TAMK SOSIAALIALA

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-15T22:54:00.000-08:00

Osa 13: Evaluaatiogurun Michael Quinn Pattonin seminaarissa laulamassa!

Ulla-Maija Koivula

MSU:n erillisyksikkö Outreach and engagement järjesti laajan konferenssin liittyen näyttöön perustuvaan käytäntöön (Evidence-based practice) lokakuun alussa Kellog Centerissa. Professori Hiram Fitzgeraldin avustuksella ryhmämme pääsi osallistumaan konferenssin ennakko-ohjelmaan, päivän seminaariin, jossa kouluttajana oli itse Michael Quinn Patton. Patton on yksi maailman tunnetuimpia evaluaatiotutkimuksen asiantuntijoita ja USAn arviointiyhdistyksen aiempi puheenjohtaja. Hänen pääteoksensa Utilization Focused Evaluation, jota käsitääkseni ei ole käännetty suomeksi, on lähes kaikkien käytännön arviointeja jollain tavoin tehneiden käsikirja. Seminaariin osallistui noin 100 tutkijaa sekä käytännön toimijaa ja projektityöntekijää, lähinnä Michiganin alueelta. Kansainvälisyyttä edustimme me 8 suomalaista sekä yksi etelä-afrikkalainen jatko-opiskelija.

MSU:n Outreach and engagement –yksikkön tekee käytäntölähtöistä tutkimus- ja kehitystyötä monella eri alueella, erityisesti lasten ja nuorten palveluitten kehittämiseksi. Hiram Fitzgerald on käynyt usein Suomessa ja hänen yksi läheisiä kollegoitaan on professori Tuula Tamminen. Olimme siis enemmän kuin hienossa seurassa! (Tietoa yksikön toiminnasta, katso powerpoint esitys http://www.aplu.org/document.doc?id=2705)

Patton aloitti arvioinnin syntytarinalla: Kun Jumala oli luonut maan ensimmäisen päivän jälkeen, hän katsoi sitä ja ajatteli, tämä on hyvä. Vielä seuraavina päivinäkin hän katseli työnsä jälkeä ja ajatteli, tämä on hyvä. Tuli sunnuntai ja maailma oli valmis. Jumala oli tyytyväinen. Jumalan luo tuli mies, joka alkoi kysyä: Mistä tiedät, että maailma on hyvä? Mitkä ovat arviontikriteerisi? Mikä on datasi? Millä mittasit? Keneltä kysyit? Jumalaa ärsytti toisen kyselyt: Lucifer, mene helvettiin siitä!

Patton oli loistava puhuja, hauska, innostava ja tarinallinen. Seminaari kesti yhdeksästä neljään – lauantaipäivänä. Esitys sisälsi 107 diaa, mutta ne olivat esityksessä sivuseikka. Tärkeintä oli pääsanoma: Tutkimus ja arviointi ovat eri asioita. Arvoinnin tarkoitus on tuottaa tarkoituksenmukaista tietoa päätöksenteon tueksi. On aina määriteltävä kenelle arviointi tehdään ja mitä varten. Tätä varten ei ole olemassa yhtä oikeaa arvioinnin metodologiaa vaan metodit on aina suunniteltava tarkoitukseensa sopiviksi.

Patton kritisoi, että yhä tehdään paljon todella huonoja evaluaatioita, joissa ei ole mietitty evaluaation kontekstia (esimerkiksi ohjelmaa tai toimintaympäristöä) vaan arviointi toteutetaan mekaanisesti. Arviointia ei tule tehdä rahoittajille tai hallinnon raportointitarpeisiin vaan siten, että sen avulla voidaan kehittää toimintaa paremmaksi. Ei tuottaa raporttia vaan oppia vaikuttavuudesta: mikä toimii, mikä ei ja missä olosuhteissa. Arviointi on oppimista.

Patton korosti myös, että evaluaatiotulokset on välitettävä rehellisesti: ”speak truth to the power”. Jokainen ohjelma, projekti, kohtaa toiminnassaan jonkinlaisen käänteen, jossa on päätettävä, miten jatketaan. Arviointi auttaa päätöksenteossa, tekemään viisaita, valistuneita valintoja.

Arvioinnin kultaiset säännöt ovat:

1. Ole tietoinen siitä, kenelle arviointi tehdään. Ketkä ovat arvioinnin ensisijaiset käyttäjät? Tämä määrittää esimerkiksi sen tehdäänkö summatiivista (esimerkiksi rahoittajille kannattaako toimintaa jatkaa, onko se vaikuttavaa?) vai formatiivista arviointia (esimerkiksi miten toimintakäytäntöjä kannattaa parantaa, jotta saavuttaisimme paremmin tavoitteemme?)

2. Määrittele arvioinnin kohteet and neuvottele arviointikriteerit etukäteen.

3. Sovi arviointimenetelmistä ja tiedonkeruun tavoista

4. Kerää ja analysoi data läpinäkyvällä tavalla

5. Kokoa tulokset ja raportoi ne

Pattonin sanoin: “Evaluation is negotiated, not handed down from somewhere. There is no perfect evaluation or a right way to do it.”

Patton on juuri julkaissut uuden teoksen “Essential of Utization Focused Evaluation” joka on entistäkin teosta vielä käsikirjamaisempi. Arviointi on vaikeaa, mutta välttämätöntä. Monesti projektimaailmassa arviointi tehdään päälle liimatusti ilman suurempaa intoa sen aitoon hyödyntämiseen projektin aikana. Toimiva ja kehityshakuinen arviointiprosessi toteutuu projektin tai toiminnan aikana siten, että siitä muodostuu aito oppimisen ja kehittymisen prosessi. Mutta tämä taas edellyttää sitä, että arviointi on osa projektin toteutusta – ei vain rahoittajalle tehtävä arviointiraportti.

Päivän anti oli uskomattoman tärkeä ja painava. Mukaan nimittäin tuli muutamankin meistä ostettua kolme kiloa kirjallisuutta: kaikki Pattonin uusimmat teokset. Ylipainoa tuli siis muustakin kuin syömisestä.

Ja mitä teimmekään lopuksi seminaarissa: no lauloimme tietysti. Patton sanoi, että koska tuntui yleisön kanssa olevan niin hyvä ”vibat” niin eiköhän lauleta. Ja sitten hoilasimme Auld Lang Syne sävelellä, kaikki satakunta asiantuntijaa ja tutkijaa, evaluaation ylistyslaulun. Sanat Michael Quinn Patton. Ja jutun liitteenä tästä kulttuurin helmestä kuvattu lyhyt video.

Lisää tietoa:

1. Video, jossa Patton erittelee kehityssuuntautuneen arvioinni eroja muihin: http://www.youtube.com/watch?v=Wg3IL-XjmuM

2. Pattonin artikkeli: http://www.pol.ulaval.ca/perfeval/upload/publication_195.pdf

3. Pattonin facebook –sivu: http://www.facebook.com/mqpatton

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-14T00:48:00.000-08:00

Osa 12: Monimuoto-opiskelua interaktiivisen television välityksellä MSU:ssa – malliksi myös meille Tamkiin?

Ulla-Maija Koivula

Michigan State Universityssa on jo viiden vuoden ajan toteutettu monimuoto-opetusta (englanniksi blended/hybrid program) sosiaalityön maisteriopinnoissa. Järjestelmää ja koulutuksen pedagogisia ratkaisuja esittelivät koordinoivat opettajat Tina Blaschke-Thompson ja Sally Rypkerna ja opettaja Glenn Stutzky sekä professori, tutkimus- ja etäopetuksen apulaisprofessori Paul Freddolino.

Sosiaalityön maisteriohjelma MSU:ssa kestää koko päiväopiskeluna kaksi ja osa-aikaisena kolme vuotta. Koulutuksessa keskeinen osuus on käytännön opiskelulla (25% opintopisteistä). Michigan on laaja osavaltio ja MSU:lla on, kuten TAMKilla aluekoulutustehtävä. Koska USA:ssa koulutus on kallista, on monelle matkustaminen ja asuminen kampusalueella kallista. Toisaalta kampuksen ulkopuolisiin opetuspisteisiin ei välttämättä aina saada rekrytoitua tarpeeksi suurta opiskelija ryhmää ja opettajiakin on hankala saada lähtemään opettamaan 100 kilometrin päähän. Tuntuuko tutulta?

Viisi vuotta yliopisto lähti kehittämään virtuaaliopiskelumahdollisuuksia ja siihen liittyvää teknologiaa. Näitä ovat mm. IVS (Interactive video services), ITV (videoconferencing) ja Angel (Moodlea vastaava virtuaaliympäristö). Maisteriohjelman toteutus suunniteltiin läheisessä yhteistyössä tekniikasta vastaavien sekä sisältöopettajien kanssa. Ohjelman kehittäminen kesti vuoden ja seuraavat kuusi kuukautta kuluivat koulutuksen markkinointiin. USAssa on koulutuksen on aidosti myytävä opiskelijoille, koska hehän niistä maksavatkin.

Koulutusohjelma kestää kolme vuotta ja siihen kuuluu kesäisin järjestettävä intensiivijakso kampusalueella. 80% kurssista toteutuu virtuaalisesti. Harjoittelun osuus on 16 tuntia/vko neljänä lukukautena. Harjoittelun opiskelijat suorittavat siellä, missä asuvat. Mutta opiskelu ei ole vain virtuaalista. Kullakin etäopiskeluryhmällä (5-6 opiskelijaa) on oma mentori, joka on lisensioitu sosiaalityön käytännön opettaja. USAssa, toisin kuin meillä ja samoin kuin Iso-Britanniassa, käytännön opettajat ovat koulutettuja ja erityistutkinnon suorittaneita. Tällä taataan käytännön opetuksen laatu.

Mentori tapaa opiskelijaryhmäänsä sekä harjoitteluohjauksissa että pitää yhteyttä muutoinkin. Lisäksi kerran kuukaudessa, lauantaisin, opiskelijaryhmät eri etäpisteissä kokoontuvat päiväksi yhteen oman mentorinsa kanssa ja ovat yhteydessä kampukselle interaktiivisen television välityksellä. Päivän aikana on luentoja tai seminaarityöskentelyä. , Videoyhteys on ääniohjattu siten, että kun esim. Annie haluaa sanoa jotain 100 km päästä, hän sanoo sen ja samalla kamera zoomautuu häneen. Kampuksen televisiostudio on ammattilaistasoa ohjaamoineen ja useine kameroineen. Etäpisteissä tekniikkaa on vaatimattomampaa. IVS järjestelmässä voidaan olla yhteydessä 12 etäpisteeseen yhtä aikaa.

Kokeilimme opiskelijaryhmämme kanssa järjestelmä siten, että osa opiskelijoista meni naapuriluokkaan ja siinä sitten opettaja kyseli toisesta luokasta mielipiteitä ja kokemuksia. Katselin luentoluokasta, kun kamera zoomautui opiskelijoittemme kasvoille. Tässä järjestelmässä on todella vaikea olla osallistumatta!

Opettajat kertoivat, että alkuun oli ollut vaikea tottua olemaan kameran edessä, mutta harjaantuminen auttaa. Dokumenttikameran avulla, myös kaikenlainen paperille piirtely tai kuvien esittely onnistuu sen lisäksi että tietenkin voi pyörittää erikseen slideshowta tai videota. Lisäksi kaikki luennot tallentuvat virtuaalisivustolle, josta opiskelija voi ladata ne itselleen talteen tietokoneelleen tai vaikkapa puhelimeen ja perehtyä niihin myös jälkikäteen. Henkilökohtaisesti olin myyty!

MSU on kokeillut järjestelmää myös ulkomailla, mm. Kiinassa, Japanissa ja Dubaissa. Aikaero on haasteellinen tekijä ja teknisissä yhteyksissä oli alkuun ongelmia, mutta muutoin kokemus oli positiivinen.

Opiskelijoiden kanssa mietimme, miten edistyksellinen ja monimuotoinen järjestelmä oli. Esimerkiksi yamkin opiskeluun, joka muutoinkin on monimuotoista, tällainen aidosti vuorovaikutteinen ja pedagogisesti mietitty ja johdettu opiskelumalli olisi oivallinen ja helpottaisi Tampereen alueen ulkopuolelta osallistuvien mahdollisuuksia opiskeluun.

MSU:n kokemukset olivat erittäin hyvin. Opiskelijoista 90% valmistui kolmessa vuodessa. Tapasin sattumalta Grand Rapidsissa (tunnin ajomatkan päässä kampukselta) yhden blended programmiin osallistuvan sosiaalityön opiskelijan. Hänen kokemuksensa olivat loistavat. ”En muutoin olisi mitenkään voinut opiskella maisteritutkintoon, koska perheeni on täällä ja olen töissä”.

MSU:n pedagogiikka monimuoto-ohjelmassa on hyvin mietitty. Sosiaalityö on vuorovaikutusammatti, siten sitä ei voi oppia vain virtuaalisesti tietoja opiskelemalla vaan käytännön harjoittelulla sekä mentoroinnilla ja vuorovaikutuksella on keskeinen osa. Opettajat totesivat että viikon intensiivijaksolla kampuksella on todella tärkeä merkitys opiskelun etenemisessä ja vuorovaikutussuhteitten vahvistamisessa.

Eli mitä on opittu: Paul Freddolino totesi: “The most important things: relationship, relationship, relationship.” Ei vaan opettajien ja opiskelijoitten kesken vaan myös tekniikan asiantuntijoitten ja sisältöasiantuntijoitten kesken. Mikä ihastutti MSU:n mallissa myös oli, että sisältöopettajan ei tarvitse olla tekniikkafriikki ja osata itse ohjata, pyöritellä kameroita tai hallita nappulatekniikkaa. Siitä huolehtii ohjaaja. Ja ohjaaja voi olla alan opiskelija, joka tekee harjoitteluaan!

MSU on todella kiinnostunut jatkamaan yhteistyötä kanssamme ja tavoite on selvittää, miten voisimme käyttää ko. järjestelmää hyödyksi jo Summer School –ohjelmassamme, esim. vaihtoon valmennusvaiheessa. Kun TAMKissa mietitään opetusteknologian kehittämistä, kannattaisi IVS –järjestelmästä ja blended ohjelmasta ottaa mallia ja rakentaa uuteen rakennukseemme vastaava studio. Mikä upea myyntivaltti kansainväliseen koulutukseen tai monimuoto-opetukseen. Mutta, kuten MSU:ssakin todettiin, valmistelu vie aikaa ja ohjelmat on suunniteltava pedagogisesti hyvin. Tekniikka on vain apuväline, hyvä renki – huono isäntä.

Social Service Students in the States

2011-11-11T01:38:00.000-08:00

Hannakaisa Hänninen

In June 2011, the Tampere University of Applied Sciences (TAMK) received 15 students and three teachers from Michigan State University as part of Summer School in International Social Welfare Policies and Practice programme. In return, six social service students and two instructors flew from Finland to the USA at the end of September 2011. Our mission was to get to know how social welfare system in the States works. This collaboration started a few years ago and, hopefully, it will continue long into the future. (See: https://www.facebook.com/pages/Finland-Study-Abroad-MSU-School-of-SW-TAMK/253931167966741)

Our trip started from Chicago where we spent a couple of days. Our first visit was to the Juvenile Detenion Alternative Initiatives programme (http://www.aecf.org/majorinitiatives/juveniledetentionalternativesinitiative.aspx). This national programme focuses on finding alternative solutions to confinement and securing children a healthy and productive life.

We can highly recommend other visitors to stop by at the John Hancock Observatory. There you can enjoy magnificent views over the city. In Chicago, we also visited the Hull-House Museum (http://www.uic.edu/jaddams/hull/hull_house.html). Jane Addams and her companions founded a social settlement in 1889 which grew into a significant contributor in the community. Its services included, for example, a kindergarten, art and music classes and support for immigrants.

From Chicago we took the train to East Lansing, Michigan. The train was clean, comfortable and on time, and it is definitely worth it to spend a few hours on the train where you can enjoy the beautiful scenery.

In East Lansing, we visited a retirement community called Burcham Hills, Office on Aging, and Department of Human Services. Burcham Hills (http://www.burchamhills.com/) offers assisted living and skilled nursing services for the elderly. The facilities were fantastic, but we were quite shocked to hear the cost of living there: ranging from 3 000 to 7 000 dollars a month.

Office on Aging (http://www.tcoa.org/) provides services for the elderly as well. One of its goals is to find likely candidates for a nursing home and give them the opportunity to make the choice to stay in their own home. Its most famous programme is Meals On Wheels, and its services are no or low cost.

We visited Ingham County Department of Human Services. We were told about child protective services as well as adult protective services. One of the striking differences between US and Finnish child welfare systems is that in the USA parental rights can be terminated. If parent(s) do not show enough progress or willingness to make improvements, their parental rights can be terminated and their children are adopted.

We also had the chance to attend Utilization-Focused Evaluation Workshop in East Lansing. The instructor at the workshop was Michael Quinn Patton, a famous evaluation consultant and writer. Evidence-based evaluation is stressed much more in the States than it is in Finland. Service providers need to defend their work and show results to funders, and what could be more compelling than hard-core data and facts.

(http://outreachscholarship.org/Conference/NOSC2011Meeting/Preconference/UtilizationFocusedEvaluationWorkshop.aspx)

In general, we noticed that the USA is a country of litigation. Much of the decision-making that Finnish social workers do, go to the court in the States. From our point of view, US attorneys and judges hold a great deal of power considering how little they sometimes know about their clients.

Against that background, it was interesting to visit Chance at Childhood (http://chanceatchildhood.msu.edu/). It is a collaboration between social work students and law students at MSU. Student teams mainly handle custody cases. This gives law students a chance to get to know the social aspect of custody cases, and social work students get familiar with legal issues and jargon, which can often seem intimidating.

We spent the last three days of our journey in Grand Rapids where we visited Bethany Christian Services (http://www.bethany.org/) and Hope Network (http://www.hopenetwork.org/). Both of these services are founded upon Christian values. Bethany Christian Services handles foster care and adoption issues and provides trauma therapy for families. Hope Network provides residential care for people with brain injury and developmental disabilities.

During the course of our stay, we met amazing people who were so generous with their time and effort. We were just overwhelmed with the hospitality of our hosts. As we Finns know, the Americans love their cars, but our group now knows why. The distances are much longer, especially in the countryside, and public transportation is not as effective as in Finland. Luckily, our hosts from the MSU (Karen, Amanda and Marcia) were our designated drivers and we got around beautifully in our van.

Our trip ended with a lovely visit to Grand Haven where we spent the day at the beach in warm weather (80F/26C). Some of us even got a little sunburned (in October!). We were all left with fond memories, a lot of information and new friends. Thank you to our fantastic group and hosts!

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T09:03:00.000-08:00

Osa 12: Housing Services In Burcham Hills Retirement Community In Lansing

http://www.burchamhills.com/

Bucham hills garden and playground for visiting grand children

Pirkko Aavaluoma

Housing services provided in Burcham Hills are based on The National Elderly Justice Act which is designed to prevent, detect, treat, understand, intervene in and, where appropriate, prosecute elder abuse, neglect and exploitation. Federal elder abuse prevention law seem to be important victory of for aging advocates, but what is an old person like that American society regard him as worth of care? http://www.elderjusticecoalition.com/

Don’t worry! Aging is worthy if you have afford for living in Burcham Hills. Services are highly regulated and cover both health- and social services. They are provided by multidisciplinary teams on the basis of needs of their clients. Services, as physical therapy, occupational therapy, speech therapy, recreational therapy, social services, nursing, physician, dietitian, and additional support services are available as needed. The staff is composed of 300 professionals working as social workers, practical nurses, nurses in charge and kitchen and laundry workers. Unlike in Finland nurses have no touch to residents; they don’t do nursing as Finnish nurses, who often share the same duties with practical nurses. They are supervisors and instruction givers. This kind of hierarchy I never have faced during my work history in residential homes for the Elderly in Finland. Vice versa nursing assistants seem to have sometimes the closest touch to residents, who claiming that nurses have nothing else to do but sitting in front of their computers.

Community is divided in the Resident Centre and the Centre of Health and Rehabilitation. Services include short term and long term nursery. Need for service can occur, when an elderly person fall down and ends up in a hospital (e.g.) and is in need of nursing and social services in his or her process of healing. Rehabilitating disabled elderly requires efficient actions because a risk at leaving dependent on residential care is high. The aim of social work is releasing a clients adaption back in to own home or a community with accordance with his or her own capacity. A social worker is in charges of monitoring and assessing of clients rehabilitation process to help in finding appropriate services he or she needs. A social worker is in closely collaboration with nurses, which make the team not only multidisciplinary but client oriented.

The person-centred approach is the main value both in the short or long term nursery. A target in background is healing and rehabilitation so that returning to the prior level of function could be

possible in a living environment, in a word: a community in which a client’s needs and resources are recognized and respected. Amount of social services is huge; a week programme with full of different kind of services from physical exercises to reminisce and music group. I am wondering what kind of comprehension of human nature might be in background? As in Finland, we assume that retirement is not your end. We have in future a lot of old persons who continues their active life after retirement. And activation is one of our working practises in social and health care field also in Finland. In Burcham Hills everyone didn’t need residential services. Week programme offered to those an opportunity to avoid exlusion and loneliness and a tool to get involved to a human community.

Table ready for elderly coming to have lunch

Despite of huge amount of different kind of services, everyone in need cannot afford to them. Medicare is a social insurance programme to people who are aged 65 or over or who are permanently physically disabled or congenital physical disability. To be eligible a person’s income level has to be under 2000 dollars per month, in euros only 1540 according to the exchange rate. The supplemental insurance is called Medicate, which a person has been admitted from a private heath insurance company. Need based services seem to be oriented to those who are solvent and capable of bearing the costs to an insurance company. The poorest ones seem to be a huge challenge in social and health care field in which professionals constantly trying to advocate the need for this kind of services. After all these exciting experiences I prefer aging in Finland!

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T08:53:00.000-08:00

Osa 11: Suomi – maanpäällinen sosiaaliturvan paratiisi?

Emmi Hellsten

Pääsimme osallistumaan sosiaalityön professori Marcia Lampenin sosiaalityön luennolle. Luennon aiheena oli sosiaalipolitiikka, mutta parhaimman annin taisivat kaikki saada pienryhmissä tapahtuneista keskusteluista. Opiskelijat olivat valmistelleet meille kysymyksiä Suomesta, ja me yritimme parhaamme mukaan vastata kysymyksiin.

Omassa ryhmässämme kulutimme suurimman osan aikaa keskustellen eroista suomalaisen ja amerikkalaisen sosiaaliturvan välillä. Opiskelijat luulivat minun ensin valehtelevan, kun kerroin, että Suomessa meidän ei tarvitse hankkia esimerkiksi erillistä sairasvakuutusta ja julkiset palvelumme ovat oikeasti toimivia ja itsekin käytän niitä mielelläni. Ryhmäni keskustelussa nousi esille voimakkaasti myös rahan suuri arvostus Yhdysvalloissa. Opiskelijat kertoivat, että valtion maksamaa sairasvakuutusta pidetään vain niin kutsutun roskaväen vakuutuksena ja menestyvän ihmisen merkki on muun muassa kunnon vakuutus. Eräs ryhmäni mies hieman häpeillen kertoi, että hän on joutunut ottamaan tyttärelleen valtion sairasvakuutuksen, koska koulumaksujen ja oman vakuutuksen maksun jälkeen rahaa pitäisi jäädä vielä muuhunkin elämiseen. He kertoivat myös, että suurin osan amerikkalaisista opiskelijoista elää koko elämänsä velkakierteessä, ellei sitten satu olemaan tuomari tai lääkäri.

Keskustelu herätti itsessäni suuren lämmön ajatellessani koto Suomea. Kuinka hyvin meidän asiamme ovatkaan. Onnistuimme joko kaunistelemaan asiaa tarpeeksi tai sitten Suomi todella on maanpäällinen paratiisi, sillä viimeiset kysymykset ryhmässäni kuuluivat: Kuinka myös minusta voisi tulla suomalainen? Paljonko lentolippu sinne maksaa?

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T08:50:00.000-08:00

Osa 10: Michigan State Universityn sosiaalityön tutkimustoimintaa avec pizza

Emmi Hellsten

Ensimmäinen aamumme Michiganissa (28.9.11). Suuri valkoinen tila-auto, tutummin ”van”, kurvasi hotellimme pihaan ja lähdimme ottamaan kosketusta Michigan State Universityn kampusalueeseen. Sosiaalialan laitoksen henkilökuntaa oli kokoontunut ottamaan meitä vastaan ja saimme kuulla neljä eri esitystä.

