tamkkilaisille aukeni hieno autenttinen oppimisympäristö; olla mukana yhdessä toteuttamassa eri ikäisten lasten ja nuorten kanssa akriviteetteja. Suunnistettiin, pelattiin jalkapalloa hiestä märkänä, makkaroita grillattiin ja oli siellä pantomiimesityksiäkin ym ohjelmaa ja hauskanpitoa. Mukana oli myös saman kulmakunnan nuorisotalon väkeä.

Sosiaali-ja terveysalan työtehtävissä kohtaa usein ihmisiä, joiden kanssa joko iän, sairauden tai kulttuuristen syiden vuoksi  ei helposti löydy yhteistä kieltä. TAMKn kahdeksanhenkinen opiskelijaporukka osoitti kyllä taitonsa luoda toiminallisuudella hyvät suhteet lapsiin ja nuoriin. Ja mukavaa oli itselläkin leikillisyyden maailmassa. Perinteinen opettajan rooli kun katoaa taivaan tuuliin. Ensi kevääksi lapset toivoivat jotain samanlaista.

Tapio Salomäki
lehtori

Helmihulinoilla satuseikkailtiin

Helmikuun 8. päivä Raholan koululla järjestettiin Helmihulinat. Usean eri tahon yhteistyönä järjestetty tapahtuma oli suunnattu lapsiperheille erityislasten tarpeet huomioiden. Suuren suosion aiempina vuosina saavuttanut tapahtuma oli tänä vuonna vähintään yhtä suosittu kuin edellisinäkin, ellei jopa suositumpi. Tämän vuoden suosiosta kertokoon jotain hyvin maistuneet lätyt ja makkarat sekä uusi yleisöennätys!

Tampereen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijat olivat mukana järjestämässä tapahtumaan satuseikkailua. Opiskelijat ovat toteuttaneet satuseikkailun tapahtumaan useampana vuotena eri teemoin ja tällä kertaa vuorossa oli Peikkometsä. Uskottavasti Peikkometsäksi lavastettu satuseikkailu keräsi runsaasti innokkaita osallistujia ja metsään saikin jonottaa tovin. Opiskelijat ohjasivat lapset läpi seikkailun yhdessä tanssien, musisoiden ja satuillen. Satuseikkailun monipuolisuus keräsi kiitosta, se innosti ja haltioitsi niin lapsia kuin mukana kulkeneita aikuisiakin.

Opiskelijat lavastivat Raholan koulun tarjoamat tilat uskottavaksi peikkometsäksi.

Helmihulinoiden satuseikkailu toimi loistavana oppimiskokemuksena tuleville sosiaalialan ammattilaisille. Järjestely vaati organisointia, vastuun jakamista ja yhteistyötä. Opiskelijat saivat arvokkaan kuvan lasten parissa toimimisesta ja ryhmän ohjaamisesta. Lasten onnellisuuden ja innokkuuden näkeminen kruunasi opiskelijoiden aherruksen.

Raholan koululta saadun kiitoksen, satuseikkailusta saadun palautteen ja opiskelijoiden kommenttien mukaan perinne tulee jatkumaan. Satuseikkailua on siis luvassa jälleen tulevissa Helmihulinoissa, mutta millaisella teemalla, se jääköön tulevien sosionomiopiskelijoiden luovuuden varaan.

”Tehdään yhdessä, tehdään lapsille, tehdään hyvää!”   

13SOSIB (Teksti: Jarkko Veikkola)