Ellen Whipple kertoi meille tutkimuksestaan, jonka tarkoituksena oli luoda raskaana oleville ja pienten lasten äideille toimiva ohjelma tupakoinnin lopettamisen tueksi, ja sen myötä tietenkin myös tupakoinnin väheneminen. Ohjelma toteutettiin kotikäyntien avulla, koska oli todettu, että kohderyhmässä olevat asiakkaat eivät tule käyttämään palveluja toimistoille. Joku yleisön joukosta nosti esiin kysymyksen, kuinka ohjelmaan valitut naiset olivat tulleet mukaan ja uskaltaisin väittää muutaman leuan loksahtaneen auki kuullessamme vastauksen. Äideille tarjottiin rahaa ja lahjoja vastineeksi ohjelmaan osallistumisesta! Erityisesti pienituloiset äidit saivat rahallista avustusta oltuaan tupakoimatta, ja jokainen osallistuneista sai lopuksi lahjakorin. Eikö tämänkaltainen toiminta ole epäedullista kun yritetään luoda ohjelmaa, jonka voisi vakiinnuttaa sosiaalityöhön? Jos äitien motivaatio onkin vain dollarien kuvia silmissä, voiko silloin sanoa ohjelman toimivan? Tutkimuksessa selvisi, että äidit olivat kotikäyntien aikana vähentäneet tupakointia ja osa lopulta lopettanutkin. Mietittäväksi jää, kuuluuko kiitos siitä rahan tarpeelle vai edistykselliselle ohjelmalle.

Sosiaalityön laitoksella vierailulla. Pöydällä sandtray hahmoja ja tietokoneela hymyilee Ellen Whipple.

Victoria Fitton vei meidät hetkeksi luovien menetelmien maailmaan. Hän esitteli meille menetelmän nimeltä Sandtray Therapy, vapaasti käännettynä hiekkatarjotinterapia. Menetelmään tarvitaan paljon erilaisia pieniä esineitä kuten eläin- ja ihmishahmoja, rakennuksia ja kasveja, sekä suurehko matalareunainen laatikko, jonka pohja on peitetty valkoisella hienolla hiekalla. Ideana on, että leikin kautta usein asiakas, usein lapsi, näyttää asioita, jotka voivat olla liian vaikeita puhuttaviksi. Asiakas valitsee ensin yhden esineen, ja sitten useamman. Häntä pyydetään luomaan hiekkatarjottimelle esineillään tarina. Työntekijä seuraa hiljaa vierestä ja harjaantuneella silmällään pystyy löytämään asiakkaalle ongelmallisia asioita. Saimme myös itse valita esineet ja luoda niistä tarinan, tosin hiekkatarjottimelle emme päässeet telmimään. Menetelmä vaikutti mielenkiintoiselta, mutta myös siinä määrin haastavalta, että työntekijällä täytyy olla tarpeeksi osaamista voidakseen seurata leikkiä ja poimia siitä tärkeät asiat. Hiekkatarjotin oli meille kaikille uusi menetelmä, mutta Yhdysvalloissa sitä ilmeisesti käytetään enemmänkin. Törmäsimme siihen nimittäin uudelleen Grand Rapidsissa, kun vierailimme Bethany Christian Services- nimisessä paikassa! Myös ystävämme Google tarjoaa useita osumia hakusanalla ”sandtray”.

Jäljellä oli vielä kaksi esitystä. Kokoushuoneesta alkoi loppua happi, tuntui että ajatus ei kulkenut. Pian myös lounaspizzan tuoksu tunkeutui sieraimiimme. Täytyi ryhdistäytyä. Anne Hughes oli tutkinut vanhusten seksuaalisuutta ja oli yleisestikin kiinnostunut ikääntyvän väestön seksuaaliterveydestä. Yleinen harhaluulo on, että seksuaalisuus häviää ikääntymisen myötä. Anne Hughes oli kuitenkin sitä mieltä, että oletus on väärä ja asiasta tulisi puhua vanhusten kanssa. Aihe on tabu, mutta esimerkiksi HIV:n ja AIDS:in vuoksi avoin keskustelu on tärkeää. Tutkimuksessa huomattiin ongelmana olevan se, että kukaan ei ota keskustelun avaamista vastuulleen. Työntekijä luulee sen olevan asiakkaan valinta, ja asiakas kokee, että työntekijän tulisi kysyä. Tällä hetkellä Anne työskenteli löytääkseen keinoja, joilla sosiaali- ja terveysalojen ammattilaisia saataisiin puhumaan vanhempienkin asiakkaiden kanssa seksuaalisuudesta.

Viimeisenä tutkimustaan meille esitteli Daniel Velez Ortiz, joka tutki ikääntyvää latinoväestöä. Hän pyrki löytämään syitä sille, miksi suurin osa latinoista kuolee sairaalassa, eivätkä asu saatto- tai palvelukodeissa. Hän oli käyttänyt tutkimuksessaan apuna Prospect Theory (Kahneman & Tversky 1979) nimistä teoriaa, jonka mukaan lyhyesti sanottuna ihminen valitsee kahdesta vaihtoehdosta todennäköisesti sen, joka on varmempi ja välttää riskejä.

Esitelmien jälkeen meille tarjottiin pizzalounas, jonka aikana saimme ensimmäisiä kertoja huomata, että rakentavaa ja kehittävää keskustelua ei ole syytä lopettaa edes syömisen ajaksi. Oman kokemukseni mukaan suomalainen pöytä hiljenee, kun ruoka saadaan pöytään, Amerikassa keskustelu kiihtyy.

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T08:48:00.000-08:00

Osa 9: Lain ja sosiaalityön opiskelijat yhteisharjoittelussa

Emmi Hellsten

Lastensuojeluprosessi, kuten monet muutkin prosessit, kulkevat Yhdysvalloissa oikeuden kautta. Esimerkiksi päätös huostaanotosta tulee tuomarilta, kun taas Suomessa vastaavan päätöksen tekee sosiaalityöntekijä. Työskentelyyn lastensuojelun parissa yhdysvalloissa tarvitaan siis sekä lakioppia että sosiaalisen tuntemusta.

Chance at childhood käyttää työvoimanaan työharjoitteluaan suorittavia lain ja sosiaalityön opiskelijoita. Opiskelijat toimivat sosiaalityötekijä-asianajaja työpareina, hyödyntäen molempien osaamista ja oppien toisiltaan. Heillä on tarvittaessa käytössään esimies, mutta pääasiassa he hoitavat asiat itsenäisesti. Työnkuvaan kuuluu perheiden haastattelu ja tarkkailu ja niiden pohjalta raportin tekeminen oikeudelle, tapaamisoikeuden valvonta ja huoltajuuden tarkkailu. Opiskelijat saattavat joutua myös todistamaan oikeudessa ja kertomaan suosituksensa esimerkiksi siitä, pitäisikö lapsi ottaa huostaan vai palauttaa kotiin.

Suomessa lastensuojelun kentällä yhteistyötä oikeuden kanssa ei juuri ole. Syynä lienee sosiaalityöntekijöiden oikeus tehdä päätöksiä. Toisin kun Yhdysvalloissa, huostaanotto päätökset Suomessa tehdään muutenkin usein yhteistyössä vanhempien kanssa, joten oikeuden määräyksiä tarvitaan vain ääritilanteissa. Mietimme, onko tarkoituksen mukaista, että tuomari tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat lapsen koko loppuelämään, vaikka hänellä ei ole sosiaalialan osaamista ja ymmärrystä lapsen kehityksestä tai tarpeista. Tuomarilla ei ole henkilökohtaista kontaktia perheeseen, vaan hän tekee päätöksensä sosiaalityöntekijöiden raporttien ja suositusten perusteella. Eikö olisi aikaa ja rahaa säästävää lisätä sosiaalityöntekijöiden valtaa, niin tuomareille jäisi aikaa perehtyä tapauksiin, joissa heidän ammatillinen osaamisensa pääsisi paremmin oikeuteensa? Kaikki, joiden kanssa asiasta keskustelimme, tuntuivat olevan samaa mieltä, mutta kukaan ei kuitenkaan tiedä mitä asian eteenpäinviemiseksi voisi tehdä. Palvelujärjestelmän rakenteisiin puuttuminen vie aikaa ja energiaa, mutta tässä tapauksessa se mielestäni olisi jotain, jonka vuoksi kannattaa tehdä töitä. Sosiaalityöntekijöiden ammattitaidolle ja arviointikyvylle pitäisi antaa enemmän painoarvoa!

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T08:43:00.000-08:00

Osa 8: ArtPrize –taidenäyttely ja taidekilpailu Grand Rapidsissä

http://www.artprize.org/

Nina Kenkimäki

Matkamme ajankohta osui hienosti Michiganin Grand Rapidsissa järjestetyn ArtPrize taidetempauksen ajalle. Koko kaupunki oli täynnä toinen toistaan hienompia ja kekseliäämpiä taideteoksia, performanssiesityksiä ja taideoivalluksia. Taide oli levittäytynyt iloksemme kauniiseen Grand Rapidsin kaupunkiin, kuin tilauksesta meitä varten. Koto-Suomeen verrattuna taide-elämyksiä oli matkallamme muutenkin todella runsaasti, sillä useissa ellei kaikissa vierailemissamme laitoksissa, toimistoissa, instituuteissa ja kouluissa taidehankintoihin ja yleiseen tiloissa viihtymiseen oli kiinnitetty paljon huomiota.

Taideteoksia oli ArtPrizessä niin runsaasti, että niiden kiertämiseen ja analysoimiseen olisi pitänyt käyttää useampi päivä. Pikaisella kierroksella kuitenkin kävi pian selväksi, että taideteosten taso oli korkea ja monipuolinen. Teokset olivat myös hyvin mietitty paikkaansa nähden ja niiden paikkasidonnaisuuden onnistuminen oli paikoin puhuttelevaa. Suuren sillan kupeeseen oli esimerkiksi kyhätty valtava hökkeli vaaleista laudoista: kaukaa katsottuna se antoi mielikuvan sillan kupeeseen kyhätystä väliaikaismajasta tai yösuojasta. Toisaalta keskellä jalkakäytävää saattoi olla pysäköitynä taidenäyttelyyn osallistuva auto, joka oli koristeltu mitä erikoisemmilla nippeleillä ja päivittäistarvikkeilla.

Taidekilpailun idea oli mielikuvituksellinen ja omaperäinen: ajatuksena oli, että kuka tahansa ammatti- tai harrastetaiteilija maailmassa voi osallistua ArtPrize-näyttelyyn ja samalla ArtPrize-kilpailuun, jonka pääpalkintona oli 250 000 Yhdysvaltain dollaria. Toinen palkinto oli puolestaan 100 000 $ ja 3. palkinto 50 000 $.

Ideana oli, että yleisö äänestää voittajan. Koko kilpailun voittaja julkistettiin vierailumme aikana ja sekä kriitikoiden, että omasta mielestäni valinta oli ellei kummallinen, niin ainakin perinteinen. Ensimmäisen palkinnon pokkasi nimittäin Mia Tavonatin Crucifiction eli alttarikuva Jeesuksesta. Oma suosikkini oli kuitenkin ehdottomasti The Power of Women ”A tribute to cancer patients” (kuva) sillä, taide toimii hienona kenttänä huomion antamisessa niille, jotka yhteiskunnassa tavallisesti jäävät sitä vaille. Parhaimmillaan taide toimiikin poliittisena kannanottona vallitsevista asenteista, olosuhteista tai vaihtoehdottomista käytännöistä.

Taideviikon yhteyteen oli järjestetty myös hieno tanssitapahtuma yhdeksi illaksi kaupungin taidemuseon edustalle. Ajatus oli, että kuka tahansa sai tempautua musiikin lumoihin ja kurvailuihin mukaan, joku seurueestamme myös niin tekikin! Ujoimmat katselivat vain suuren aukion reunoilta, kun taiturit antautuivat musiikin vietäväksi ja pääsivät loistamaan taidoillaan. Tunnelman kruunasi lämmin, tummeneva ja lempeä Michiganin syysilta, joka muistutti kovasti Suomen loppukesän kauniita iltoja.

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T08:38:00.000-08:00

Osa 7: Vierailu Grand Rapidsin lastensuojelulaitoksessa Bethany Christian Servicessä

Bethany kuva

Lisää tietoa: http://www.bethany.org/grandrapids

Nina Kenkimäki

Grand Rapidsin vierailumme aikana saimme tutustua Bethany Christian Servicen palveluihin ja työmuotoihin lastensuojelun ja adoption parissa. Käyntikohde ja vierailupäivä olivat matkan parasta antia ja aurinkokin suosi innokkaita vierailijoita lämpimällä otteellaan!

Grand Rapidsin toimipiste on yksi suurimmista Bethany Christian Servicen USA:n seitsemästäkymmenestä toimihaarasta. Verkon laajuus antaa suomalaiseen näkövinkkeliin vihjeen siitä, miten suuri merkitys kirkon auttamistyöllä on amerikkalaisen sosiaalityön kentässä. Sosiaalipalveluthan USA:ssa hoituvat täysin eri tavalla kuin meillä Suomessa, mikä tietysti on varmasti monelle tuttua jo aikaisemmista lähteistä.

Bethany Christian Servicen palveluista

Bethany Christian Servicen sosiaalipalvelut jakautuvat kolmelle alueelle: sijaishuoltoon, neuvontaan ja adoptiopalveluihin. Näiden muotojen tukena Bethanyllä on tukenaan monipuolisia työmenetelmiä esimerkiksi terapiaa sijaishuollon (TLC- Transitional Living Center) pakolaislapsille, joita autetaan asettumaan yhteiskuntaan. Erillinen laitososasto ja –hoito oli kehitetty myös nuorille pojille, joilla on aggressiivisuuteen tai seksuaalisuuden alueelle liittyvissä asioissa ongelmia ja traumoja. Kuntoutukseen Bethanyssä kuuluu tavallisesti yksilö-, perhe- ja ryhmäterapiaa. Laitosohjelmissa myös tuetaan nuoren palaamisessa takaisin omaan yhteisöönsä.

Hoitomenetelmistä

Paikka teki meihin kaikkiin vaikutuksen hienoilla tiloillaan, henkilökunnan ammattitaidolla ja muilla puitteillaan. Oli ilahduttavaa nähdä, miten suuri painoarvo itse kuntoutustyössä annetaan traumaattisten lasten ja/tai vanhempien stressin hoitamiseen. Heillä käytössä oli vaikuttava TF-CBT –hoito (Trauma-Focused Cognitive Behavior Therapy) sekä lapsille, että heidän vanhemmilleen. Bethanyn vanhempain ohjauksessa kiinnitettiin huomiota myös siihen, että vanhemmat oppivat uuden tavan kohdata ja kohdella lastaan. Monilla lastensuojelun asiakkaina olevilla vanhemmilla on esimerkiksi hankaluuksia ymmärtää ja käsitellä laiminlyöntiin liittyvää problematiikkaa.

Eroavaisuuksista Suomeen nähden

Harmillisempaa kuultavaa oli kuitenkin se, miten helposti Yhdysvalloissa lastensuojelun asiakkaana oleva lapsi menettää biologisen perheensä. Vanhemmat eivät oikeastaan saa enää lastaan takaisin, jos lapsi on kerran otettu huostaan ja sijoitettu uuteen perheeseen. Asia ei ole soviteltavissa, vaikka vanhempi / vanhemmat olisivat itse selvinneet vaikeiden elämäntilanteiden yli. Ellei tilanne selviä sen noin vuoden – puolentoista aikana, jolloin lastensuojeluasiaa aktiivisesti käsitellään kolmen kuukauden välein oikeudessa. Samoin lapsi saattaa joutua vaihtamaan sijaisperhettä kymmenisenkin kertaa ennen kuin sopiva perhe löytyy. Tässä asiassa meillä lastensuojelussa tehdään erinomaista työtä sopivan perheen löytämiseksi. Tärkein ero meillä on myös siinä, että lapsi pyritään palauttamaan biologiseen perheeseensä tilanteiden selvittyä – ei siis suinkaan adoptoimaan uuteen perheeseen, kuten USA:ssa tapahtuu.

Vaikka palvelut olivatkin hienosti järjestetty, ei se silti takaa sitä että kaikki niitä tarvitsevat pääsisivät avun piiriin. Se mikä Suomeen verrattuna oli täysin erilaista amerikkalaisessa sosiaalijärjestelmässä, oli se, että palveluita saa vain jos on paljon rahaa tai jos henkilön vakuutus on tarpeeksi kattava palvelun saantiin. Bethany Christian Servicen oma rahoitus järjestyy vakuutuksella, julkisella rahoituksella esimerkiksi kunnan, osavaltion tai liittovaltion tukemana. Myös yksityiset lahjoittajat tukevat heidän toimintaa. Tämä kuitenkaan ei kata asiakkaan kuluja, vaan asiakkaalla pitää olla vakuutus, jolloin se korvaa tässä tapauksessa esim. lapsen ja vanhemman terapian. Näin ollen Bethanyn toiminta ja etenkin annetun palvelun ja hoidon hyöty pitää raportoida rahoittajalle tarkkaan seuraavien budjettien takaamiseksi. Tämä on yleinen käytäntö toiminnan rahoitukseen liittyen Yhdysvalloissa. Jälleen täysin erilainen lähestymis- ja toteutustapa Suomeen nähden. Jotkut harvat palvelut saattavat olla ilmaisia, esimerkiksi Bethanyssä äitiysneuvonta ja –hoito ovat täysin ilmaisia. Asiakas voi myös hakea avustuksia eri organisaatioilta, kunnalta tai valtiolta, mutta mitään Kelan tyylistä automaattista korvausinstituutiota heidän järjestelmässään ei siis ole.

Lain painopisteet lastensuojelussa

Erilaisuus amerikkalaisessa järjestelmässä näkyi myös lastensuojelun osalta selkeästi lakipainotteisuudella: amerikkalaisessa ratkaisutavassa lastensuojelussa mikään ei liikahda eteenpäin ilman oikeuden päätöstä. Tässä mielessä suomalaisessa järjestelmässä on hienoa, miten paljon sosiaalityöntekijöillä on valtaa päättää asioista ja samalla valtaa myös päättää sovittelusta. Tämä tekee suomalaisen järjestelmän käytännöistä asiakaslähtöisempiä. USA:ssa puolestaan järjestelmässä on mukana iso nippu lakimiehiä ja asiaan liittyvää henkilökuntaa, sillä kaikilla pitää olla turvanaan oma lakimies. Yhteisissä neuvotteluissa on mukana lapsen oma lakimies, vanhempien lakimiehet, Bethany Servicen lakimiehet ja usein paikalla on myös terapeutteja ja muuta henkilökuntaa Bethanylta. Näiden lisäksi mukana ovat siis tietenkin myös asianomaiset eli lapsi ja hänen vanhempansa! Paljon porukkaa ja kotimaisesta näkökulmasta katsottuna vähemmälläkin selvittäisiin. Järjestelmä on lakisääteinen, kuten meidänkin toimintamme Suomen sosiaalityössä, mutta käytäntö herättää monia tunteita ja vastatunteita monimutkaisuuden takia. Etenkin kun asiaa ajatellaan asiakkaan ja nimenomaan lapsiasiakkaan edun kannalta.

Bethany Servicessä tuomioistuinten kautta toimivasta järjestelmästä keskusteltiin, sillä henkilökunta oli sitä mieltä, ettei joillain tuomareilla ole lainkaan käsitystä traumoista ja niiden synty- tai purkumekanismeista. Sosiaalialan ammattilaisten mielestä tämä on suuri lainsäädännöllinen ongelma. Samasta syystä Suomen järjestelmässähän sosiaalityöntekijä tekeekin tapauksiin liittyvät päätökset – hänellä on aina ammattitaito toimia kuntouttavasta näkökulmasta käsin, tätä ei lainoppineella ole. Tämä on Suomen järjestelmässä hieno etu myös työntekijän kannalta, sillä Suomessa ihmiset arvostavat ja kunnioittavat sosiaalityöntekijän sanaa toisella tavalla kuin Yhdysvalloissa.

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T07:49:00.000-08:00

Osa 6: Aivovauriopotilaiden kuntoutus - Hope Network Rehabilition Services

Pirjo kalenius ja Sanna Pohjola

Hope networkin pihaa

Grand Rapidsissa, joka on noin Tampereen kokoinen kaupunki Länsi Michiganissa, vierailimme kuntoutus- ja asumiskeskuksessa, joka tarjoaa kuntoutusta eriasteisille aivovammapotilaille. Hope Network toimii seitsemällä eri paikkakunnalla Michiganissa. Järjestö on perustettu vuonna 1983 ja se on Michiganin laajin kuntoutusorganisaatio, joka on saanut toiminnastaan useita laatupalkintoja. Grand Rapidsin yksikössä asiakkaat ovat 15–80-vuotiaita ja jokaiselle potilaalle tehdään henkilökohtainen hoitosuunnitelma. Kiersimme eri osastoilla, joista paikan johtaja, Susan Rumford, kertoi meille kattavan infon. Paikka itsessään oli hyvin kodinomainen ja lämminhenkinen.

Kuntoutusyksikössä on kaksi osastoa, joista toisessa on erityisesti käytöshäiriöistä kärsiviä potilaita. Toisessa on taas lähes kotikuntoisia potilaita, joiden kykyä kotona asumiseen tarkkaillaan ja taitoja opetellaan uudelleen. Kotiuduttuaan asiakkaalla on mahdollisuus saada apua myös kotiin.

Hope Centre

Auto-onnettomuudet ja työtapaturmat ovat yleisimpiä aivovammojen aiheuttajia. Vakuutukset korvaavat osan hoidosta, mutta huomattava osa hoidosta jää asiakkaan maksettavaksi. Kuntoutus on erittäin kallista ja harvalla on siihen mahdollisuus. Hoidon kesto riippuu vamman vakavuudesta. Jotkut asiakkaat eivät pysty itsenäiseen elämään enää koskaan ja asuvat tuetussa asumisessa lopun elämänsä. Hope Network centerissä oli erilaisia asumisyksiköitä itsenäisestä tuetusta asumisesta ryhmämuotoiseen asumiseen.

Terapiamuotoja oli monenlaisia ja niitä käytetään aktiivisesti. Taide-, musiikki- ja eläinterapia ovat vaikuttavimpia ja niillä on saatu aikaan hyviä tuloksia. Yhdellä osastolla oli lemmikkinä kani ja muutenkin työntekijät tuovat osastolle omia lemmikkejään. Paikka järjestää erilaisia aktiviteetteja asiakkaiden kiinnostuksen mukaan. Näitä voivat olla muun muassa ratsastus, kiipeily ja kalastus. Käytössä on myös erilaisia työpajoja, joissa asiakkaat voivat osallistua päivän aikana työtoimintaan. Ajatuksena on valmistaa asiakkaita takaisin työelämään. Osa työtoimintaan osallistuvista oli keskuksen ulkopuolella asuvia, jotka kävivät keskuksessa vain työtoiminnassa ja saivat siitä pientä työrahaa. Työkeskuksessa tehtiin alihankintatöitä eri firmoille samoin kuten suomalaisissakin työpajoissa.

Ryhmämme ja Hope Networkin johtaja

Paikka vaikutti hienolta ja hoidon laatu ja palvelut ovat varmasti erinomaisia. Jäimme kuitenkin miettimään, että suurimmalla osalla aivovamman saaneista ei ole mahdollisuutta tällaiseen palveluun ja millaista hoitoa ja missä he sitä saavat. Johtaja kertoi, että asiakkaat hoitajat ovat ikään kuin yhtä suurta perhettä. Hän myös kertoi itse tuovansa asiakkaita kotiinsa juhlapyhinä. Meidän mielestämme tämä kuulosti aika hämmentävältä ja ammatillisesti oudolta. Paikan johtaja teki selvästi työtä sydämellään. Hän kertoi myös, että vuosittain hän neuvottelee kaksi ilmaista hoitopaikkaa tarpeessa oleville kuntoutettavilla (ns. pro bono), joilla muuten ei olisi mahdollisuutta ko. palveluun. Hoidon ja asumisen hinta vaihteli kuntoutus- ja tuetun asumisen vaatimustason mukaan, korkeimmillaan 1500 dollaria/päivä, josta vakuutus korvasi noin puolet.

Ulla-Maija Koivulan kommentti: Hope Networkin toiminnassa näkyi sama kuin monessa muussakin vierailupaikassa. Henkilökunnan ammattitaito on hyvää ja lisäksi henkilökuntaa on Suomeen verrattuna asiakasta kohden enemmän. Myös vapaaehtoistyövoimaa (esimerkiksi täällä erilaisessa harrastetoiminnassa) käytetään hyödyksi. Kuntoutusmenetelmiä on testattu ja niitten tuloksellisuutta seurataan systemaattisesti. Henkilökunnalla näytti tässäkin paikassa olevan myös ”oma palo” työhön. Työtä ei tehty byrokraattisesti ja mekaanisesti, vaan melkoisella intohimolla ja innostuksella.

Lisää tietoa: www.hopenetworkrehab.org.

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T07:39:00.000-08:00

Osa 5: Lastensuojelua ja perhepalveluita – Department of Human Services

Pirjo Kalenius ja Sanna Pohjola

Matkan aikana tutustuimme paikalliseen sosiaalitoimistoon ja sen lastensuojelu- ja perhepalveluihin. Käynnillä tutustuimme lastensuojelu-, kotiapu- ja perheväkivaltateemaan. Jokaisesta palvelualueesta paikalla oli luennoitsija, joka kertoi työstään ja palvelujärjestelmästä.

Lastensuojelun prosessi Kuka tahansa voi tehdä nimettömän ilmoituksen lapsen laiminlyönnistä lastensuojeluviranomaisille. Työntekijä tekee kotikäynnin ja arvioi lapsen tilanteen maksimissaan 30 vuorokauden sisällä. 75 % lastensuojeluilmoituksista ei johda jatkotoimenpiteisiin. Viranomaisten näkökulmasta tärkeintä on taata lapsen turvallisten kasvuolosuhteet.

Mikäli jatkotoimenpiteisiin on aihetta, tapaus siirtyy oikeuden käsiteltäväksi. Oikeus päättää, mikä on lapsen edun mukaista. Lapsi voidaan palauttaa takaisin kotiin, sijoittaa sijaisperheeseen tai jonkin sukulaisen luo tai lastenkotiin.

Vanhempien valmiutta saada lapsi takaisin kotiin seurataan kolmen kuukauden välein vuoden ajan. Oikeus on tiiviisti mukana asian käsittelyssä koko prosessin ajan. Mikäli lasta ei voida palauttaa takaisin vanhemmalle/vanhemmille, he menettävät vanhemman oikeutensa lapseen. Tällöin lapsi siirtyy adoptoitavaksi tai on sijoitettuna perheeseen. Tavoitteena on kuitenkin, että lapselle löytyy ”pysyvä ratkaisu”. Käytännössä jääminen sijaisperheeseen pitää perustella erityisillä syillä, esimerkiksi, että kotioloissa on odotettavissa muutos tai että nuori on tulossa täysi-ikäiseksi ja voi pian elää itsenäisesti. Lastensuojeluprosessi keskustelutti useaan otteeseen opintomatkamme aikana. Suomeen verrattuna USAn järjestelmä on oikeuskeskeinen ja vanhempien ”oikeus lapseen” katkaistaan, mikäli kasvuolosuhteet eivät kohennu. Suomalaisesta näkökulmasta tämä tuntuu kovin tylyltä menettelyltä. Varhainen puuttuminen tai vanhemmuuden tukeminen näyttävät vähäisiltä.

Kotiapupalvelut

Palvelu on tarkoitettu pienituloisille ikäihmisille, jotka tarvitsevat apua päivittäisiin toimiin. Tarkoituksena on edistää asiakkaan kotona asumista mahdollisimman pitkään. Työntekijä tekee arvioinnin asiakkaan palvelutarpeesta ja apuihin menevästä ajasta. Apua ei ole mahdollista saada ellei ole tarve henkilökohtaisesta hoivasta, esimerkiksi peseytyminen, puhtaus ja hygienia. Avun tarpeen arvioimiseen on standardoitu lomake. Palvelu ei järjestä eikä tarjoa itsessään kotipalvelua. Sen sijaan asiakas hankkii itselleen ”kotiavustajan”, joka on yleensä perheenjäsen, omainen tai ystävä. Kotiavustajan palkkaamiseksi asiakas saa toimistolta rahallista avustusta, jota maksetaan 8$ tunnilta. Puolisolle tätä ei kuitenkaan makseta. Käytännössä siis pienituloisen hoivapalveluita tuetaan ”hoivarahalla”, jotta asiakas voi hankkia itsen tarvitsemansa avun.

Vastaavanlaista palvelua ei Suomessa ole. Tosin palveluseteli hoivapalveluihin muistuttaa tätä. Olisiko malli käyttökelpoinen myös meillä Suomessa?

Aikuisväkivallan estäminen

APS – Adult protective services programme – on ohjelma joka tukee yli 18 vuotiaita väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai heitteillejättöä kokeneita. Human Services Departmentin – sosiaalitoimiston – lakisääteinen velvollisuus on on puuttua tällaisiin tilanteisiin ja myös ennalta ehkäistä niitä. Tyypillisiä väkivallan uhreja ovat yksin elävät vanhukset, kehitysvammaiset, sosiaalisesti eristäytyneet ja masennuksesta tai muistihäiriöstä kärsivät. APS tutki vuonna 2010 lähes 12 000 väkivaltailmoitusta, joista 30% osoittautui paikkansapitäväksi. Näistä yli 60% liittyi hoivan laiminlyöntiin ja 18% taloudelliseen hyväksikäyttöön. Fyysistä väkivaltaa oli kokenut 11%. Noin 30% tapauksista syyllinen oli uhrin perheenjäsen. APS auttaa uhreja mm. järjestämällä kotiapua, ohjausta, talousneuvontaa, terveyspalveluita jne. riippuen asiakkaan tarpeesta.

Lisää tietoa: www.michigan.gov/dhs

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T07:36:00.000-08:00

Osa 4: Tutustuminen ikäihmisten palveluihin Lansingissa

Pirjo Kalenius ja Sanna Pohjola

Vierailimme torstaina 29.9.2011 Tri-County Office on Aging -toimistossa, joka sijaitsee Lansingissa. Toimisto tarjoaa palveluita kotona asuville vanhuksille. Vierailupaikassa meitä oli vastassa kaksi työntekijää, jotka kertoivat ylpeästi omasta työstään ja paikan toiminnasta. Useimmat heidän asiakkaansa ovat yli 60-vuotiaita. Palveluita voidaan tarjota myös nuoremmille, joilla on jokin vamma, joka vaikeuttaa kotona selviytymistä.

Toimisto tarjoaa monia eri palveluita, liittyen muun muassa asumiseen, kotiapuun, kriisitilanteisiin, päivätoimintaan ja liikuntaan. Ateriapalvelu ”Meals on Wheels” on heidän tunnetuin ja käytetyin palvelunsa. Aterioita toimitetaan asiakkaille joka arkipäivä, kaksi ateriaa päivässä. Aterioiden toimitus järjestetään vapaaehtoistyöntekijöiden voimin, kun taas Suomessa samasta työstä maksetaan palkkaa.

Project choices on palveluohjaus- ja koordinaatio-ohjelma, jota johtaa Carlton Nogle. Asiakaskontaktit tulevat useimmiten puhelimitse joko asiakkaalta itseltään, omaiselta tai sairaalasta. Yhteydenottaja voi olla periaatteessa kuka tahansa. Tällä hetkellä palveluihin on kahden vuoden jono. Työntekijät soittavat jonossa oleville asiakkaille kolmen kuukauden välein, jolloin he tarkistavat asiakkaan tilanteen. Palveluille ei ole tarpeeksi rahaa, joten tämän vuoksi palveluihin joutuu jonottamaan.

Asiakasohjaus toimii samantyyppisesti kuin Suomessa. Työntekijät, joista toinen on sairaanhoitaja, toinen sosiaalityöntekijä, tekevät pareittain kotikäyntejä. Sairaanhoitaja keskittyy asiakkaan diagnooseihin, toimintakykyyn ja lääkehoitoon. Sosiaalityöntekijä tutustuu asiakkaan elämänhistoriaan, sekä sosiaaliseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Käynnillä he kartoittavat asiakkaan palveluntarpeen yhdessä asiakkaan kanssa. Palvelut järjestetään tarpeiden mukaan, ja joka kolmas kuukausi tehdään tarkistuskäynti.

Pöydän päässä Carlton C. Nogle, vierailumme isäntä ja project choices –ohjelman johtaja.

Jos asiakasta hoitaa omainen, niin hänelle järjestetään toimiston puolesta koulutusta, tukea ja apua omaishoitoon. Omaishoitajalle ei makseta palkkaa, eikä hän ole oikeutettu lakisääteisiin vapaapäiviin kuten Suomessa.

Mielestämme toimiston palvelut ovat hyvin samanlaisia kuin Suomessa. Suomessa vanhusten kotihoito on kunnallisesti järjestetty, kun taas tässä toimistossa he saavat rahoitusta monesta eri paikasta. Toimisto saa toiminnan ylläpitoon myös lahjoituksia. Jäimme miettimään palveluiden pitkää jonotusaikaa, ja sitä miten ikäihmiset pärjäävät tuona aikana kotonaan.

Lisää tietoa: www.tcoa.org

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T07:20:00.000-08:00

Osa 3: Jane Addams (1860-1935), The Pioneer in the Community-Based Social Work

Pirkko Aavaluoma

Group photo from in the front of Jane Addams museum

Visiting the Hull house museum in Chicago made me puzzled: ´A bicycle has been innovated again´. Need for community-based social work had been seen meaningful over hundreds of years ago, but conversation still continues, how important inclusive approach in social work practises is at a point of client’s welfare. And conversation continues, because human needs never change!

Always adaptable and well-behaved social workers never have made history. Struggling for changes requires not only radical way of thinking but real deeds. Are we students as the forthcoming professionals capable to advocate our client´s issues in the every level of social-services ignoring if necessary our own position in an organization we will be working for? It is embarrassing to confess that I am a little bit unsure of myself at this point! But one straight forward woman did and made history, not only because of her radical thinking of human equality, but also of her gender: women had no political rights and established position in societies in 1800s. Her name was Jane Addams, educated and upper-classed woman, who advocated for new thinking of human rights and founded Hull House in Chicago in 1881 as a response to problems to urbanization, industrialization and immigration, which brought on poverty and inequality. She identified the political corruption and business avarice that caused the city bureaucracy to ignore health, sanitation, and building codes. She also collected data to prove her arguments as truthful and evidence-based. She really was trying to impact on policy-makers ignoring the public opinion and her position as an upper class woman.

Dean Baba and the shirt of Jane Addams saying "wellbehaved women seldom make history"

At the present day of view the settlement was amazing cause of multicultural feature in it. It had been populated by Italians, Irish, German, Greek, Bohemian, Russian and Polish Jewish immigrants in 1890`s. In 1920`s also Afro-Americans and Mexicans started taking part in activities arranged in Hull House settlement. The settlement was a place, where residents gathered together to eat, debate, learn and participate in activities so that adapting in a new country would have been easier. English, cooking, sewing, technical skills and model of American society were taught to the immigrant: men and women who had chosen to live at Hull House. They paid rent and contributed to the activities Hull House had been provided to the neighbours. These kinds of services were nursery, kindergarten, public kitchen and access to public paths and playground. Hull House was not only a settlement of human safety and support, also activities concerning art and self expression had been regard as an important for the residents to process their new social environment and their new role in it. Teaching artists were essential to the process. They offered classes to the neighbours and their children in sculpture, painting, drawing, weaving and ceramics. The meaning of art at Hull House community was provoking the resident`s resources and binding together differences in race, ethnicity, gender and political news. Comprehension of their community was based on the resident`s pluralistic view, which had to be seen in the accessibility and participatory way of creating their common culture.

Are the communities where we are living in exclusive or inclusive? Jane Addams taught, inequality is in the structures of society, basically, in our values. And what else but values could form the basis of social work? As a value inclusive way of thinking means that real changes can be done by responding respectfully to people of any kind, just as they are. It is ethically and also economically sensible to offer them facilities for creating and reforming an environment on their own premises. And what was the name of bicycle that has been invented again! – Client orientation!

Further information: http://www.uic.edu/jaddams/hull/hull_house.html

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State University vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T07:13:00.000-08:00

Osa 2: Miten käy nuorisorikollisten USAssa?

Hannakaisa Hänninen

Opintomatkamme ensimmäisen tutustumiskäynnin kohde oli Juvenile Detention Alternative Initiative (JDAI) Chicagossa. Samassa rakennuksessa sijaitsevat myös nuorisooikeus ja -vankila. JDAI on kansallinen ohjelma, jonka tarkoitus on tarjota lain kanssa vaikeuksiin joutuneille nuorille vaihtoehtoja suorittaa tuomionsa. Ohjelmaa kehittäneiden mukaan nuoret joutuvat usein vankilaan tarpeettomasti, mikä on haitallista nuorelle itselleen ja kallista yhteiskunnalle.

JDAI:n keskeisiä strategioita ovat yhteistyö, tiedonkeruu, riskien arviointi, tuomiovaihtoehdot, prosessiaikojen lyhentäminen, huolellinen hallinto, etnisen eriarvoisuuden vähentäminen ja vankilaolojen parantaminen. Yhteistyön aluksi lähdetään kartoittamaan, mitä tilanteelle tehdään juuri nyt. Yhteistyötahoja ovat muun muassa koulut, kirkot, poliisi ja tutkijat. Tiedonkeruu on tärkeä osa ohjelmaa, koska data on itsenäinen väline päätöksenteossa ja sen avulla voidaan parantaa oikeusjärjestelmää.

Yksi vaihtoehto vankilalle on nilkkaan laitettava valvontapanta. Aiemmin vanhempien edellytettiin asennuttavan toisen puhelinlinjan valvontapantaa varten, mikä oli hankalaa eivätkä useimmat vanhemmat viitsineet tehdä sitä. Tämän vuoksi heidän lapsensa joutuivat jäämään vankilaan. Nyt pannoissa käytetään langatonta teknologiaa, eikä niiden käyttöönottoon ei vaadita vanhemmilta mitään. Valvontapannat tarjoavat avun jengiongelmaan, koska jenginuoria voidaan kieltää menemästä tietyille alueille ja heitä on helppo valvoa pannan avulla.

Vankila voi joskus olla ainoa vaihtoehto, minkä vuoksi olisi tärkeä, että vankiloiden oloja kehitetään paremmiksi. Olennainen kysymys on se, että ovatko vankilat vain säilytyspaikkoja ja mikä vankilatuomion tarkoitus on? JDAI esittääkin päättäjille kysymyksen: mitä haluaisit oman lapsesi kokevan vankilassa?

Tällä hetkellä Yhdysvaltojen 56 osavaltiosta kolmekymmentä on mukana ohjelmassa. JDAI on väline, jota voidaan soveltaa erilaisilla alueilla ja erilaisissa ohjelmissa tarpeiden mukaan. JDAI:lla on hienot nettisivut, joiden kautta ihmiset voivat ottaa yhteyttä, kysyä neuvoa ja keskustella muiden ohjelmaa käyttävien kanssa.

Meille piti myös lyhyen esitelmän Robin, joka on viiden ehdonalaisvalvojan esimies. Ehdonalaisvalvojien työ keskittyy paljolti yhteisöihin, joissa nuoret elävät. Usein nuoret suorittavat yhdyskuntapalveluksensa omalla asuinalueellaan, jotta he voivat maksaa rikoksena takaisin yhteisölleen.

Valvojien toimenkuvaan kuuluu myös vahvistaa perhesiteitä ja velvoittaa vanhempia osallistumaan lastensa elämään. Monet nuoret nimittäin kokevat, etteivät he saa tarpeeksi tukea kotoaan. Valvojat auttavat myös perheitä sopimaan nuorten kotiintuloajoista johtuvia riitoja tekemällä nuorten kanssa sopimuksen. Valvojat pyrkivätkin hoitamaan ja selvittämään pikkurikoksia, jotta oikeuteen etenisivät vain kaikista kovimmat rikokset.

Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna tuntui melko rajulta, että alaikäiset lapset ja nuoret joutuvat Yhdysvalloissa vankilaan. Sen vuoksi oli mielenkiintoista käydä tutustumassa ohjelmaan, jonka tarkoitus on vähentää vankilatuomioita ja kehittää muita vaihtoehtoja nuorille. JDAI pyrkii parantamaan vankiloiden oloja, jotta siellä olevat nuoret voisivat kehittää itseään vankeusaikana ja jotta heillä olisi mahdollisuus edetä elämässään vapauduttuaan.

JDAI:n tarkoitus on myös vähentää tuomioistuinten osuutta, sillä USA:ssa tuomareilla ja oikeuslaitoksella on huomattavasti suurempi osuus sosiaalialan päätöksenteossa kuin Suomessa. Tämä näkyi melkein jokaisessa paikassa, johon kävimme tutustumassa.

Juvenile Detention Alternative Initiativen Internet-sivut:

http://www.aecf.org/majorinitiatives/juveniledetentionalternativesinitiative.aspx

Sosionomien opintomatka USA:ssa Michigan State Universityn vieraina 25.9.-7.10.11

2011-11-08T07:06:00.000-08:00

Osa 1: Summer school –ohjelman tausta

Yhteistyö Michigan State Universityn kanssa alkoi vuonna 2009, kun SOTE –johtamisen ja kehittämisen yamk –tutkinnon opiskelija Mirka Häyrynen oli siellä vaihdossa kolmen kuukauden ajan. Mirka onnistui ”markkinoimaan” sekä suomalaista sosiaalialan osaamista että TAMKia niin hyvin, että sosiaalityön laitokselta otettiin yhteyttä kehittää jatkoyhteistyötä. Kesällä 2010 kolme opettajaa, Karen Newman, Marcia Lampen ja Amanda Woodward vierailivat Suomessa, Helsingissä ja Tampereella, parin viikon ajan. Yhdessä heidän kanssaan suunniteltiin jatkoyhteistyö: Summer School in International Social Welfare Policy and Practices. Summer school tarkoittaa kahden viikon opintomatkaa, johon liittyy virtuaalisesti Moodlessa (ja heillä Angelissa) opiskeltavaa taustamateriaalia USAn ja Suomen sosiaalialasta, sosiaalityöstä ja palveluista. Kesällä 2011 nämä kolme vastuuopettajaa ja heidän 15 sosiaalityön maisteriopiskelijaansa tekivät opintomatkan Suomeen, joista yhden viikon ryhmä vieraili Helsingin palveluissa ja yhden viikon Tampereella. Syys-lokakuussa tänä vuonna lähdimme vastavierailulle Michigan State Universityyn. Mukana olivat Mirka Häyrynen (MSU:n kutsusta) ja kuusi sosionomiopiskelijaamme; Nina Kenkimäki, Pirkko Aavaluoma, Emmi Hellsten, Pirjo Kalenius, Hannakaisa Hänninen ja Sanna Pohjola sekä minä. Blogijuttusarjassa kerromme matkan eri vierailukohteista ja kokemuksista matkan aikana.

Ja mitäkö matka tuotti? Ensi keväänä MSU:n opettajat ja opiskelijat tulevat jälleen Suomeen. Tämän lisäksi on kehitteillä yhteisiä tutkimushankkeita, joihin opiskelijamme voivat osallistua. Harjoittelumahdollisuus USA:han on avattu ja vastaava Summer school –toteutus järjestetään, rahoituksesta riippuen, myös ensi syksynä 2012. MSU on erittäin kiinnostunut toimimaan yhteistyössä kanssamme. Suomalaiset sosiaalipalvelut ja osaaminen ovat maailmalla tunnistettuja ja tunnustettuja. Vientituote siis!

Ulla-Maija Koivula

Liite: Power point–esitys matkasta ja matkan tuloksista

TAMKin sosiaali- ja terveysala mukana XVIII valtakunnallisilla päihde- ja mielenterveystyön päivillä Tampereella Tampere-talossa 11.-12.10.2011

2011-10-29T06:54:00.000-07:00

TAMKin sosiaali- ja terveysala sai yhteistyöpyynnön Terveyden edistämisen keskukselta (Tekry ry) jo vuoden 2010 lopulla osallistua suunnittelemaan päivien ohjelmaa Tampereella. Tähän suunnitteluun osallistuivat terveysalalta yliopettaja Nina Kilkku ja sosiaalialalta lehtori Teija Eskola. Aiemmin Tekry on järjestänyt Valtakunnalliset Päihdepäivät, mutta nyt ensimmäistä kertaa uusien päihde- ja mielenterveystyöhön suuntautuneiden yhteistyötarpeiden vuoksi tavoitteeksi tuli järjestää yhteiset päivät aiheiden parissa työskenteleville asiantuntijoille, tutkijoille, kouluttajille, työntekijöille, päättäjille, opiskelijoille ja kaikille kiinnostuneille toimijoille julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektorilla.

Päivien ohjelmaan sisältyi myös seminaari ”Millaista päihde- ja mielenterveystyön osaamista koulutus tuottaa?” Päihde- ja mielenterveystyön osaamiselle on kysyntää. Seminaarissa käsiteltiin mielenterveys- ja päihdetyön opetusta ja tulevaisuuden kuvia korkeakouluissa. Seminaarin puheenjohtajana toimi Diakin tutkijayliopettaja Päivi Vuokila-Olkkonen. Ensimmäisessä puheenvuorossa psykiatrian professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta käsitteli näkökulmaa lääketieteellisessä koulutuksessa. Toisessa puheenvuorossa TAMKin yliopettaja Nina Kilkku ja lehtori Teija Eskola esittelivät ammattikorkeakoulumme sairaanhoitaja- ja sosionomikoulutuksen osalta, mikä ohjaa näitä koulutuksia, millaista osaamista nämä koulutukset tuottavat ja myöskin tulevaisuuden haasteita. Mielenterveys- ja päihdetyön uusia koulutusmuotoja TAMKissa esittelivät seuraavaksi lehtori Tuija Salo sosiaalialalta ja yliopettaja Nina Kilkku. Seminaarin päätti opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Johanna Moision puheenvuoro mielenterveys- ja päihdetyön opetuksesta tulevaisuudessa.

Päihde- ja mielenterveystyön päivien seminaarien tiivistelmät puheenvuoroista löytyvät Tekryn sivuilta:

http://www.tekry.fi/web/index.php?page=toiminta-paihde-paihdepaivat-tiivistelmat

TAMKin sosiaali- ja terveysala olivat päivillä esillä myös standilla, johon viestintäosasto tuotti esitteen sosiaali- ja terveysalan koulutuksista jaettavaksi. Innokkaat päiville osallistujat tyhjensivät myös kassillisen TAMKin heijastimia mukaansa syksyn pimeyteen. Sosiaali- ja terveysalan opettajat Teija Eskola, Irmeli Pekkinen ja Anne Kivimäki päivystivät molempina päivinä lounas- ja kahvitunnin yhteydessä standilla valmiina keskustelemaan ja vastaamaan kysymyksiin ammattikorkeakoulututkinnoista ja opinnoista.

Vuonna 2012 Tekryllä on uudet haasteet edessä, kun Sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöyhdistys YTY ry, Sosiaali- ja terveysturvan ry (STKL) ja Terveyden edistämisen keskus ry (Tekry) muodostavat uuden valtakunnallisen keskusjärjestön SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n 1.1.2012. SOSTEn toiminnanjohtajana aloittanut Vertti Kiukas asettaa tavoitteeksi, että ” SOSTE on vuonna 2015 ohittamaton toimija, kun keskustellaan sosiaali- ja terveyspoliittisista kysymyksistä.” Kiukas peräänkuuluttaa tasa-arvoa palvelujärjestelmään ja stoppia köyhyyden syvenemiseen. Hän toteaa, että sosiaali- ja terveysjärjestöjen on nyt vahdittava, että hallituksen kirjaamat tavoitteet toteutuvat. SOSTEn keskeiset tehtävät ovat yhteiskunnallisen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden toteuttaminen sekä ihmisten osallistumismahdollisuuksien parantaminen päätöksenteossa. SOSTEn tavoitteena on olla kansallisesti ja alueellisesti vahva toimija järjestöjen, valtion, kuntien ja elinkeinoelämän laajoissa verkostoissa. Sillä on myös monitasoiset kansainväliset verkostot. Järjestöt ovat merkittävä voimavara ja yhteisöllisyyden rakentaja yhteiskunnassa. Suomessa toimii lähes 9000 sosiaali- ja terveysjärjestöä, työntekijöitä niissä on noin 36 000 ja lähes miljoona ihmistä mukana vapaaehtoisina, vertaistoimijoina ja järjestöaktiiveina. Lisätietoja: www.soste.fi (Tiedote 11.10.2011, Tekry ry)

Monipuoliseksi muodostunut ohjelma sai ansaitsemansa hyvät puitteet Tampere-talosta. Päiville osallistui ennätyksellinen osallistujamäärä (1200) päihde- ja mielenterveystyöstä kiinnostuneita ympäri Suomea. Päivät ovat siis todellinen alan kohtaamispaikka! Tekry pyysi TAMKista myös opiskelijayhteistyötä liittyen moninaisiin tehtäviin päivillä. Terveysalalta osallistui ryhmä hoitotyön opiskelijoita lehtoreiden Irmeli Pekkisen ja Anne Kivimäen kanssa ja sosiaalialalta lehtori Teija Eskola sosionomi-opiskelijaryhmän (PALSOS 13) kanssa päiville. Opiskelijat osallistuivat molempina päivinä johonkin avustajan tehtävään ja muutoin saivat osallistua päivien seminaareihin sekä tutustua näyttelyosastoon ja oppia tietoiskuista. Opiskelijoiden osallistuminen päiville yhdistetään ryhmien opintoihin. Sosionomi-opiskelija Iida Ruoranen kertoo kokemuksestaan seuraavaksi.

Lopuksi - voiko sosiaali- ja terveysalalla toimiva työntekijä olla ”törmäämättä” päihde- ja mielenterveyskysymyksiin työssään? Oman näkemykseni mukaan ei voi, ja tämä on tärkeää huomioida myös tulevissa TAMKin uusissa opetussuunnitelmissa. Päihde- ja mielenterveystyön osaajille on kysyntää työelämässä! Seuraavat Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät SOSTE järjestää Helsingissä 15.10-16.10.2012 .

-Teija Eskola

Opiskelijan näkökulma:

Avustajana ja osallistujana valtakunnallisilla päihde- ja mielenterveyspäivillä

Olen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija palveluohjaukseen ja sosiaalityön vaihtoehtoisissa ammattiopinnoissa. Osallistuin osana kuntoutukseen liittyviä opintojani päihde- ja mielenterveyspäiville. 18. valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät järjestettiin 11.10.–12.10.2011 Tampere-talossa, Tampereella.

Tehtäväni päihde- ja mielenterveyspäivillä oli toimia avustajana. Valmistauduimme päiviin aluksi opettajamme opastuksella ja ilmoittauduimme avustajaksi seminaareihin, opintokäynneille, työpajoihin ja seminaarin ilmoittautumispisteelle. Päivää ennen päihde- ja mielenterveyspäivien alkua meillä oli tapahtuman järjestäjän, Terveyden edistämisen keskuksen pitämä perehdytystilaisuus. Siellä tapasimme kanssamme avustajina toimivat Tampereen ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijat, jotka olivat suuntautuneet mielenterveys- ja päihdetyöhön.

Varsinaisen päivän koittaessa 11.10.2011 suuntasin tutun Pyynikintien toimipisteen sijaan Tampere-talolle. Suuren väkijoukon keskeltä löysin yhteyshenkilömme ja sain oranssin huivin kaulaani sekä rintakortin, jossa luki avustaja. Näin osallistujat tunnistivat minut avustajaksi ja tiesivät lähestyä minua, kun tarvitsivat apua.

Ensimmäisenä päivänä, 11.10.2011 pääsin itse osallistumaan avajaistilaisuuteen. Saman päivän iltapäivänä toimin avustajana seminaarissa, jonka teemana olivat asumispalvelut päihde- ja mielenterveysongelmaisille. Toimin ns. ovimiehenä, kuljetin puheenvuorojen välillä mikrofonia yleisön joukossa kysymyksien esittäjille ja autoin puheenpitäjiä tietoteknisissä ongelmissa. Samalla pääsin kuulemaan ajankohtaista tietoa päihde- ja mielenterveysongelmaisten asumispalveluista heidän kanssaan välittömässä ja välillisesti työskenteleviltä henkilöiltä. Seminaarin jälkeen syntyi runsasta keskustelua aiheesta kuulijoiden joukossa.

Toisena päivänä 12.10.2011 saavuin aikaisin aamulla Tampere-talolle. Toimin aamupäivän aikana avustajana kahdessa eri seminaarissa, jotka kumpikin olivat suuressa salissa. Toimenkuvani oli sama kuin edellisen iltapäivän seminaarissa.

Ensimmäisen seminaarin teemana oli muutosmyönteinen työskentely päihdekuntoutuksessa. Tämä seminaari oli erittäin ajankohtainen minulle, koska opiskelen parhaillaan kurssilla psykososiaaliset asiakastyön menetelmät. Luennoissa olivat aiheina mm. ratkaisukeskeinen työskentely ja dialektinen käyttäytymisterapia. Pääsin kuulemaan perheterapeutin, psykoterapeutin ja kuntoutuskodin johtajaa. Näin suurta antia ei koulun luennolla saisi vajaassa kahdessa tunnissa!

Aamupäivä jatkui toisella seminaarilla Tampere-talon isossa salissa. Seminaari käsitteli toimijoiden osaamista ja yhteistyötä uudistuvissa päihde- ja mielenterveyspalveluissa. Seminaarissa otettiin katsaus tulevaisuuteen ja saatiin näkökulmia kentällä tapahtuvaan yhteistyöhön. Seminaarin loputtua sain avustajantehtäväni päätökseen päihde- ja mielenterveyspäivillä.

Iltapäivällä kävin tutustumassa opiskelukaverini kanssa näyttelyosastoon. Näyttelyosastolla toimintaansa esittelivät eri toimijat eri puolilta maata. Mukana oli kuntoutuskeskuksia, 3.sektorin toimijoita, sosiaali- ja terveysalanyrittäjiä sekä paljon muuta. Kotiin lähdin kassit täynnä uutta oppia, tietoa, uusia kokemuksia, kirjoja ja esitteitä. Jokainen askel eteenpäin on lähemmäksi valmistumista sosionomiksi (AMK).

-Iida Ruoranen

Kolmas kerta toden sanoo!

2011-10-09T04:54:00.000-07:00

Meidän PALSOS14-ryhmän retkikoulu pidettiin heti koulun alkaessa, joten meillä ei ollut pitkää aikaa suunnitella tätä reissua, vaikka mihin sitä olisi edes tarvittu. Leirin kohteen piti alun perin Torppa Siivikkalassa, seuraavaksi kaavailtiin Seitsemiseen lähtemistä, mutta lopulta Juhalta(opettaja tutoriltamme) tuli ilmoitus, että lähdemme Kintulammen majalle.

Tässä koulussa todennäköisesti jokainen meistä on tottunut, että tilanteet elää, joten tämä ei meitä isommin haitannut. Valmisteluun liittyvät tehtävät oli jaettu yhteisessä tapaamisessamme ja hommat hoitui näissä ryhmissä. Minun kunniani oli osallistua tulenteko-ryhmään, eli pääsimme Ilpon ja Tuulan kanssa huolehtimaan, ettei hohdokas liekkimme sammu.

Leiripaikalle saavuttiin syksyisellä ilmalla soramontun halki ja tavaroita sai kantaa reippaasti satoja metrejä. Periltä löytyi mukavan oloinen isohko tupa ja sauna lammen rannalta. Näissä olosuhteissa käytiin perinteisiä nimileikkejä ja pelailtiin vähän erilaisia pallopelejä. Palautetta edellisen vuoden opinnoista, ja tulevaisuuden odotuksia pääsi rustaamaan seinälle. PALSOS14 ei pelännyt esittää kritiikkiä, joten erilaisista hämmentävistä asioista päästiin keskustelemaan ja tuomaan mielipiteitä julki. Isona plussana täytyy mainita, että meidän porukalla tuntuu olevan hyvä henki, uskon ja toivon sen säilyvän jatkossakin.

Illan lähestyessä olikin ruokaryhmä valmistellut herkullista leirimättöä ja me tulenkantajat pääsimme puhaltamaan yhteen hiileen saunanpesää sytytellessä. Puhtain punaisin poskin ja täydellä mahalla istuskeltiin tuvassa ja käytiin monenlaisia hauskoja ja vähemmän hauskoja juttuja läpi.

Leirikoulu oli ainakin omasta mielestäni erittäin kiva juttu ja näytti siellä muillakin olevan kivaa - hyvä meidän joukkue!

Juuso Korhonen

Sosiaalialan opiskelijat Michigan State Universityssa kahden viikon opintomatkalla

2011-09-27T23:25:00.000-07:00

Sosiaalialan kuusi opiskelijaa ja yliopettaja Ulla-Maija Koivula ovat kahden viikon ajan tutustumassa sosiaalityön opetukseen sekä sosiaalialan työhön Michiganissa. Ryhmän matka on osa yhteistyöohjelmaa sosiaalityön koulutuksen kanssa, jonka puitteissa 15 amerikkalaista opiskelijaa ja kolme professoria vieraili Suomessa kesäkuun alussa. Tamkilaisten ohjelmaan kuuluu kenttävierailujen ja yliopiston tiedekunnan dekaanin ja sosiaalityön laitoksen johtajan sekä henkilöstön tapaamisten lisäksi osallistuminen kansalliseen seminaariin, jossa puhujana on maailmankuulu arviointitutkija Michael Quinn Patton. Ryhmä kirjoittaa eri tutustumispaikoista ja kokemuksistaan sosiaalialan blogiin matkalta ja matkalta palattuaan. Seuraa kirjoittelua!

Terveisin Ulla-Maija Koivula

Tapioon voi törmätä Pietarissa, Provinssirokissa tai Kurun marjametsissä

2011-09-27T06:18:00.000-07:00

Mitä opetat ja kenelle?

Opetan tulevia sosionomeja, jotka tulevat työssään kohtaamaan monenlaisissa ja useimmiten haavoittuvissa olosuhteissa eläviä ihmisiä. Keskeistä opetustyössäni on sosiaalipedagoginen lähestymistapa maailmaan ja sosiaalisen kuntoutuksen tarjoamat näkökulmat. Opetussisällöt vaihtelevat ääriliikkeisiin perehtymisestä varhaiskasvatuksen erilaisiin suuntauksiin. Noin kolmannes sosionomien opetusta on ohjattua käytännön harjoittelua sosiaalialan yksiköissä ja tämän harjoittelun ohjaaminen on osa opetustyötä. Samalla se on myös tärkeä linkki olla tekemisissä tämän hetken työelämän haasteiden kanssa.

Toimin myös CDS-hankkeessa TAMKin edustajana suunnittelijana. Porin Diakin koordinoimassa ESR- rahoitteisessa hankkeessa on mukana 14 ammattikorkeakoulua. Tavoitteena on vahvistaa ammattikorkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia ja opinnoissa edistymistä sekä ehkäistä syrjäytymistä. Hankkeeseen kuuluu monenlaista verkostopalaveria, kirjoituksia julkaisuihin , koulutustilaisuuksien järjestämistä, tapahtumien järjestämistä jne. TAMKin opiskelijahyvinvointityöryhmä on valtuuttanut TAMKOn ja minut vahvistamaan TAMKin savuttomutta. Asian tiimoilta on viikolle 44 tulossa toimintapäiviä. Olen mukana myös LIIKKU! sekä neloskierteen hankkeissa.

Viime vuosina sähköpostin, raporttien ja muiden hallinnollistyyppisten töiden määrä on kasvanut voimakkaasti.

Millaisissa projekteissa olet ollut mukana?

Aikoinaan Tampereen sosiaalialan oppilaitoksen sosiaalikasvattajakoulutus rakentui projekteihin koulun ulkopuolisten toimijoiden kanssa Proakatemian tapaan. Nämä kokemukset jättivät voimakkaan jäljen ja niinpä 1990-luvun alkupuolella syntyneitä yhteistyö- ja projektijuttuja jatketaan edelleen Virossa ja Venäjällä, viime vuosina Lapset elämänsä valtiaiksi -hankkeen nimellä. Hankkeessa on useita osaprojekteja, joista yksi on ollut videofilmien tekeminen turvatalojen lasten kanssa Viipurissa ja Pietarissa. Olemme seikkailleet Venäjän metsissä, istuttaneet puita, valokuvattu lasten mielipaikkoja jne. ja työstetty teemoitettua pikkujoulujuhlaa Virossa Tarton lasten turvakodin kanssa lähes 20 vuoden ajan. Ruohonjuuritasoiseen toimintaan on osallistunut koko ajan opiskelijat. Homma jatkuu edelleen. Lokakuun Pietarin matka on työn alla.

Olemme pyrkineet projektiivisessa työskentelyssä verkostoitumaan muiden toimijoiden kanssa. 2000-luvun alussa olimme mukana silloisen STAKES:n koordinoimassa STOP 2 "Minors in sex trade" -hankkeessa, jossa tavoitteena oli puuttua kansainväliseen ihmiskauppaan. Oli mielenkiintoista työskennellä moniammatillisessa hankkeessa lukuisten toimijoiden kanssa. Väkeä oli mukana useista NGO-organisaatioista Suomen lisäksi myös Ruotsista ja Tanskasta. Niin ikään Pietarin miliisin, Tallinnan, Helsingin, Hampurin ja Bonnin poliisien kanssa työskentely oli palkitsevaa.

Mielenkiintoinen mahdollisuus on ollut osallistua 2000-luvun alussa sosiaalityöntekijöiden koulutushankkeeseen yhdessä Helsingin yliopiston kanssa Bosnia-Herzegovinassa. Vuosituhannen vaihteessa olin mukana pitkäaikaisessa viisivuotisessa hankkeessa pyrittiin ennaltaehkäisemään lähisuhdeväkivaltaa. Tässäkin hankkeessa oli mukana useita toimijoita. Toissa vuonna teimme myös onnistuneen video- ja posteri-projektin Tampereen yliopiston hoitotieteen laitoksen ja Porin DIAK:n kanssa. Upean toteutuksen teki TAMKin Obscura porukka. Ja nyt työllistää CDS-hanke sekä neloskierteen moniammatilliset yritysten kehittämishankkeet.

Millainen on tyypillinen päiväsi?

Tyypillistä on, että työpäivä on epätyypillinen. Tosin sähköposti ja erilaiset hallinnolliset raportit yms. toistuvat päivittäin. Muutoin päivät ovat hyvin erilaisia. Luennoilta voin kiirehtää harjoittelun ohjauksen ja sieltä projektikokoukseen ja takaisin koululle opinnäytettä ohjaamaan.

Mistä saat iloa ja energiaa työhösi?

Tykkään monenlaisen työn samanaikaisuudesta. Työn iloa tuottaa myös olla mukana opiskelijan kanssa hänen oppimisprosessiaan. Ja kyllä sekin on palkitsevaa ja kannustavaa kun näkee ja kuulee meiltä valmistuneen opiskelijan olevan väkevästi mukana sosiaalialan tehtävissä. Opetustyön kansainväliset kytkennät tuovat myös lisäenergiaa ja perspektiiviä työhön, vaikka paradoksaalista kylläkin samalla ne myös vaativat paljon voimia ja resursseja.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Jos mahdollista lähden viikonloppuna petankki-kisoihin. Tämän vuoden Tampereen miesten mestaruutta on käytävä testaamassa vähän väliä. Kaikenlainen omatoiminen matkustelu on verissä. Parasta ovat pitkät junamatkat, viime kesänä toteutui Trans-Siperia-junamatka Kiinaan. Vaatimattomat hostellit ja telttamajoitukset sekä vaeltaminen metsissä ja vuoristossa antavat voimia pitkään. Minuun voi myös törmätä Provinssirockissa, Tampereen Jazz Happeningissä, Käenkosken tanssilavalla tai jossain teatterissa. Ei pidä säikähtää jos kohdataan, sillä liikun marjaämpärin kanssa myös Kurun metsissä.

KAKSI KULTTUURIA, KAKSI KOTIMAATA, KAKSI KIELTÄ.

2011-09-12T23:26:00.000-07:00

Kansainvälisten lapsikaappausten riskitekijöitä ja ennaltaehkäisykeinoja kahden kulttuurin lapsiperheissä: seminaari sosiaalialan opiskelijoille ja ammattilaisille

Tampereen ammattikorkeakoulun Pyynikintien toimipisteen juhlasalissa perjantaina 2.9.2011 järjestetty kansainvälistä lapsikaappausta käsittelevä seminaari keräsi yhteen noin 80 sosionomiopiskelijaa. Sosiaalialan koulutusohjelman koulutuspäällikkö Sirpa Tietäväisen ja lehtori Teija Eskolan ajatus seminaarin järjestämiseen sai alkunsa sosionomiopiskelija Szilvia Karaffan opinnäytetyön aiheesta, joka liittyy seminaarin ydinsisältöihin. Seminaarin tavoitteena oli tehdä parisuhteen päättymisen seurauksena – useimmiten maahanmuuttajataustaisten – vanhempien toimesta tapahtuvien kansainvälisten lapsikaappausten olemassaoloa, riskitekijöitä ja ennaltaehkäisykeinoja entistä näkyvämmäksi lastensuojelun näkökulmasta sekä kartoittaa, millainen on sosiaalialan opiskelijoiden tietoperusta ja tiedontarve kyseisestä aiheesta.

Kahden kulttuurin liittojen lisääntyessä kansainvälinen lapsikaappaus on yhteiskunnallisesti ajankohtainen ja merkittävä aihe. Kansainvälisestä lapsikaappauksesta on kyse, kun alle 16-vuotias lapsi on viety ilman huoltajan suostumusta ulkomaille tai jätetty sieltä palauttamatta tapaamisoikeuden jälkeen. Lapsen kansalaisuudella ei ole merkitystä, jos hän on asunut pysyvästi Suomessa. (Om. 2009.) Rikoslain (2005/1161, 5a§) mukaan lapsikaappaus on lapsen vapauteen kohdistuva rikos.

Lapsikaappausasia on esillä sosiaalialan ammattilaisten työssä monella tavalla. Helsingissä toimivan Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisäsen (2010) mukaan, mikäli sosiaalialan ammattilaiset ovat mukana valmistelemassa lastensuojelullisia tai muita lapsiin liittyviä päätöksiä, kaappausuhka on tärkeä huomioitava. Myös päiväkodeissa ja kouluissa tarvitaan tietoa lapsikaappauksista, koska uhka saattaa koskea näiden tahojen asiakkaita. Lapsikaappausriskin tunnistaminen sekä ennaltaehkäisykeinojen tunteminen on erittäin tärkeää maahanmuuttajatyössäkin. Täytyy myös tietää, miten toimia, kun kaappaus on jo tapahtunut. (Räisänen 2010.)

Seminaarissa luennoivat perheoikeuteen perehtynyt asianajaja Riitta Laakso ja Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja Tarja Räisänen. Riitta Laakso perehdytti kuulijat lakiin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta ja Tarja Räisänen puolestaan esitteli oman työnsä lisäksi yhdistyksen toimintaa ja yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Szilvia Karaffa puhui Haagin lapsikaappaussopimuksesta, Suomen keskusviranomaisista lapsikaappausasioissa, lapsikaappausten riskitekijöistä ja ennaltaehkäisykeinoista.

Tilaisuuden loppuvaiheessa teoriatieto sai lihaa luiden ympärille Kaapatut Lapset ry:n varapuheenjohtaja Julle Tuuliaisen ansiosta, joka oli valmis jakamaan yleisön kanssa omakohtaisen tarinansa siitä, miltä elämä jatkuvan lapsikaappausuhan varjossa tuntuu ja kuinka lapsen menettämisen pelossa eläminen kuluttaa vanhemman voimia. Kirjallisessa palautteessaan opiskelijat kiittelivät kovasti kaikkia kolmea vierailevaa puhujaa.

Suurkiitos koulutuspäällikkö Sirpa Tietäväiselle, lehtori Teija Eskolalle, Riitta Laaksolle, Tarja Räisäselle, Julle Tuuliaiselle ja kaikille osallistujille seminaarin mahdollistamisesta! Kiitos kuuluu myös opintosihteeri Sirpa Sauvolalle korvaamattomasta avustaan käytännön asioissa!

Lisätietoja:

Ø Kaapatut Lapset ry, Toivon Talo, Helsinki

s-posti: toimisto@kaapatutlapset.fi

· Toiminnanjohtaja Tarja Räisänen, puh. 044 2626 662,

· Varapuheenjohtaja Julle Tuuliainen

Ø Asianajaja Riitta Laakso, puh. 040-5013461, 03-31242813,

riitta.laakso@kuha-laakso.fi

Ø opinnäytetyön tekijä Szilvia Karaffa, szilvia.karaffa@piramk.fi

Lähteet:

Aarni, A., Isaksson, P., Khan, A-M. & Räisänen, T. 2008. Lapsikaappausuhka elämän varjona. Äitien kokemuksia suomalais-islamilaisesta perheestä. Helsinki: Kaapatut Lapset ry.

KL, Kaapatut Lapset 2010. Kaapatut Lapset ry tiedottaa. Tammikuu 2010.

Om, Oikeusministeriö. 2009. Kansainvälinen lapsikaappaus. Luettu 6.3.2010. http://www.om.fi/text/Etusivu/Julkaisut/Esitteet/Kansainvalinenlapsikaappaus

Rikoslaki 22.12.2005/1161. Luettu 9.3.2010. http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2005/20051161

Räisänen, T. Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja. 2010. Sähköpostiviesti 16.2.2010.

Vastaanottaja Karaffa, Sz.

NSS – intensiivikurssi. Etelä-Afrikka,Kwazulu-Natal - yliopisto Durban 14. – 26.8.2011. Sirpa Tietäväisen matkakertomus. Kuvat ST.

2011-09-05T22:49:00.000-07:00

KAUNISTA ETELÄ-AFRIKKAA – Etelä-Afrikassa talvi takana - kevät ja kesä edessä!

Etelä-Afrikan isoissa kansallispuistoissa – safareilla –nostetaan vetonaulaksi BIG FIVE – 5 uljasta eläintä. jotka voi nähdä safarin aikana. Nämä ovat leijona, elefantti, leopardi, vesipuhveli ja sarvikuono. Itse asiassa opiskelijoiden kanssa tekemälläni safarilla näistä jäivät puuttumaan kissaeläimet. Onneksi näimme kirahvin, joka opetti meille autossa istuneille nöyryyttä.

Jäin miettimään, mitkä tällä North-South-South Higher Education Institution Network Programme - intensiivikurssilla voisivat olla TAMKin sosiaalialan koulutusohjelmalle ja itselleni nämä viisi merkittävintä asiaa NSS – Big Five. Ensimmäinen asia – ehkä elefantin kokoinen - sosiaalialan koulutusohjelmalle mielestäni on sosiaalityön sisältöön ja kehittämiseen liittyvä anti. Tuntui, että me sosiaalityön opettajat ja opiskelijat - etelästä pohjoiseen- liikumme samassa maastossa – jaamme samat eettisyyden, yhteisöllisyyden ja välittämisen kysymykset. Asiakastyön haasteet toki ovat jokaisessa NSS-maassa erilaiset –esimerkiksi Etelä-Afrikan AIDS- tilanne tuli esiin monissa yhteyksissä tai pienempänä asiana Tansaniassa albiino-mustiin kohdistuva väkivalta.

Yhteisölähtöisestä sosiaalityöstä nousee varmaan toinen BIG – havainto. Kwazulu-Natalin sosiaalityön koulutus ja toteutus vastaavat sisällöltään selkeästi TAMKin sosiaalialan koulutusohjelman antamaa käytännön läheistä, soveltavaa koulutusta, jossa teoriaopinnot kytkeytyvät käytäntöön. Käytäntö tarjoaa myös tutkimushaasteet, kuten meilläkin. Koin, että esimerkiksi sosiaalialan taannoin toteuttama seutukunnallinen matalan kynnyksen palveluohjausmalli työttömien omissa keskuksissa edusti tällaista ”Community based social work”ia hyvällä tavalla.

Kwazulu-Natalin yliopiston sosiaalityön vanhempi professori Vishanthie Sewpaulin innostus yhteisölähtöisen sosiaalityön kehittämiseen jäi erityisesti vahvasti mieleen. Hänen ansiokkaisiin artikkeleihin voi perehtyä esim. E-aineistoja käyttäen. Alla olevassa kuvassa yliopiston sosiaalityön opiskelija Sari Rusanen selvittää professorille suomalaista sosiaaliturvaa.

Kolmas näistä ISOISTA viidestä on valittu teema Yhteisösosiaalityö – yhdyskuntatyö. Täällä termiksi näytti muotoutuvan Community based social work – siis yhteisölähtöinen sosiaalityö, mikä termi tuntuikin oikein hyvältä. Olen itse saanut jo 1980-luvulla innostuksen yhdyskuntatyöhön, joka oli silloin sosiaalityön määritelmässä mukana. Tuolloinhan sosiaalityön alle katsottiin kuuluvan yksilötyön – case workin, perhe- ja ryhmätyön sekä yhdyskuntatyön = rakenteellisen sosiaalityön. Tätä teemaa tutkittiin mukana olleiden maiden – Etelä-Afrikan, Mosambikin, Tansanian, (mukana oli myös norjalainen sosiaalityön vaihto-opiskelija) sekä Suomen näkökulmista. Suomesta mukana oli myös Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian opettaja, rasismin tutkija Anna Rastas ja kaksi sosiaalityön opiskelijaa. Tutustuimme käytännön sosiaalityön mahdollisuuksiin kahdessa paikallisessa yhteisössä – toinen ns. ison asukasjoukon muodostama yhteisö, joka elää hökkeleissä, ilman vettä, sähköä. Siellä kaiken kaikkiaan elämisen edellytykset ovat ahdistavan huonot. Toinen yhteisöä olikin kehittynyt yhteisöjen tukemana ja osoitti sen, miten voidaan päästä eteenpäin – köyhyydestä on tie ulos.

Mumbain setlementti, samantyyppisissä setlementissä asuu tuhansia ja tuhansia ihmisiä Etelä-Afrikassa.

Tässäkin yhteisössä mustat vahvat naiset muodostivat tukiryhmän, joka pyrki auttamaan ihmisiä eri tavoin. Sosiaalityöntekijät toimivat omalta osaltaan tukiryhmän apuna. Kwazulu-Natalin opiskelijat tekevät osan opintojaan ko. setlementissä.

Tässä Mumbain lähipiirissä eli aikanaan Mahatma Gandhi, jonka asuintalokin oli vielä nähtävissä. Täällä hän alkoi kirjoittaa kirjoja, jotka sittemmin mullistivat Intian ja ovat edelleen vahva esimerkki ei-väkivaltaisesta sorron vastustamisesta. Tämä vierailu oli itselleni henkisesti iso. Iso asia, koska jo kauan sitten Gandhin elämä on ollut todella merkittävä esimerkki itselleni. Näinhän totesi myös Einstein - miten on mahdollista, että on saanut elää samaan aikaan kuin tämä toinen suurmies! Kuva Gandhi-talosta. Etelä-Afrikan oma suuri mies myös ohessa – tarvitsemme esikuvia taistelussa köyhyyttä ja sortoa vastaan!

Mandelan kuvia oli paljon eri paikoissa. Durbanissa on lääketieteellinen yliopisto, joka kantaa Mandelan nimeä.

Mumbain setlementissä pyritään tarjoamaan lapsille päivähoitoa, myös koulu oli alueella. Kuva päivähoitolapsista.

Neljäs näistä viidestä oli mielihyvä siitä, miten hyvin opiskelijamme olivat varautuneet esittelemään suomalaista sosiaalialan työtä. Mukana olleet TAMKin sosiaalialan ylemmän tutkinnon opiskelijat Anastasia Lapintie ja Ansku Niskanen olivat koko intensiivikurssin ajan aktiivisesti mukana opetuskeskusteluissa. He olivat eri tavoin erinomaisia TAMKin ”lähettiläitä”. Samoin yliopiston opiskelijat oman koulutuksensa osalta.

Alla olevassa kuvassa Anastasia selvittää työttömien ja lainrikkojien sosiaalipalveluita - työalue, jonka hän itse tuntee varsin hyvin.

Anna-Maria Niskanen kertoo suomalaisesta päiväkodista, mikä herättikin hyvin paljon kysymyksiä.

Kun mietin intensiiviviikkojen merkitystä itselleni, joudun miettimään etukäteisajatuksiani ja epäilyjäni maan, pitkän lentomatkan, maan rikollisuuden sekä oman kielitaitoni suhteen. Ainahan ennen vaihtoviikkoa tavoitteena on verestää ja parantaa kielitaitoa ja valmistautua mahdollisimman hyvin opetukseen. Niinpä nytkin – ja myös niin, että aikaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi ja hyväksyy sen, että näillä mennään. Mikään peloistani mustien ihmisten maassa ei toteutunut. Sain kokea valtavaa ystävällisyyttä ja arvostusta monilta uusilta kv-tuttavilta. Sain kiitosta elämän kokemusteni jakamisesta näiden viikkojen aikana. Opetuksen toteuttaminen käyttäen myös elämyksellisiä menetelmiä sai paljon kiitosta. Kun Mosambikin viehättävä Senata-opiskelija kertoi, että hän herkistyi kyyneliin katsoessaan Miesten vuoro –elokuvaa, koin, että tunteiden avulla on helppo löytää yhteinen perusta kohtaamisille kaikkialla maailmassa. Toin muistoksi etelä- afrikkalaisia naisten tekemiä käsitöitä ja Gandhin kuvan, niin voin palauttaa mieleeni nämä BiG FIVET – omat vitoseni milloin vain.

Alla olevassa kuvassa tansanialainen opettaja ja opiskelijoita. Zuwenan vieressä Sirpa.

Työn ohessa opiskelu vaatii ajankäytön suunnittelua

2011-06-16T01:51:00.000-07:00

- Jälkeenpäin ajateltuna opiskeluni sosionomiksi onnistui aika kivuttomasti, vaikka välillä mietinkin millä ajalla työn, opiskelun ja perheen voi hoitaa, totesi Kati Pouttu pari päivää valmistumisensa jälkeen.

Kehitysvammaisten ohjaajaksi 1996 valmistunut Pouttu päätti päivittää tutkintonsa ammattikorkeakoulututkinnoksi työelämässä lisääntyneiden vaatimusten vuoksi.

- Tietojeni päivittäminen tuli ajankohtaiseksi sillä opiskelustani alkoi olla jo aikaa. Lisäksi TAMKin sosiaalialan koulutusohjelmasta löytyi minulle sopiva, räätälöity tapa opiskella. Ohjaava opettajamme Tuija Salo räätälöikin kiitettävästi opintojamme! Opinpolkujen suunnitteleminen on suuri haaste, jotta opinnot hyödyttäisivät opiskelijaa niin nykyisissä kuin tulevissa työtehtävissä.

Työelämän muutoksissa mukana pysyminen ja asiakkaiden arjen turvaaminen muutosten ja kilpailutuksen keskellä hieman huolestuttaa Rongankodin Puistokodissa työskentelevää Kati Pouttua.

- Vaatimusten ja haasteiden kasvaessa on tärkeää pysähtyä ja miettiä perustehtävä kirkkaaksi, jotta ei mene ihan kaikkeen mukaan. Suuren kokonaisuuden hallinta, ajankäyttö sekä työn jakaminen työyhteisön jäsenille ovat myös oppimisen arvoisia asioita. Myös tietynlaista keskeneräisyyttä on opittava sietämään sillä kaikkea ei voi saada heti valmiiksi vaan käynnissä on monta prosessia.

Positiivisen ja iloisen elämänasenteen omaava Pouttu näkee työnilon voimavarana, joka kantaa pitkälle. Kun työtä saa tehdä itsenäisesti, yhdessä kivojen työkavereiden ja asiakkaiden kanssa, töihin on hyvä mennä. Opiskelua hän ei aio unohtaa.

- Työ ja organisaatiopsykologian opinnot kiinnostaisivat ja työhyvinvointi yleensä on aiheena mielenkiintoinen. Ylempi AMK –tutkintokaan ei ole poissuljettu.

Elämä on suuri seikkailu, ja sen kunniaksi Kati Pouttu ja Tapani Lahdenmäki kilistivät Kyproksella kesäkuun alussa tehdyllä kehitysvammaisten kesäretkellä.

Seppo Pajari

Kansainvälinen intensiivikurssi Budapestissä – GIVE & GET

2011-06-09T11:05:00.000-07:00

Sosiaalialan koordinoima Erasmus intensiiviohjelma ”CRÉME” eli pidemmin ”Social pedagogical and creative methods in substance care” järjestettiin kolmannen kerran ELTEn yliopistossa Budapestissä 2-13.5.2011. Mukana oli lähes 70 opiskelijaa kahdeksasta eri korkeakoulusta, kuudesta eri maasta: TAMKista ja HAMKista (Suomi), Fachhocschule Nordhausen (Saksa), HAN Hogeschool (Hollanti), University of Pablo de Olavide ja Autonomous University of Barcelona (Espanja), Kaunas College (Liettua) ja tietenkin ELTEstä. Kustakin korkeakoulusta oli mukana myös opettajia, joistain useampiakin.

Kurssiohjelma koostui päihdetilanteen ja päihdepalvelujen vertailusta, asiantuntijaluennoista sekä toiminnallisten menetelmien työpajoista. Työpajoissa opiskelijat harjoittivat taitojaan eri menetelmien perusteista ja niiden soveltamisesta käytännön asiakastyössä, erityisesti päihdetyössä. Menetelmiin sisältyivät draama, kuvataide, musiikki, tanssi, luova ryhmätyö, naamiotyöskentely ja voimauttava valokuvaus.

Toisella viikolla opiskelijat toteuttivat työpajoja itse yhdessä päihdetyö –yhteisö Megállon ja koulupudokkaille tarkoitetun koulun, Green Rooster, osallistujille. Megállon omat työntekijät, joilla on takanaan oma päihdetausta, opettivat puolestaan opiskelijoita myös erilaisissa luovissa menetelmissä. Kurssin teemana olikin ”Give and Get”. Tamkin sosiaalialan opiskelijoista mukana olivat Tuula Jokinen, Suvi Laakso, Aino Rinta-Jouppi, Hanna-Maria Ritoniemi, Markus Pakkala ja Kirsi Saarinen. Tamkista opettajana kurssilla toimi Merja Repo, joka piti yhdessä Hamkin Seija Pajari-Stylmanin kanssa työpajaa, jossa sovellettiin voimauttavaa valokuvaa ja naamio –työskentelyä yhdessä.

Koko viikko huipentui Merlin –teatterissa pidettiin opiskelijoiden, päihdekuntoutujien ja Drop out –schoolin nuorten kanssa yhdessä toteutettuun esitykseen. Esityksen filmasi paikallinen televisio ja koko kurssi saikin poikkeuksellista julkisuutta Unkarin television ohjelmassa.

Ohessa linkki televisiossa esitettyyn ohjelmaan: http://www.youtube.com/watch?v=9c-WTS_H6mI

Katsokaa ja nauttikaa!

Kurssista tulee syksyn mittaan pdf –julkaisu, joka sisältää artikkeleita ja kuvia paitsi Budapestin kurssilta myös aiemmista kurssin toteutuksista Tampereelta helmikuussa 2009 ja Sevillasta maaliskuussa 2010. Videokoostekin on luvassa syksyn mittaan.

Jutun kirjoitti Ulla-Maija Koivula, joka on toiminut intensiivikurssi koordinoijana kolmen vuoden ajan. Tästä ansiosta hänet palkittiin kurssilla ELTEn yliopiston hopeisella kunniamitalilla.

Terveisiä Kanadasta

2011-06-09T00:38:00.000-07:00

Olen sosiaalipedagogiikan opiskelija ja syksyllä aloitan kolmannen vuoteni. Tällä hetkellä vietän elämässäni todella mukavia ja kokemusrikkaita hetkiä. Lähdin opiskelemaan Kanadaan kesäksi. Takanapäin on noin puolitoista kuukautta ja toinen samanmoinen jakso olisi vielä edessä. Opiskelu englanniksi tuntui aluksi todella haastavalta, varsinkin maassa, jossa äidinkielenä on englanti. Kanadalaiset kun puhuvat tunnetusti todella nopeasti ja sanoja lyhennellen. Kuitenkin pääsin aika nopeaa opiskeluihin mukaan ja nyt olenkin loppukokeita vaille valmis ensimmäisestä jaksostani täällä Kanadassa. Tehtävät ja välikokeet ovat kaikki menneet läpi, joten enköhän joitakin opintopisteitä saa tuotua myös kotiin! Olen opiskellut ”Native music” kurssin ja psykologian ”Family therapy” kurssin tässä jaksossa. Opettajat täällä ovat hyvin ammattitaitoisia ja tsemppaavia. Tosin hieman yllätyksenä sain huomata, että me vaihto-opiskelijat olemme samalla viivalla muiden opiskelijoiden kanssa, helpotusta ei ole siis luvassa. Tämä tarkoittaa ahkeraa opiskelua ja PowerPoint esitysten armotonta suomentamista myös jatkossa.

Ihmiset täällä Kanadassa ovat hyvin ystävällisiä ja avuliaita. Olen saanut rutkasti uusia ystäviä sekä kanadalaisia että kansainvälisiä opiskelijoita. Opiskelujen ohella totta kai olen ehtinyt myös matkustella. Sudbury, Toronto sekä Niagaran putoukset on nähty. Ensi viikonloppuna on suunnitelmissa lähteä Montrealiin. Kanadan itsenäisyyspäivänä 1.7 menemme tietysti Kanadan pääkaupunkiin Ottawaan juhlistamaan tätä hienoa päivää! Kaikkea ihanaa on jo takanapäin ja vielä ihanampia hetkiä edessäpäin.
Suosittelen koko sydämestäni vaihtoon lähtöä jokaiselle, joka vain hitusenkin miettii lähtevänsä. On tämä lähtemisen arvoista. Täällä oppii uutta kulttuuria, saa uusia ystäviä, on paljon hauskaa tekemistä, ja ennen kaikkea, koko ajan oppii jotain uutta itsestään!

Oikein mukavaa kesää kaikille! Nähdään elokuussa!

Susanna Mustajärvi

Vaikuttamista Pyynikintiellä

2011-06-02T10:19:00.000-07:00

Tampereen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden sosionomi (AMK) opiskelijoista muodostunut vaikuttamisprojektiryhmä järjesti torstaina 12.5.2011 Pyynikintien toimipisteessä tiedotustilaisuuden. Projektin aiheena oli sosionomitutkinnon (AMK) epäkohtien esille tuominen. Epäkohdiksi valittiin jo ennestään kiistanalaiset aiheet koskien esiopetusoikeutta, erityislastentarhanopettajan pätevyyttä ja sosionomin (ylempi AMK) oikeutta työskennellä sosiaalityöntekijänä.

Projektiin oli varattu aikaa kolmisen viikkoa, joten aikataulu oli tiukka. Vaadittiin paljon taustatyötä ja ryhmätyöskentelyä, jotta projekti saatiin käyntiin.

Projektissa laadittiin vaatimukset, joissa vaadittiin sosionomin (AMK) tutkinnon suorittaville tai suorittaneille oikeus hankkia esiopetusoikeus, joka heillä aikaisemmin on ollut. Ilman sitä sosionomi (AMK) ei voi työskennellä esikouluryhmän opettajana yhdenvertaisena lastentarhanopettajan tavoin. Nykyisin sosiaalipedagogiikkaan erikoistunut sosionomi (AMK) on pätevä työskentelemään lastentarhanopettajana päivähoidossa, kun taas yliopistossa lastentarhanopettajaksi opiskelevat saavat esiopetusoikeuden.

Toimme projektissamme esiin, että sosionomi (AMK) opintojen kautta tulee saada esiopetuskelpoisuus sekä erityislastentarhanopettajan pätevyys tai vaihtoehtoisesti mahdollisuus näiden tai toisen näistä suorittamiseen lisä- tai erikoistumisopintojen kautta.

Kelpoisuusvaatimuksena sosiaalityöntekijän tehtäviin on ylempi korkeakoulututkinto. 90 opintopisteen sosionomi (ylempi AMK) tutkinto antaa pätevyyden ylempää korkeakoulututkintoa vaadittaviin virkoihin sekä mahdollisuuden suorittaa jatko-opintoja tieteellisiin jatkotutkintoihin. Sosiaalityöntekijän pätevyyttä se ei kuitenkaan anna. Täten pitkän työkokemuksen omaava ja laajan teoreettisen jatkokoulutuksen hankkinut sosiaalialan asiantuntija ei ole pätevä toimimaan sosiaalityöntekijänä.

Näihin asioihin pohjautuen perustettiin Internetiin adressi, jossa esiteltiin vaatimukset. Adressin tarkoituksena oli herättää keskustelua aiheesta ja saada kerättyä mahdollisimman paljon nimiä. Adressin tavoitteet toteutuivat hyvin, sillä se herätti kiivasta keskustelua ja nimiä saatiin lähes 600. Facebookiin perustettiin ryhmä kaikille asiasta kiinnostuneille.

Projektissa otettiin yhteyttä Pirkanmaan puoluetoimistoihin. Osassa toimistoista oltiin erittäin kiinnostuneita aiheesta.

Projektimme tulokset eli tiivistelmä projektin kulusta, adressin nimilista ja vaatimukset lähetettiin opetusministeriöön ja sosiaali- ja terveysministeriöön sekä Pirkanmaan hallituspuolueille.

Toivottavaa on, että jossain vaiheessa nämä asiat saisivat näkyvyyttä ja niihin puututtaisiin. Muutos olisi tarpeen, koska, yllättävää kyllä, näinkin lyhyessä ajassa projekti herätti paljon mielenkiintoa.

Elävä kirjasto 16.5.

2011-05-31T13:49:00.000-07:00

Tapahtuma järjestettiin 16.5. Pyynikintien toimipisteen juhlasalissa. Paikalle kutsuttiin lähihoitajaopiskelijoita. Tapahtuman järjestäjinä toimivat noin puolet Sos14:sta ryhmästä. Elävässä kirjastossa lainaajat saivat keskustella kahvilapöytämäisesti kirjan kanssa pienissä ryhmissä. Lainausaika oli n. 20 minuuttia, jonka jälkeen vaihdettiin toiseen pöytään keskustelemaan uuden kirjan kanssa.

Eläviksi kirjoiksi saatiin mukaan musliminainen, romani, entinen vanki, entinen narkkari, mielenterveyskuntoutuja, polyamoristi ja totaalikieltäytyjä. Erityisesti entinen vanki ja narkkari ja romani saivat paljon kiinnostusta. Kaikki kirjat olivat erittäin tarpeellisia ja hyviä. Joukossa oli ensikertalaisia kirjojakin ja heiltä homma sujui kuin vanhoilta tekijöiltä! Lainaajat kyselivät paljon ja välillä näytti jopa siltä, ettei aika tuntunut riittävän kunnolla keskusteluun. Tunnelma oli avoin ja mukava. Tapahtuman jälkeen kaikilta osallistuneilta kerättiin palaute ja tulokset kertoivat, että tapahtuma oli oikein onnistunut tehtävässään vähentää ennakkoluuloja.

Laura Sinkkonen, Venla Salmela ja Taija Siukola

Lukuvuoden päättäjäiset

2011-05-27T00:38:00.000-07:00

Sosku13 päätti lukuvuotensa tutustumalla Kriisikeskus Osviittaan ja Perhetukikeskus Metsolaan sekä rentouttavaan päivälliseen ravintola Napolissa. Päivä lähti käyntiin pienen soskuporukan tutustumiskäynnillä Kriisikeskus Osviittaan, jota harjoittelussa oleva koulumme vanhemman vuosikurssin opiskelija Jaakko meille esitteli.

Kriisikeskus Osviitta on Ray:n ja kaupungin rahoittama matalan kynnyksen tukipaikka niille, jotka tarvitsevat ulkopuolista keskustelutukea. Osviitta sijaitsee osoitteessa Sorinkatu 4 c, jossa tarjotaan kasvokkaista keskustelua arkipäivisin klo 9-20 välillä. Viikolla ja viikonloppuisin Osviitalla on myös kriisipuhelin ja se on osa valtakunnallista kriisipuhelinta. Osviitan asiakaskunta on laaja kuten myös asiakkaita askarruttavien asioiden kirjo. Kuitenkin suurin osa kontakteista koskee parisuhdeongelmia. Esittelyn lomassa hörpimme kahvia, murustelimme keksejä ja tiedustelimme mitä Osviitta tarjoaa harjoittelijoille. Jaakko kertoi pitävänsä harjoittelupaikastaan ja oppineensa paljon asiakkaiden kohtaamisesta ja keskenäisestä vuorovaikutuksesta moninaisten eri ongelmien edessä.

Yliopistoruokailun ja pienen ruotsin kielen opintopiirin jälkeen lähdimme kohti Metsolan perhetukikeskusta Rantaperkiöön. Ultsi odottelikin jo meitä Metsolan edessä ja viimeisten saavuttua soitimme Metsolan ovikelloa. Metsolassa saimme kattavan esittelyn vastaavalta ohjaajalta lastensuojelun kiireellisestä sijoituksesta ja Metsolan roolista osana järjestelmää ja Metsolasta tehtävästä työstä.

Metsola itsessään on kaupungin 12 paikkainen perhetukikeskus kiireellisesti sijoitetuille lapsille. Metsolan asiakkaista suurin osa palaa sijoitusjakson jälkeen takaisin kotiin ja työ perheessä jatkuu perhetyönä. Lopuille lapsille hankitaan pidempiaikainen sijoituspaikka lastenkodeista tai sijaisperheistä. Metsola tarjoaa harjoittelijalle hyvän läpileikkauksen lastensuojelun eri tilanteista ja siihen johtaneista olosuhteista. Puitteiltaan Metsola vaikutti mukavalta ja työntekijäresurssit vaikuttivat hyviltä (johtaja + 4 sairaanhoitajaa, 10 ohjaajaa ja kaksi yökköä). Asiakkaita varten Metsolassa ei ollut omaohjaajajärjestelmää vaan työskentelytiimit, jotka koostuivat sairaanhoitajasta, mies- ja naispuoleisesta ohjaajasta sekä perhetyöntekijästä. Järjestelmä vaikutti tehokkaalta ja tulokselliselta. Tutustuminen oli opettavainen ja onnistui tarjoamaan varmasti kaikille opiskelijoille jotain uutta lastensuojelusta.

Metsolan jälkeen siirryimme ravintola Napoliin, jossa seuraamme liittyi vielä muutama soskulaisemme ja ratkesia meille keväällä vetänyt Pirkko Turunen. Ruoan ääressä juttelimme niitä näitä ja annoimme Ultsille pienen lahjan kiitokseksi hauskasta lukuvuodesta kuten myös Satulle, joka viettänee ainakin tulevan syyslukukauden merten ja mantujen takana. Söin itse muuten il Tapolan. Aikas maukas mustamakkarapizza!

Hyvää ja rentouttavaa kesää kaikille soskuille ja muillekin sosiaalialan opiskelijoille!

Eero Tulenheimo

Nyyttikestit – sosiaalialan miesopiskelijoiden saunavuoro Rajaportilla 19.5

2011-05-27T00:28:00.000-07:00

Sosiaalialan miesopiskelijoiden saunailta konkretisoitui viimein, kun Markus otti vetääkseen syksystä asti puheissa pyörineen tapahtuman. Matalan kynnyksen saunatapahtumaa varten lähetettiin kutsut yli kolmellekymmenelle sosiaalialaa Tamkissa eriasteilla opiskelevalle ja koulun seiniltä ja ilmoitustauluilta löytyi tapahtumajulisteita. Tapahtuma saikin aikaan positiivista keskustelua koululla ja tapahtumalle saatiin taloudellinen tuki niin Tamkilta kuin Pistoltakin.

Viimein aurinkoisena keskiviikkoiltana 19.5. yhdeksän miesopiskelijan joukko kerääntyi Rajaportin saunalle. Porukka sulautui muiden saunojien sekaan ja saunoi kukin oman aikansa milloin vilvoitellen ja virvokkeita nauttien. Rentouttava ja iloinen puheensorina jatkui aina Rajaportin sulkemisaikaan asti, jonka jälkeen loppuporukka jakautui niin kotia kuin jatkojakin kohden.

Saunonnan lopulla kuultiin vuolaita kiitoksia loistavasta tapahtumasta ja löylyseurasta. Tapahtumaa voitaneen pitää ryhmäyttäneenä ja voimauttaneena muidenkin kuin kirjoittajan mielestä, vai mitä?

Eero Tulenheimo

Toiminnallinen tarinatuokio Hervannan kirjastossa

2011-05-03T03:23:00.000-07:00

Huhtikuun alussa vietettiin kirjaston 150v. – juhlaa, sen kunniaksi järjestimme Hervannan kirjaston lastenosastolla toiminnallisen tarinatuokion alle kouluikäisille lapsille. Tämä tuokio oli osa "Luen sinulle"-kurssia, jossa saimme valmennusta äänenkäytöstä ja ääneen lukemisesta eri ihmisryhmille.

Valitsimme tuokiomme perustaksi kaikille tutun Punahilkka – sadun, jota ryhdyimme päivittämään paremmin nykyaikaan sopivaksi, miettien samalla lasten osallistamista. Otimme huomioon kohderyhmämme siirtäen sadun tapahtumat Hervantaan, jossa pikkuinen Punahilkka lähti metsän läpi oikoreittiä bussipysäkille matkustaakseen mummin syntymäpäiville. Matkan varrella Punahilkka tapasi metsässä eri eläimiä, mm. pupujussin ja suden, joiden kanssa hän ja samalla lapset olivat vuorovaikutuksessa, mm. jutellen, laulaen ja leikkien.

Bussipysäkillä Punahilkka tapasi tutun poliisisedän, joka meidän versiossamme korvasi metsästäjän. Poliisi varoitti Punahilkkaa puhumisesta vieraille, joita susi sadussamme edusti. Tässä vaiheessa varoittaminen kuitenkin oli jo myöhäistä, sillä Punahilkkahan oli ystävällistä esittäneelle sudelle kertonut jo ummet ja lammet asioistaan, mm. mummon osoitteen.

Punahilkan saavuttua mummon luo, oli mummoksi naamioitunut susi jo ryöstöpuuhissa. Hän telkesi Punahilkan samaan komeroon, johon oli jo mummon aiemmin teljennyt. Onneksi Punahilkka lähetti tekstiviestin bussipysäkillä tavanneelle poliisisedälle, joka tuli ja pelasti sekä mummon että Punahilkan.

Mielestämme oli todella hauska tehdä tämänkaltainen juttu! Saimme hyvin vapaat kädet toteutuksen suunnitteluun ja olimmekin aidosti yllättyneitä siitä, miten paljon aikaa yhden noin puolituntia kestävän satutuokion suunnitteluun tarvitaan.

Emme kukaan olleet aikaisemmin tehneet vastaavanlaista, näin julkista ja mainostettua tempausta. Mutta kiitoksista ja pyynnöstä tulla toistekin toteuttamaan vastaavanlaista toimintaa, päättelimme että onnistuimme hyvin, pienestä jännityksestä huolimatta! J Onnistumisen myötä saimme varmasti lisää rohkeutta esiintymiseen ja seuraava sujuukin ehkä jo rennommin.

Onnistumisestamme kieli myös se, että lapset jaksoivat koko tuokion ajan keskittyä ja innolla laulaa ja leikkiä mukana. Tapahtuma olikin yleisömenestys! Jopa kirjaston väki oli aidosti yllättynyt yleisön määrästä.

Iloisin kevätterveisin,

Outi (SOS14), Maija ja Heidi (SOSPEDA12)

Sosiokulttuurisen innostamisen toimintaa Kölvissä

2011-04-29T01:49:00.000-07:00

MISTÄ KYSE: Sosiokulttuurinen innostaminen – Kyseisellä toiminnalla pyritään edistämään yksilön omaa osallistumista ja sitoutumista toimintaan ja sen tavoitteiden toteutumiseen. Olennaista on, että toiminta on yksilölle itselleen merkityksellistä. Innostajan tehtävänä on kohdejoukon tietoisuuden herättäminen, joka tarkoittaa, että kohdejoukko tulee tietoiseksi, että omalla vaikuttamisella ja osallistumisella on mahdollista muuttaa asioita suotuisampaan suuntaan.

MISSÄ: Kölvissä 12.4.2011 – Kölvi on monikulttuurinen poikatyöyksikkö ja Setlementtinuorten Hämeen piiri ry:n ylläpitämä. Toiminta tukee murrosikäisinä maahan muuttaneita 12-20v. pakolaispoikia.

MITÄ: Vaaliteema - Sosiokulttuurisen innostamisen toimintamme tavoitteena oli herättää kohdejoukkomme tietoisuutta oman vaikuttamisen mahdollisuudesta äänestämällä eduskuntavaaleissa, jotka olivat samaisella viikolla kun toimintaa toteutettiin. Paikallaolijoista vain kolmella henkilöllä oli äänioikeutta, sillä suurimmalla osalla ei ollut vielä Suomen kansalaisuutta ja suurin osa heistä oli alaikäisiä. Tästä huolimatta moni heistä oli innokkaita keskustelemaan esimerkiksi siitä, minkälaisia yhteiskunnan muutoksia pitäisi tehdä ja miten yksilö voisi vaikuttaa niiden toteutumiseen. Ryhmämme jäsenet pyrkivät jatkuvaan dialogiin, eli tasa-arvoon, avoimeen vuorovaikutukseen ja omalta osalta kunnioittamaan nuorten mielipiteitä. Mielestämme toiminnan tavoitteet toteutuivat sosiokulttuurisen innostamisen tavoitteiden mukaisesti, sillä koetimme parhaamme mukaan tuoda pojille esille, että heillä jokaisella on taatusti omat keinot päämääriensä toteuttamiseen. Jälkeenpäin saimme kuulla, että kaksi poikaa, joiden kanssa teimme toimintapäivänä vaalikoneen, kävivät myöhemmin äänestämässä.

Sospeda 13: Jouni Laaksonen, Johanna Sulonen, Kaisa Nieminen, Melina Mäntylä

Sosiokulttuurinen innostaminen Leinolan koulun 6b-luokalle

2011-04-29T01:44:00.000-07:00

Teimme sosiokulttuurisen innostamisen projektin Leinolan koululla kuudesluokkalaisille oppilaille 18.4. Paikalla oppilaita oli 27. Kävimme aikaisemmin kyselemässä oppilailta, mitä he haluaisivat tehdä ja mitä eivät haluaisi tehdä, jos tulisimme pitämään heille liikuntatunnin. Lähes yksimielinen vastaus oppilailta oli kaupunkisota. He halusivat jotain, mitä eivät yleensä liikuntatunneilla tee. Toiveena oli rento ja leik-kimielinen hauskanpito koko luokan kesken.

Tavoitteenamme oli saada nuoret liikkumaan yhdessä ja tekemään yhteistyötä. Halusimme, että nuoret unohtaisivat perinteiset roolinsa ryhmässään ja pystyisivät heittäytymään hauskanpitoon liikunnan merkeissä. Vaikka peruskoulun opetussuunnitelmassa on tiettyjä pakollisia sisältöjä, voisivat opettajat joskus poiketa niistä ja ottaa oppilaat mukaan suunnitteluun.

Suunnittelimme tunnin kulun nuorten toiveiden pohjalta. Pelasimme aluksi kaupunkisotaa oppilaiden toiveiden mukaan tytöt vs. pojat. Tämän jälkeen siivosimme porukalla salin ja vaihdoimme liikunnallisiin leikkeihin, joihin olimme tutustuneet luovien menetelmien liikuntatunneilla.

Tuokio oli kaikin puolin onnistunut ja saimme kiitosta sekä oppilailta että luokanopettajalta. Nuoret olivat tyytyväisiä siihen, että heidän mielipiteitään ja ajatuksiaan kuunneltiin ja otettiin huomioon. Vaikka ryhmä oli vilkas ja äänekäs, hallitsimme tilanteen ja saimme kontaktin nuoriin.

Nitta, Beatta, Anni, Amanda, Petra

Sosiokulttuurinen innostaminen: Amurin koulun iltapäiväkerho

2011-04-20T10:24:00.000-07:00

Sosiokultturisessa innostamisessa oleellista on lähteä liikkeelle tutustumalla kohdejoukon sosiaalisen todellisuuteen. Tavoitteena on saavuttaa laadullinen muutos arjen parantamiseksi. Kysymysten avulla pyritään herättämään kohdejoukon tietoisuus muutoksen mahdollisuudesta. Tavoitteen omakohtaisuus motivoi kohdejoukkoa aktiiviseen toimintaan kohti muutosta. Innostaja on prosessin liikkeellepanija, joka mahdollistaa toiminnan lähtökohdat. Onnistuneen osallistamisen avulla innostaja tekee itsensä tarpeettomaksi ja toiminta jatkuu osallistujien keskuudessa omin voimin kohti haluttua muutosta.

Valitsimme kohdejoukoksi Amurin koulun iltapäiväkerhon, jossa lapset ovat 7-8-vuotiaita. Tiedustelimme lasten tarpeita ja kiinnostuksen kohteita tutustumiskäynnillä iltapäiväkerhoon. Lasten toivomusten pohjalta tavoitteeksi nousi liikunnallinen toimintatuokio, joka sisälsi mm. ohjattuja ryhmäleikkejä sekä tutustumista uusiin liikuntavälineisiin. Tavoitteena oli saada lapset välittämään opitut leikit mukaan koulun liikuntasuunnitelmaan. Lasten riemu kertoi onnistuneesta liikuntahetkestä!

Aurora Okkonen, Carla Redondo, Hanna-Maria Ritoniemi, Krista Sillanpää, Heidi Välimäki

Sosiaaalipedagogiikan opiskelijoiden toimintatuokio Petäjäkodissa

2011-04-20T10:16:00.000-07:00

Sosiokulttuurinen innostaminen

Kävimme Petäjäkodissa 20.4.2011 järjestämässä osallisuutta tukevan toimintatuokion asukkaille. Toiminta oli suunniteltu yhdessä Petäjäkodin henkilökunnan kanssa. Toimintatuokion aikana muisteltiin menneitä kuvien avulla, laulettiin suomalaisia kansansävelmiä sekä tunnelmoitiin keväisten runojen parissa. Tuokio oli erittäin mielekäs Petäjäkodin vanhuksille, sillä annoimme tilaa muistojen virralle. Aidolla läsnäololla ja kiireettömyydellä loimme mukavan aamupäivän keväisissä tunnelmissa.

Henriika Arvonen, Milla Riutta, Elisa Tuominen, Susanna Mustajärvi / Sospeda13

TELL- toimintaa kansainvälisten opiskelijoiden tueksi

2011-04-10T04:26:00.000-07:00

TAMKin sosiaalialan opiskelijat yhdessä lehtori Tapio Salomäen kanssa ovat jatkamassa projektia, jonka tarkoituksena on tukea TAMKin kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita heidän arkipäivässään.
"Olemme kevään mittaan toteuttamassa yhteistyössä Tamkon ja sosionomiopiskelijoiden projektiopintoihin liittyen toimintoja, jotka tukevat kansainvälisten tutkinto-opiskelijoiden hyvinvointia", kertoo lehtori Tapio Salomäki.
"Syksyllä toteutimme sosionomiopiskelijoiden projektiopinnoissa SOSDESK-projektin, jossa pidimme neuvontapistettä kansainvälisille opiskelijoille sekä järjestimme erilaisia aktiviteettetteja heidän kanssaan. Näiden kokemusten pohjalta jatkamme ja syvennämme tutkintoon johtavien opiskelijoiden hyvinvoinnin vahvistamista arjessa yhdessä heidän kanssaan. TELL-projektissa on tarkoitus vahvistaa kansainvälisten opiskelijoiden osallisuutta TAMKin ja suomalaisen yhteiskunnan arjessa. "

Ensimmäisessä TELL-tapaamisessa olivat mukana sosiaalialan opiskelijat Carla Redondo ja Melina Mäntylä, Tamkon kansainvälisten opiskelijoiden kerhon CLINTin (Club International Tampere) varapuheenjohtaja Waldo Seppä sekä lehtori Tapio Salomäki.

"Pyrimme ehkäisemään syrjäytymisen vaaraa. Tarkoituksemme on tutustua ulkomaalaisiin opiskelijoihin, mennä heidän lähelleen ja kysellä millaista toimintaa he haluavat. Varsinaista vastaanottotiskiä emme aio perustaa. Käymme luennoilla juttelemassa ja kerromme toiminnastamme", opiskelijat Carla Redondo ja Melina Mäntylä kertoivat.

Varsinaisen toiminnan on tarkoitus alkaa ensi syksynä, mutta joitain aktiviteeetteja toteutetaan jo nyt keväällä.

"TELL on työnimi. Pyrimme konkreettiseen käytännönläheiseen toimintaan. Tausta-ajatuksena on sosiaalikulttuurinen innostamisen näkökulma. Haluamme, että ihmiset itse tulisivat mukaan ja kuuntelemme, mitä he haluavat. Teemme yhteistyötä CLINTin kanssa ja keskustelemme nyt siitä, mikä on heidän roolinsa ja mikä meidän roolimme", Salomäki kertoo.

Salomäen mukaan Suomessa on vallalla kova yksilökeskeisyys. "Vaarana on, että opiskelijat putoavat yhteiskunnan ulkopuolelle. Tavoitteenamme on kehittää TAMKissa konkreettisia käytäntöjä, jotka jäisivät elämään tämän projektin jälkeenkin. "

TAMKin TELL ja SOSDESK-toiminnat ovat osa Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaa CDS-projektia, jossa on mukana 14 ammattikorkeakoulua Suomesta. Keskeisenä ajatuksena on tukea sekä suomalaisten että ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden hyvinvointia, opiskelua, viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Sosionomi (YAMK)-tutkinnon opiskelijat selvittivät Pirkanmaan kansanedustajien mielipiteitä maahanmuuttopolitiikasta

2011-03-28T13:04:00.000-07:00

E-lomakkeella tehty sähköpostikysely lähetettiin 136 Pirkanmaan kansanedustajaehdokkaalle. Kyselyyn vastasi 42 ehdokasta. Vastaajista aktiivisimmat olivat Kokoomuksesta, Vasemmistoliitosta, SDP:stä ja Perussuomalaisista. Kysely pohjautui väittämiin sekä yhteen avoimeen kysymykseen. Kyselyyn vastasivat:

Keskusta: Ari Lamminmäki, Iinu Kuusento, Vilhartti Hanhilahti,

Kokoomus: Ritva Asula-Myllynen, Matti Helin, Pauli Kiuru, Heikki Lyytinen, Sanna Ojanen, Kimmo Sasi, Arto Satonen

Vasemmistoliitto: Mikko Aaltonen, Harri Asikainen, Kalle Hyötynen, Anna Kontula, Hannu Lehikoinen, Emilia Lehtomäki, Minna Minkkinen

Vihreät: Anna-Kaisa Heinämäki, Leo Lähde, Aziz Sheikhan

SKP: Vappu Kopra, Aapo Toivanen

SDP: Jussi-Pekka Ahonen, Marko Asell, Saara Karhu, Kai Lindroos, Miska Paulonrinne, Tuula Petäkoski-Hult, Hanna Tainio

Muutos2011: Jari Leino, Kai Leponiemi, Oula Lintula

Piraattipuolue: Kyuu Eturautti, Panu Horsmalahti, Harri Kivistö

Kristillisdemokraatit: Riitta Haapala, Johanna Ylihaveri

Perussuomalaiset: Tiina Elovaara, Harri Hanweg, Tuomo Isokangas, Heikki Luoto, Lea Mäkipää

Kyselyn tuloksista alla muutama vastaus:

Avoimeen kysymykseen liittyi eniten teknisiä ongelmia, joten osa vastauksista oli tallentunut keskeneräisenä. Suurimmassa osassa vastauksia arvioitiin, että maahanmuuttajien määrä lisääntyy Suomessa. Myönteisemmin suhtauduttiin, jos maahanmuuttaja kouluttautuu ja tekee työtä Suomessa. Muutamissa vastauksissa pidettiin kuitenkin tärkeänä hoitaa ensisijaisesti suomalaisten työttömyyttä ja maahanmuuttoa pitää siitä syystä hillitä. Heidän mielestään kansalaiset eivät hyväksy pelkästään sosiaaliturvan varassa olevia maahanmuuttajia.

Joissakin vastauksissa oltiin sitä mieltä, maahanmuuttajien määrän tulee 10 vuoden kuluttua olla suhteessa siihen kuinka paljon meillä on resursseja satsata heidän hyvään kotouttamiseensa. Heidän integroimisensa suomalaiseen kulttuuriin ja osallistuminen kielen opiskeluun on ehdottoman tärkeää. Kotouttamisessa tulee huomioida yksilölliset tarpeet, koulutus- ja työpaikka. Muutamissa vastauksissa tuotiin esiin esimerkiksi Ruotsin, Tanskan ja Saksan ongelmat maahanmuuttajien kanssa. Suomen uskottiin toimivan järkevämmin maahanmuuttajapolitiikassa. Siihen myös tietysti vaikuttaa EU:n politiikka ja kansainvälinen tilanne. Suurimmassa osassa vastauksia oltiin sitä mieltä, että myös Suomen tulee kantaa huolta ja auttaa hädässä olevia. Muutamissa vastauksissa toivottiin kuitenkin Suomessa oloa tilapäiseksi ja kotimaahan paluuta järkevänä heti kun se on mahdollista.

Muutamat vastaajat nostivat esiin sen, että asenteiden merkitys on tärkeää maahanmuuttopolitiikassa ja ihmisten arjessa, myös se vaikuttaa maahanmuuttajien integroitumiseen yhteiskuntaamme. Nämä vastaajat uskovat asenteiden olevan 10 vuoden kuluttua avoimempia ja hyväksyvämpiä.

Lisätietoja kyselystä ja vastaajien mielipiteistä löydät Tästä klikkaamalla

Noora Kylliö, Anastasia Lapintie & Kirsi Kankaanpää

Sosionomi(AMK) opiskelijat vaikuttamistyössä eduskuntavaalikeväänä 2011

2011-03-06T06:32:00.000-08:00

Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijaryhmä on tuottanut eduskuntavaaleihin 2011 liittyvän artikkelisarjan Aamulehden Sunnuntai-osaan (su/asiat). Artikkeleissa annetaan puheenvuoro kansalaisille, joiden arkielämän ja toimeentulon turvaaminen edellyttää hyvinvointiyhteiskunnan palveluja ja etuuksia. Viisiosaisen juttusarjan ensimmäinen osa ilmestyi 6.3. ja seuraavat neljä julkaistaan tulevina sunnuntaina ennen äänestysviikonloppua. Ensimmäinen tarina nostaa esiin mielenterveyspalvelujen ja -kuntoutuksen ajankohtaisia kysymyksiä.

Sosiaalialan lehtori Teija Eskola ja palveluohjauksen ja sosiaalityön opiskelijaryhmä (PALSOS 13) toteuttivat vaalisarjan opintoihin liittyvänä vaikuttamistehtävänä yhteistyössä Aamulehden kanssa. Eduskuntapuolueiden Pirkanmaan piiritoimistoja pyydettiin ehdottamaan vaaliehdokas, joka osallistuu kansalaisten osallisuuden vahvistamiseen tähtäävään vuoropuheluun artikkelisarjassa.

Sosiaalialan työhön liittyy velvoite tuoda esiin heikossa tai vaikeassa asemassa olevien ihmisten kohtuuttomia tilanteita poliittisille päättäjille. Sosiaalialan työ on myös ihmisten ja yhteisöjen osallisuuden vahvistamista. Opiskelijat haastattelivat omaishoitajaa, entistä vankia, opiskelijaa, yksinhuoltajaa ja mielenterveyskuntoutujaa. Haastatteluiden pohjalta laadittiin kirje vaaliehdokkaille. Elämäntilanteitaan kuvaavien kirjeiden lopussa kirjoittajat esittävät vaaliehdokkaille kysymyksen, johon ehdokkaat vastaavat. Opiskelijat kokosivat artikkeleihin lisäksi ajankohtaisia faktoja aiheeseen liittyen.

Kevään eduskuntavaaleissa valitaan eduskunta, joka tekee valintoja ja päätöksiä hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta. Eduskunta käyttää lainsäädäntövaltaa ja päättää valtiontaloudesta. Kansanedustajat tekevät tärkeimmät linjaukset ihmisten välttämättömien palvelujen ja toimeentulon turvaamisesta. Tämä koskee myös heikoimmassa asemassa olevien selviytymistä jokapäiväisessä arjessaan. Suurien vaaliteemojen rinnalla on tarpeen kuulla ihmisten moniäänisyyttä ja yksilöllisiä elämäntilanteita.

Palsos 13 ja Teija Eskola

Internship in India!

2011-03-02T08:06:00.000-08:00

This is my third time in India so I didn´t expect any culture shock. But I should have, in the beginning it was all about being in culture shock, again.

In my first day, monsoon rain welcomed me to India. I poor girl didn´t know that here is monsoon in December in south India. I was supposed to take taxi after long travelling to my destination BUT. The rain was so heavy that it was impossible to go from Chennai airport to city where I am working (no one would drive to Indian traffic in that weather). So there was only a small sign in prepaid taxi stand: NO TAXI.

So I needed to stay in Chennai, the 4th biggest city in India. Water on the dirty street was almost on my knees. Walking in water all over wet, finally I found a hotel, food and train for next day to leave to my destination. And I had amazing 14 hours sleep after 32 hours travelling, with the cockroaches of course.

The biggest culture shock for me in India is always the traffic and the reality that you never know when it is a strike or some other reason that cars, rikshas and taxis do not drive. The other two facts which are difficult for me is that people try to cheat you almost all the time or they don’t keep promises about appointments. But with these things you just have to learn to live and play the same game.

Anyway, after one or two weeks I was already in, finding myself bargaining, complaining and standing for my rights. People here notice quite well who is new tourist in India and who already knows the system. So those poor people who don´t know, they will be definitely cheated very well. Like me. I paid double price for a riksha drive in my second day from town to home. And being cheated for a double price is quite bad.

So that´s about the first culture shock. It is always nice to remembering it later. But next shock was waiting for me. First day in my practical training place was quite an experience. Manager was not around, so one other girl introduced the orphanage for me. She is also studying bachelor of social services in Germany and doing her internship. She was been here that time already two months and told me all the horrible things about the place.

First of all, because the manager wasn´t around, the staff didn´t work properly and the first sight of the place was very shocking. Place and children was quite dirty and also very sick. There has been winter so children have been suffering for example about cold, fever, vomiting and diarrhea.

It felt like there wasn´t any kind of order. Everybody were just running and hanging around and some of the stuff tried to yell them or drag them somewhere quite aggressively.

Still the most shocking part was the smell of all the human excretions. How some of the children just were there with vomit on their shirt and pees and poops in their pants. I am glad that I am not so afraid of human excretions, but still it was shocking, Why they don´t clean them?

It was shocking, but after the manager came back, place starts to work better. And why they do how they do, it is been easy to understand later. There are only six teachers working on a day time for all the 60 disabled children and two of them are working 24hours. Also the whole staff group is quite new and their orientation into their work is in half way.

They have problems how to keep their workers. Usually staff is changing once in a year or even more often. The most common reasons for that are that salary is quite low compared to other places and this job is very hard. Other reason is that women will get married and in India after marriage they don´t usually have to work anymore.

I don´t know but I think that problem could be solved quite easily if they would like to. They could hire more staff and pay a little more salary (orphanage doesn´t have financial problems right now). Especially for those teachers, who are working there 24 hours, should made a different kind of schedule. More free time. Now they don´t have any. I have been talking about how they could make their workers feel better, but it is very difficult.

When you try to ask about this from the manager, I mean that does he know how his staff is doing etc. He will say that they are ok, they are Indians and used to hard work. But anyway you can see they are not ok. They are tired, frustrated and too often losing their patience.

Right away I start to tell all the problems and difficulties I have noticed here. Sorry about that, it is not a good habit. By the way, thank you Sisko “the English teacher” that you have trained us about how to behave in other cultures. This has been one of the most difficult thing for me - manners and how to be a polite, but still yourself. And all these manners we don´t have in Finland. Other Europeans are managing quite well, but we don´t have even please in our language. How horrible is that? But I am learning.

Excuse me Sir or Madame. That’s the first thing you say when speak to somebody. Not like me at first for the manager: Heiiii Karthik! when we do this and that…

But after all the children are amazing! Even though they are living in this kind of circumstances, most of them are happy, though they are also quite restless.

When you´re working with them with a time and patience you can see how they calm down as well. Still problem is that usually there is too big group for a one person to taken care of. And situations will easily turn to chaotic.

The basic day goes like this. In the morning I take a riksha with others who are working in the same orphanage or a bus. Riksha is more comfortable and faster. But in the bus is life. It is also cheap. One hour trip with two buses cost 10cents. Usually you have to pack into the bus and stand all the way in very crowded bus where music is a loud and people are either arguing or laughing about the crowded situation or something else – what I don´t usually understand. But I love it.

After the trip there is a morning pray in the orphanage even though they are not religious organization. They don´t teach any specific religion to children but they still want that they believe in something. It is just very rare in India that you don´t believe in anything.

After praying I start to clean the kids wounds, giving them a bath and practice how to use soap. Some of the kids need to be change once in a while. I try all the time to remind and explain for the teachers that we should use diapers, because in this way children will feel more comfortable and we would safe our nerves and time. And also that we need to wash them before we change the clothes. Sounds easy, but it is not, most of all it´s because we don´t have the same language. Only manager and his brother speak good English and usually they are busy in the office.

I have also painted with the kids and that’s been a success. Some of them calm down with the watercolors very well. And next plan is start to practice circus practice with the school kids. Children without disabilities are called as a school kids or normal kids. I prefer school kids. We have almost made all the circus toys, but how it is another story…

There is also lots of to do with hygienic issues, nutrition and rehabilitation plans. I am doing one rehabilitation plan for one boy, who don´t get almost any attention, because they don´t know how to work with him.

And there would so much other things I could tell, but my story is quite long already. Days go by very fast. I have met amazing people and I am learning English very well. Even though working is hard and you´re tired after every day. I am enjoying my life really much right now.

Pictures are from our painting group. Connection is too slow to attach more photos, sorry…

Leena Eskonen Sosku13

Vaalipaneeli 3.2.2011

2011-02-24T03:15:00.000-08:00

Joululoman jälkeen jaettiin meidät, ensimmäisen vuoden sosiaalialan opiskelijat, kahtia ja molemmat ryhmät saivat vastuulleen projektin, jota lähtivät yhdessä työstämään. Toinen ryhmä järjesti satuseikkailun Raholan koulun Helmihulinoihin ja me toiset saimme tehtäväksemme järjestää vaalipaneelin tulevia eduskuntavaaleja silmällä pitäen.

Yhdessä päätimme, että paneeliin kutsuttaisiin ehdokkaat kahdeksasta ”suurimmasta”, Pirkanmaalla vaikuttavasta puolueesta; VihreäLiitto, SDP, PerusSuomalaiset, Kristillisdemokraatit, Vasemmistoliitto, Suomen kommunistinen puolue, Kokoomus sekä Keskusta. Pyrkimyksenämme oli kutsua paikalle mahdollisimman nuori ehdokas kustakin puolueesta.

Olimme muotoilleet osan kysymyksistä etukäteen, koskien omaa alaamme ja opiskelijalle tärkeitä asioita - kuten maahanmuuttoa, toimeentulotukea ja palveluiden tuottamista. Iloksemme paikalle saapui runsas joukko kiinnostuneita kuulijoita myös muilta sosiaalialan vuosikursseilta. Olimme varanneet loppuun ajan yleisökysymyksille, jotka herättivätkin runsaasti keskustelua.

Laura Sinkkonen toimi erinomaisena puheenjohtajana vaalipaneelissa!

Kaiken kaikkiaan tilaisuudessa oli myönteinen ja innostunut ilmapiiri. Olemme tyytyväisiä myös omaan panokseemme ja kipinä äänestämiseen todella syttyi!

Venla Salmela ja Vilma Hietaniemi, SOS14

Sawubona!

2011-02-22T01:17:00.000-08:00

Eli hei zulun kielellä. Lähes kolme viikkoa Afrikan auringon alla on kulunut nopeasti tutustuessa paikallisiin ja muihin vaihto-opiskelijoihin sekä kampus-alueeseen. Koulu on iso ja rakennuksia alueella on monia, joten välillä me olemme hieman eksyksissä, mutta onneksi paikallisilta voi aina kysyä neuvoa. Onneksi on tutustunut jo aika hyvin muihin opiskelijoihin, joten apu on tarvittaessa lähellä ja varmasti meistä huomaakin, jos olemme hieman hukassa.

Käytännön järjestelyt eivät ensimmäisinä päivinä sujuneet niinkuin oletimme. Esimerkiksi lentokentällä odottelimme kyytiä yliopistolle lähemmäs pari tuntia ja asuntojenkin kanssa oli hieman ongelmia. Saimme vasta toisena päivänä kaikki omat huoneet. Orientaatiosta ei ollut tietoakaan, lähes kaikki piti selvittää itse. Onneksi kuitenkin uskalsimme kysyä muilta opiskelijoilta apua ja nyt asiat ovat alkaneet sujumaan.

Meillä on kolme sosiaalityön kurssia sekä yksi KwaZulu-Natalinn kulttuuria ja historiaa käsittelevä kurssi. Opiskelu eroaa täällä huomattavasti siitä, mihin olemme Tamkissa tottuneet. Ryhmät ovat valtavia, esimerkiksi Helping Theories in Social Work- kurssilla opiskelijoita on 161. Eli hieman suurempi ryhmä kuin meidän Sos13 Suomessa. Luentosalit ovat suuria, joten välillä on hankalaa seurata keskusteluja, koska ihmiset istuvat niin kaukana toisistaan, ettei kaikkea kuule. Joidenkin aksentit ovat hyvin vahvoja (mukaan lukien opettajat), joten kaikkea mitä he yrittävät sanoa ei voi vaan ymmärtää. Ihmetystä herätti myös se, että Working with Groups- kurssin alussa, meidän täytyi allekirjoittaa sopimus koskien salassapitovelvollisuutta. Eli emme saa kertoa ryhmän ulkopuolelle asioita, joita tunnilla käsittelemme. Suomessahan tämä on itsestäänselvyys. Huvittavaa on myös se, että kyseisellä kurssilla opettaja tai opiskelija saattaa alkaa kesken luennon laulamaan ja muut yhtyvät lauluun mukaan. Siinä me sitten hölmöinä kuuntelemme muiden laulaessa zuluksi.

Koulun ohella olemme tietenkin tutustuneet kaupunkiin ja käyneet rannalla. Täällä on helppoa ja edullista käyttää julkisia kulkuvälineitä, eli niin sanottuja takseja. Ne ovat minibusseja, jota kulkevat tiettyä reittiä ympäri kaupunkia. Paikalliset ihmiset ovat todella kohteliaita ja heihin on helppo tutustua. Kaikki ovat ystävällisiä ja esimerkiksi takseissa he neuvovat, missä meidän tulee jäädä pois. Tietenkään liikaa ei voi luottaa tuntemattomiin, mutta yleinen ilmapiiri on avoin ja iloinen. Hieman erilaista kuin Suomessa.

Eli kaiken kaikkiaan täällä on asiat hyvin, nautitaan olostamme täällä. Suunnittelemme matkustelua eripuolille Etelä-Afrikkaa, joten kirjoitamme varmasti vielä lisää!

Aurinkoisin terveisin,

Johanna ja Oona, Sosku13, Durban, South Africa

Voimaannuttava taide ja kulttuuri –aineistonäyttely kirjastossa

2011-01-17T07:39:00.001-08:00

Pyynikintien kirjastoon on koottu aineistonäyttely taiteen, kulttuurin ja luovien menetelmien käytöstä hoito- ja sosiaalityössä: kirjoja, lehtiä, lehtiartikkeleja ym.

Luovuus on meissä kaikissa uinuva luonnollinen, positiivinen voima, joka odottaa, että se löydetään ja herätetään. Taiteella ja kulttuurilla voi saada yhteyden omaan luovuuteensa ja elämänvoimaansa. Luovat menetelmät ja toiminnot avaavat lukkoja, luovat yhteyksiä ja auttavat sanomaan sen, mitä ei voi sanoin ilmaista. Taiteen tekeminen voimaannuttaa kaikenikäisiä ja kaikenlaisia asiakasryhmiä – ja meitä itseämmekin!

Tule tutustumaan!

YHTEISTÄ TYÖTÄ YHDESSÄ

2011-01-10T09:03:00.000-08:00

Kirjoittaja FM, opettaja Tiina Saari, Sosiaaliala, Pyynikintien toimipiste

Tampereen ammattikorkeakoulussa on erinomainen mahdollisuus tehdä monialaista yhteistyötä. Rajoja ylittävää liikkumista suositellaan ja siihen kannustetaan johdon taholta, mutta opettajan on usein itse löydettävä keinot rakentaa opetuksen todellisuus. Kerron sinulle, hyvä lukijani, kokemuksistani sellaisesta opettajantyöstä, jolloin tavoitteena on tehdä samanaikaisesti työtä, mutta eri tavoitteisiin pyrkien.

Sosionomiksi voi Tampereen ammattikorkeakoulusta valmistua musiikkiterapian suuntautumisvaihtoehdon valiten. Neljäs aikuisopiskelijaryhmä valmistuu keväällä 2011. Ryhmällä on lähiopetusta kahtena päivänä viikossa kolmen vuoden ajan ja jokaviikkoista harjoittelua koko koulutuksen ajan. Olen pitänyt tavoitteenani sisällyttää opetukseeni yhteyksiä työelämään, jotta ryhmä saa eri vaiheissa opintojaan toteuttaa ryhmänä taitojaan kentällä, sillä harjoittelua jokainen suorittaa yksin kontaktiopetuksen ulkopuolella. Olemme mm. päässeet esittelemään fysioakustista tuolia MindTrek -kansalaistapahtumassa Finlaysonin alueella, olemme musisoineet Koukkuniemen vanhainkodissa, osallistuneet monella tavalla Aktiivisesti ikääntyen Pirkanmaalla –hankkeeseen, tehneet yhteistyötä Tampereen seudun Näkövammaiset Ry:n kanssa osana ammattikorkeakoulun Perjantaiklinikka -toimintaa ja viimeksi muutama opiskelija osallistui LIIKKU -hankkeen innovaatiopajaan eräässä hyvinvointialan yrityksessä. Olemme myös tehneet yhdessä Musiikkiterapia -dvd:n, minkä kuvaajana ja editoijana toimi opettaja Jouni Viidanoja ja se toteutui osana omaa verkko-opettaja koulutustani. Materiaali sisälsi rentoutumiseen liittyviä harjoituksia.

Syyslukukaudella 2010 saimme mahdollisuuden mennä ammattikorkeakoulun uuteen UNI-tilaan. Siellä klinikkavastaava Kristiina Lilja kertoi uusista uneen ja hyvään nukkumiseen liittyvistä innovaatioista meille. Tilassa on rentoutumishuone, siksi oli mahdollista myös tutkia musiikin käyttömahdollisuuksia uudessa rentoutumistilassa. Musiikkiterapianopiskelijat saivat harjoitella tuotteistamista. He arvioivat omaa osaamistaan, ryhmän osaamista ja kehittivät musiikillisia malleja rentoutua ottaen huomioon uuden tilan mahdollisuudet. Kristiina oli tarkkailijana ryhmien toteuttaessa rentoutumishetkiä. Jälkeenpäin toteutimme yhdessä arviointikeskustelun, missä opiskelijat arvioivat omia tavoitteitansa ja omaa toimintaansa, saivat palautetta asiakkaana olleelta ryhmältä ja Kristiinalta. Syntyi uusia ideoita ja yhteistä osaamista, sekä palveluiden kehittämistä niin UNI-tilaan kuin opiskelijoiden omiinkin työelämän tarpeisiin.

Joulukuussa kutsuin opettaja Terttu Roivaksen ja kuntoutuksenohjaajaopiskelijoita vieraiksemme yhdeksi päiväksi Pyynikintien toimipisteeseen. Suunnittelin päivän ohjelman ja aikataulut. Musiikkiterapianopiskelijat valmistelivat parityönä sisältöjä työpajoihin. Päivän avauspuheenvuoroni jälkeen opiskelijaryhmien edustajat esittelivät sekä musiikkiterapiaa että kuntoutuksenohjausta. Sitten alkoi työpajatyöskentely. Työpajoissa oli teemoina fysioakustinen hoito, kliinisen improvisaation menetelmät, bändisoitto, rentoutuminen / mielikuvamatka ja pianoteatteri. Työpajoissa oli aikaa haastatteluihin, kokemuksiin musiikkiterapian menetelmistä ja arviointiin. Päivän lopuksi toteutimme arvointikeskustelun koko ryhmän kesken. Päivään liittyi myös Musiikkiterapian menetelmät -dvd:n kuvauksia. Työpajassa oli aikaa neljä tuntia, joista noin puolen tunnin jakso meni ko. musiikkiterapiamenetelmän kuvaamiseen. Opettaja Jouni Viidanojan Videokuvaus- ja editointikurssi sosionomiopiskelijoille toteutui aloitteestani samana päivänä. Kuvaustilanne vaati valitun teeman soveltamista kuvaustilanteeseen sopivaksi. Teimme oppimateriaalia, mutta opiskelijat pääsivät myös ideoimaan musiikkiterapia-alan tuotteiden näkyväksi tekemistä esim. alan yritysten nettisivuilla näkyvinä. Sivuihin voisi mm. liittää videoklippejä kuvaamaan tarkemmin yrityksen palveluja. Kolmen opettajan yhteistyöllä syntyi mielenkiintoinen oppimistapahtuma. Taitavat opiskelijamme toteuttivat kanssamme upean päivän.

Opettamisen lisäksi ei työtunteja riitä muun organisoimiseen. Opiskelijat valittavat, kun he joutuvat epämukavuusalueelle, mutta niin joutuu opettajakin. Työhön tulee tunteet mukaan, mutta silloin vasta työ lähenee tavallista arkea ja elämää. Aina ei voi tarkasti tietää, mitä yhteistyö tuo tullessaan. On hyvä oppia sietämään keskeneräisyyttä ja epävarmuutta. Lisäksi kaikilla on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisin ja työmuotoihin, kuten meillä liiketalouden koulutusohjelmasta, terveysalalta ja liikunta-alalta, hankkeista ja projekteista ja maakuntakorkeakoulutoiminnasta. Ja vaikka harrastaakin joskus pitää, niin jonakin päivänä myös itse tulee kutsutuksi valmiiseen pöytään ja opiskelijoitakin saa ottaa mukaan. Lisäksi omasta työelämästä tulee monipuolista ja rikasta, elämisen arvoista työelämää.

Joulutunnelmia Pyynikintiellä

2011-01-09T10:33:00.000-08:00

Joulutunnelma saapui Pyynikintielle 9.12, kun peda13:n opiskelijat järjestivät Soilikin lastentarhan lapsille joulutapahtuman. Itse Nalle Puh, Tiikeri ja tontut johdattivat lapset ryhmissä kolmelle erilaiselle pisteelle, joista jokainen sisälsi mukavaa jouluista puuhaa tai katseltavaa. Lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia soittimia musiikkipajassa, joulukortit syntyivät askartelupajassa ja tontun joulukiireitä seurattiin jännittävässä näytelmässä. Lopuksi kokoonnuttiin vielä yhdessä herkuttelemaan pipareilla ja saapuipa joulupukkikin paikalle jouluisten terveisten kanssa. Mukaan mahtui paljon iloista joulumieltä, naurua, laulua ja yhdessäoloa. Meille opiskelijoille tapahtuma oli iloinen ja positiivinen päätös kiireiselle syyslukukaudelle.

Johanna Sulonen

Sosiaalialan opiskelijoiden joulujuhla rinnakkain - harjoittelukumppaneilleen

2011-01-09T07:19:00.000-08:00

Sosiaalialan ensimmäisen vuoden opiskelijat saivat jälleen ensimmäisenä opiskelusyksynään opiskelunsa ohessa tutustua myös käytännön työelämään rinnakkain-harjoittelun kautta. Jokainen sai itselleen rinnakkain-harjoittelukumppanin, tamperelaisen ikäihmisen, jota käytiin tapaamassa kerran viikossa. Kumppanin kanssa suunnittelimme yhteistä toimintaa, ja tavoitteena oli, että opimme luomaan ammatillisen kontaktin asiakkaaseen. Toiminta oli esimerkiksi ulkoilua, asioilla käymistä ja juttelua, lähtökohtana asiakkaan kunto ja tarpeet.

Rinnakkain-harjoittelu oli osa ammatillisen vuorovaikutuksen ja ohjauksen opintokokonaisuutta, jota siivittivät myös vuorovaikutuksen, ohjauksen ja ihmisen elämänkaaren teoriaopinnot. Rinnakkain-harjoittelu päättyi hienotunnelmaiseen joulujuhlaan, jonka järjestäminen asiakkaille oli yksi tavoite opintokokonaisuudessa.

Juhlan valmistelut hoidettiin yhteishengessä niin, että me opiskelijat olimme jakautuneet pienempiin ryhmiin, joista jokaisella oli oma vastuualueensa: kutsut, koristelu, tarjoilu, ohjelma ja tiedotus. Lisäksi juhlapäivänä kaikki osallistuivat käytännön järjestelyihin ja vieraiden vastaanottoon. Juhla koostui puheista, yhteislauluista, opiskelijoiden kuoroesityksestä, kahvittelusta ja tietysti joulupukin vierailusta pienine lahjoineen. Tunnelma oli leppoisa, mutta myös haikea, sillä olihan kyseessä asiakassuhteen lopetus ja jäähyväiset.

Rinnakkain-harjoittelu oli mahtava oppimiskokemus, jonka aikana opimmekin paljon enemmän kuin vain luomaan ammatillisen kontaktin asiakkaaseen. Kaikkea tätä oppimaamme kuvaa osuvasti opiskelutoverimme juhlassa pitämä kaunis puhe:

Hyvät ystävät: kumppanit, ohjaajat, opettajat ja opiskelijatoverit. Viime kuukausissa on ollut kyse kohtaamisesta. Me sosiaalialan opiskelijat, uskoa ja muutosvoimaa täynnä olevat ensimmäisen vuoden oppilaat, olemme opetelleet vuorovaikuttamaan, yrittämällä vastata toisen ihmisen tarpeeseen. Olemme opetelleet unohtamaan levottomuuden ja kärsimättömyyden verhoamat henkilökohtaiset pyrkimykset ja pysähtyneet hetkeksi kuuntelemaan. Mutta ehkä olemmekin huijanneet ohjaajiamme, ehkä ajattelimmekin vain itseämme, kun huomaamme nyt rikastuneemme tästä ajasta niin paljon. Voin puhua vain omasta puolestani, mutta toivon kaikkien opiskelijoiden samaistuvan sanoihini kertoessani, että olen oppinut muutakin, kuin vuorovaikutusta. Olen oppinut kunnioittamaan elettyä elämää. Olen oppinut kunnioittamaan vieressä olevaa ihmistä. Ihmisestä ammentuvia ajatuksia. Ajatuksista ammentuvia sanoja. Sellaisiakin sanoja, jotka eivät kaikessa tahdossaankaan kykene toteutumaan teoiksi. Sellaisia sanoja, joiden kuuntelemisen kautta juuri me, niitä kuuntelevat, voimme tehdä, ja joita pohtiessamme teemmekin lakkaamatta. Olen oppinut kunnioittamaan myös hiljaisia hetkiä, jotka eivät tarvitse sanoja tullakseen ymmärretyiksi.

Omasta kokemuksestani voin kertoa teille kuulijoille, että olen istunut ja tutustunut. Olen istunut ja keskustellut. Istunut ja oppinut. Nauranut, pohtinut ja tuntenut. Välillä olen puhunut kovaa ja välillä olen istunut hiljaa. Kerran olen istunut ja hyvästellyt. Mutta kaiken aikaa olen istuessani huojunut tuolillani. Kun olen noussut lähteäkseni, olen huojunut edelleen. Olen huojunut niin kuin kuusen taimi metsän reunassa, sen kuunnellessa kuinka tuuli pyyhkii metsän suuria puita. Kuunnellut mitä puilla on sanottavana. Kuunnellut ja huojunut. Ja kaikesta huojumisesta vahvistuneena tahdon kiittää teitä, kumppanit: kiitos yhteisistä hetkistä kanssamme, kiitos siitä että annoitte meidän kuunnella.

Joulujuhla toimi upeana päätöksenä asiakassuhteelle ja sen tulevat varmasti niin oppilaat kuin kumppanitkin muistamaan vielä pitkään.

Jonna Parantainen

Uutta lukukautta aloitellessa

2011-01-05T08:17:00.000-08:00

Yksi lukukausi opiskelua on nyt takana ja kevätlukukausi alkamassa. Syksyllä oli jännittävää nähdä uudet kanssaopiskelijat. Millaistakohan täällä opiskelu on ja muita vastaavia kysymyksiä pyöri mielessä.
Omalla kohdallani, kuten varmasti monen muunkin kohdalla, kovasti mietitytti, mitä on olla sosionomi... Vastausta olen kysellyt muilta opiskelijoilta ja naamioituna jopa opettajilta. Ensimmäisen lukukauden perusteella ei ole tarkkaa vastausta löytynyt, mutta jonkinnäköistä mielikuvaa alkaa jo muodostua.

Syksyn rituaaleihin kuuluivat opiskelijabileet, esim. Tursajaiset ja vastaavat. Allekirjoittaneella nämä jäivät vähemmälle, mutta muilta olen kuullut, että hauskaa on ollut. Myöhemmin syksyllä onkin järjestetty meidän vuosikurssilaisten toimesta omia illanistujaisia ja pikkujouluja.

Ensimmäisestä lukukaudesta on itselleni jäänyt päällimmäisenä mieleen se, että meillä on linjalla mukavaa ja moninaista porukkaa. Koulurakennuksemme on myöskin mukavan tunnelmallinen.

Nyt onkin kiva rentouttavan joululoman jälkeen taas päästä aloittamaan koulu ja miettimään uusia kujeita ensi kevättä varten.

Juuso Korhonen

Sosdesk-projekti

2010-12-21T23:55:00.001-08:00

Sosdesk-projekti sai alkunsa kahdeksan opiskelijan halusta suorittaa Osallisuuden edistäminen-opintonsa Tampereen Ammattikorkeakoulussa opiskelevien ulkomaalaisten parissa. Projektin kohderyhmänä olivat ulkomaalaiset kansainvälisen tutkinnon TAMK:ssa suorittavat opiskelijat. Projekti toteutettiin syys-joulukuussa 2010.

Sosdeskin ensisijainen tarkoitus oli tarjota palveluohjausta viikoittain pidettävässä Sosdesk-päivystyksessä. Projektilaiset päivystivät keskiviikkoisin ennalta ilmoitetussa tilassa TAMK:n Kuntokadun toimipisteellä, jossa suurin osa kansainvälisten tutkintojen opetuksesta tapahtuu. Päivystyksen tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille paikka ja aika tulla esittämään heitä mieltä askarruttavia kysymyksiä. Projektilaisilta oli myös mahdollista varata aikoja henkilökohtaisia keskusteluita varten.

Päivystyksen lisäksi projektin tiimoilta järjestettiin syksyn kuluessa useampi ilta-tapahtuma. Tapahtumia olivat muun muassa keilaaminen, suomalaisen kulttuurin ilta sekä pukkijoulut.

Sekä päivystyksen että iltatapahtumien mainostaminen sekä niihin ilmoittautuinen tapahtui sekä sähköpostitse että Facebookissa. Sosdeskläiset loivat Sosdeskille Facebookiin oman profiilin. Profiilin tarkoituksena oli mainonnan lisäksi tiiviimpi yhteydenpito opiskelijoihin sekä opiskelijoiden verkostoituminen keskenään.

Sosdeskille luotiin Facebook-profiilin lisäksi oma sähköposti . Sekä sähköpostin että Facebookin tarkoituksena oli mainonnan ja verkostoitumisen lisäksi tarjota opiskelijoille väylä kiireiseen yhteydenottoon.

Projektilaiset olivat Sosdeskin päättyessä hyvillä mielin sen toteutuksesta. Etenkin iltatapahtumat saivat runsaasti ilmoittautumisia ja tunnelma niissä oli aina hyvä.

Venäjän reissu 27.10- 30.10.2010

2010-11-29T08:46:00.000-08:00

Lapset elämänsä valtiaiksi- projekti

Saimme taas loistavan tekosyyn lähteä tutustumaan Venäjän ihmeisiin lehtori Salomäen esimerkillisesti luotsaamasta Lapset elämänsä valtiaiksi- projektista. Itse olin matkassa toista kertaa, mutta löytyipä retkikunnastamme niin vanhaa konkariakin, kuin myös ensikertalaista. Niin monenkirjavaa oli matkustajien joukko, että ainut yhdistävä tekijä oli todella huono venäjän kielen taito. Mikä ei kuitenkaan tahtia haitannut, päinvastoin.

Viipuriasema

Aikaisin keskiviikko-aamuna tapahtui odotettu lähtö kohti itää ja passikuvien vertailun jälkeen huomasimme olevammekin jo Viipurissa. Siellä tiivissä ohjelmassa oli ehkä matkan virallisinta antia, Viipurin kulttuuritoimiston järjestämänä. Pääsimme breikkaamaan ja maalaamaan seiniä, eli kaikkea mitä aloitteleva sosionomi voi toivoa.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Viipurin hyytävän kylmältä asemalta kohti Pietaria, tuota Venäjän Tamperetta.

Pietarissa ohjelma oli kokonaisuudessaan paikotellen hyvinkin hektinen ja kolme ja puoli päivää tuntuivat ainakin kahdelta viikolta. Metropoli mikä metropoli, niin kuin eräskin seurueemme jäsen totesi närkästyneelle lastenkodin vartijalle. Ensimmäinen päivä oli pyhitetty koululle numero 260. Mukavan ja vauhdikkaan päivän aikana pelasimme mm. lentopalloa. Iltaa istuimme tietenkin ravintolassa päivän antia läpikäyden ja maailmaa yleisesti parantaen.

Perjantaina ohjelmassa oli jo perinteeksi muodostunut seminaari Herzenin yliopistossa ja vierailu Transit-Prijut nimisessä lastenkodissa. Matkan varrelle mahtui hienoisia ajankäytöllisiä ongelmia, mutta saimme joka tapauksessa nauttia molemmissa paikoissa ystävällisestä tunnelmasta ja jopa tanssi- sekä painiesityksistä. Kuvat kertonevat olennaisen.

Lauantai-päivä ei ollut edellisiä löysempi, vaan rynnistimme epäonnistuneen vankilavierailun jälkeen yllätysvisiitille Tyttöjen taloksi kutsuttuun lastenkotiin, josta jatkoimme Stellit- organisaation vieraaksi toiselle puolelle kaupunkia. Tyttöjen talon hauskoista ja inspiroivista leikeistä olikin melkoinen muutos erittäin ammattimaisen Stellitin vieraaksi, jossa toimimme lähinnä kuunteluoppilaana. Jatkosuunnitelmat ja tuleva yhteistyö kuullostikin erittäin mielenkiintoiselta.

Virallisen ohjelman jälkeen aikaa oli kulttuuriin tutustumiselle, jota harjoitimmekin ahkerasti useassa eri paikassa mm. kikkeriä pelaten ja villisti tanssien. Kaupungillakin kerkesi sunnuntaina hieman kierrellä, mutta kuten aina hyvillä reissuilla, lähtö tulee liian pian.

Mitä jäi päällimmäisenä mieleen? No ainakin blinit, loistavat kieliväläytykset (harasee finski bonbon), hyvä matkaseura ja väenpaljous Pietarissa. Mutta myös paljon uutta ammatillista tietoa ja pohdittavaa, kuin myös elämästä yleensä. Ei varmasti jäänyt viimeiseksi reissuksi Pietariin, nyt jäi jo pari venäläistä sanaakin mieleen. Loppuun vielä kuvamateriaalia öiseltä Nevski Prospektilta ja eräs taiteilija työssään.

Finski studenten- ryhmän puolesta,

Ville Väisänen, SOSKU13

SOSIAALIALA TUTKII JA KEHITTÄÄ 2010

2010-11-25T04:01:00.000-08:00

Tampereen ammattikorkeakoulussa on yhdistymisen jälkeen yhdenmukaistettu ja uudistettu tutkimustyön opetusta ja käytäntöjä. Sosiaalialalla on muutettu kaikki seminaarikäytännöt, joista yhtenä esimerkkinä on esitysseminaarikäytäntöjen uudistus. Syksystä 2010 lähtien opiskelijalla on ollut mahdollisuus esittää opinnäytetyönsä kolmella tavalla: Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaareissa, opiskelijan opinnäytetyöprosessissa mukana olevan työelämäkumppanin kanssa järjestettävässä tilaisuudessa oppilaitoksen ulkopuolella tai kaikille yhteisessä monialaisessa seminaarissa, mikä ei kuitenkaan vielä ole toteutunut uudessa Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaari toteutui ensimmäistä kertaa 10.11. ja toinen seminaari-iltapäivä oli 17.11.2010, mikä järjestettiin auditoriossa. Jälkimmäinen tilaisuus myös videoitiin. Tilaisuudet keräsivät runsaasti kuulijoita. Opiskelijoiden yhteistyökumppaneita työelämästä oli toistakymmentä paikalla, samoin opettajien edustus. Tärkein kohderyhmä olivat ne opinnoissaan pidemmällä olevat opiskelijat, jotka seurasivat osana opintojaan esityksiä, mutta tärkeää oli myös ensimmäisen vuoden opiskelijoiden mukanaolo. Tilaisuus toimi hyvänä koulutustapahtumana kaikille osapuolille ja toisaalta myös ammatillista keskustelua mahdollistavana vuorovaikutustapahtumana. Seminaarien järjestelyistä vastasi ja myös seminaarien puheenjohtajana toimi opettaja Tiina Saari. Koulutuspäällikkö Sirpa Tietäväinen käytti avauspuheenvuoton jälkimmäisessä seminaarissa.

Seminaarien esitykset antoivat monipuolisen kuvan ajankohtaisista ja juuri nyt sosiaalialaa kiinnostavista aiheista. Uuden teknologian mahdollisuudet osana seniori-ikäisten palveluita oli esillä Suvi Lahden ja Sina Huotarin opinnäytetyöesityksessä. Opinnäytetyö on osana kahta yhteistyötä tekevää projektia ja sen tulokset tulevat esille myös projektien raporteissa. Tämä osoittaa opiskelijoiden pääsevän osallisiksi todella ajankohtaisiin hankkeisiin ja he pääsevät myös vaikuttamaan kehittämisprosesseihin. Opiskelijoiden työ on vastuullista ja vaativaa. Leena Aaltonen esitti työnsä aiheenaan Lastensuojelun tukihenkilötoiminnan merkitys tuettavan lapsen hyvinvoinnille. Uuden lastensuojelulain ja asetusten tuomat muutokset ovat uudistaneet myös tukitoimintaa. Seminaarissa käytiinkin tärkeää keskustelua muutoksesta ja alan kehityksen seuraamisen välttämättömyydestä. Työelämän edustajat käyttivät puheenvuoroja kuvaten nykyistä lastensuojelun arkea Leenan aiheeseen liittyen. Leena on suunnitellut opinnäytetyönsä ja kerännyt myös aineistonsa ennen viimeistä uudistusta. Muutos kuitenkin mainitaan hänen työssään.

Toinen seminaaripäivä sisälsi hyviä opinnäytetyöesityksiä, missä aineistoja oli kerätty asiakasryhmiltä: Lapset, nuoret ja vankeusrangaistusta suorittavat äidit sekä lastensuojelun perhetyön asiakkaat. Anna Järviluoman ja Annina Kurkelan opinnäytetyössä tutkittiin aggressiivisesti käyttäytyvää lasta päiväkodin työntekijän näkökulmasta. Työssä kuvattiin lapsen aggressiivisuutta ja sen ilmenemistä, mutta löydettiin myös keinoja puuttua aggressiivisuuteen päiväkodin arjessa.

Suvi Autiosaari ja Mari Jääskeläinen yhdessä Johanna Blommin kanssa tutkivat nuoria. Suvin esityksessä aiheena oli yksintulleiden turvapaikanhakijanuorten kokemukset Youth as Refugees –videoprojektista. Suvi oli tehnyt yhteistyötä Taiteen ja viestinnän koulutusohjelman opiskelijoiden kanssa , mistä pääsivät osalliseksi myös seminaariyleisö videotallenteen katselemisen kautta. Monialaisen Tampereen ammattikorkeakoulun mahdollisuudet yhteistyöprojekteihin myös opinnäytetöiden osalta ovat aivan loistavat. Suvin työssä nuoren videoprojektiin osallistuminen ja hänen oman elämänsä vaiheet kietoutuivat koskettavalla tavalla yhteen ja tulivat hyvin ymmärrystä lisäävästi näkyviksi opinnäytetyöesityksessä. Marin ja Johannan työssä tutkittiin yläkouluikäisten nuorten kokemuksia kavereihin liittyvistä huolista. Työssä tärkeää oli myös pohdinnat aikuisten antaman avun mahdollisuuksista.

Pauliina Korkiakoski ja Tanja Lepistö tutkivat äitiyttä Vanajan vankilassa. Opiskelijoiden kyky kunnioittavaan asiakkaan kohtaamiseen välittyi hienolla tavalla esityksestä. Esittäjät olivat myös löytäneet uudistusideoita. He suorittelivat mm. web –kameran käyttöä lasten ja äitien kommunikaation välineenä. Seminaarin päätti Pauliina Haaparannan ja Hanna Hietikon esitys asiakkaiden kokemuksista lastensuojelun perhetyön pilotista Tampereella. Esittäjät toivat monipuolisen kokonaiskuvan asiakasnäkökulmasta, mutta oli erittäin hienoa saada siihen täydennystä työntekijöiden kertomusten kautta asioiden ja ilmiöiden taustoista, syistä ja seurauksista. Seminaarissa tärkeitä olivat myös ohjaavien opettajien kommentit opinnäytetöistä.

Saimme yhdessä aikaiseksi upean tilaisuuden. Opinnäytetyön kautta opiskelija pääsee syventymään rajattuun aiheeseen. Usein valintojen taustalla on todellinen kiinnostus selvittää aihetta tarkemmin, löytää ja oppia. Ammatillinen kasvu mahdollistuu juuri näin parhaiten. Sosiaaliala tutkii ja kehittää –seminaari oli upea tilaisuus tutkia ammatillisen kasvun myötä saavutettuja tuloksia. Jokainen esiintyjä oli valmistellut esityksensä hyvin ja juuri siksi opiskelijat onnistuivat upeasti esityksissään. Jokainen opinnäytetyö on ansainnut tulla esitetyksi yleisölle. Yhteydessä yleisöön syntyy ammatillista vuoropuhelua, missä opiskelija saa olla asiantuntijana. Oman asiantuntijuuden jakaminen on tärkeä osa ammatillista osaamista. Puhuminen suuren yleisön edessä on jännittäväkin tehtävä, mutta siitä selviytyminen osoittaa, että opiskelijalla on valmiutta ottaa vastaan työelämän haasteet. Seminaarin lopuksi lehtori Raija Yliniemi sai kanssani jakaa paljon nimikirjoituksia. Seminaarin onnistumisessa oli suuri merkitys Mika Mäkiahon antamalla teknisellä tuella. Yhdessä voimme onnistua!

Tiina Sinikka Saari
FM, opettaja, Pyynikintien toimipiste

Monikulttuurinen viikko Metsolla

2010-11-04T09:35:00.000-07:00

25.-30.10.2010 vietettiin Tampereen pääkirjasto metsolla monikulttuurista viikkoa. Kirjastossa kävijöillä oli viikon aikana mahdollisuus tutustua mm. ruotsinsuomalaisten elämään, pohtia monikulttuurisuutta meissä kaikissa sekä keskustella monikulttuurisuudesta valtuutettujen kanssa. Viikko huipentui lauantain päätapahtumaan, jonka aloitti kirjastonjohtaja puheellaan ja somalialaiset mahtavalla tanssiesityksellään. Päivän aikana Wilson Kirwa oli lukemassa satujaan lapsille, Nukketeatteri Taiga-Matolla oli esitys ”Iloinen klovni” ja Liisa Liimatainen oli luennoimassa aiheella ”Onko Iranin kansalaisyhteiskunnalla mahdollisuuksia demokratisoida omaa maataan?”

Missä ne sosionomiopiskelijat sitten näkyivät? Koko viikon ajan metson ala-aulassa oli moniaistinen teltta, joka esitteli Afganistanin kulttuuria. Meitä oli siellä kolme sosku12-opiskelijaa koko viikon ajan yhdessä Nokian Afgaaniyhdistyksen edustajien kanssa kertomassa ihmisille Afganistanista jotakin muuta, mitä media kertoo. Ihmiset saivat istua teltassa, kuunnellen afganistanilaista musiikkia ja katsellen teltan seinille ripustettuja sekä projektorin esittämiä valokuvia. Tarjolla oli kardemummalla maustettua vihreää teetä sekä todella paljon erilaisia afganistanilaisia herkkuja (mm. pähkinöitä, rusinoita, kuivattuja marjoja ja erilaisia siemeniä) sekä mm. tyypillisiä mausteita. Telttaa tuoksuteltiin välillä suihkuttamalla siellä ruusuvettä. Ulkopuolella oli lasivitriinissä persiankielisiä kirjoja ja muutama mallinukke esitteli afganistanilaisia kauniita asuja, joita roikkui vielä myös rekissä teltan ovensuulla.

Alun perin me opiskelijat emme tienneet Afganistanista juuri mitään. Median antama kuva oli yksipuolinen ja synkkä. Opimme pikkuhiljaa viikon mittaan koko ajan lisää ja otimme asioista selvää myös vapaa-ajallamme. Kaiken ikäiset Ihmiset tulivat varsin estottomasti teelle ja vieraskirja täyttyi ihanista kiitoksista ja terveisistä. Ihmiset tulivat juttelemaan meille – jos he kysyivät jotakin jota emme tienneet, ohjasimme heidät yhdistyksen miesten puheille. Kaiken kaikkiaan esittelymme otettiin oikein hyvin vastaan ja teltta oli todella tykätty. Joitakin negatiivisia kommentteja saimme myös – jotkut ihmiset eivät olleet lainkaan halukkaita kuulemaan maasta, jonka he tuntevat varsinaisena ”hirviövaltiona”. Se on sinänsä hieman surullista, koska monikulttuurisuus näkyy Suomessa koko ajan enemmän ja enemmän. Meidän tulisi olla avoimia kaikelle uudelle – he ovat osa meitä! Pääasiassa tämän viikon perusteella voi kuitenkin sanoa, että uudet kulttuurit otetaan Suomessa todella hyvin vastaan. Ihmiset ovat avoimia.

Ennakkoluulot ovat tehty murrettaviksi – sanomme me, joiden ennakkokäsitykset Afganistanista olivat todella huonot. Nyt, kun viikko on ohi, voimme vain suositella, että jos tällaista tulee jatkossa, menkää rohkeasti ja avoimin mielin mukaan. Sillä ei ole merkitystä tietääkö maasta ja kulttuurista yhtään mitään etukäteen, hyvin mekin pärjäsimme viikon ajan koko ajan lisää oppien. Jokainen meistä sai myös pukeutua esillä olleeseen afgaaninaisen asuun, johon kuuluivat housut, mekko ja huivi. Se oli aikamoinen elämys myös, varsinkin kun erästäkin luultiin oikeasti muslimiksi… Otimme jokainen mekkoon pukeutumisen kunnia-asiana ja totesimmekin, että mekko päällä oli oma ryhtikin parempi. Kokonaisuudessaan aivan mahtava viikko. Lauantaina kotiinlähtökin hieman venyi ja fiilis oli haikea, mutta onnellinen.

- Lilli, Pauliina ja Sylvi, sosku12

Konichwa - Japanilaisia sosiaalialan opettajia ja opiskelijoita study tourilla Tampereella

2010-10-29T10:45:00.000-07:00

Japani-ryhmä, Ulla-Maija Koivula sekä Myrsky (UMK:n lapsenlapsi) Tampereen kalamarkkinoilla

Nobuyki Kataoka on Shikokun Gaukain Universityn sosiaalityön professori, joka toi jo kolmatta kertaa opiskelijoitaan tutustumaan suomalaisiin sosiaalipalveluihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Mukana oli tällä kertaa kuusi innokasta opiskelijaa sekä yliopiston kansainvälisten asioiden koordinaattori.

Opintoviikon aikana ryhmä vieraili Lapinniemen päiväkodissa, Kuuselan palvelutalossa, Muotialan asumis- ja toimintakeskuksessa, Siltavalmennuksessa, etsivässä nuorisotyössä, kehitysvammaisten taidepajassa Wärjäämössä, Validia talossa ja Kissanmaan perhetukikeskuksessa. Sosionomi-opiskelijat Suvi Laakso ja Juuli Kirjavainen toimivat ryhmän oppaina. Tutustuipa ryhmä myös suomalaiseen metsään. Paljon oli kantoja ja vaikea kulkea, totesi Nobuyki, mutta intoili siitä, että ryhmä oli nähnyt myös joutsenia ja paluu pimeässä taskulampun valossa oli elämys sekin. Lehtori Tapio Salomäki oli antanut puukon käteen, jolla pahimmat pedot voi hätistää pois. Perinteistä suomalaista metsäelämää siis. Tampere -päivä ja kalamarkkinat kruunasivat vierailun: paistetut muikut ja muurinpohjaletut maistuivat!

Ja ensi vuonna uudestaan! Tässä siis tilaisuus myös meidän opiskelijoillemme - oppaan paikat ovat auki ensi syksynäkin.

Ulla-Maija Koivula

Külaskäik Tartusse

2010-10-01T09:40:00.000-07:00

Hyvinvointi- ja sosiaalipalvelujen yksikön opettajat matkailivat Tartossa 23.9. – 25.9.2010. Matkalla verkostoiduimme, kansainvälistyimme ja virkistäydyimme. Tarto on perustettu 1224 ja se on viihtyisä, vireä n. 100 000 asukkaan kaupunki Emajoen varrella. Vireydestä kertoo se, että asukkaista yli viidesosa on opiskelijoita.

Fysioterapian, bioanalyytikan, radiografian ja sädehoidon koulutusohjelmien opettajat tutustuivat omien alojensa kohteisiin ja me sosiaalialan opettajat teimme pikaisen käynnin Tarton yliopistoon. Tarton yliopisto on kunnianarvoisa opinahjo ja se on perustettu 1632.

Varsinaiset vierailukäynnit suuntautuivat Tarton lelumuseoon ja Ensi- ja turvakotiin. Lelumuseo on Nalle Kukkatassun koti. Kuvassa Kukkatassu vasemmalla.

Lelumuseon teatteritalon sisäänkäynti.

Lelumuseo http://www.mm.ee/index2.html yllätti ja ihastutti meidät monipuolisuudellaan ja viehättävyydellään. Museossa on esillä leluja, joilla virolaiset lapset ovat leikkineet kautta aikojen. Lisäksi näytteillä on mm. taidenukkeja ja maailman eri kansojen matkamuistonukkeja. Museosta löytyvät myös viimeisen puolen vuosisadan aikana Virossa valmistettujen animaatioelokuvien hahmot. Leikki- ja askartelumahdollisuuksia löytyy näyttelytiloista, leikkihuoneesta, animaationukkien työpajasta sekä kesäaikaan myös sisäpihalta. Tänä vuonna on avattu lelumuseon teatteritalo, jossa lapset ( ja aikuisetkin ) voivat katsoa esityksiä, osallistua nukketeatteriin sekä erilaisiin teatteri- ja leluaiheisiin toimintoihin.

Opet turvallisesti Ensi- ja turvakodin pyöreän pöydän ympärillä

Iltapäivällä vierailimme Tarton Ensi- ja turvakodissa, joka on olut tärkeä yhteistyökumppanimme jo vuodesta 1992. Talon johtaja esitteli meille toimintaa, tiloja ja yhden asiakasperheen. Kurkistimme myös talon alakerran saunaan, joka on rakennettu yhteistyössä meidän sosiaalikasvattajaopiskelijoiden kanssa. Ensi- ja turvakodissa on n. 300 asiakaskäyntiä vuodessa. Lapset tulevat erilaisten perhekriisien, kodittomuuden, ja turvattomuuden vuoksi ensi- ja turvakotiin. Talo tarjoaa väliaikaista tukea ja suojaa ja lapset lähtevät sieltä joko omiin koteihinsa, sijaisperheisiin tai lastensuojelulaitoksiin. Ensi- ja turvakoti on ollut ja on erinomainen harjoittelupaikka sosionomiopiskelijoille.

Nägemiseni ! Tuija Salo

kesää odotellessa

2010-06-09T03:36:00.001-07:00

Syksyksi pyrkineiden pääsykokeet ovat ohi ja kesän tenttipäivä kahlattu läpi. Oppilaat ovat rauhoittuneet kesäaskareihinsa, mutta opettajat puurtavat vielä tovin töidensä parissa. Kohta Pyynikintie on hiljentynyt kokonaan ansaittua kesänviettoa varten.

Osa opiskelijoista on onnistunut saamaan oman alansa kesätöitä, toiset muita hommia, osa kerää muutaman nopan kesäopinnoilla ja osa taas letkottaa rennosti. Itseäni hevonen potkaisi: Edessä lähtö Békéscsabaan, Unkariin, Erasmusopintoihin neljän muun Tamk:n sosiaalialan opiskelijan ja lehtori Ulla-Maija Takkusen kanssa, jonka jälkeen kesätyöt kehitysvammaisten asumispalveluissa ja retken järjestäminen harjoittelupaikkani nuorille.

Kaikkiaan ensimmäisen vuoden ajatukset ovat olleet positiivisia ja odotuksen toiselle vuodelle ovat korkealla. Syksyllä aloittavat oppilaat kokevat ensi kertaa Pyynikintiellä käyttöön tulevan hyvin tuutorvetoisen perehdytysviikon, jonka aikana toivottavasti talo, tuutorit ja oppilasyhdistys tulevat tutuksi ja oppilaat pääsevät käytäntöihin sisälle. Toista vuotta käyvillä alkavat syventymiset omiin kiinnostuksen kohteisiinsa ja vanhemmat jatkavat perehtymistään sosiaalialan ammattilaisiksi.

Kaiken kaikkiaan lukuvuosi oli luokka-asteesta riippumatta tapahtumarikas ja aika hyvin näille blogisivuillekin on juttuja tapahtumista ja oppilaiden kokemuksista saatu. Toivottavasti tuleva lukuvuosi tarjoaa meille lisää kehittäviä haasteita, tiukkoja tilanteita, iloa ja onnistumisia, riittävästi noppia....

Jos olit pääsykokeissa tänä vuonna ja, niin toivotaan parasta ja tavataan syksyllä! Heille, meille ja kaikille muillekin hyvää kesää!

Eero Tulenheimo

sos13

Tuntemuksia ensimmäisestä vuodesta/vuoden viimeisestä viikosta

2010-06-09T03:35:00.000-07:00

Ensimmäisen vuoden opiskelijoiden lukuvuosi päättyi virallisesti erittäin mielenkiintoiseen viikkoon. Viikon alkupuolella kävimme lävitse juuri päättynyttä harjoittelua, josta monen moista juttua riittikin, ja loppuviikosta taas saimme nauttia vierailijaluennoitsijoiden pitämästä luentosarjasta.

Menneestä viiden viikon mittaisesta harjoittelusta irtosi paljon kerrottavaa ja ammatilliset kysymykset herättivät rikasta keskustelua. Paljon hienoja ja osaltaan vahvan idealistisiakin sanoja ja näkemyksiä lenteli pitkin auditoriota. Jokaisen omaksi tehtäväksi jäikin näiden toteutumisen arviointi omassa oppimisessaan. Onneksemme saimme houkuteltua iltapäivälle vieraaksemme miltei parikymmentä harjoittelunohjaajaa, jotka myös jakoivat omia näkemyksiään menneestä harjoittelusta ja sosiaalialan ammatillisista haasteista. Eettinen toiminta, ammatillinen vuorovaikutus ja osallisuuteen kannustaminen nousivat keskusteluissa suosituiksi aiheiksi ja oli enemmän kuin mukavaa kuulla kanssaopiskelijoiden näitä miettineen.

Loppuviikon ohjelmasta vastasivat vierasluennoitsijat FM Meri Lähteenoksa ja Petri Kinnunen. Lähteenoksan interaktiivinen luento tai pikemminkin oppimispiiri herätteli ajatuksia arjen yhteisöllisyydestä ja tavallisen ihmisen roolista siinä. Keskustelun edetessä ajatuksiin intergoituivat vahvasti perusturvallisuuden kokeminen, kanssaihmisistä välittäminen, rajat, vastuu, hyväksyntä ja monikulttuurisuus. Yhteisön perustaksi Lähteenoksa asetti yhteisen päämäärän ja peruskysymykseksi taas sen mitä yksilö pystyy yhteisölle tarjoamaan ja mitä yksilö odottaa yhteisöltä saavansa.

Petri Kinnusen luento käsitteli sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen haasteita ja luento kyllä haastoi myös meitä opiskelijoita. Kinnusen selkeä ja varma ote ja vahva ammatillinen ymmärrys avasivat silti luennon siististi ja näkökulmat aukenivat ja konkretisoituivat luennon edetessä.

Yhteiskunnan murros, muuttoliikkeiden vaikutukset ja teollisuuden ja tuotantoalueen muuntuminen kunnallisesta kansalliseksi ja kansallisesta globaaliksi selkeyttivät haasteita koko maan kattavasta palvelutasa-arvosta ja arvojen muutoksesta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön ja asiakkuuden luonteen muutos, kasvottomuuden pelko ja mahdollinen kommunikointi- ja informaatioköyhyys olivat Kinnusen luennossa myös yhteiskunnan murroksen lisäksi selviä kohokohtia. Sosiaalisen median mahdollisuudet ja pelot ja haitat puhuttivat. Mikä on tarpeellista ja miten järjestelmät saadaan pidettyä kurissa niin, että niistä ei koidu haittaa ja vaikeuksia vaan niiden funktio selkeyttäjänä ja apuvälineenä toteutuu.

Mietinnänaihetta synnytti myös puhe arvo- ja normimaailmojen moninaisuuksista ja ristiarvoista. Yhdeksi esimerkiksi Kinnunen nosti kuinka Euroopan unionin ajamat asiat eivät välttämättä edusta yksittäisen kansallisvaltion arvopohjaa ja näin aiheuttavat arvoristiriitoja muun muassa sosiaalipolitiikassa.

Lukuvuoden viimeinen viikko summasi mielenkiintoisesti lukuvuonna käsiteltyjä aiheita ja syventyi niihin osin uusin ja rikkain näkökulmin herättäen paljon kiinnostusta. Tälläistä me oppilaat tahdomme jatkossakin!

Eero Tulenheimo